maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia

 
 
Iloista Joulun aikaa <3
 

Me matkattiin ihan oikeaan kotiin pohjoiseen Joulun viettoon ja saatiin samalla huima lämpötilashokki. Kerralla ajettiin -10 asteesta -30:een. Hhr.. Miten jäätävää! Brenda oli jo aivan jäässä ulkoilessaan -20:ssa. Brenda raukka on siis saanut tyytyä pikaulkoiluun ja lämpimään sohvan nurkkaan. Pojat sen sijaan pistää tassua toisen eteen yhä vauhdikkaammin, eikä tunnu missään!
 Mustavalkoinen kuuraparta ei vaan ole näillä keleillä paljon päässyt ulkotreenailemaan, vaan tekeminen on sijoittunut sisätiloihin ja ollut aika pienimuotoista. Tosin ihan pikapikaa ollaan joulutunnelmien lomassa haettu häiriötreeniä mukaan kuvioon. Hautausmalle kynttilöitä viedessä käytiin seuraamassa nopeasti ihmisten ja autojen keskellä. Kiitos ja anteeksi pieni treenin aiheuttama häiriö ;) Emme yritä vainota teitä, otamme vain vähän häiriötä kävelemällä teitä kohti, ohi ja perässä... Hulluja noi koiraihmiset? No me saatiin loistavat pikatreenit ;)
 Herra Iso R taas lomailee ja toimii järjestyspoliisina. Sitä alkaa ihan selkeästi siepata hieman toi pikkubroidin suosiminen treenitilanteissa. Vaikka välillä se vaikuttaa kovin tyytyväiseltä napatessaan joululahjanorsun suuhunsa ja asettuessaan rauhassa makuulle sen kanssa - ilman treenejä :D Kyllä se treenikausi sieltä vielä koittaa.. Ricoa ei ole ilmottu edes aksakisoihin. Jotenkin oma kisamotivaatio on kaikkien uusien asioiden keskellä jossain ihan toisessa osoitteessa. Eiköhän se sieltä palaile, kun sen aika on.
 Niin jäätävää, mutta niin kaunista. Se pieni hetki, kun molemmat ovat paikoillaan.. Koska mun onneton pikkukamera ei kykene pysymään noiden vauhdissa mukana.. Kyllä koirien onni koostuu pienistä asioista - Sitä, juoksemista sydämensä kyllyydestä pitkin järven jäätä - voisi katsella hymyillen loputtomiin <3

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sä voit jatkaa valehdellen tai sä voit tietää totuuden


Kyky on se, mitä pystymme tekemään.
Motivaatio on se mitä haluamme tehdä.
Asenne on se miten teemme sen.
Luin viikolla agilitykokouksessa käydessäni tämän päiväkodin seinältä. Ihan sanatarkasti en tätä muista, mutta ajatus oli hieno. Tämä sai taas palaamaan perusasioiden äärelle. Teetkö kyvyilläsi mitään, jos sinulta puuttuu riittävä motivaatio ja asenne? Et. ja piste. Vaikka olisit kuinka taitava tahansa, niin niistä kyvyistä ei ole mitään hyötyä ilman noita kahta kantavaa voimaa. Mutta voiko riittävällä motivaatiolla ja asenteella saavuttaa sen kyvyn. Uskoisin, että useissa tapauksissa voi,  jos vain riittävän paljon sitä haluaa. Mitä tästä sitten pitäisi oppia? No tee sitä mitä rakastat, äläkä yritä tehdä sitä, millä ei ole sinulle merkitystä. Nih. Ja ilman asennetta ei pysty rakentamaan koirallekaan mitään kestävää.





no näistä syvällisemmistä ajatuksista arkeen. Ricon viikkoon on mahtunut kahdet agilitytreenit ja ihan ripaus tokoa ja useampi vapaapäivä. Kontakteihin sain kuin sainkin enemmän tehoa. On se vaan silti aikaa vievää, kun tuolla massalla hidastaa, pysähtyy ja kiihdyttää uudelleen.. En oikeastaan uskalla edes ajatella miten paljon se kuluttaa sekunteja. Hajoaisiko kaikki, jos alkaisi työstää myös puomille juoksukontakteja. Saa nyt nähdä, mitään sen suurempaa suunnitelmaa en ole tehnyt. Jotenkin ne juoksutukset vaan tuntuu niin vaikealta saada toimimaan joka tilanteessa. A:n kanssa me pärjätään, mutta että puomi..? Vai onko meidän aika asettaa meidän agilityura suurennuslasin alle?



