tiistai 31. joulukuuta 2013

Silti sisulla vain jatkan taivallustain..

Vuoden viimeisiä päiviä vietettiin töiden ja tokon merkeissä. Sunnuntaina saatiin porukalla oikein kivat treenit aikaan. Lisättiin Spacemanin tunnariin haastetta, vähän ajatus katkeili, mutta äärimmäisen tyytyväinen olen siihen, että pystyi itse oivaltamaan hyvin nopeasti miten haasteista selvitään. Ohjattua aloiteltiin myös ihan kapulajumin purkamisen merkeissä, kun ohjattua sellaisenaan ei voi ottaa meidän treeniohjelmaan ihan vielä. Huh huijaa, siinä onkin sitten työnsarkaa ja eri kouluttajien mielipiteet vaihtelevat aika paljon siitä, miten tätä täytyisi työstää. Enkä ole itsekään ihan varma mitä neuvoa noudattaisin ja toinen neuvo tänään ja toinen huomenna ei vie meitä yhtään eteenpäin. Tietyllä tavalla uskon monissa asioissa koiran itse oivaltamalla oppisen olevan iloisempaa ja rennompaa, jonkalaista käytöstä juuri haluan jumin tilalle. Mutta tuo jumiin meneminen on niin omanlaisensa tunnetila, niin en tiedä saako sitä ikinä puhtaasti ja vahvasti auki ilman koiran herättämistä koomasta ja miten se herätys toteutetaan niin, että lopputulos on halutunlainen, iloinen eikä stressaantunut, ahdistunut tai paniikinomainen. Tätä on niin vaikea sanoin selittää. Kun stressaantunut ja paniikinomainen koira voi suorittaa tehtävää julmetun kovaa ja kyetä toimimaan hyvin- mutta se tunnetila näkyy ja tuntuu, jos sitä osaa vain lukea. Nämä mun molemmat pojat on avanneet tätä palettia mulle. Ja sitä paniikkijuoksemista en Rawlle haluaisi. Haluan sen olevan rento, vapautunut, iloinen, halukas työnkentelemään, liikkumaan kovaa, mutten paniikinomaisesti..  Siinä on iso ero, vaikkei se aina ulospäin kaikille näy. Ricokin liikkuu kovempaa siinä stressitilassa ja valitettavasti vain siinä. No mutta joka tapauksessa, tässä tulee riittämään työnsarkaa Spacemanin kanssa.

Vuosi 2013 on ollut.. yksi tai kaksi sanaa tuskin riittää kuvailemaan sitä. Se on ollut minulle vaikea, haastava. Se on tuonut mun elämään uusia mahdollisuuksia, avannut uusia ovia, pitänyt minua pystyssä. Samalla kuin se on ollut kaataa minut, se on ollut saada minut lopettamaan harrastamisen, se on koetellut minua, se on ollut raskas, raastava. Siihen on sisältynyt vahvoja ja suuria tunteita, ilosta, rakkaudesta aina suruun ja suureen pettymykseen. Yhtä paljon harrastusrintamalla, kuin omassa yksityselämässäkin. Ensi vuoden tavoitteita lienee täysin turha asettaa. Me aiotaan nauttia treenaamisesta ja tehdä se mikä hyvältä tuntuu ja sen mukaan, mitä pystytään. Toivon meidän kisaavan ensi vuonna ja toivoin meidän kisaavan SM:ssä, mutta en voi tässä tilanteessa asettaa sitä edes tavoitteeksi. Se tarkoittaisi täyden treenikunnon saavuttamista niin, että saataisiin kasaan VOI1 ja EVL1 ennen SM:iä, jotta päästäsiin yksilöihin mukaan. Joukkueeseen on tuskin mahdollista edes päästä, kun tilanne on näinkin epävakaa. So fucking sad. Mut elämä vaan sattuu olemaan.

"Joskus mäntyä päin on mennyt hommani nää. Silti jatkan vaan hammasta purren.."

Vuoden vaihde paukuista huolimatta sentään otetaan vastaan rennoin mielin ilman turhaa stressiä..
Kelpie on kasannut itselleen pedin ja vetää ihan laattana.. 
Ja nämä kaksi yrittää pysyä hereillä, ettei vaan yksikään mahdollisuus
saada ruokaa menisi vahingossa sivu suun, kuin aina normaalistikin.. ;)

Toivotamme teille Onnellista ja Antoisaa Uutta Vuotta!! Muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä koirienne ja rakkaidenne kanssa. Niistä huonoistakin.. Olkaa onnellisia siitä kaikesta mitä teillä on juuri nyt <3

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tokon tilannetta

Ajettiin perjantaina lauman kanssa eilen pohjoisesta etelään. Lumi jäi sinne ja palattiin tänne vesisateeseen.. Plaah. Ja lauantaille sain ajomatkalta hankittua jäätävän päänsäryn, jonka seuraan liittyi muitakin flunssan oireita.  Ja olotilaa korosti vielä nämä ankean harmaat maisemat. Pikkupakkanenkin tekisi jo ihmeitä tähän säähän. Tosin treenikentät taitaa olla täydessä käyttökunnossa.
Tässä vielä jouluaattotreeneistä FIILISTELYÄ, ennen kuin on liian myöhäistä julkaista noita joulunajan treenivideoita.

Tarkoituksena oli myös etsiä videonmuokkausohjelmasta työkaluja, joilla saa hidastettuja pätkiä aikaan ja siinä samalla syntyi Rawn ChaCha video ;).

Vuoden vaihtumisen myötä tarjolla alkaa olla taas aikamoiset määrät treenejä ja itsellä isoja vaikeita päätöksiä ja jatkuvaa seurantaa mihin kaikkiin treeneihin voidaan osallistua ja mitä voidaan tehdä, mitä koira kestää ja niin edelleen. Tavoitteet on heitetty romukoppaan, jos me edes kisataan vuonna 2014 niin se taitaa olla jo saavutus sinänsä, mutta kai turhaa odottaa sitäkään, ettei joutuisi pettymään.

Mutta senkin uhalla pieni muistinvirkistys itselleni missä mennään ja minne pitäisi päästä. Eli liikkeiden tilannetta, ajatuksia siitä mitä pitäisi treenata ja mitä ehkä voisi treenata jo nyt - vähän vähemmällä vauhdilla. Ja jos tilanne näyttää hyvältä, niin pienin askelin vauhtia voidaan ottaa mukaan treeniohjelmaan mahdollisesti tammikuun aikana.
TOKON VÄLITSEKKAUS

PERUSASENTO + SIIRTYMÄT
-Tehty. Paranemaan päin -> lisää toistoja, haasta koiraa itse ajattelemaan, älä aina korjaa sen puolesta.
SEURAAMINEN
- Tehty. Keulii, pomppii, edistää, painaa. Mitä ikinä teetkin, muista pitää asenteesta kiinni! Voi olla, että tasapainottuu myös liikunnan lisääntymisen myötä. Erottelu jalat maassa seuraaminen ja pomppiva?
-Tempot - erot asennoissa. Miten tasapainotetaan tämä? Juoksussa matalampi päänasento, kuin kävelyssä.
-Käännökset - täyskäännöksessä väljyyttä, työstä tämä tiivimmäksi. Vas. käännös -> huomio takapään käyttö - myös muita harjoituksia tähän. Pyörityksiä ja seuraamisesta irrallaan pyörityksiä. Peruutukset.

JÄÄVÄT
-Tehty jonkinverran. Alkaa syntyä ajatusta, mutta tarvitsee vahvistusta. Välillä menee vaan sekaisin vielä.
-Nopeutta avustamalla asentoihin.
-Pysyminen asennoissa. Pään asento, taakse ohjaajan mukana vai suoraan eteen? Vapautuksia eteen palkalle näissä sitten kun uskaltaa? Namikippopalkka nyt -> ei syösymistä..
Z
-Alkutekijöissä.
- Asentoja palkatta vapaasti ja eri kuvioissa. Seuruun lomassa ja ilman seuruuta. Vapautuksia yllättäviin väleihin. Älä kangista koiraa Z kaavaan, vaan pidä sen pää ja korvat auki vastaanottamaan juuri sen mitä sanotaan/tehdään.
NOUTO
-Ei tehty.
-Nosto kuntoon/vahvistusta?
-Palautus takaa vai edestä?
-Pito korjaamatta asentoa, mistä korjaus johtuu? -> vauhtia, juoksutuksen kautta pitoa.
METALLI
-Ei tehty.
-Toimi parhaiten vauhdin kanssa, joten en oo halunnut hakata päätä seinään. Sitten kun saadaan vauhti mukaan.. Vois ottaa muutaman rauhallisen pidon ihan muistinvirkistykseksi.
TUNNARI
-Tehty ja edistytty huimasti.
-Lisää haastetoistoja liikurin kanssa.
-Kovemmassa vireessä muuten helpompia toistoja.
-Palkatta tehtäväksi -> varmuus ja koiran luotto itseensä saatava säilymään.
-Pitkän matkan tunnareita. Kauempana ohjaajasta omatoimisia päätöksiä.
MERKKI
-Tauolla
- Läheltä tarkkuutta ja tekniikkaa
- Vauhtia sitten joskus..
- Arvon nostoa (säilyy sitten kapuloiden ja ruutujen kanssa)
RUUTU
-Tauolla.
- Paikka
-Vauhti
- Eteneminen pyörimättä, flänkkäämättä.
-Häiriöiden ohittaminen
- Bongaaminen, löytäminen, eri kentät ja alustat
- Korjaukset
- Matka
OHJATTU
- Ei aloitettukaan kunnolla.
- Merkin arvo ja käskyjen erottelut. "tuo" "merkki"
- Hakukaaret
LUOKSETULO
-Tauolla
- Jättö
- Vahvat stopit kaukaa. Ensin tehtävä läheltä vahvemmiksi. Tehty lelu maassa palkalla. Testataan tätä jatkossakin, mahdollisesti myös kiertopalkat. Tulee olemaan viimeisiä treeniin mukaan tulevia asioita.
- Uusi pysähtymistekniikka?
- Palkattoman luoksetulon jälkeinen vapautunut seuraaminen!
KAUKOT
-Alkutekijöissään.
- Tekniikka
- Pomput?
- Kahden kipon palkkaus
- Viiveet, palkkaa myös odotuksesta
HYPPY
- Tauolla.
- Kapulan kanssa uskoisin tän olevan helppo..? (kuuluisat viimeiset sanat..) Vois ottaa ilman korkeutta vaan treeniä, että mennään tolppien välistä.
- Vinot heitot
KEHÄÄNTULO
- Rentoutta
- Oma käsky?
- Koiralle tieto, mikä liike tulossa?
SIIRTYMÄT/JUMIT
- Rentous, oma käsky?
- Kyettävä tekemään jotain muuta, mitä odottaa.
- Liikkurin ohjauksista luopuminen
- Ns. "vapaasti kehässä" olemisen tila saatava sellaiseksi, että ollaan silti töissä.
KISAPALKKAUS
- Osittain tauolla hyppyjen ja pomppujen vuoksi.
- Mukaan ottaminen asteittain.
MALTTI JA LUOPUMINEN
- Tätä tarvis työstää isommassa mittakaavassa.. Ja ihan oikeasti työstää. Vaatii vaan niin valtavaa suunnitelmallisuutta, että usein käytännöllisyys ajaa sen yli - valitettavasti.
PAIKALLA OLOT
- Tehty vähän
- Suorassa pysyminen. Ja sitten niitä isoja kysymyksiä, voinko vaatia sitä vai en? Mutta ainakin sitä voin vaatia, ettei piilon suuntaan kallistella..

