Nollast sataan, saat mut kiljumaan

"...Vuoristorataa, tää tekee pahaa. Mä haluun maahan, mut en voi lopettaa. 

Me mennään ylös alas ylös alas..."

Meno päällä..

Aiempi viikko olikin jotenkin edistyksellisen oloinen, tuntui että Roverin ja mun välille alkoi muodostua pienin askelin yhteistä kieltä. Tämä viikko tuntuukin sitten kumonneen kaiken ja pikku piru on ollut suoraan sanottuna irti. Kotioloissa ei mitään tavallisuudesta (normi-perusriehumisten lisäksi, jotka nyt kuuluu ihan vakioarkeen) poikkeavaa, mutta kaiken näköistä kivaa tyyppi on keksinyt kodin ulkopuolella. Kasvattaja kehotti kirjoittamaan kaiken tuskan ulos ja muistiin, jotta muistaa sitten miten hienosti(!) kehitytään tästä tulevaisuudessa ;) 

Viikolla korvat muutti muotoaan, samalla taisi mennä
myös pääkopan sisältö uusille asetuksille..

Roverin itsenäisyyden vuoksi olen ruokkinut sitä paljon yhdessä kulkemisesta. Noh tämä on selvästi rakentunut nyt niin, että mua käytetään aikamoisena ruoka automaattina, selvästi pitäisi päästä tästä eteenpäin. Rover voi jopa vilkaista minua, koska on oppinut että siitä katsekontaktista saa palkan, mutta jos onnettomalla ohjaajalla ei ole salamana ruokaa tarjolla niin se ehtii singahtaa täysillä remmin päähän ja puuhailla omiaan, kunnes on laskelmoinut mun kaivaneen sen namin taskusta ja sitten se palaa suu auki odottelemaan palaa kakusta. Tunnen itseni niin tyhmäksi, että olenkin mennyt tähän lankaan. Tuntuu, että Rou voi huoletta jättää palkan ottamattakin, jos ympäristö kiinnostaa enemmän. Se on sitä mieltä, että kyllä sitä ruokaa saa kun haluaa. Tuo tarjoamisen kautta kouluttaminen on joissain asioissa ihan hyväkin juttu, mutta me ollaan Roverin kanssa nyt sellaisessa tilanteessa, että mun pitäisi alkaa päättää enemmän tekemisen kulusta eikä niin, että kaveri tarjoaa kun hälle sattuu sopimaan. 

Joo sellaisessa tilanteessa on tosiaan tämä viikko vähän mentykin. Rover päättää mitä tekee, milloin tekee ja miten tekee. Se on mm. rakentanut metsästä mielikuvan, että siellä juostaan kavereiden kanssa (muutaman hassun juoksukerran jälkeen) ja mä olen siinä kohtaa kuin ilmaa. Tämä mielikuva syntyi yllättäen meidän kahden keskisellä metsäulkoilulla. Siellä se viiletti ja kyyläsi mielikuvitus kavereita, eikä mitään vastetta mun kutsuihin, eikä paljon ruoka kiinnostanut. Tuskan hiki otsalla sitten lopulta päätin ignoorata koko koiran. Totesin, että antaa olla. Lähdin puuhailemaan omiani ja kaivamaan sammalista muka syötävää. Se oli hyvä ajatus ja pieni utelias kaveri suostui tulemaan niin lähelle, että sain napattua sen lopulta kiinni. Olin niin väsynyt päivän päätteeksi, että en jaksanut alkaa vääntää mielikuvituskavereiden kyyläämisestä. Päätin että odotellaan ja tallustellaan ympäriinsä niin kauan, että luopuu tuosta tyhmästä käytöksestä ja saa ruokansa sitten kun pystyy pitämään kontaktia sekunnin murto-osaa pidemmän ajan. Joku 45min. taisin lopulta talsia metsässä, ennen kuin tähän päästiin. Huoh, no onneksi metsässä on ihan mukavaa olla..

Treenitilanteissa keskittyminen on ollut vaikeaa. Liike on tällä hetkellä salainen ase, jolla päästään usein eteenpäin, mutta siinäkin ehtii usein vilkuilla muualle. Fokus ei meinaa pysyä toivotuissa asioissa millään. En tiedä onko tällä tekemistä myös silmän käytön - tai sen puuttumisen kanssa. Rover ei jumitu samalla tavalla leluihin, kun Rawn pystyi lukitsemaan. Puolensa molemmissa.   Rover vaikuttaa aika kovalta, ei oikein meinaa ottaa palautetta vastaan,  ei minulta, ei toisilta koirilta. Reagoi välillä tosi voimalla joihinkin ääniin, varsinkin jos voimakkaaseen ääneen liittyy liikeärsyke. Ei ole tainnut koskaan jäädä mitään pelkotilaa kuitenkaan päälle, mutta reaktio usein tulee. Tavallaan pidän sitä ihan hyvänäkin asiana, koska se voi mahdollistaa tokossa sähäkämpää työskentelyä. Pientä pöhkimistä on ollut myös ilmassa, ties mille milloinkin, koirille, kannoille, puille, lyhdyille, telkkarille.. Tosi ärsyttävä tapa, mutta toivon, että sekin karsitaan iän myötä pois. 

Väsynyt sankari

Kriisiviikon jälkeen meillä olikin sopivasti Tamperella järkätty pentueelle Selkämaan Katin tokokoulutus. Vahvistuksia omille ajatuksille tuli taas paljon. Meillä oli jo aiemmin  Marin kanssa puhetta tuosta häiriöiden lisäämisestä Roun treeniin hyvinkin piakkoin. Sen toteuttaminen on ollutkin vähän vaiheessa vielä, kun ei ole mitään toimintoa, jota voi pyytää siinä tilanteessa. Katilta sainkin hyviä ajatuksia näihin häiriötilanteiden toimintoihin, jotta niille tokoliikkeeille ei käy vielä mitään ei-toivottavaa. Kuten käy-käsky, käsikosketus kestolla (jota vois hyödyntää lenkeillä ohituksiinkin) ja edessä ohjaaja peruuttaen "seuraaminen". Nyt lupaan kunniasanalla ottaa nämä työn alle, jotta olen toteuttanut ensimmäiset häiriötreenit jossain muodossa, ennen seuraavaa Marin koulutusta ;) Sain myös vahvistusta koulutuksen aikana sille, että kyllä näin pienille pennuillekin voi alkaa luomaan "isommin" rajoja ja kannattaa miettiä tuota tarjoamisen kautta kouluttamista koira ja tilannekohtaisesti.  Eikä saa mennä siihen "pikkupentu" ansaan, vaan edetä reippaasti seuraavaan vaiheeseen muistaen että usein koirat kaipaa treeniinsä myös sitä haastetta sopivaan aikaan sopivassa suhteessa. Siskotytöt oli niin kovin päteviä ja niin paljon yhteistyöhakuisempia, kuin Rover. Mutta tämähän oli nähtävissä jo siellä pentulaatikossa, se asia mikä mua mietitytti, mutta jonka kanssa päätin lähteä tekemään töitä. Näillä jatketaan, vaikka kukaan muu ei meihin uskoisi - niin minä aion uskoa <3