Raw:n kanssa työstettiin Juhan treeneissä putki kontakti erottelua, rohkeaa etenemistä päällejuoksuissa, ajoitusta ja omaa liikettä muutenkin. Muuten Raw on saanut tokoilla. Ylempien luokkien liikkeet on nyt siirretty enemmän taka-alalle ja työstetään tokoa alempien luokkien liikkeiden parissa. Josko siitä koevalmista joku päivä tulisi ;) Eilen tosin tehtiin taas ihan mielenvirkistykseksi vähän merkki ja ruututreeniä ohessa. Se mun mörkö, painajainen, ikuinen kriisin paikka - Seuraaminen - on tuntunut nyt kohta viikon vai olisko vähän enemmänkin? - Niin hyvältä! Ja kuulemma näyttääkin vielä hyvältä! Ihanaa kun rinnalla kulkee koira, joka tuntuu siltä, kuin se työstäsi koko kropallaan ja sydämellään ja tuntuu siltä se nauttii siitä työstämisestä. Ei tätä tunnetta voi vaan sanoin kuvailla <3 Itsehän en tekemistä nää, se on vain se tunne. Juuri siksi on ilo saada treenata myös ihmisten kanssa, joilta saa palautetta ja joiden kanssa voi jakaa ja pohtia treenaamista eteenpäin. Sitä oppii arvostamaan niin kovin paljon, kun on nähnyt kolikon kääntöpuolenkin.

-Pikkukiituri viime talvena-

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sydämellä

Viikon aikana ollaan ehditty käydä kerran aksaamassa Virkkalassa ja muut päivät onkin sitten tehty enemmän tai vähemmän tokoa. Tiistaina Raw:n aksaryhmä olikin kutistunut vain yhteen pieneen bordercollieen. No me tehtiin sitten vähän kaikkea pientä. Rico pääsi taas tekemään Juhan treeniä ja sehän meni ihan kivasti. Helppoahan se on hallita kaikissa hankalissakin kohdissa tuolla Virkkalan pohjalla, tosin tässä treenissä sai ja piti irrotakin treenin onnistumiseksi ja sehän kelpielle on lasten leikkiä ;)

Ricon kanssa tokoillessa on taas yhteinen sävel ollut pahasti hukassa. Se ei vaan pysty tekemään mun kanssa, ellen mä ole koko sydämelläni mukana. Ja kun ei pysty, niin ei koirakaan pysty. Tänään sitten Ricon "jo alkanutta lomaa" uhmaten otin sen tekemään lumihanki ruutua, merkkiä ja kiertoluoksetuloja.   Voi sitä ilmettä ja iloisuutta.  Kelpien silmät suorastaan loisti. Liikkeet toki olivat suosikkeja. Mutta tuo silmien loisto on se, joka saa minut jatkamaan tuon toisinaan haastavan ja hankalan koiran kanssa. Vaikka kuinka hankala se olisikaan, niin se on kuitenkin minulle maailman rakkain kelpie. Toisaalta silmien loiston salaisuus saattoi olla silmien alla liikkeitä tekevä pikkubroidi. Raw, kun taas ei piittaa mun väsymyksestä tai muusta, se on koira joka saa omalla toiminnallaan minut olemaan läsnä koko sydämellä. Raw siis oli se, joka teki Ricon mustasukkaiseksi ja työsti minut täyteen läsnäolon tilaan?

Raw:n kanssa ollaan pelattu palapeliä ja kokeiltu myös saadaanko siitä ehjää kokonaisuutta. Lupaavalta näyttää ja miten iloinen olenkaan siitä tekemisen ilosta. Pieniä tekniikkapuutteita siellä täällä, mutta ne on vaan tekniikkaa. Tuo asenne on se, joka kantaa ja vie tuota koiraa eteenpäin. Minusta tuntuu, että siinä on niin paljon sitä, mitä juuri tällä hetkellä koiraltani toivon ja haluan.

