sunnuntai 27. marraskuuta 2016

"Tsiigaan taakse, mietin mistä ollaan lähetty"

Roverin liikunnan tarve tuntuu viime aikoina olleen kasvamaan päin ja mä olen nöyrtynyt ulkoiluttamaan koirat käytännössä lähes aina samaan aikaan. Alussa halusin ulkoiluttaa noita mahdollisimman paljon erikseen sattuneista syistä. Säännöistä ollaan vaan käyty pientä vääntöä. Äänen käyttö meinaa olla tosi herkässä vapaaksi pääsemistilanteissa ja se ei todellakaan ole vaihtoehto, eikä mikään jäykistely tai syömättömyys - mitä on myös esitetty. Keskustelun alla. Oon nyt ottanut saman kannan kuin Rawn kanssa aikoinaan, suurimmaksi osaksi päästään vapaaksi vain käy käskystä - niin ettei mikään liikkuva tekeminen kärsi tai saa odotusarvoja niskoilleen.

Yksi päivä havahduin siihen, että Rover on ollut sisäsiisti 3,5kk iästä alkaen, jotenkin todella hämmentävää! Toki ei mulla sen kanssa ole mitenkään varma olo, etteikö vahinkoja voisi tulla ja kannan vielä itse hyvin pitkälti vastuuta tästä. Mutta kyllä tyyppi osaa näköjään pyytääkin ulos, on se viisas. Rover on kotona myös alkanut enemmän hakeutua mun lähelle nukkumaan. Oon niin kiitollinen, että tällaisiakin piirteitä siitä löytyy :)

Kirjoitin viimeksi niitä alkavista yhteishallitreeneistä. Nämä treenit ovat aika haastavia pennulle, jos ei vanhemmallekin koiralle. Hallissa treenaa yhtäaikaa 5 eritasoista koirakkoa. Jokainen tekee omiaan ja omaa tilaa ei kenellekään käytännössä ole. Ensimmäinen kerta näissä treeneissä oli aika kamala. Rover oli ihan sekaisin hajumaailmoista jo hallin ulko-ovella. Se yritti singahdella jokaisen koiran ja ihmisen luo.  Otti kontaktia sen verran, että kävi hakemassa multa ruokaa ja syödessään oli jo matkalla jonnekin muualle. Leikkikin oli sellaista hedelmäpeliä - ote heikko, ei mun kanssa - ajatukset muissa, silmät pyöri kun hedelmäpeli. Sain joten kuten jotain järkevää aikaan ja vein Roverin hetkeksi autoon tauolle. Tunti nyt turhan pitkä aika, jos ei halua tarjoilla tuolle kaverille mahdollisuuksia entistä isompiin tyhmäilyihin.

Toisessa setissä Roverin oli jo helpompi tulla halliin keskittyneemmin. Toisten tehdessä paikkiksia, me odoteltiin odotustilassa ja katseltiin mitä muut puuhailee. Tämän jälkeen halliin mennessä Rover oli jo vastaanottavaisemmassa tilassa.  Näytti siltä, että jotain pientä voisi ehkä treenatakin. Kyllä toki keskittyminen herpaantui tuon tuosta. Mutta saatiin hyviäkin hetkiä aikaiseksi. Tässä treenissä havahduin siihen miten palkitsevaa "heitto" Roverille on. "Anna" temppu on ollut aika kiva sen mielestä alusta alkaen - mutta siihen sisältyy heitto, lyhyt sellainen - mutta kuitenkin. Pystyin tekemään myös lyhyen noudon, -koska heitto ;) Vaikka aikamoista tuo treenisetti oli, niin ensimmäisen ja toisen setin välillä oli jo muutosta parempaan suuntaan.

Tässä välissä on käyty hallissa puuhailemassa myös omatoimisesti. Jopa niin, että viereisillä kentillä on agilitytreenit käynnissä ja pöhkimistähän se saa aikaan. Aika hienosti Rover kuitenkin on osoittanut pystyvänsä -vielä vaan tarvii mennä täysin sen ehdoilla. Ensin puretaan pöhinät vauhdikkaammin ja sitten pystyy keskittymään hidastempoisempaan, mutta odottelulle ei pysty antamaan vielä sijaa, tai pöhinä alkaa uudelleen. Silloin kun treenit pidetään intensiivisenä ja tehokkaana niin kaveri on kyllä ollut tosi huikea!