Yksi Rawn kanssa huomioitava asia on se, että jossain metrimäärässä se ei etene enää niin hyvin, se tekisi töitä mieluummin ohjaajan kanssa, kuin yksin ja siksi joidenkin liikkeiden osalta on omatoimisuutta vahvistettava ja varsinkin nyt tauon jälkeen, kun se ei ole saanut edetä juuri minnekään suuntaan..

No, eipä muuta kun niistä valitsemaan ja suunnittelemaan seuraavan treeniin aiheet.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulun Taikaa

Olipas aika ankean mustat maisemat hyvinkin pitkään etelästä ajellessa pohjoista kohti. Kunnes lopulta Kajaanin jälkeen alkoi puissakin olla jotain rippeitä lumesta ja joulumieli alkoi pikkuhiljaa löytää tiensä meidänkin mieliin. Ihan mielelläni vaihdoin hetkiseksi mustat ja rapaiset lenkkipolut näihin valkeisiin lenkkipolkuihin.
 
Fb:ssä kiersi piparihaaste, jota ei vaan tietenkään voinut ohittaa. Pojat selvisi tästä kahtena päivänä  peräkkäin yhtä mallikkaasti. Vaikka epäilinkin Rawn onnistumista, mutta valtavan kuolalammikon kera heti ensimmäisellä kerralla ja molempina päivänä peräkkäin vielä ;)
 


Rawn tilanne on taas hetkellisesti ollut parempi.  Leikkauksestahan on jo yli kolme kuukautta. Yksinäisen jänteen kantaakseen saama kuorma on varmaan yksi joka rasittaa liikunnan lisääntyessä. Mutta jotenkin mulla alkaa olla sellainen fiilis, että myös tuo nivelrikko on vaivannut näillä kylmän kalseilla ja kosteilla keleillä - eikä niinkään leikkaus enää. Toki osaltaan varmaan sekin, tai sitten sen jänteen osalta tai sitten jotain ihan muuta... Jotenkin ärsyttää tämä epätietoisuus ja nyt aiotaan mennä vähän "rohkeammin" eteenpäin, ei me voida jäädä elämää pelkäämään. Toki kipu on saatava kuriin, mutta onko pelkkä remmilenkki sitten kuitenkaa se tie onneen. Ja mun kukkaron sisältö ei valitettavasti anna periksi ihan kaikkeen. Halusin saada erilaista näkökulmaa Rawn tilanteeseen ja jotenkin monet pienet asiat sotii toisiaan vastaan, joten päätin kysyä mielipidettä ja mahdollisesti hoitoaikaa Kranioksakraaliterapiaan jo monen tutun koiria hoitaneelta Marilta. Eikä sillä, ettenkö olisi hyviä neuvoja ja hoitoa saanut matkan varrella. Raw on mielestäni ollut hyvissä käsissä. On vain sellainen fiilis, että tämä vaatii nyt laajempaa tiimityötä projektin loppuun saattamiseksi.

Ehdittiin hieman katsoa Rawn liikkeitä ja Mari kävi koiraa läpi nopeasti. Pienellä chekillä löytyi jo ongelmia takapäästä ja tämän seurauksena etupään kuormitus lienee ollut vieläkin suurempaa.  Tämä hoitomuoto kaikkiensa on itselleni täysin uutta ja vieras näkökulma, mutta tässä tilanteessa uskon ja toivon sen tuovan omalla tavallaan apua Spacemanin tilanteeseen. En voi kuitenkaan sanoa, että tuskin siitä haittaakaan on. Marin kanssa käydyn keskustelun jälkeen olin hyvin tyytyväinen siihen rehellisyyteen mitä osakseni sain. Hetkellisesti tilanne voi jopa pahentua, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että Rawlle varattiin hoitoaika. Erilainen näkökulma tilanteeseen oli hyvin avartava ja toiveet tiettyjen asioiden etenemisestä kasvoivat. Mielenkiinnolla ja toiveikkaana odotan tulevaa vuotta.

Näiden kuvien myötä Mukavaa ja Rentouttavaa Joulun aikaa sekä Antoisaa tulevaa vuotta kaikille! Muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä koirienne parissa ja jokaisesta terveestä treeni- ja kisahetkestä mitä eteenne tulee, ne eivät ole itsestään selvyyksiä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Fiiliksissä

Keskiviikkona oli niin hyvän fiiliksen tokoilut messariviikonlopun inspiroimana. Keepie oli ihan liekeissä. Wou, en voi muuta sanoa. Hitto se meni kovaa ja asenteella. Draivia ja voimaa. Sitä jyräävää voimaa. Ruutuun mentiin niin lujaa, että jyrättiin läpi ja ruudun taakse.. Mutta palauttelulla alkoi työstää paremmin. Ohjattukaan ei ollut ihan hukassa. Itseasiassa haki aina oikean, mitä nyt kävi yhden kerran ruudussa epähuomiossa. Seuraamista kokeiltiin toisin kuin Rawn kanssa teen, kun aloin Ricon kohdalla miettimään sitä uudella tavalla messarin inspiroimana, koska ei Ricosta sitä arvokisakoiraa tule koskaan, niin miksei muuttaa jotain asiaa saadakseen toista paremmaksi. Ja ei sen kanssa kaiken tarvitse ehkä olla liian täydellistä. Jos sen kans pääsisi kisaamaan vaikka jotain kyläkisoja joskus.. Se oli vaan niin mieletön ja aivan fiiliksissä tekemisestä. Oikeanlainen treenien rakentaminen sille tulee vaan olemaan haastavista haastavinta, minulle itselleni. Treenaa riittävän vähän, mutta sopivassa suhteessa oikeita asioita riittävästi kaavoja rikkoen. Siinäpä se Ricon resepti.

Raw taas kiljui niin päättömästi omaa vuoroaan odottaessaan, et oli pakko jo käydä muistuttamassa mitä on hiljaa oleminen.. Pelkäsin jo, että lähitalojen asukkaat tulee pian lähettää meidät matkoihimme tuon huutokuoron seurauksena. Oman vuoron tultua pikku Raakis kiuhui ja kuohui niin hitosti, mutta onneksi sen saa aika hyvin purkamaan itseään leluun ja taisteluun. Koska sitten pistettiin aivot töihin.. Merkkiä ihan ehkä hurjalta metrin etäisyydeltä, jotta ei tule vauhtia mukaan.  Sitten otettiin ne aivot takataskusta ja heitettiin kapula merkin viereen. Ekalla kerralla aivo jäi kapulaan kiinni, mutta sen jälkeen alkoi raksuttaa ja kuunneltiin koska saa nostaa kapulan ja koska tehdään merkki. Olen ihan yllättynyt miten kivuttomasti tämä erottelu sujui. Tosin kun tulee vauhti matkan muodossa mukaan, niin saa nähdä miten hyvin silloin pysyy aivot mukana. Jäävissä oli sellainen päivä, että istuminen oli muuttunut maahanmenoksi. Sain kuitenkin tämänkin palauteltua muistilokeroihin - Tosin viimeisen toiston jälkeen Rawn ilme oli niin kovin "älykäs" - sen fiksu "never heard-ilme", etten ole kyllä yhtään vakuuttunut upposiko herneisiin mitään..? Seuraamisen paikka taas oli huisin paljon parempi, kuin aiemmin. Perusasento palauttelukuuri on tainnut tepsiä tähänkin tai sitten pahimmat höyryt oli purettu alta pois.

Mut oli kyllä niin siistiä treenata. Tää on se fiilis, joka on ollut nyt hetkisen Rawn leikkauksen myötä hukassa. Mut nyt se oli tällä taas. Tätä lisää! Mut huomenna me vaihdetaan vapaalle ja suunnataan joulun viettoon.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ei oo olemassakaan oikotietä onneen

Kun ei voi itse kisata, niin sitten voi vaikka aksata kavereiden koirilla tai käydä tsemppaamassa ja jännittämässä TOKOn karsintakokeissa. Eilisilta ja yö(?) kului Messarissa tokoa seuraten ja Hannaa ja Fidziä kannustaen. Tekee hyvää olla noin lähellä katsomassa tuon tason koirakoiden työskentelyä, ettei vaan pääse oma mielikuva tekemisestä vääristymään. Kyllä täytyy sanoa, että on myös kurjaa katsoa, miten koirien työskentelyyn vaikutti tuo liukas matto - joka myös taisi tehdä aika kipeetä anturoille, liian "tehokkaalla" työskentelyllä. Mutta joskus on hyvä treenata myös huonolla alustalla, jotta nämä messarialustat ei tule koiralle yllätyksenä. Niin ikävää köpöttelyä, kun se onkin. Hanna ja Fidzi vetivätkin hurjan hienon setin kasaten 284pistettä ja 3.sijan Christan ja Oilin seuraan siis palkintopallille! Vaikka jota kuta taisi jännittää enemmän kuin normaalisti, niin koira ei ottanut siitä millään tavalla painetta. On siel hyvät geenit Spacemanin taustalla! Paljon Onnea vielä superparille!
Fidzi valmiina töihin keskellä messarihumua
Voi, tuli myös sellainen fiilis, että tahtoisi itsekin kisata tuolla. Niin rentoa oli kyllä olla vain katsojan roolissa, tai no ehkä vähän tuli itselläkin jännitettyä noiden ollessa kehässä.. ;) Mutta silti, olis se vaan. Sit siinä fiilistelyn jälkimainingeissa havahduin taas Rawn huonoon tilanteeseen ja siihen miten pohjalla tällä hetkellä ollaan. Tuntuu, että meidän viikko on mennyt päin sitä itseään. On ollut pakko istua alas ja alkaa käymään läpi, mitä kaikkea tässä on tapahtunutkaan tai tehtykään. Nyt me palataan taas palikkatalon alimpaan kerrokseen, kun tuuli puhalsi tähän astiset rakennelmat nurin. Siis helvetti, ihan oikeasti, päästäänkö me edes kisaamaan enää ikinä?  Juu, ei ole oikotietä onneen, ei ole oikotietä normaaliin elämään, ei kuntoutuksen läpikäymiseen, mutta onko sinne tietä enää ollenkaan vai tässäkö me nyt ollaankin?

torstai 12. joulukuuta 2013

Varjelen sitä mikä on haurasta. En haluu luopuu siitä niin, loppuun asti pidän siitä kii.

Viime viikonloppuna oli vuorossa tämän vuoden kolmannet pikkujoulut. Mietin jo matkalla, että miten näistä kaikista oikein selvitään, mutta mitä turhaan! Hyvin selvisin, eikä seuraavaa päivää tarvinnut yhdenkään kohdalla hukata kokonaan. Ricon hoitopaikan saaminen vaan tuotti hieman enemmän päänvaivaa, mutta onneksi Hanna oli niin ihana, että suostui ottamaan sekä Rawn että Ricon yökylään. Lauantaina käytiin heittämässä vielä ennen lähtöä luminen lenkki koko lauman kanssa. Paitsi Brendan heitin lenkkeilemään Veikkolan suunnalle Satun kanssa. Brenda pääsi lauantaina raveihin, jossa oli saanut ihastusta osakseen ja pääsi ihan telkkariinkin samaisella reissulla. Raw oli viihtynyt yökylässä enemmän kuin hyvin, mikä nyt ei mikään yllätys sinällään ollut. Rico taas sai siedätyshoitoa lapsiahdistukseensa. Tekee sillekin niin hyvää nähdä, ettei ehkä sittenkään "kuole" näihin tilanteisiin. Iso Kiitos Hannalle ja Satulle, että sain pienen irtioton arjesta. Ja tietty matkaseuralle tämän reissun mahdollistamisesta ;)

Illan ruokapaikka oli helppo valita tutun nimen perusteella..