Ricon kanssa käytiin lauantaina messarissa sitä viimeistä vahvistusta VPVA arvolle hakemassa, eli H:n saaminen oli tavoitteena. Kelpieitä oli tuomaroimassa Marja Talvitie ja samainen tuomari oli Ricon nuorempana arvostellut EH:n arvoiseksi, joten olin ihan luottavainen, että kai me se H sieltä vähintään kotiin hoidetaan. Mutta kuinkas kävikään, Herra Kelpien massakausi oli tuottanut sen verran muutosta, että launtaina näytettiin sitten ihan ERI:n arvoiselta. Erinomaisen komea kelpie. Jahas, liikkui vaan kuulemma huonosti. Olisiko liukas matto laittanut vähän tepastelemaan lyhyemmällä askeleella ja olisinhan voinut itsekin juoksuttaa reippaammin, kun olisin tajunnut.. Mutta mitäs tuosta, ERI oli enemmän, kuin uskalsin odottaa :)

Herra Kelpien lauantain arvostelu kuului näin:
"Kookas, erinomaista tyyppiä oleva. Mittasuhteiltaan hyvä uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvin sijoittuneet, hieman kookkaat korvat. Hyvä kaula. Pystyhkö olkavarsi. Hieman liian lyhyt lantio. Liikkuu valitettavan ahtaalla ja hieman heikolla potkulla takaa. Erinomainen karva."

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Raw 1 wee


Raw täytti 30.11 yhden vuoden. Aika kuluu kovin nopeaan, joskus se pistää miettimään elämän pieniä suuria asioita yhä enemmän ja syvällisemmin. Viime talvena Raw oli tällainen pieni ja huoleton pentunen. Pieni ja huoleton se on yhä edelleen, vaikka muut onkin sen koosta toista mieltä minun kanssani. Mutta onneksi Raw itse on mielestään se pieni pentunen, ihan sylikoiran kokoinenkin..

Viikolla ollaan treenitty sekä agilitya että tokoakin. Raw joutunee tokossa hetken keskittymään perussetteihin ja alempien luokkien liikkeisiin. Paljon on opittavaa vielä pienissä asioissa. Rico ei ole saanut käyttää purkkipalkkaa koko viikkona ja on ollut huomattavasti hallittavampi, mutta heti myös puolet asenteesta on pois. Katsotaan mitä tästä tulee.. Tuntuu vain että on haastavaa keskittyä kahteen koiraan tasapuolisesti. Toinen on treenin päätreenaaja aina jollain tavalla, vaikka kuinka yrittää tasapainoilla. Raw antaa mun väsymystä ja poissaolevuutta anteeksi ja tekee siitä huolimatta. Rico taas ei anna anteeksi mitään, se vaatii minut tekemään sen kanssa 110%, jotta se voi työskennellä hyvin. No onhan se epäreilua olla vain puoliksi mukana koiransa kanssa, mutta kukaan tuskin aina ja joka treeni on niin täydellisen läsnä, vaikka kuinka haluaisi. Ricon kanssa mun täytyy vaan pyrkiä tsemppaamaan enemmän.

Tänään käytiin Raw:n kanssa aluevalmennuksessa Ninan treeneissä. Ratapätkät vaikutti haastavilta ja kyllähän niissä aina jokin haastavaksi osoittatunut kohta mukana olikin. Mutta miten hienosti pikkubc on kehittynyt  päällejuoksuissa. Jossain vaiheessa niiden tekeminen oli lähes mahdotonta ilman tarkkaa koiran ja itsensä asettelua ja hallittua "yliohjausta". Eihän tässä vieläkään täydellisiä olla, mutta huima askel otettu eteenpäin. Myös viikkotreeneissä tehtiin Hannan radalla päällejuoksua ja sekin sujui yllättävän hyvin, eli tämä ei voi olla vain sattumaa?

Viikko sitten koirat pääsi käymään Satun käsittelyssä ja Raw oli ensimmäistä kertaa jonkin muun hierottavana, eihän se meinannut ymmärtää ollenkaan mikä ihmeen juttu on maata vain tekemättä mitään! Saatiin kuitenkin lopulta ikiliikkuja rauhouttumaan ja rentoutumaan. Ennen hierontaa Raw sai päästellä höyryjä Zinan kanssa.