Toinen kerta siellä yhteistreeneissä yllätti minut täysin. Miten paljon luottavaisempi olo olikaan koiraan. Ja miten paljon vaikeammista hetkistä ja tilanteista se selvisi ja pystyi keskittymään. Olin melkein haljeta onnellisuudesta. Tavallaan nopeasti menty huimasti eteenpäin, mutta kuinka paljon olen tehnytkään töitä sen eteen. Arjessa en ole antanut tulla vastaan tilanteita, jotka vie tätä taaksepäin. Toki Rover saa olla vapaallakin, mutta sellaisissa olosuhteissa, mitkä minä kontrolloin mahdollisimman hyvin. Ja onhan tää aika palkitsevaa, kun on käynyt heti käsiksi isoimpaan ongelmaan ja tuloksia on jo nyt nähtävissä, eikä välttämättä enää tarvi pohjamutia pitkin mennä ainakaan kovin pitkiä jaksoja. Iso kiitos kuuluu kyllä kaikille ketkä on tuuppineet minua menemään suoraan kohti ongelmaa, eikä tuudittautumaan "pikkupentusyndroomaan". Ilman sitä mulla olis vielä isompi ja haastavampi ongelma käsissä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Miksi naiset rakastuu renttuihin?

"Miksi naiset rakastuu renttuihin? Mä en tiedä, mut se sopii mulle ;)"

Viikolle on ehtinyt niin paljon fiiliksiä laidasta laitaan. Rover on ollut kotioiloissa todella kiltti ja vaikka olisi puuhaillut tai riehunut, niin onnistunut kohdistamaan kaiken omiin leluihinsa. Tulen aina niin kovin iloiseksi, kun se tulee mun luo heiluttaa mulle häntää ja haluaa puuhastella jotain yhdessä. Tästä tää meidän yhteistyö alkaa toivon mukaan rakentumaan. Ulkona oon toistaiseksi onnistunut välttämään ja ennakoimaan hankalat tilanteet ja luoksetulon viimeaikainen onnistumisprosentti on ollut huikea. Yksi päivä tosin törmättiin yllättäen ihan järkyttävään ilmestykseen, pinkkiin pulkkaan! Onneksi pinkin pulkan omistajat olivat niin ystävällisiä, että päästiin tutustumaan moiseen ilmestykseen ;)

Torstaina oltiin Marin treeneissä. Meillä olikin treeni jo valmiina edelliseltä kerralta ja jatkettiin häiriö teemalla. Otettiin Rimma avuksi - kun nuo toiset koirat on Roverille kovin vaikeita. Rimma olikin niin täydellinen tähän duuniin, sitä ei voisi vähempää kakara kiinnostaa. Rover selvisi tästä aika kivasti - Sain pidettyä sen käsissä aina kun olin hereillä, enkä antanut otteen hetkeksikään herpaantua. Yhdessä kohtaa vyötärölle sidottu liina irtosi ja sitä takaisin sitoessa Rover oli jo liinan päässä matkalla hauskempiin puuhiin. Onneksi oli liina. Se on niin pirun nopea vaihtamaan mielenkiinnon kohdettaan. Mutta kun olin itse taas mukana, niin sain Roverinkin takaisin. Tosin kiihtyi sen verran Rimmasta, että ääntely tuli mukaan. Tämän jälkeen ehti karata kerran Marin luo ja yritti vielä lähteä Rimmankin luo, mutta tässä kohtaa vastasi mun käskytykseen ja palasi hienosti. Vaikka ehti tehdä paljon ei toivottavaa, niin treenissä oli tosi paljon onnistuneita hetkiä ja olin tosi tyytyväinen Roverin edistymiseen. Oikea hyvän mielen treeni :)