Vai oliko se sittenkin jälkiruuan mukaan..?

Ruuat oli kyllä niin loistavia alkuruuasta jälkiruokaan saakka! Nam..

Ja olihan meillä niin hauska ilta, että.. Tanssia, naurua ja mukavia ihmisiä aamun pikkutunneille saakka :) Turku sai kyllä hyvät pojot tältä reissulta!

Lauantaina palailtiin sitten takas Nummelan kulmille ja koiramaiseen elämään. Raw oli voinut jalkansa
kanssa hvyin, joten oli taas se päivä, että sen saattoi päästää hetkeksi vapaaksi. Voi sitä elämän iloa,  Spaceman päästeli menemään ihan omilla galaxeillaan..  Koko edeltävä viikkohan meni hyvin. Keskiviikkona sai olla hetken vapaana, torstaina treenattiin kevyesti. Perjantai taas pelkällä lenkillä ja tällä viikolla tiistaina tai keskiviikkona olisi ollut ohjelmassa vapaana oloa hetki lenkin yhteydessä. Tiistai aamuna kuitenkin havahduin taas jalan puremiseen ja jälleen jouduttiin siirtämään vapaana oloa ties kuinka kauas tulevaan.. Tämä on nyt niin takkuista ja tuskastuttavaa. Fyssarikäynnillä kuitenkin liikkui hyvin, eikä mitään ontumista ollut havaittavissa. Tuo toinen yksinäinen jänne nyt vain taitaa kuormittua liikaa, kun joutuu ottamaan sen toisenkin työn kantaakseen. Ajattelin meidän olevan tammikuussa normaalilla liikunnalla, mutta ei taida toteutua. Mutta eipä tässä itkut auta. Eteenpäin sanoi mummo lumessa! Vai miten se meni?

Ricon kanssa käytiin sunnuntaina Teemun treeneissä treenimässä käännöksiä. Olipa tarpeellista ja voihan pojat, että vetää kelpoinen hyvin läpi mun rytmityksistä. Olis syytä vähän vaatiakin vastaamaan ohjauksiin. Samalla teemalla jatkettiin keskiviikon treeneissä. Ja öhöm, tiedä tuntuuko tuo vain katujyrältä mun keskiviikon kahteen muuhun treenikoiraan verraten vai olisko pikkaisen jumia tai ihan muuta vaivaa, jota "juoksee" karkuun. Selvitellään. Sain siis treenata Rawn siskolla Ruskalla ja Tanjan Taralla. Ruskan ja Raw:n liikkumisessa on selkeesti jotain samaa elastisuutta. Nyt ohjatessa huomasi taas hyvin, miten pieni Ruu tosiaan on! Ihan taskukokoinen, sellaisenhan mahduttaisi ihan minne vaan.. Ja niin lennokas! En tiedä possuiliko mulle hieman, vai eikö osaa vaan vielä kunnolla koota hyppyihin itseään, mutta meinasi vaan lentää käännöksiä pitkäksi. Kääntyy kyllä hurjan kätevästi, mutta vasta siellä minne laskeutui. Mutta hyvin se kulki mun kans ekaa kertaa elämässään. Vähän meillä meni toki tämä treeni toisiimme tutustuessa. Treenasin myös Taran sitten samalla ja sehän kulki mun kanssa jo oikeinkin kivasti, vaikken ole senkään kanssa treenannut kuin kerran vai pari, mutta oli jo heti parempi tuntuma tehdä hommia yhdessä. On se vaan niin helppoa, kun on kevyemmin ohjautuva koira, joka kääntyy niin paljon vaivattomammin.  Oli kyllä antoisat treenit tehdä kolmen erilaisen koiran kanssa. Kiitos kaikille osapuolille tämän mahdollistamisesta.

Entäs tokoa sitten? No aika maltillisesti ollaan edetty. Pohdittavaa, ideoita ja ajatuksia olisi kyllä, mutta kun ei uskalla kovin paljon vielä treenata ja hallillakin huomaan Spacemanin kiihtyvän toisten tekemisestä välillä aikalailla. Eihän siinä mitään, kun se saa itse tehdä ja kun saisin palkata sitä niin, että se pääsee purkamaan itseään, mutta tää liika hillitseminen ja hallitseminen tuollaisessa tilanteessa nostaa vaan kierroksia entisestään.

TÄSSÄ vähän seuraamisen tilannetta parin viikon takaa..
Mitäs tohon nyt sanois.. Äitinsä poika! Joutsenkaulaongelmat kulkee meidän mukana. Hoh hoijaa, koko ajan on sellainen olo, että puskee liikaa eteen ja videolta huomaan jo sortuvani Hannan viime talvisiin kaavoihin.. Autan itse koiraa kropalla tai rytmittämällä. Vastuu pitäisi vaan pystyä laskemaan koiralle. Mutta asenne on aika kiva ;)













keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Miksi mieli on ikuinen linnansa vanki?


"...kääntelee kuvia kuin huvittaa, 
ja pahuutta nähdä voi missä vaan tahtoo.."
".. Ja jokaisen varjeltava on omaansa,
Käännyn kun vielä en katkera oo,
kun vihassa vaanii se pohjaton ansa, 
juoksen kun vielä en vajonnut oo.. "

Ettäkö mitä nyt? Eipä mitään ihmeempää. Tuo "mieli on ikuinen linnansa vanki" tuli vaan mieleen Ricosta ja siitä, miten se ei meinannut millään pystyä päästämään irti vanhoista opituista kaavoista ja tekemään jotain uudella tavalla. Ja onhan noissa lyriikoissa häivähdys siitäkin, että tavoitteena on paeta noita vihaa ja katkeruutta. Asiat voi joskus nähdä niin kuin oma mieli ne näyttää. Oman pääkopan sisällön hallita ei ole se helpoin asia - "pahuutta nähdä voi missä vaan tahtoo" - vaikkei sitä olisikaan. Joskus voi pysähtyä miettimään, onko se pahuus todellista vai vaan oman mielen tuotetta. Ajatuksia ei voi hallita tai pysäyttää, mutta niitä voi oppia ohjailemaan oikeaan suuntaan. Joku viisas on joskus sanonut, että älä kuluta energiaasi niihin asioihin, joita et voi muuttaa tai joihin et voi vaikuttaa, vaan keskity niihin joihin voit vaikuttaa.

Sen ajatuksen voimalla voi keskittyä itselle tärkeisiin asioihin. Kuten mun elämäni supersankariin Spacemaniin, joka täytti 30.11 kokonaiset 2-vuotta!


Tuon suuren persoonan kahden vuoden elämään on mahtunut niin paljon iloa ja riemua, kuin myös surua ja epätoivoa. Tokon saralla ehdittiin hankkia VOI kisaoikeudet, muttei vielä saatu treenattua liikkeitä valmiiksi. Tokossa ollaan nautiskeltua tänne saakka pelkistä ykköstuloksista, ollaan oltu mukana voittamassa Hiiden Haukuille Piirinmestaruus hopeaa ja saatu seisoa jo AVO-luokassa SM kisoissa pronssilla palkintojen jaossa. Raw polskutteli myös kesän aikan kolme täyden sadan pisteen vepekoetta, hankkien itselleen AVO- kisaoikeudet tässä lajissa. Huisin hienoja hetkiä, mutta tämän koiran kanssa se matka on ollut vielä hienompi. Asiat ei ole tulleet ilmaiseksi. Raw ei liene se kaikista välkyin, - kaikella rakkaudella. Se ei opi asioita nopeasti, se vaatii toistoja ja yleistämistä. Se rakastaa maailmaa, se rakastaa kaikkia ja kaikkea. Ja juuri se ei tee kaikesta aina helppoa. Mutta se on koira, jonka kans meillä vaan synkkaa. Ja tuolla hulvattomalla persoonallaan Raw on tehnyt tästä matkasta enemmän, kuin nauttimisen ja naurun arvoisen. 

Meidän agilitykisaura ei ehtinyt koskaan alkaa. Leikkauspöytä kutsui ja kuntoutumisen tiellä ollaan yhä.    Olen silti onnellinen jokaisesta hetkestä jotka saan viettää tuon avaruuskaverin kanssa. Joku ei voisi sietää tuollaista koiraa, mutta minulle siinä on kaikki mitä haluan. Raw tulee asettamaan riman ihan järkyttävän korkealle, mun seuraavalle koiralle tai sen valinnalle - sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. 


Ai niin Ricon mieli on ollut kovastikin takertuneena vanhaan opittuun ja uuden sisäistäminen ei ole oikein sujunut.. Luulin, jo hetken että puuhun asettautumista (jep,siinä lukee ihan oikein! puuhun asettautuminen = nousta seisomaan puuta etuset vasten tai asettaa takaset puuhun) ei saada ikinä muutettua potkuksi, mutta kun osasi itse avata oman mielensä ja nähdä ne asiat, jotka jarrutti potkaisemisen syntymistä, niin lukko aukesi ja Herra Iso Är on ehkä oppinut jotain uutta ja kaavoja rikkovaa: Tässä todistusainestoa! 

Ja teinhän mä tossa yksi ilta viime viikolla pojille tunnarihaastetta. Aika hienosti selvisivät molemmat. Rico on selkeästi hätäisempi ja ehkä varmempi itsestään? Pureskeli myös.. Raw tekee tosi tarkkaa ja harkittua nenätyötä, pientä epävarmuutta havaittavissa, muttei lakkaa kuitenkaan työskentelemästä. 

Syksyn/alkutalven aurinkoisia päiviä <3

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pelkää en, siedän sitä tiedän sen. Mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen


Raw:n kuntoutumisprosessi saa välillä ajatukset karkailemaan ja vaikka kaikki on edennyt nopeasti ja tilanteeseen nähden hyvin - silti takapakkejakin on matkalla ollut. Onneksi ei sentään mitään pitkäkestoista, jota ei oltaisi saatu muutaman päivän kevennetyllä ja rajoitetulla liikunnalla haltuun. Silti sitä miettii hetkittäin, että tuleeko tästä enää täysin kivutonta koiraa koskaan. Mitä meidän elämä tulee olemaan jatkossa.. Yritän sysätä noita ajatuksia pois mielestä, kuntoututus on kuitenkin kesken ja sen murehtiminen, -mitä ei tiedä,- on niin kovin turhaa. Nyt vaan taas itse muutaman päivän flunssan ja kuumeen kourissa viettäneenä kaipaa sitä "normaalia elämää" niin paljon, voisi vaan päästää koirat vapaaksi yhtä aikaa juoksemaan..