Lapset leikkii..


Ai tää vai? Mikäs tässä niin erikoista on? -No just se! Se on pallo!

Collie ei oikein ymmärrä bc:n pallorakkautta..

Vuosikas

perjantai 23. marraskuuta 2012

Liian väärässä suunnassa, hallinta on historiaa!

Christan tokokoulutuksessa tänään. Aamulla treeneihin lähtiessä oma mielentila ei ollut paras mahdollinen, mistä lie taas johtunutkaan. Paikan päällä oma mieli kuitenkin onneksi tasoittui kummasti.  Tehtiin kaikki liikkeet putkeen koemaisesti. Päätin nyt ekan kerran kokeilla tällaisessa treenissä purkkipalkkaa ja päätin temputtaa liikeiden välissä, huutamisenkin uhalla. Arvasin, että koiran pää voi olla tiukilla, kun palkan odotus on liian suuri ja homma vaan jatkuu ja jatkuu.. Ja niinhän se vähän menikin ;)

Paikalla olot oli varmaa Ricoa, ei mitään huomautettavaa koiran tekemisistä, vain ohjaajajan toiminnasta. Ensimmäisenä liikkeenä oli ohjattu. Se meni ihan ok, pieniä korjattavia juttuja. Sitten Z.. Aamulla en saanut kelpietä seisomaan millään. Tein siihen muutaman korjauksen ja tässä se ei tietenkään enää istunut. Luoksetulo oli yllättävänkin hyvä, joskaan ei täydellinen. Ilmassa on ollut pahempaakin valumista, ilmeisesti viikolla tapahtunut huomautus ja keskustelu asiasta oli tarpeen.  Ruutu räjäytti sitten potin. Homma lähti ihan kauniisti käyntiin, kunnes koira varasti liikkurin käskystä ruudusta pois ja tuli kovaa mua kohti ja huusi siinä melkein kohdalla. Heh.. Metalli meni ilman ongelmia. Kaukoissa hiissasi itseään hurjasti eteenpäin ja oli tosi etupainotteinen, mutta mun mielestä kykeni kuitenkin takana olevista ihmisistä huolimatta työskentelemään. Tunnariin mielentila ei ollut ollenkaa sopiva, tässä ei pystynyt työskentelemään. Paketti hajosi käsiin. Otti vaan jonkun mukaan. Toisella lähetyksellä toi oikean. Seuraaminen levisi myös ja pahasti. Meillä on kulemma kilpahiihtokisat menossa ja siltä se tuntuukin. Kun lähden kävelemään niin koira singahtaa jonnekin mun edelle, ihan kuin se tietäsisi minua paremmin, missä sen kuuluu olla. Perhana.

No kaikenkaikkiaan olin tosi iloinen siitä, että meidän asennetreeni on sitten kai todella tuottanut tulosta. Ja koiran fiilis tehdä töitä oli parempi. Tekemiseen oli tullut kuulemma vauhtia ja voimaa. Niin ihanaa kuulla, koska itsehän ei tuollaista välttämättä osaa nähdä. Koira toimi eritavalla, kuin edellisillä kerroilla, kun Christa oli sen nähnyt. Tämä tuntuu niin hyvältä, vaikka vielä ei olla päämäärässä, mutta ollaan pystytty ottamaan iso steppi sitä päämäärää kohti. Ja erityisen hyvältä tuntuu se, että siitä mahdottomasta tuntuvasta on tullut puoliksi totta. Minä olen pystynyt murtamaan omat totutut kaavat tehdä tokoa ja saanut tuosta kiltistä koirasta esiin tuollaista röyhkeyttä ja sikailua. Nyt tiedän että me todella ollaan saavutettu yksi askel eteenpäin. Seuraava askel olisi ottaa tämä sikailu haltuun latistamatta tekemisen iloa. Saa nähdä miten sen kanssa onnistutaan, mutta haaste on otettu vastaan. Tästä on ilo jatkaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pure kiinni hampaat, laske jalat maahan

Opinnäytetyö projekti tuli lopulta tiensä päähän ja taisi imeä minusta viimeiset mehut mukanaan. Lauantaina päätettiin juhlistaa tätä agilitykisoilla ja seuran pikkujouluilla. Tuntuikin, että edellisistä kisoista oli kulunut ikuisuus. Tämä kisatauko on tehnyt niin hyvää sekä minulle, että varmasti myös koiralle. Eikä me olla vieläkään aloittamassa suurta kisarupeamaa, mennään nyt vähän vähemmällä.
Loppusaldona Janakkalasta oli 0+hyl+hyl. Ei mitään päätä huimaavaa, mutta ihan hyvällä fiiliksellä.

