Ei oo olemassakaan oikotietä onneen

Kun ei voi itse kisata, niin sitten voi vaikka aksata kavereiden koirilla tai käydä tsemppaamassa ja jännittämässä TOKOn karsintakokeissa. Eilisilta ja yö(?) kului Messarissa tokoa seuraten ja Hannaa ja Fidziä kannustaen. Tekee hyvää olla noin lähellä katsomassa tuon tason koirakoiden työskentelyä, ettei vaan pääse oma mielikuva tekemisestä vääristymään. Kyllä täytyy sanoa, että on myös kurjaa katsoa, miten koirien työskentelyyn vaikutti tuo liukas matto - joka myös taisi tehdä aika kipeetä anturoille, liian "tehokkaalla" työskentelyllä. Mutta joskus on hyvä treenata myös huonolla alustalla, jotta nämä messarialustat ei tule koiralle yllätyksenä. Niin ikävää köpöttelyä, kun se onkin. Hanna ja Fidzi vetivätkin hurjan hienon setin kasaten 284pistettä ja 3.sijan Christan ja Oilin seuraan siis palkintopallille! Vaikka jota kuta taisi jännittää enemmän kuin normaalisti, niin koira ei ottanut siitä millään tavalla painetta. On siel hyvät geenit Spacemanin taustalla! Paljon Onnea vielä superparille!

Fidzi valmiina töihin keskellä messarihumua

Voi, tuli myös sellainen fiilis, että tahtoisi itsekin kisata tuolla. Niin rentoa oli kyllä olla vain katsojan roolissa, tai no ehkä vähän tuli itselläkin jännitettyä noiden ollessa kehässä.. ;) Mutta silti, olis se vaan. Sit siinä fiilistelyn jälkimainingeissa havahduin taas Rawn huonoon tilanteeseen ja siihen miten pohjalla tällä hetkellä ollaan. Tuntuu, että meidän viikko on mennyt päin sitä itseään. On ollut pakko istua alas ja alkaa käymään läpi, mitä kaikkea tässä on tapahtunutkaan tai tehtykään. Nyt me palataan taas palikkatalon alimpaan kerrokseen, kun tuuli puhalsi tähän astiset rakennelmat nurin. Siis helvetti, ihan oikeasti, päästäänkö me edes kisaamaan enää ikinä?  Juu, ei ole oikotietä onneen, ei ole oikotietä normaaliin elämään, ei kuntoutuksen läpikäymiseen, mutta onko sinne tietä enää ollenkaan vai tässäkö me nyt ollaankin?