Tokon tekeminen Spacemanin kanssa on ollut jopa liian kivaa ja oma mieli alkaa olla tosi malttamaton, kun tahtosi jo päästä tekemään kunnolla. Tosin ruokitaan varmaan toinen toisemme malttamattomuutta tässä asiassa. Tunnarin kanssa ollaan lisätty paukkuja ja aikas hienosti Raw on alkanut sisäistää ajatuksen, että palautus tapahtuu vain mulle. Ne kierrokset on sit oma juttunsa, kun koipi kestää enemmän. Raw oma toiminta ja treenikavereiden kanssa jaetut antoisat ajatukset on taas avanneet koirien näkökulmasta tätäkin liikettä ihan uudella tavalla, jota ei ole koskaan aiemmin tajunnut edes ajatella. Kuinkahan monet pureskelut, epävarmuudet ja hidastelut johtuukin siitä, että koirissa asuu pieni epävarmuus siitä, että kenelle tämä kapula kuuluu nyt palauttaa. Toi toinen vie ja jää lähemmäs kapuloita. Mut kun ne kaikki koirathan osaa, kun ne pari kertaa ohittaa liikkurin mulkoillen niin nehän osaa..? Mulla on niin pöhköjä koiria ja mä olen niin hölmö, että meillä ei vielä silloin osata mitään. Raw omassa ihanassa avoimessa persoonassaan avasi tämän paletin meidän silmien eteen. Se ei mulkoillut, ei ohittanut, vaan palautti spontaanisti sille tyypille, joka kapulan oli hukannut ja oli odottamassa lähinnä koiraa. Mutta vaikka hienoja toistoja on saatu aikaan, niin tuskin se osaa vieläkään - Ankaraa? Ei ollenkaa, enemmänkin reilua koiraa kohtaan.

Maanantaina oltiin Jessican opissa ja katsottiin vähän seuraamista ja kaukoja. Seuraamista on työstetty nyt useampaakin otteeseen treenikavereiden kanssa ja yhä edelleen se on kovin epätasapainoista. No yksi ongelma siinä on ihan minä itse ja omat ajatukset ja sen ero siihen miltä seuraamisen pitäisi siellä kokeissa näyttää.. Silloin kun seuraaminen on kaunista ja korrektia,  niin minusta koira tuntuu veltolta ja huonosti työskentelevältä. Jos halutaan parempia pisteitä, niin tästä ajatuksesta on irrotettava. Hitsin vaikeaa, voinko mä työstää sen danceseuruun ja tokoseuruun - siis ihan oikeesti..? Käännöksissä oli myös työstövaraa, samoin kuin tempon vaihdoksissa. Kaukoihin otettiin kupit molemmin puolin, joka auttoi Raw:ta pysymään paremmin paikoillaan. Mutta saatiin koomaa esille heti viivettä mukaan otettaessa.  Pitäisi myös alkaa työstää tätä koomausta auki ja antaa koiran nostaa itsensä kunnolla asentoon, eikä palkata niistä vajaista paimenmaisista asennoista. Huomaan itse vierastavani tätä viivettä ja sen ottamista mukaan treeniin, koska koira uppoaa heti omaan koomaansa. Sen palkan odotus näyttää kasvavan niin suureksi, että se luopuu palkan katsomisesta ja uppoaa mun silmiin kiinni, mutta on kykenemätön liikkumaan.  Tosin tässä treenivaiheessa on aika vaikeaa vielä siirtää palkkausta myöhemmäksi, kun pitää nopeammin saada kerrottua mikä meni oikein ja mikä ei. Ja tässä maanantain setissä viiveiden kanssa ei ollut pompuista tietoakaan. Omaan treeniinsä ne sitten ehkä..? Mihinhän tämä lopulta johtaa? Pomppukoomaan? :D

Raw miettii, että mitenhän ne kaukot kuuluu oikein tehdä...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Movember!!

Ja vielä ehtinee vastava Miralta tulleeseen haasteeseen.

1. Julkaise kuva koirasi viiksistä
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin

Mun Movemberpojat oli aika viiksettömiä kavereitä, mutta ehkä pieni pilkahdus nenien takaa viiksistäkin löytyy ;)


Haaste lähtee tällä kertaa eteenpäin seuraville kolmelle onnekkaalle:
Tanja
Hanna
Heli

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaikki pojat eivät pelaa korteilla mä mitkä sain..


Lauantaina oltiin Ricon, Hannan ja Nizan kanssa kisaamassa Janakkalassa. On se hyvä, kun on treenikavereita, jotka potkii lähtemään ja miten mukavaa oli taas.. Taas kerran. Agility pitää kii musta yhä edelleen. Matkalla suunniteltiin, että voitais tehdä kahdella ekalla radalla nollat ja viimeisen vois hyllyttää, niin pääsis aiemmin lähtemään kotiin.. No karvaiset kisakaverit oli kovin kuuliaisella tuulella ja vetäisivät molemmat triplanollat! Ei päästy aiemmin kotiin, ei, mutta ehkä me siedettiin se ;)

Päivän ohjausteemaksi muodostui valssit. Radat pystyi pääsääntöisesti ohjaamaan läpi valssaten, siksi ne ehkä rullasikin niin kivasti. Vähän oli joka radalla mukana pientä haparointia ja kompastelua rytmitysten ja linjojen kanssa. Keskimmäisellä radalla taisi stopata vauhti kaikista ikävimmin. Myöhästyminen ja siinäpä se sitten olikin, Ricon kanssa kun myöhästyy, niin sen tietää että aikaa palaa heti enemmän, kuin monella muulla. No mutta radat pysyi näistä huolimatta paketissa ja se on tähän palaan hyvä saavutus. Voisin kirjoittaa pitkät pätkät siitä, miten kaukana kärjestä oltiin, miten lähellä oltais ilman mun mokia ja miten kaukana silti jii - än - ee.. Mutta enpä taida jaksaa, mulla on ihana kelpie, joka teki silmät sädehtien mun kans kolme puhdasta nolla rataa - reippailla ihanneajan alituksilla, antoi anteeksi mun virheitä ja kuunteli -ja tuli ohjauksiin. Meillä oli kuulkaas niin kivaa, ettei siinä vaakakupissa taideta antaa minkään muun enää loppuviimein painaa.
Rixan radat

Raw kanssa eletään niin päivä kerrallaan. Välillä jalka on parempi ja välillä huonompi. Liikunnan kanssa sompailaan laidasta laitaan, viikko ollaan liikuttu remmissä ja katsotaan nyt miten jatkon kanssa. Treenannut olen vähän ja maltilla, jalan kestämisen uhallakin, jotta pää pysyisi paremmin kasassa. Pienen treenin olen valinnut vapaana ulkoilun sijasta sen vuoksi, että saa juurikin purkaa enemmän itseään, repimisleikin kun voi toteuttaa niin, että etuset "roikkuu" tyhjän päällä. Kuuppa  saa vähän töitä ja liike on enemmän mun kontrollissa kuitenkin, kuin vapaana juostessa. Vauhtiliikkeisiin on yhä matkaa, ehkä jopa puuduttavan paljon. Tänäänkin osallistuttiin toko ryhmän treeneihin. Tehtiin paikalla olot ja kun aiheena oli luoksari, niin palkkasin vain jättöjä. Hyvähän se on, että niitäkin tulee palkattua välillä. Olis vaan niin kiva itsekin päästä treenaamaan vauhdikkaammin, mutta kaikki aikanaan. Herra kelpie saa nyt pitää huolen vauhdin tarjoilemisesta mulle ja avaruuskaveri saa luvan kuntoutua rauhassa, jotta voi sitten taas hajottaa mun kans galaxeja palaksi. Voi pojat! Mummoa unohtamatta..

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ei rakkaus käyttämällä kulu, se vahvistuu.

Pieni sydän niin täynnä suurta rakkautta <3

Välillä vähän tokoa ja mustavalkoista maailmaa.  Perjantaina tuli täyteen 7 viikkoa leikkauksesta ja viikon päästähän ollaan jo kahdessa kuukaudessa. Välillä on vaikea uskoa, että onkos tämä koira tosiaan se operoitu. Siitä ei voisi päällepäin sanoa mitään. Ollaan lenkkeilty pieniä pätkiä vapaanakin - eikä mitään kipuoireita ole tullut. Pääsääntöisesti kuitenkin vielä remmissä mennään. Pieni Spaceman kun voi haluta yllättäen lentää yllättävissä tilanteissa.. Viime keskiviikkona se päätti loikata lähes paikoiltaan about 2-3m loikan rapakon yli.. Hitto vieköön. Mutta ihme kyllä mitään oireita ei tullut tästäkään päähänpistosta..

Treenailtukin ollaan, tosin treeniaiheet on vielä rajallisia. Tunnaria, seuraamista, häiriötä & paikalla oloa. Mutta taitaa riittää niissäkin tekemistä. Tunnaria ollaan saatu nyt Hannan kans pienillä toistuvilla treeneillä vietyä hyvin eteenpäin. Nyt tuoreet hajut ei tuota ongelmia ja liikkurin ohittaminen alkaa sujua helpolla tavalla -siihen pitää lisätä nyt vaan panoksia. -Raw siis halusi palauttaa tunnarin lähimmälle ihmiselle. Eikä Hanna taida olla helpoin ohitettava tässä treenissä, mut kun se blokataan palautuksessa, niin sit menee varmasti liikkuri, kuin liikkuri. Häiriön sietämistä myös palauteltiin mieleen, olikin aluksi niin kovin vaikeaa, mutta kyllähän se alkoi taas muistaa mistä tässä oli kyse. Ihanaa, kun voi taas treenata edes jotain ja edes ihan vähän!

Viikonloppuna jatkettiin Tanjan kanssa samojen settien vahvistamista ja hyvin avaruuskaveri työsti tässäkin. Häiriöt blokkasi jo paljon edellistä paremmin ja tunnari oli aika pro meininkiä, testattiin rajoja provoisoimatta kuitenkaan liikaa. Vielä on vara haastaa enemmän ja seuraava iso haaste onkin sitten kiihtyneessä tilassa oikein tekeminen. Tosin jos saa tunnarin nyt riittävän kristalliseksi ja selkeäksi, niin voi olla helpompaa myös kovilla kierroksilla työstää. Seuraamisen paikan palautus olisi myös seuraavana edessä. Hirmuisen hyvällä motivaatiolla tekee töitä, mutta paikka on valahtunut aika eteen ja hakee vahvasti katsekontaktia silmiin. Siihenhän se paikka sitten hajoo. Kokeillaan nyt askelluskuurilla löytää paikka takasin. Vaikka aika maltillistahan tämä meidän treeni vielä tulee olemaan. Pikkuhiljaa eteenpäin :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Jos palat eivät sovi toisiinsa, ne runnotaan

Apulannalta uutta biisiä pukkaa "Mä nauran tälle" jonka lyriikoista otsikkokin napattu käyttöön. Taas kolahti muutaman kuuntelukerran jälkeen kivasti..

Viimeisin Agi.fi lehti nosti esille ajatuksia helpommasta ja yksinkertaisemmasta agilitysta. Tämä Teemun kirjoittama artikkeli on saanutkin jo aikaan keskustelua ja jakanut ajatuksia puolesta ja vastaan.  Ohjaustekniikoita on kasaantunut agilitymaailmaan aikamoinen määrä, mutta tällaista jaottelua ja asioiden selkiinnyttämistä on kaivattu. Tekniikoita on ja tulee varmasti aina olemaan - eikä niissä ole mielestäni mitään pahaa, mutta oli itsellenikin aikamoista soppaa aloittaa agility silloin 2008 uudelleen noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ehkä juuri sen vuoksi ymmärrän agilitya aloittavia harrastajia ja olen omassa päässäni yrittänyt jaotella agilitya palasiin. On se helvettiä mennä kentälle tekemään saksalaista, kun koira ei osaa takaakiertoa, tulla "vastakäden ohjaukseen" tai lukea ohjausta, puhumattakaan siitä ohjaajasta joka sotkeentuu jalkoihinsa ja jää koiran eteen.. Siitä saksalaisesta tulee varmaan käyttökelpoinen ohjaus heillekin myöhemmässä vaiheessa agilityuraa, kun ensin ne tarpeelliset yksittäiset palikat on kunnossa.