Meidän arpaonni oli heittänyt meidät starttaamaan numerolla yksi. Onneksi osallistujia oli sentään sen verran, että rataan tutustuttiin kahdessa erässä, niin oli se hetki aikaa hakea koira ja kerrata rata vielä mielessään läpi. Ensimmäinen rata oli hypäri. Aloituksessa oli mukavasti ansaputki hollilla, mutta eipä sitäkään ehtinyt juuri miettiä, piti vain päättää, että ohjaa kuin putkea ei olisikaan ja luottaa koiraan. Näin ohjaten putkesta ei ollutkaan mitään ongelmaa. Keppejä edeltävällä hypyllä lennätin koirani lahjakkaasti jonnekin "hukkaan" ja ei siinä ollut mitään epäselvää, koira menee juuri sinne minne sen ohjasinkin. Sitähän voi taas spekuloida kuinka paljon sekunteja siihen hukkaamiseen paloi, mutta niin kovin turhaa moinen, hukattu mikä hukattu ja menetetyt sekunnit mitkä menetetyt. Ja siinä se. Pure kiinni hampaat.. Sitten olikin mukava kohta jossa sai irrottaa koiran tekemään ja sen jälkeen täytyi löytää tietenkin taas jarrut. Otinkin koiran niin tiukasti haltuun putkitykityksen jälkeen, että koiraparka joutui lähes pysähtymään ja kysymään, että minnes se matka jatkuu. Mutta fiilikset oikein hyvät kyseisen radan jälkeen. Toisella radalla jäin arpomaan yhden kohdan ohjaamista ja siihenhän se homma kaatuikin, muuta ongelmaa radalla ei sitten tietenkään ollutkaan. Samoin viimeinen rata, yksi moka, yksi virhe ja sitten loppurata puhtaasti maaliin. Ei paha. Sain treenittyä kontaktitkin tämän ansioista..

Viikonlopun jälkeen on vaivannutkin niin kova väsymys. Tuntuu, ettei ulkolukaan tuolla pimeässä piristä, ei niin millään. Koirat on joutuneet tyytymään yhä edelleen kevyempään ohjelmaan. Tuntuu, että lenkkejä joutuu karsimaan, jos tahtoo treenata ja toisinpäin. Minne tämä kaikki aika oikein katoaa? Perjantaina on luvassa Christan treenit ja tarkoituksena tehdä koemainen treeni ja pohtia treenisuunnitelmaa eteenpäin sen pohjalta. Mukavaa mennä kokeilemaan koemaista treeniä ja tilannetta, kun ei olla valmistatuduttu, niinkuin oltaisi kokeisiin valmistauduttu. Mennään vähän kuin lennosta ja kokeillaan millaista tulosta tämä erityyppinen ja vähäisempi treeni on tuottanut. Tiedän, että tietyt tekniikat on säpäleinä, mutta toivonkin, että ne säpäleet näkyy sellaisenaan, jotta voidaan saada mahdollisimman paljon irti koulutuksesta.

torstai 15. marraskuuta 2012

Silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas

Mistä nämä treenifiilikset oikein kumpuaa? Toisinaan tuntuu, että tarvotaan sellaista suota eteenpäin ja nyt kaikki on ollut vain ihanaa ja hauskaa. Vaikka tosiaan, tätä osaa nyt arvostaa, kun on ollut joinain päivinä niin tuskaisen kiire, ettei ole edes aikaa treenata. On vain niin iloinen niistä hetkistä, jotka saa viettää noiden ihanien koirien kanssa.

