Silti sisulla vain jatkan taivallustain..

Vuoden viimeisiä päiviä vietettiin töiden ja tokon merkeissä. Sunnuntaina saatiin porukalla oikein kivat treenit aikaan. Lisättiin Spacemanin tunnariin haastetta, vähän ajatus katkeili, mutta äärimmäisen tyytyväinen olen siihen, että pystyi itse oivaltamaan hyvin nopeasti miten haasteista selvitään. Ohjattua aloiteltiin myös ihan kapulajumin purkamisen merkeissä, kun ohjattua sellaisenaan ei voi ottaa meidän treeniohjelmaan ihan vielä. Huh huijaa, siinä onkin sitten työnsarkaa ja eri kouluttajien mielipiteet vaihtelevat aika paljon siitä, miten tätä täytyisi työstää. Enkä ole itsekään ihan varma mitä neuvoa noudattaisin ja toinen neuvo tänään ja toinen huomenna ei vie meitä yhtään eteenpäin. Tietyllä tavalla uskon monissa asioissa koiran itse oivaltamalla oppisen olevan iloisempaa ja rennompaa, jonkalaista käytöstä juuri haluan jumin tilalle. Mutta tuo jumiin meneminen on niin omanlaisensa tunnetila, niin en tiedä saako sitä ikinä puhtaasti ja vahvasti auki ilman koiran herättämistä koomasta ja miten se herätys toteutetaan niin, että lopputulos on halutunlainen, iloinen eikä stressaantunut, ahdistunut tai paniikinomainen. Tätä on niin vaikea sanoin selittää. Kun stressaantunut ja paniikinomainen koira voi suorittaa tehtävää julmetun kovaa ja kyetä toimimaan hyvin- mutta se tunnetila näkyy ja tuntuu, jos sitä osaa vain lukea. Nämä mun molemmat pojat on avanneet tätä palettia mulle. Ja sitä paniikkijuoksemista en Rawlle haluaisi. Haluan sen olevan rento, vapautunut, iloinen, halukas työnkentelemään, liikkumaan kovaa, mutten paniikinomaisesti..  Siinä on iso ero, vaikkei se aina ulospäin kaikille näy. Ricokin liikkuu kovempaa siinä stressitilassa ja valitettavasti vain siinä. No mutta joka tapauksessa, tässä tulee riittämään työnsarkaa Spacemanin kanssa.

Vuosi 2013 on ollut.. yksi tai kaksi sanaa tuskin riittää kuvailemaan sitä. Se on ollut minulle vaikea, haastava. Se on tuonut mun elämään uusia mahdollisuuksia, avannut uusia ovia, pitänyt minua pystyssä. Samalla kuin se on ollut kaataa minut, se on ollut saada minut lopettamaan harrastamisen, se on koetellut minua, se on ollut raskas, raastava. Siihen on sisältynyt vahvoja ja suuria tunteita, ilosta, rakkaudesta aina suruun ja suureen pettymykseen. Yhtä paljon harrastusrintamalla, kuin omassa yksityselämässäkin. Ensi vuoden tavoitteita lienee täysin turha asettaa. Me aiotaan nauttia treenaamisesta ja tehdä se mikä hyvältä tuntuu ja sen mukaan, mitä pystytään. Toivon meidän kisaavan ensi vuonna ja toivoin meidän kisaavan SM:ssä, mutta en voi tässä tilanteessa asettaa sitä edes tavoitteeksi. Se tarkoittaisi täyden treenikunnon saavuttamista niin, että saataisiin kasaan VOI1 ja EVL1 ennen SM:iä, jotta päästäsiin yksilöihin mukaan. Joukkueeseen on tuskin mahdollista edes päästä, kun tilanne on näinkin epävakaa. So fucking sad. Mut elämä vaan sattuu olemaan.

"Joskus mäntyä päin on mennyt hommani nää. Silti jatkan vaan hammasta purren.."

Vuoden vaihde paukuista huolimatta sentään otetaan vastaan rennoin mielin ilman turhaa stressiä..

Kelpie on kasannut itselleen pedin ja vetää ihan laattana.. 

Ja nämä kaksi yrittää pysyä hereillä, ettei vaan yksikään mahdollisuus
saada ruokaa menisi vahingossa sivu suun, kuin aina normaalistikin.. ;)

Toivotamme teille Onnellista ja Antoisaa Uutta Vuotta!! Muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä koirienne ja rakkaidenne kanssa. Niistä huonoistakin.. Olkaa onnellisia siitä kaikesta mitä teillä on juuri nyt <3