No joo, mekin treenailtiin viime treeneissä Ricon kanssa backlappejä ja meni muuten sairaan hyvin! (Itse asiassa edellisessä treenissä tehtiinkin sylkkäreiden täsmätreeniä, eli täähän meni putkeen! Päästiin jalostamaan sylkkäriä eteenpäin. ) Mutta kun mä olen vaan sellainen ihminen, että haluan jaotella kaiken. Nämä backlapit oli ne uudet nahkaverhoilut mun mersuun vai ehkä se uusi etumaski? Mä en voi ajaa mun mersulla ilman renkaita, saati mootoria ja kyllä se korikin siinä ympärillä ihan hyödyllinen täällä suomen oloissa on. Mutta kyllä mä voin sillä ajaa ilman niitä nahkaverhoiluja tai etumaskia. Niistä vaan saa uutta ilmettä, lisäarvoa ja voidaanhan moottoriakin piristää tarvittaessa..(Niin siis ajan yhä sillä samalla volvolla, mutta kai vertauskuvissa voi myös valita autonsa.. ;))

Mutta kuten siinä mersussa, volvossa tai missä tahansa ei siitä nahkaverhoilusta ole apua, jos jotain perusasioista puuttuu. Ihan kuin agilityssa, perusta pohjalla on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voi tuunata kaikkee muuta. Eikä tämä varmaan ole ongelma sille osalle ihmisiä, jotka tiedostaa nämä perusleegot tästä suuresta massasta. Mutta niille sekä uusille, että myös vanhoille agilityn harrastajille, joilla ei ehkä olekaan niin selkeä kuva leegojen olemuksesta on äärettömän hyödyllistä nähdä agility jaoteltuna ja ymmärtää se, että monet tekniikoista koostuvatkin ihan niiden perusleegojen yhdistämisestä  - ei tarvi ostaa uutta leegolaatikkoa, voi vaan fiksata vanhoja ja yhdistellä niitä. Luulen, että tällaisen ajattelumallin luominen antaisi seuran treeneihinkin parempaa pohjaa kouluttajille siitä, miten niitä treenejä kannattaa kenellekin rakentaa. Ja hei, mulla on se kolmosen koira - sekin tarvitsee perustreeniä, niihin on vaan aikaajoin koiran kanssa palattava - aina. Se on sitä ylläpitoa.



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mä näen tyhjän taistelukentän, pahimman vastustajani tiedän..


Blogger on ollut kovin vastahakoinen välillä julkaisemaan mun tekstejä. Mistä lie johtunee, mutta yritetään nyt ynnätä useampi tekstipätkä yhteen..

Viime viikonloppuna oltiin Ojangossa Rixan kanssa kisaamassa agilitya. Voihan lähtemisen ja aloittamisen vaikeus. Päivästä muotoutui kuitenkn taas ihan hyvä ja mukava. Mutta voi se polte ja intohimo, mikä toisten silmistä ja tekemisestä heijastuu tähän lajiin. Missä se on? Se makaa Spacemanin kanssa mun jaloissa. Kyllä te tiedätte taas sanomattakin sen.. Mä elän sen asian kanssa, olen ihan ok sen asian kanssa, mutta siellä se vaan silti yrittää piilotella mua. Mut mä yritän yhä kaivaa sen sieltä ja olla tyytyväinen siihen mitä minulla on - vaikkei se sitä "täydellisintä" olisikaan, ei sen lopulta edes tarvisekaan. 

Mut kisaraporttiin: Ensimmäiselle radalle lähdettiin hiukan turhan lennokkaasti - valmistautumatta. Rico tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Joopa joo, hyvältä lataamaan suoraan. Pieni myöhästyminen yhdessä jarrutuksessa - yritin kaikkeni (lue korvata äänellä puutteellisen ohjauksen..) saadakseni koiran kääntymään. Ja matkaa olisi ollut.. Moni kevyemmin ohjautuva koira olisi kääntynytkin, muttei junaa voi suistaa raiteltaan. Jarruttaa jarruttaa, mut ku ei saa vauhtia hiipumaan. Sinne upposi, putken väärään päähän. Puksutti myös puomin alasmenon yli, kuin sitä ei olisi koskaan pysäytettykään siinä.. Että silleen..

Toka rata näyttikin sitten täysin tekemättömältä meille.. Volvon keula kohti Nummelaa suosiolla? Putkijarruja putkijarrujen perään..  Edellisen radan jälkeen olin toivoni menettänyt jo ennen radalle menoa, mut niin vaan kuitenkin kaikesta huolimatta sain kelpoisen kääntymään putkilta ja vietyä nollalla läpi maaliin! Okei, otin putkijarrut "varman päälle" (lue huusin niin pirusti ja rytmitin kunnolla, enkä kiirehtinyt seuraaviin ohjauksiin..) ja ohjauksen kulmakivenä oli se, että ne p**leen putkijarrut menee läpi hinnalla millä hyvänsä - sekuntien hinnalla. Tosin mehän tehdään kaikki tällä hetkellä sekuntien hinnalla. Vähän pakko hakea ensin yhteinen sävel takaisin, ennen kuin voi lähteä siihen ratojen ryysimismentaliteettin vai siis mikä se oikea termi olikaan.. ;)

Viimoinen rata oli jälleen hyl. - mutta mielettömän hyvän fiiliksen veto! Kolmas (takaakierto-päällejuoksu) rima kolahti alas. Olinko niin ikävästi edessä vai onko Ricolla nyt jotenkin vaikeuksia hypätä näitä parin radan jälkeen? Syvät lihakset? No sen jälkeen ajattelin, että nyt en sit yritä kaivella vanhaa pysäytys A:ta, vaan kokeillaan juoksutuksen kanssa saanko ohjaukseen onnistumaan. En ihan ehtinyt, mut niinku melkein.. Sitten loppurata olikin aika bueno, pysähtyi puomin ja ohjautui lopun (jossa tuli paljon virheitä ja säätöä hyvillä ja kokeneillakin koirilla) loistavasti! Niin hyvä fiilis maaliin tullessa! Onneksi se rima tuli alas, niin pääsin kokeilemaan muut ohjaukset, niinkuin halusin ;) Tai no yksi jäi testaamatta, mutta testattin sitten sunnuntain iloksi sekin - ja nyt osaan senkin ;) Kyllä mä sitten taas taidan haluta kisaamaan vieläkin uudestaan.. 

Viime viikolla mustavalkoisella rintamalla oli huonompi päivä. Oli selkeästi kipeä edellisen illan riekkumisesta. Mutta pari päivää hieman iisimmin ja tilanne taas kunnossa. Kuka sen kertois tarinan sankarille, että vielä pitää malttaa.. Minkäs sille tekee, kun galaxit kutsuu kulkijaa.. Tässä matkalla, kun ei ole voinut varsinaisesti treenata Raw:ta - purkaa vaan enemmänkin päätä - on tullut mietittyä niin ihmeellistä asiaa, kuin kaukot.. Voihan kaukot - mitenhän niitäkin lähtisi sitten jatkossa työstämään. Haluaisi vahvan tekniikan, mutta samalla iloisen ja jopa pompahtelevan tekemisen. Voiko näitä kahta edes vaatia yhtäaikaa? Ja jos pompahtelee riittävästi, niin voiko edes pitää jalkoja liimattuna alustassa vai onko parempi, että takasetkin pompahtelee, jotta pomppua riittää. Tosin se onkin sitten ihan toinen tarina saanko edes niitä pomppuja koulutettua.. Samalla haluaisin myös välttää sellaista kaukojen alkukoomaa. Miten senkin saisi rakennettua oikein.. Hitto, kun ei oo helppo case taas tämäkään. No toivomme todella, että pian minulla on koira, jonka kanssa lähteä ratkaisemaan sitä mysteeriä. Tunnari on selkeesti hautunut saikun aikana ja nenätyöskentely näyttää jo varmemmalta ja paremmalta. Samalla oma luotto koiraan on kasvanut. Sit vielä asetellaan liikkuri lopullisiin asemiinsa ja saadaan avaruuskaverin galaxit kohdalleen siinä asiassa, että liikkurille ei palauteta tunnarikapulaa..

Perjantaina meillä olikin Spacemanin kanssa pieni juhlapäivä. 1,5kk täynnä leikkauksesta. Oltiin niin hurjia, että käväistiin hallilla pikavisiitti treenimässä - niinki hurjia asioita, kun paikkamakuu ja tunnari jälleen. Voi elämä, kun ympärillä tapahtui, niin kiihtyi taas sen verran, että nenätyöskentely heikentyi ja muuttui hätäisemmäksi - Palautteli myös ihan pokkana Hannalle (joka siis liikkuroi tunnarin meille) kapulaa. Annoin sille aikaa itse oivaltaa virheensä ja korjata sen. Hyvin positiivisella mielellä mentiin, katsotaan jos ei tää tuota tulosta, niin sit tarvii vaan olla mustavalkoisempi tässä asiassa. Seuraamista yritin tehdä vähän, mutta eihän siitä mitään tullut, kun Spaceman kulki ylös alas, eikä tasaisesti eteenpäin. Nyt olis hyvä hetki opettaa se danceseuruu - sellainen lentävä ja pomppiva, mut kadunkohan sitä, jos sen menen tekemään..;) Enkä oikeasti vois vielä kuntoutuksen tässä vaiheessa alkaa opettaa mitään kovin lennokasta. Lauantaina Raw oli ihan kunnossa - eikä kipeytynyt hallikeikasta, joten päästin sen kontroilloidusti hetkeksi metsälenkillä vapaaksi ja se ei kipeytynyt siitäkään!! Nyt taas tää päivä remmissä ja katsotaan huomenna ehkä uudestaan. Ihanaa.

Ricon kanssa käytiin eilen treenaamassa agilitya Niinun opissa. Olipas kyllä mukavaa taas pitkästä aikaa olla tuollaisessa koulutuksessa. Välistävetojen tekemistä Ricon kanssa vähän pohdittiin - ne kun on meille aina olleet niin kovin vaikeita, mutta löydettiin lopulta toimiva tapa viedä nekin läpi kohtuullisen siististi. Ricon kanssa ohjaamista helpottaa joissain tilanteissa sen suuri itsenäisyys, kun voi lähettää koiran yksin hommiin, niin ehtiikin seuraavaan paikkaan paljon paremmin, mutta toisissa tilanteissa tämä samainen itsenäisyys tuo ongelmia. Vähän kontaktipohdintaa ja muistutusta siitä miten ne takaaleikkaukset tehdään oikein. Pitäis treenata, toistaa ja toistaa, jotta niihinkin syntyisi luotto myös vaikeissa ja haastavammissa tilanteissa. Mutta hitsi, miten tää agility taas ottikin tiukan otteen musta. Ethän päästä nyt ihan heti irti? Ethän? Mä haluun pitää tästä fiiliksestä kii.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Se tekee joskus kipeää

Sairastuvalla eläinpuoli oli paranemaan päin, niin oma selkä sanoi työsopimuksen irti. Siinä sitten naurettiin ensi alkuun kovin nopeaa mummoistumista (siis kun etukumara kasvaa yhden päivän aikana melkoiseksi). Mutta, nämähän hellittää kävelylenkillä ja levolla - päivässä. Niin siis korjattakoon, ne hellitti ennen päivässä - ei näköjään enää.. Kävelylenkki oli päätyä sammalten joukkoon, kun jalka meinasi pettää vihlomisen alta.. Ei muuta kun lääkärikeikka ja kovemmat dropit kehiin. Se hyvä puoli tässä selän kanssa sairastaessa oli, että sai sentään ihan luvan kanssa kävellä, vaikkei se ensi alkuun kovin helposti ja kivuttomasti sujunutkaan..  