Lauantaina tokoiltiin "perhepiirissä" Raw:n äidin ja siskon seurassa. Oli kyllä taas niin mukavaa pitkästä aikaa! Ricon kanssa pääpaino oli ruudun bongailussa ja ohjatun kaarissa. Mukavasti tuo ohjattu on edennyt noin tehtynä parempaan suuntaan. Tuloksia odotellessa.. Ruudun kanssa ei olla ihan päästy entisille varmoille huippuleveleille. Voi bongailla vääriä suuntia, mutta täytyisi muistaa lisätä haastetta näihinkin, jotta saataisiin varmuutta. Raw:n kanssa tehtiin palkattomuustreeni kolmella liikkeellä ja nyt alkoi olla mukavampaa vapautumista esillä liikkeiden välissä. Mun pieni mustavalkoinen <3 Noutojen nostot on menneet vähän eteenpäin, mutta heti jos pääsee suoraan kapulalle se tapetaan yhä.. mutta ainakin siinä on asennetta! Pienet herneet päässä on alkaneet myös työstää pitoa ja sivulle tulemista samaan aikaan. Tosin onhan se haastavaa, kun sivulle tuleminenkaan ei ole ihan kristallin kirkas.

Raw meinasi unohtaa tunnarilla nenätyön, kun otettiin perjantaina hallilla liikkuri mukaan. Tätä jatkettiin lauantaina helpotettuna, nenätyö palasi, mutta Raw joutui silti pohtimaan, että kenelles kapula oikein kuuluu viedä. Osasi kyllä tehdä lopulta oikean valinnan. Tästä päätin jatkaa maanantaina jälleen itsekseni ja nenätyö oli jälleen muistissa ja kykeni työskentelemään myös läjällä. Hiljaa hyvä tulee :) Seuraamisia on kyllä vaan kovin onneton tehdä ilman "silmiä". Sulla on vain se tunne siitä, että nyt on varmaan hyvä ja pää ei näy liikaa. Se tuntui kuitenkin todella hyvältä. Toivotaan, että se sitä olikin!

Rixalle lisää ohjatun kaaria pikaisesti ja illalla selviydyttiin vielä kentän kautta läpi palkattomuustreenien. Ja ai kauheeta, kun mulla oli vallaton kelpie! Se oli suorastaan mahdoton, mutta niin ihana <3 Tehtiin liikkeet kahdessa setissä. Ensin tunnari. Nappasi vaan ensimmäisen eteen osuvan suuhun ja aloitti nenätyön vasta sitten. Löysi oman, pureskeli ja palautti reippaasti. Vire oli hiukkasen liian korkealla tunnariin.. Muttei se paljon parempi ollut ruutuunkaan.  Kelpoinen singahti suoraan kohti ruutua, pysäytys ja uusi lähetys merkille. Koira jatkoi edelleen vallattomasti kohti ruutua.. Kolmas lähetys merkille ja sitten malttoi tehdä sen. Ruutua kohti vauhdikkaasti ja kaartaen luoksetulomerkkien välistä jatkaen kuitenkin samaa vauhtia ruutuun.. Jep, sivulle kutsuttaessa veti railakkaasti ohi (kohti purkkipalkkaa) ja uudella käskyllä sivulle. Seuraamisessa ei pystynyt työskentelmään yhtään. Paikka hajoili joka ilman suuntaan. Vire oli niin korkealla tämän tekemiseen, että oli pakko ottaa ruutu vielä loppuun, josta päästin palkalle. Aika vallatonta menoa! Enpä olis jossain vaiheessa uskonut Ricosta saavani moista hulluttelua irti :D Toiseen settiin tehtiin luoksari, hyppynouto ja kaukot. Tästä palkkana odotti koko iltaruoka ja se iltaruoka taisi olla se juttu, joka teki koirasta noin mahdottoman - Kaikella rakkaudella mun ruskealle <3 Maanantai illan motto löytyikin facebookista:
"Miksi olla vaikea, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton"