Toisessa setissä käytiin läpi meidän lätkä haasteita. En ole oikein saanut Roverille toivottua asennetta sen tekemiseen. Askeltaa laiskasti vaan lätkälle ja haluaisin siitä ihan toisen näköisen. Joten olen lähinnä antanut asian olla :D Testailtiin vähän eri tapoja ja lopulta parhaaksi Roverille osottautui se, että pidän Roun remmissä ja hetsaan lätkälle, jonka lasken toisesta kädestä koiran ulottumattomiin, vedän Roverin vähän kauemmas ja sitten päästän lätkälle + lelupalkkaan. Tosin mun omaan hetsaukseen on pakko kiinnittää huomiota ja laskea sitä hieman maltillisemmaksi :D Rover on sellainen menopeli, että sen leikkiin syttymiseen sekä raivokkaamman tekemisen asenteen kaivamiseen on tarvittu minustakin enemmän potkua. Jos leikin pikkusievästi sen kanssa - ei sitä kiinnosta, mutta fyysinen ja rajumpi leikki saa sen parantamaan otetta ja syttymään paljon paremmin. Tämän myötä mulla meinaa hetsauskin mennä vähän samalle levelille ja sitten mulla roikkuu borderscollie hihassa :D Tämä itsensä säätely olisi nyt tärkeää muistaa muutenkin ihan kaikessa. Jos joudun Roverin karkailuun puuttumaan niin siitä tulisi pitää mielessä se "tylsyys-moodi", helposti multa näköjään livahtaa käskyt silloinkin vähän turhan kiihtyneellä äänen painolla.  

Samalla oli puhetta, että pitää muistaa tehdä myös niitä treenejä, kun ei tarvi keskittyä häiriöihin vaan voi vaan tehdä. Perjantai iltana sitten ajattelin toteuttaa tämän ja ajaa hallille, -kun kuka nyt siellä olisi treenaamassa perjantaina myöhään illalla. Ajatuksena vahvistaaa lähellä olemista ja hakea vähän seuraamisen ajatusta. Hallilla oli kuitenkin joku rakentamassa rataa (onneksi ei vielä ollut treeniosuus alkanut) ja eihän siitä mun ajatuksesta tullut sitten yhtään mitään. Rover pöhki ja yritti kurkkia toiselle puolelle. Ja lopulta treeni muotoutui leikistä. Rou oli pidettävä kiireisenä ja mun silmissä - seuraamisessa ei ole mun silmissä - joten homma kosahtaa heti tällaisessa tilanteessa. Noh, muistanpa jatkossa, että mennään tekemään hallille vain häiriöiden sietämistä ja jos jotain muuta saadaan tehtyä, niin se on pelkkää plussaa - ei itse tarkoitus. Kyllä nyt jännittää ne ensi viikolla alkavat omatoimitreenit. Onneksi ne on vain joka toinen viikko..

Tänään sitten oli vuorossa omalla kentällä Ansun koulutus. Olin valmiiksi jo vähän ärsyyntynyt siihen tosi seikkaan, että keskittyminen ei varmaan onnistuisi mitenkään. No mutta mitä tyhjää, kyllähän Rou ehti häntää huiskutella ympärilleen, muttei se varsinaisesti ollut lähdössä missään kohtaa mun käsistä. Katsottiin ja pohdiskeltiin seuraamista, perusasentoa, luoksetuloa ja jääviä. Seuraamisharjoituksissa ja targetilla pyörimisissä on alkanut mukaan tulla pään dyykkailua ja heittelyä, mitä en yhtään haluasi jatkojalostaa.  Targetilla mentiin hieman taaksepäin, niin että Rou oli mun edessä koko ajan, -jotta saatin pään liikettä haltuun. Seuraamistreenissä kokeiltiin peruuttamisen (mun peruuttamisen) kautta löytää tasapainoa ja se tuntui aika hyvältä ja tasapainoisemmalta pään kannalta. Jäävät käytiin lyhyesti, kun oli vähän kylmä moiseen. Seisomisessa sain nyt Ansun silmien alla ekan kerran aikaiseksi kokeilla staattisuutta kevyesti hihnasta vetäen ja voi miten jämäkän ja vahvan oloisena Rover seisoi. Luoksetuloa oli myös hyvä, eikä nyt tullut lelulle sitä loppuloikkaa, vaan tuli ihan siististi juosten. Jälkeen päin mietin miten hitossa aina kouluttajien kanssa onnistun niin hyvin tämän Roverin keskittymisen kanssa. Olenko treenatessa ilman kouluttajaa liian huoleton? Luotan liikaa? Vai teenkö kouluttajien kanssa enemmän ruuan kanssa työskentelyä. Hallin häiriöt taidetaan saada aikaiseksi kyllä osittain youtuben agilityvideoilla, eli se pitäisi oikeasti ottaa iltaohjelmaan - aksavideoita vaan kuulumaan, niin josko se pöhkiminen joku päivä lakkaisi.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Haluun gangsterin herkän ja vaarallisen