Avaruusmies taas näyttää kuntoutuvan niin hyvin, että oksat pois. Fyssarilla käytiin ja tilanne näytti oikein lupaalta, voi miten iloinen olenkaan siitä! Ja eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan 1,5kk piti välttää rajua ja repivää liikuntaa, joka on ollut meidän remmilenkkien päättymisrajana. Ja kuulkaas, se 1,5 kk tulee täyteen marraskuun alussa!! Eli ihan kohta, vajaa pari viikkoinen enää!! Mutta kun sitten on se iso mutta...  Toisen ohjeen mukaan tähän vaiheeseen olisi saanut siirtyä vasta 3-4kk kuluttua leikkauksesta..   Nyt taas tuntuu, että liian iso vastuu lasketaan mun käsiin. Miten voin tehdä sen päätöksen missä vaiheessa avaan sen lukon ja päästän spacemanin maata kiertävälle radalle? Niin siis ensimmäiset kerrat se tulee tapahtumaan vain meidän kahden kesken ilman muita koiria ja silleen ihan huomaamattomasti, mutta koska sille on oikea hetki? Mä vihaan tällaisia päätöksiä.. Sitten jos olenkin liian hätäinen ja otetaan takapakkia parantumisessa? Toisaalta taas haluaisi niin pian vapauttaa Rawn tästä piinasta ja antaa sen nauttia taas elämästä niinkuin sen kuuluukin.

Ricon kanssa oltiin viikko sitten kisaamassa taas piiiitkästä aikaa. Olipas meillä mukavaa. Onnistuttiin jopa hieman kulkemaan vastavirtaan ja tekemään yhden radan aloitus valtavirrasta poiketen ja niin, etten ollut koiran edessä missään vaiheessa hidastamassa sen etenemistä - tosin se rata hajosi muihin juttuihin.. Mutta mitäs niistä - se aloitus onnistui :))

Kepit oli Ricon mielestä turha suorittaa loppuun, jos vois vähän oikaista? Sellaisia aivopieruja - näitähän tulee matkan varrella. Myös läheltä ohjaaminen ilmeisesti "helpotti" tota kesken jättämistä, koska keskimmäisellä radalla, jossa oli mahdollisuus ohjata kepit kauempaa - ne sujui - ihan loppuun saakka. Ja rata selvitettiin nollalla maaliin saakka. Se taisi ollakin meidän ensimmäinen nolla tälle kaudelle. 


Nollajahti siis saatu alulle. Sain myös jonkinnäköisen motivaation mukaani kisoista? Jonka innoittama kirjoittelin pitkät pätkät agilityyn liittyen, mutta blogger kieltäytyi julkaisemasta tekstiä.. Ehkä sille oli sitten tarkoituksensa, kaikkea ei aina kannata sanoa ääneen?

Ja loppuun sitten se huumoripläjäys näistäkin karkeloista. Kelpii vetää silmät kii: "Joo, joo - mene nyt itse pois edestä ja lopeta se huutaminen -MÄ tiedän kyllä!" :D ^Jossain oli joku aika sit artikkeli koirien hännän käytöstä esim. agilityssa. Tässä näkynee sitä hännällä liikkeen ohjaamista. Kaikki nämä ylläolevat  Ricon agilitykuvat on luvan kanssa kopioitu. Kiitos kuvaajalle näistä.

Raw:n kyynärongelmat ja leikkaus pudotti jotenkin pahasti pohjan pois agilityn tekemiseltä. Mä olisin tosi paljon halunnut nauttia agilitysta tuon avaruuskaverin seurassa. Tää on koko arkielämään vaikuttava inhottava epäkohta, joka mun pitäisi sovittaa vaan kaiken kanssa.. Kuulostaa suorastaan idioottimaiselta, mutta niin se vaan on. Kaksi koiraa on suhteellisen vaivaton treenata samassa ryhmässä ja samalla ajalla. Mutta nyt kun se toinen ei sais tehdäkään agilitya ja aikaa kuluu turhaan seisoskeluun ja odotteluun - kun vois olla toisaalla tekemässä jotain muuta treeniä - sen toisen kanssa.. Onneksi mulla on kuitenkin Rico, jonka kanssa voin aksata. Mutta kuinka kauan Rico pystyy aksaamaan vielä? 2-3 vuotta? 8-vuotiaaksi? Se on kuitenkin raskaampi koira, ei se kaikista kevyin. Ei sen kans 10-vuotiaaksi mennä? Eikä se meno taida enää vuosien myötä tulla paranemaan. Remppaa tulee varmaan matkan varrella enemmänkin. 

Raw:n tokokoiran urasta ja sen kestävyydestä ei tiedä kukaan. Ainoastaan aika näyttää miten operoitu koipi kestää treeniä ja elämää. Ja kun kaksi täysillä treenaavaa koiraa on mulle liikaa, niin kolme treenaavaa saisi mut hautautumaan syvälle poteroon huonosta omasta tunnosta. Toiset pystyköön, jos niin kokevat, mut mä en. Mä haluun hieman aikaa muillekin asioille.. En koe millään muotoa pystyväni moiseen suoritukseen. Voisin jatkaa tätä pohdintaa loputtomiin, mutta tämä riittäköön tähän palaan. Mun on vain tyydyttävä katsomaan mitä tulevaisuus  meille tuo..

tiistai 8. lokakuuta 2013

Mikä riittää onnelliseen elämään..

"..No katu sekä nopeat saappaat, joilla pääsee pois kävelemään sieltä, jossa taakan alle sankarit kaatuu. Mitä vaatii, että osaa päästä irti siitä mitä ei ees todella tarvi.."

Ihanaa viikonloppu ja paljon unta. Miten ihminen voikin olla näin äärettömän väsynyt? No mutta nyt on saatu ainakin nukuttua. Tosin kaikki muu tekeminen on jäänyt vähemmälle, mutta se ollutkin ehkä sitäkin parempaa ja laadukkaampaa.

Lauantaina käytiin agilitykentällä ihan omatoimisesti - hiphei, pitkästä aikaa näin! Edellinen kerta on varmaan Raw:n kanssa käyty omatoitreeni.. :/ Kun on näit patjanvaihtoviikkoja, niin meillä taisi olla koiran vaihtoviikot. Treenikentällä pyörähteli vuoron perään kelpii, mummokoira ja hyeenaprinsessa bc. Mutta kaikki koirat sai juosta sitten tasapuolisuuden nimissä kahden ohjaajan ohjauksessa. Olipas hauskat ja mukavat treenit. On jo pidempään ollut puhetta, että haluaisin kokeilla Taraa radalla. Se tuntuikin aika kivalta, niin kovin paljon herkempi, kuin tasaisesti eteenpäin puksuttava kelpie, mutta sain kuin sainkin sen pidettyä radalla, enkä onnistunut heittelemään maata kiertävälle radalle, joka olisi ollut hyvin paljon mahdollista sekin. Tässä muutamat videoklipit matkalta, en nyt jaksa alkaa omia virheitäni analysoimaan, siellä ne näkyy - sen mä vaan sanon, että oli meillä kivaa!

Tanja Ricon kanssa radalla
Toinen pätkä Tanjan ja Ricon menoa
Mummokoira aksaa ;)
Tuttavuutta Tarantellan kanssa
Ja toinen setti Taran kanssa ;)

Ikionnellinen mummokoira aksatreeniensä jälkeen. Otti possun kainaloon
ja paineli nukkumaan <3

Rico onkin saanut treenata vähän normaalia enemmän. Voi kelpie parka, taitaa odottaa jo Raw:n kuntoutumista treenikuntoon..
Rico ekoissa yhteistokotreeneissä kesän jälkeen tekemässä
paikalla istumista "Vittu tätä vitun tokoo taas.."

Rico on omanlaisensa. Se tekee kyllä mielellään, tiettyjä asioita, tietyllä tavalla, tiettyyn pisteeseen asti. Mutta toisinaan tekeminen tuntuu vaativan minulta niin paljon töitä ja panostusta ja ihan kaikessa ei päästä niille planeetoille, mille mun oma mieli halajaa. Mutta kyllä minä taidan silti kaikesta huolimatta olla hyvin tyytyväinen omistaessani juuri tämän koiran. Toivottavasti meillä tulee olemaan aikaa yhdessä vielä hakea meidän omaa juttua - tai Ricon omaa juttua. 


Ollaanhan me nyt viikon aikana lopulta inspiroiduttu ihan kokeilemaan kolmeakin uutta lajia.  Jäljestykseen tarvittaisiin selkeästi osaavampien opastusta, mutta herra kelpie on ihan liekeissä ja ryysii läpi metsien sellaisella raivolla, että oksat pois - kirjaimellisesti. Ei se mitään keppejä tolla moodilla pysty edes nostamaaan - Ryysää vaan.. Mutta siitä se ainakin näköjään syttyisi.. Rallytokon liikkeitä olen tulostellut jo kesällä aloluokan verran tonne laatikkoon odottelemaan ja vihdoin kaivoin nekin esille ja käytiin ihan kentällä kokeilemassa mitä osataan. Sehän sujui aikas hyvin ja koirakin taisi tykätä - vaikka kyllä se mua jossain välissä katsoikin taas sillä - "Taasko tätä seuraamista..?" ilmeellä, mutta suurimman osan se katsoi sillä loistavalla ja sädehtivällä ilmeellä. Sitten ollaan myös vähän heitelty frisbeetä - treenattu niitä koppien ottamisia ja tehokkaampia kiekon vaihtoja toiseen. Hauskaa ja mielekästä sekin. Kauheen helppoa -  valitse laji ja nauti. Kaikkee ei ehdi, ei mitenkään. Pitäisi päättää mitä lähtee viemään eteenpäin ja eihän noi ajatukset vielä tohon lopu, jottei tää missään nimessä olisi liian helppoa.

Raw:n kanssa meillä olikin sitten taas astetta rajumpi viikonloppu..


Syötiin vähän yhdessä omenoita, otettiin olutta ja piikitettiin.. Aika kivuttomasti meni tällä kertaa noi pistokset - siis tältä piikittäjältä, ei siltä piikkien vastaanottajalta. Sehän ei tiedä tapahtumasta juuri mitään, jos on nenän edessä sapuskaa. Itkun aiheuttaa ihan toiset asiat.. Raw:lla pääsi huuto, kun sai tehdä TOKOa!! Luoja, sivulla olemista ja seuraamisen aloitusta (ilman liikettä) - Se on kuulkas huutamisen arvoinen asia, kuin on ollut melkein kolme viikkoa ilman TOKOA!! Siis niin siistiä.. Meillä muodostui myös uusi tunnarin luovuttusasento..



Näin se luovutetaan nykyisin :D Toivottavasti tästä ei tule ongelmia jatkossa..;)
Muuten meillä on ollut pitkän hyvän jakson jälkeen vähän huonompia päiviä. Kevennetään nyt liikuntaa ja yritetään hillitä yhä vain menoa ja meininkiä. Sisätiloissa avaruusmies on kovin maltillinen ja kiltti, mutta ulkoillessa pinnan alla kuohuu ihan valtavasti. Napsitaan ruohonkorsia ja keppejä ja mitä ikinä vastaan tulee. Sitten yritetään singota ne suussa niin lujaa pukkilaukkaa eteenpäin kuin vaan päästään.. Toivon vaan, että aika kuluisi nyt nopeasti, jotta päästäisiin eteenpäin. Voi miten odotankaan sitä päivää, kun voin päästää Raw:n juoksemaan jälleen vapaasti. Vaikka siellä sisällä asuu se sama iloinen Raw, niin sydän särkyy joka kerta, kun nään sen alistuvan kohtaloonsa ja rauhoittuvan. Tiedän sen olevan hyvästä tässä tilanteessa, mutta se on silti niin surullista, kun tiedän miten se joutuu tukahduttamaan itsensä. En halua, että toivo ja elämänilo häipyy minnekään, koskaan..

perjantai 4. lokakuuta 2013

Mutsi kysy: Luuleksä olevas James Bond?

"...Emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.."

Spacemanin ajatukset ja maailmankuva lienevät välillä hieman "lentäviä", mut mitäs me noista.  Antaa ajatusten liitää kovaa ja korkealla, kun saatais edes jalat vielä hetken pysymään maanpinnalla.  

Keskiviikkona meillä oli kontrollikäynti ortopedillä. Käytiin näyttämässä kinttuja ja liikkumista. Hyvin kulkee - se liike nimittäin, eikä onnu. Pieni tuuletus sille! Nyt vaan projekti jatkukoon. Yksi etappi matkalla saavutettu. Eilen oli toisen vuoro - Ensimmäinen kerta leikkauksen jälkeen koko koplan kanssa yhdessä lenkillä. Mentiin rauhallisesti ja pysähdeltiin. Sujui yllättävänkin hyvin, eli tällaisia lenkkipäiviä voi ottaa ohjelmaan mukaan enemmänkin. Tosin mun hauikset sai aikamoisen käsittelyn. Pojat yhdessä ja valtava halu vaan tykittää pitkin metsiä - noh, omaa treeniaikaa mä olen kaivannutkin, niin nyt sitä saa!

Ricon kanssa käytiin aksaamassa keskiviikkona uudella hallilla ja vitsit, meillä taitaa olla aika kiva treenipaikka talveksi. Voi kun mulla olis se kaksi koiraa, joiden kanssa aksata... No mutta, minulla on sentään yksi - joka kulki oikein kivasti. Melkein tahtoisin kisaamaan sen kanssa..

Niin ja tänään on myös kolmas uusi etappi saavutettu potilaaan kanssa. Tasan kaksi viikkoa leikkauksesta. Kaksi kolmasosaa edetty tästä kriitisimmästä kolmesta viikosta! Jipii, pitäneekö ihan juhlistaa tätä viikonloppuna? Niin ja olihan Raw ensimmäistä päivää mulla mukana toimistolla ja osasi käyttäytyä yllättävänkin hyvin. Ei tarvinnut pitää läheskään koko aikaa häkissä. Paljon pieniä edistysaskelia siis matkan varrella. 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Agilitya

Talven hallitreenit seuran osalta alkoi tällä viikolla ja itselläni oli jo ensimmäinen koulutusvuoro. Hyvin haastava ryhmä on kasattu meidän koulutettavaksi. Ei sillä, että kenessäkään treenaajassa olisi mitään vikaa, päin vastoin.  Ongelman muodostaakin erilaiset osaamistasot ja tarpeet treenien suhteen. Itse olen omassa päässäni kamppaillut pitkään tätä agilityn "tehdään vaan rataa" ajatusta vastaan. Hyvin pitkälti treenit ovat ryhmissä koostuneet eri ratapätkistä sieltä ja täältä poimituista. Juu, agility on ratoja ja koostuu erilaisista ohjauskuvioista, mutta mitä kukaan koskaan oppii niiden "vain" ratojen juoksemisesta. Mä haluaisin myydä ajatuksia ja osaamista, en ratoja. Haluaisin, että treenaajilla olisi ajatus peruspalikoista ja siitä minne ovat menossa ja miten. Sitten niiden peruspalikoiden päälle olisi hyvä rakentaa omaa sisustusmaailmaansa oman makunsa mukaan ja maalata talonsa omilla väreillään. Kauheen helppoa? Mutta niin vaikeeta kuitenkin, varsinkin kun samaa soppaa keittää monta kokkia? Katsotaan miten mä onnistun myymään näitä ajatuksia. Ja sitä osaamista?

Tässä on muutenkin joutunut pohtimaan omaa suhdettaan agilityyn taas uudestaan. Hetki sitten mulla oli kaksi agilitykoiraa. Toinen nouseva nuori lupaus, joka tuntui käteen niin kivalta ja kulki jotenkin kevyesti. Ja se on nyt todennäköisesti lopullisesti agilitynsä liitänyt. Hitto, miten pahalta se tuntuu vieläkin. En haluaisi myöntyä tähän millään. Tokohan oli meille päälaji ja agility sitä hauskaa siinä sivussa, en edes tajunnut, että se vois ottaa näin tiukille. Mutta näköjään vaan.. Ricon kanssa aksaaminen on taas tuntunut syksyn myötä yllättävän kivalle, vaikka jotenkin kaipaisin Ricon treeneihin sitä jotain potkivaa voimaa - siis minulle itselleni. Sitä, että mentäsiin ongelmien ääreen ja katsottaisiin niitä silmiin, rakennettaisiin treenit meille omaksi. Tätä kirjoittaessani koin ahaa elämyksen siitä, miksi treenit on maistuneetkin niin puulta - niin pitkän aikaa - nimenomaan Ricon kanssa.. Perusta on luotu, sitä pitää tietenkin aina paikkailla aika ajoin, jotta se kestää vahvana, mutta maalit ja kuviot ei osu kohdalleen - on vaan roiskitu värejä seinille. Ei olla pysähdytty katsomaan mitä värejä vahvistetaan ja mistä luovutaan, miten saadaan tasapainoinen kokonaisuus. Raw:n kanssa agility oli vaan niin paljon kivempaa - mä osaan itse rakentaa perustan, mutta en enää sisustaa.. Hitto vie! Nyt tarvitaan meidän sisustukseen se punainen lanka.

Loppukevennykseksi sitten Raw:n pään purku puuhasteluja - Tylsää katsottavaa, kun ei saa olla liikaa äksöniä ilmassa..
Peukkutemppu ja viimeistelyssä riittänee puuhaa pitkäksi aikaa, kun Spacemanin mielestä mamman peukku on ihan keskellä kämmentä ja siis miten se menikään..?
Sit piti työstää pään maahan laittamista, mutta se jalostui kivasti Kyljelleen kaatumiseksi :D
Niin ja eipä tullut ensimmäisenä mieleen, että Pallolla leikkiminen saa lentävän avaruusmiehen pysymään parhaiten aloillaan. Namit kiihdyttää huomattavasti enemmän :D

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Motivaatiokrapula

"Motivaatio on psyykkinen tila, jonka mukaan määräytyy mitä ja millä vireydellä yksilö kulloinkin tekee. Motivaatio muodostuu erillisistä haluista ja tarpeista. Hyvin motivoitunut yksilö toimii tehokkaasti ja suhtautuu tekemiseensä positiivisesti."

"Krapula johtuu keskushermoston yliärsytystilaan joutumisesta"

"Krapula ehkä enemmänkin elämän muista murheista ja päätöksistä? Niin, siis lauantai kului Vapun motivointikoulutuksessa ja nyt päivän jälkeen olo oli kuin pahimmassakin krapulassa, kummallista ja outoa suorastaan. Liikaa ulkoilmaa, palelemista, stressiä (niistä muista asioista..), väsymystä, päänsärkyä, ajattelemista ja sen pureskelemista? Mut eikös toi krapula seuraa usein mukavaa iltaa - okei, ei kai ne aina ni-iin mukavia ole, -mut usein kai voidaan olettaa niiden olevan? No joka tapauksessa antoisa päivä motivointikoulutusta ja päälle sen seuraukset - krapula? Mitähän nykysin seuraa sitten siitä normaalista krapulan aiheuttajasta..? Jääköön tältäkin viikonlopulta testaamatta..

Mut siis juu, paljon pieniä ajatuksen sirpaleita.  Paljon myös tuttua asiaa, jota oli taas hyödyllistä muistutella mieleen. Kuinkas sitä sokaistuukaan arkeen ja haluaa oikoa asioita, mutta kun ei nämä karvaiset ole koskaan automaatteja - saadakseen jotain on tehtävä töitä, niin koiran kuin omistajankin. Taas ties monennenko kerran muistutus siitä, ettei mitään saa ilmaiseksi.

Paljon eri harrastusvaihtoehtoja pyörii mielessä ja lauantain jälkeen treeniajatuksia. Nyt haluaisi kokeilla paljon ja kaikkea. Pää on vaan jotenkin niin pyörällä tämän kaiken muun sotkun keskellä, ei oikein osaa tarttua mihinkään tai viedä mitään eteenpäin - elää vaan jotenkin päivä kerrallaan, joo hyvähän sekin kai on, mutta oman mielenterveytensä kunnossa pitämiseksi pitäisi näköjään rakentaa enemmän tulevaan.. Siis niinku pidemmällä tähtäimellä. Nyt on vaan jotenkin niin väsynyt, ei vaan jaksa.. Ehkäpä tämä tästä taas aikanaan, kun saataisiin potilaskin taas kuntoon, mutta se vie oman aikansa. Viikko on kuitenkin onneksi jo takana leikkauksen jälkeistä elämää.

torstai 26. syyskuuta 2013

Pinnan alla kuohuu

Sairastuvalla jo 6.päivä leikkauksen jälkeen. Huomenna tasan viikko leikkauksesta ja ensi viikon keskiviikkona poistetaan tikit ja käydään kontrollikäynnillä. Ja Raw on kuin sitä ei olisi koskaan leikattukaan. Pinnan alla kuohuu, pikku koira  on valmis singahtamaan maata kiertävälle radalle pienimmästäkin henkäyksestä.

Viikko on ollut yllättävän raskas kaikkine hoitotoimenpiteineen ja koirien erikseen ulkoiluttaminen vie paljon enemmän aikaa. Sunnuntai meillä oli selkeä takapakki päivä hyvin menneen lauantain jälkeen. Raw:lla oli vielä isompi setti lääkkeitä käytössä silloin ja jopa ärähti Ricolle tuolloin.. Siis Raw..? Rauhaa rakastava kaveri, joka ei koskaan sanoisi pahaa sanaa kenellekään. Taisi tosiaan olla aika kipeä ja lääkkeet vielä sumentamassa tajuntaa. Onneksi Rico oli enemmän hämillään tapahtuneesta ja siltä ennemminkin putosi silmät päästä, kun se ihmetteli pikkubroidin toimintaa. Selvittiin siis säikähdyksellä ja koirat  jälleen erilleen toisistaan..