Pikku gangsterin maailmaan on ilmestynyt mörköjä ja sama kausi taitaa olla muillakin sisaruksilla meneillään. Jonkin verran Roverissa on reaktiiviisuutta  ollut heti pienestä saakka, mutta nyt pöhkityttää täysin ennalta arvaamattomat asiat. Vieressä kulkeva rekkaliikenne ei saa välttämättä edes korvaa lotkahtamaan, mutta hetken päästä kuuluva "titityy-titityy" voi saada kunnon niskakarvapöhinät aikaan. Tai puskista voi hyökätä vaikka roskis tai pihoille ilmestyvät valoilmiöt (lyhdyt ja valot..) Elämä on.

Käytiin myös hallilla, sitten pikkupentu aikojen ja olipas sekin nyt jännää. Halliin saapui jalaton sammakko, joka imuroi  hajumaailmaa häntä vispaten. Luuli varmaan, että halli on täynnä aikuisia koiria, joiden eteen täytyy pienen koiran mennä sammakkona. Tuo on Roverin kohdalla hassua miten isosti hajumaailmassa se elää tuon ikäiseksi. En muista, että yksikään mun aiemmista koirista olis pentuna käyttäytynyt Roverin tavoin hajujen vuoksi. Metsässäkin sitä on ollut vaikea hallita kun ei lähde pelkästään näköärsykkeiden perään vaan jahtaa selkeästi myös hajuärsykkeitä. Ja vaikka ei näkisi mitään, olettaa hajujen perusteella esim. koiria olevan paikalla. Hajumaailmaan upotessa siihen on vaikea saada mitään otetta.

Hallikeikalla kuitenkin pian jalat löytyi alle, kun ei niitä hajujen aiheuttajia ollutkaan paikalla. Saatiin leikittyä ja puuhailtua ruuankin kans, hyvä reissu siis. Talvikaudella hallista tuleekin tuttu treenipaikka Roverille. Vähän mua kyllä jännittää, mitä tuleva talvi tuo tullessaan. Miten pystytään treenaamaan, saanko mitään kontaktia koiraan, tuleeko siitä mitään. Oon kyllä tavallaan varautunut siihen, että tuleva talvi tehdään vaan töitä normaali häiriöiden sietämisen kanssa, mutta osa minusta haluaisi tehdä muutakin kuin tuota. Onhan meidän yhteisymmärrys Roun kanssa toki kehittynyt jo parempaan päin. Ulkoillessa ollaan keskitytty luoksetulokutsun tärkeyteen, luopumiseen ja siihen millä käskyllä mun luolta saa lähteä ja koska tulee jäädä. Nämä samat arjen taidot  tarvitaan sinne treenitilanteeseen. Rover on alkanut tuntua myös motivoituneemmalta työskentelemään mun kanssa kuin aiemmin. Ja se on alkanut ymmärtää paremmin, että vain tiettyjen asioiden kautta saavuttaa ne toiset asiat. Nyt rajojen asettamisen jälkeen se on myös alkanut heiluttaa mullekin vähän enemmän häntää kuin ennen. Kyllä nää palikat vielä paikoilleen asettuu, en tiedä millä aikataululla, mutta aikanaan.