Tramalin lopettamisen jälkeen Raw on alkanut muistuttaa enemmän itseään ja mä kun jo jossain vaiheessa viikkoa pekäsin sen masentuvan. Oli niin luovuttaneen näköinen ja apaattinen. Mutta mitä turhaan, nyt on ilme kirkastunut taas entiselleen. Eilen päästiin myös kokeilemaan hieman pidempää metsälenkkiä Hannan viedessä Herra Kelpien aksaamaan. Iso kiitos Hannalle, nämä on nyt niin isoja asioita, kun olen yksin tätä karusellia pyörittämässä. Vaikka monet ihanat ihmiset ovat eläneet meidän kanssa tätä läpi, niin olen jotenkin kokenut olevani tosi yksin arjessa tämän tilanteen kanssa. Siksi pienetkin asiat tuntuvat isoilta.
 Kylmähoitopotilas nautiskelee. Tämä hoitotoimenpide sentään rauhoittaa avaruusmiehenkin hetkeksi.

Mutta hassua kyllä, tässäkin tilanteessa Rico on ollut meidän porukan heikoin lenkki ja aiheuttanut eniten pään vaivaa. Se stressaa muuttuneita järjestelyitä RaW:ta enemmän. Rico on niin omanlaisensa. Myös siellä pinnan alla kuohuu. Rico stressaaa niin helposti ja kun ahdistus ottaa vallan, niin sille on lähes mahdoton kertoa, että ahdistuminen on niin turhaa. Korvat ja aivot katoaa, kunnes tilanne purkaantuu. Se on jotenkin hassua ja ristiriitaista. Rico on se porukan kovis, edellä kulkija, joka varmistaa turvallisen tien kaikille. Se kaveri joka on tyyni ja cool, itse rauhallisuus, mutta joka sanoo viimeisen sanan aina kun haluaa. Ottaa lelut, jotka se haluaa. Saa Raw:n väistymään pelkällä katseellaan ja olemuksellaan. Samaan aikaan se on porukan hermostunein, ahdistunein ja tietyistä asioista ja tilanteista stressaantunein. Kuvittelin joskus tuon porukan koviksen olevan se jäätävän järkevä tasapainoinen tyyppi, mutta ei. Raw on huomattavasti tasapainoisempi. Tämä Ricon mielenkiitoinen luonnepohdinta saatteena viikonloppuun. Ollaan nimittäin menossa Ricon kanssa Vapun motivointi koulutukseen ja mielenkiinnolla odotan mitä lauantai tuo tullessaan.

Avaruusmiehen mielipide näistä toipumissäännöistä: "Ällällää Älläll lää!!"

lauantai 21. syyskuuta 2013

Silmät kiinni katsotaan pystyykö tuuleen nojaamaan

Kuvittelin tämän tekstin syntyvän kuin itsestään, mutta fiilikset on jotenkin kovin sekavat ja oikeiden sanojen löytäminen vaikeaa. Vein Raw:n perjantai aamuna leikkaukseen, jo koiran jättäminen sinne häkkiin sai aikamoisen tunnekuohun aikaan.  Lopulta iltapäivästä sain puhelun, että Raw oli leikattu ja sen voisi hakea kotiin. En tajunnutkaan miten järkyttävän pahalta tuntui nähdä koiransa leikkauksen jälkeisessä kunnossa. Sieltä se tuli epävakain horjuvin ja hetkittäin päättömin askelin kauluri päässään kyynärät puudutettuna. Yritti heiluttaa häntäänsä, mutta oli aivan jossain toisessa todellisuudessa. Ja kun pysähdyttiin, niin putosi välittömästi lattialle. Onneksi sain Satun (serkkuni - selvennykseni, kun näitä Satuja on niin paljon ;)) mukaan. En tiedä miten olisin selvinnyt tästä keikasta ilman! Mutta yllättävän hyvin koira pystyy kävelemään puudutetuilla kyynärillä..

Ilta olikin sitten kovin lääkehuuruista ja sekavaa. Kamppailua käytiin ties minkämoisten pikku-ufojen kanssa ja en ikinä koskaan ole kuullut tuon koiran valittavan ja uikuttava noin paljon. Aikamoinen krapula ja lääkkeet taisi tehdä osansa. Jotain niin kamalaa.  Oli vain pakko pitää toista sylissä ja odottaa rauhoittumista, sen rimpuillessa tuskissaan. Olivatko sitten enemmän psyykkisiä kuin fyysisiä, sitä en tiedä. Lopulta kuitenkin pystyttiin nukkumaan yön yli ongelmitta. En ymmärrä miten voikin tuntea näin kovin myötätuntoakipua tai mitä lie, mutta mun omat jalat on kuin makaroonia, niin elottomat ja jopa kipeät. Ja Raw:n jokaisen liikkeen katsominen saa ajattelemaan sitä, miten paljon mikäkin liike sattuu tai miltä liikkuminen tuntuu. Tosin kipulääkkeet lienee aika tehokkaat..

Ja mitä siellä tähystyksessä sitten näkyikään. Oikealle puolelle katsottiin myös, kun toimenpiteeseen oli kerran lähdetty. Siellä ei näkynyt mitään operoimista vaativaa. Vasemmalla puolella taas oli ärsytystila, synoviitti, eli käsittääkseni puhutaan ihan niveltulehduksesta. Operaatiossa poistettiin koronoideus ulokkeen kärkiosasta pieni alue muuttunutta rustoa ja rustonalaista luuta. Muutokset tässä kyynärnivelessä oli kuitenkin olleet melko vähäiset röntgenmuutoksiin ja oireisiin nähden, tämän vuoksi leikkauksessa oli päädytty katkaisemaan hauislihaksen kyynärluuhun kiinnittyvä haara, jotta kyynärluun ja värttinäluun välinen paine saataisiin vähenemään. Olipa hurjaa kuulla, että tällainenkin toimenpide on suoritettu samalla. Eläinlääkärin kanssa käydyssä puhelussa ja koiraa hakiessa informaatioita tuli niin kovin paljon ja olin jotenkin niin järkyttynyt koiran heikosta kunnosta (-vaikka tiesinkin mitä odottaa, niin silti..) etten edes tajunnut kysyä tästä viimeisestä toimenpiteestä lisää tietoa, mutta teen sen varmasti kontrollikäynnillä.

Nyt ollaan pahimman olotilan yli toivottavasti selvitty. Tosin nyt alkanee se vaikein osuus, kun virtaa ja energiaa alkaa kasaantua turhan paljon ja yritetään hillitä ja hallita loikkimista ja pitää liikkuminen rauhallisena.. Ensin rakensin isot parrikaadit, jotta saisin pidettyä koirat erillään, mutta lopulta taitavat olla rauhallisempia, kun saavat olla kaikki yhdessä samassa tilassa. Tosin vain mun valvovan silmän alla.. Ja tänään Raw:kin on pystynyt jo olemaan välillä vapaana ilman jatkuvaa häkitystä, niin helpottavaa. Tässä vielä muutama kuva potilaasta.
Näiden pikkuruisten haavojen kautta on koko operaatio hoidettu.

Tän näköisillä kintuilla kävely sujuu jo ihan yllättävänkin hyvin
pieniä ulkoiluhetkiä kerrallaan

   Hetkittäin  Spaceman on tänään ollut jo ihan oma itsensä
jaa palailee tuolta jostain linnunradalta pikku- ufojen joukosta
takasin maanpinnalle

maanantai 16. syyskuuta 2013

Hei tältäkö se tuntuu, kun löytää oikean

Mä vaan niin paljon tykkään tuosta mun mustavalkoisesta, ehkä ihan liikaa..
@Meri Johansson

Raw:n kanssa ollaan viikko tässä välissä eletty rauhallisemmin sillä seurauksella, että meillä mentiin jo pitkin seiniä.. Oireilutkin on onneksi hävinneet kipulääkekuurin ja levon myötä. Viikon varrella se kristallisoitui, ettei tuota koiraa ole luotu elämään pumpulissa. Sen on saatava elää, niinkuin sen kuuluu.

Viime viikonloppuna oltiin mukana meidän ensimmäisessä Nuorten koirien tokoringin koulutuksessa. Siellä oli mieli vielä hieman maassa ja pyrittiin tekemään asioita varoen, vauhtia ja tiukkoja jarrutuksia välttäen. Miten turhauttavaa treenata tuolla tavalla tällaisen koiran kanssa! Kouluttajana meillä oli Sanna Viitanen. Raw:n kanssa käytiin vähän tunnaria läpi. Ilmi tulikin yllättäen ihan uusi huomiotta jäänyt asia. Yksin kun treenaa paljon, niin niihin muihin kapuloihin ei ole tullut hankittua tuoretta ihmisen hajua ja homma meni ihan pajatsoksi. Tällä hetkellä mulle on yhdentekevää, jos jokin liike tökkii, senhän voi aina treenata kuntoon! Kun mulla olis vaan koira siinä kunnossa, että sen kanssa voisi treenata niitä virheitä kuntoon.. Se on aika paljon isompi asia se.. Toinen puoli päivästä työstettiin toisella puolen kenttää Pernillan johdolla palkattomuutta ja siitymiä. Äärettömän hyödyllinen treeni, uudella kentällä ja vieraiden koirien joukossa. Myös juoksuiset teki koko päivän treeniä näissä samoissa pisteissä. Juoksuiset oli siis aamupäivän koko aika siinä palkattomuuskehässä mihin me siirryttiin iltapäiväksi tekemään mm. paikkamakuut.. Aikas haastava setti nuorille pojille, mutten huomannut Raw:ta kesken treenin häiritsevän tämän millään tavalla, työkoira ;)

@Meri

Tänä viikonloppuna oli vuorossa MM-tiimin leiri Turun suunnalla. Ihan Mieletöntä, upea sää loistoporukka ja täydestä sydämestä tekemistä maailman rakkaimman raakalaisen kanssa. Mä vaan niin paljon tykkään treenata tän porukan kanssa, sanat ei ehkä riitä kertomaan. Hyvä treeniporukka - ei, tämä ei ole sitä, -tämä on paljon enemmän ja paljon parempaa. Lentsu on onnistunut kasaamaan niin loistoporukan.
Me oltiin siis TOKOleirillä ja paparazzien meno oli suorastaan röyhkeää
parhaita kuvaupaikkoja hakiessa ;) @Rea
Raw:n kanssa tehtiin jumitusten/silmän käytön purkamiseen treenejä, kapulan kanssa sivulle tuloja ja toki ryhmässä paikalla olot sekä häiriötreeninä seuraten koirakoiden välistä pujottelua, makuu häiriötä toisen kutsuessa vierestä koiran luokse ja sitten vielä koskettelutunnari :D ^Niin siis tätä edellisen viikonlopun tunnariongelmaa, kun niissä muissa kapuloissa on tuore haju. Oli niin ihanaa treenata Raw:n kanssa - voi kun näitä päiviä olisi vielä paljon edessä päin.

Toimintasuunnitelman miettimistä,
Rawin fiilistellessä tätä TOKOn ihanuutta <3
@Rea 
Helikopteri ja Spaceman lähdössä lentoon.
@Meri
 THE PALLO..
@Meri
Spaceman <3
@Tanja