Tiistaina aksailtiin Virkkalassa. Tosi kivat treenit vaan taas! Mikä mua vaivaa? Eihän tästä taudista parane koskaan, eihän? Jooko? Paljon pieniä hyviä asioita ja omat pikaiset lihaskuntotreenit, jotta saattoi sitten syödä Millan tuomaa ihanaa pätkisjuustokakkua. Toistankohan itseäni, jos sanon, että tosi hyvä fiilis jäi treeneistä.. Ricon kanssa onnistui käytännössä kaikki mitä tehtiin. Eihän se tuolla matolla liiku kovinkaan kummoisesti, mutta onhan se kiva joskus ehtiä tehdä ihan kaikki mitä aikoo. Raw oli myös pätevä, nuoren koiran kokemattomuutta ja sen sellaista, mutta hyvää menoa kaikkiaan. Nyt keskitytään yhtenä asiana ajatelemaan ja rakentamaan ponnistuskohtia alusta uudelleen, jotta tulevaisuudessa osattaisiin kääntyä optimaalisemmin.  Keskiviikkona sitten käytiin Tanjan kanssa kentällä tekemässä agilityn ja tokon sekaista mukavaa menoa. Me työstettiin poikien kanssa kotiläksyjä agilityn saralla ja vähän tokoiltiin. Ricon asenne oli yhä edelleen rautaa. Nyt meillä ei ollut mitään extrapalkkaa ja silti työskentely oli motivoitunutta ja reipasta. Nyt vaan erona maanantaihin, että paletti pysyi kasassa paremmin. Erityisen hienoa oli tehdä seuraamista ja vaikka tuli häiriköintiä, joka normaalisti rikkoisi Ricon pakan täysin - Niin nyt se vaan tiivisti kontaktia. Ollaanko tässä nyt oikeesti matkalla muutokseen, se on sittenkin ehkä mahdollista? Ai, että... <3 Raw teki pitkästä aikaa metallinoutoja ja mikä ihaninta, se käsitteli metallia ihan kuin puutakin.  Ihana pentu <3 Treenaaminen on niin mukavaa noiden ihanien otusten kanssa <3

torstai 8. marraskuuta 2012

Smiling Day

Hymyjä on monenlaisia..

Metrikieli

Smile..



Maanantai kului koulutöiden parissa ja hymykaksikko kera mummon saivat viettää rentoa vapaata. Sitten olikin vuorossa pari agilityiltaa. Tiistaina Virkkalassa. Olin ihan yllättynyt kun sain haastavalta tuntuvan radan sujumaan Ricon kanssa lopulta pienellä oikeiden säätöjen hakemisella ja oli taas vallan riehakas koira tulossa töihin! Hanna koulutti nuorten lupausten ryhmää ja meillä olikin oikein kivat tavallisuudesta poikkeavat treenit. Haettiin kisafiilistä ja jännitettä. Vois sanoa, että Raw:n ensimmäiset startit tehtiin samalla. Molemmilla kerroilla hienosti nollalla läpi. Miten se tuntuikin niin helpolta ja vaivattomalta. Olin niin tyytyväinen meidän yhteistyöhön. Tätä "kisasuoritusta" seurasi vähän oman kunnon kohotusta kuntopiirillä. Olipas taas ihan mukavaa, vaikka alussa tuntui, ettei millään jaksais ja viitsisi, mutta se viitsiminen on kuitenkin niin palkitsevaa.

Eilen sitten sain yhden suuren asian harteilta pois, kävin esittämässä opinnäytetyön julkaisuseminaarissa. Työtä on vielä ennen lopullista palautusta ja mun mielikuvituksen juoksulla taitaa tulla extramäärä lisää.. Onneksi ei ole luvassa kisoja viikonlopulle.. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että ollaan jo niin voiton puolella. Hetki puurtamista enää tämän työn kanssa. Hymyilyttää aikalailla! Suoraan julkaisuseminaarista jatkoin Juhan agilitytreeneihin ja niin hyvällä mielellä ei voi tulla, kuin hyvät treenit! Olipas antoisa ilta. Tosi kivaa, kun joku laittoi taas ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan omia tapojaan tehdä. Sain koiran toimimaan niissä "selviydy" kohdissakin. Ensi viikolla Raw pääsee taas vuorostaan Juhan koulutukseen. Tästä taitaa tulla niin hyvä agilitytalvi.

Raksulaisen seuraamisissa olen vähän löysännyt linjaa ja luulen, että se on ollut ihan paikallaan. Eihän se raukka ikinä opi, kun vaaditaan liikaa kerralla. Nyt on tullutkin tosi hyvänoloisia pätkiä. Hyvännäköisestä en tiedä, kun enhän mä nää mitä siel tapahtuu, mutta fiilis on ollut hyvä. Ricon ohjatun kaaret on työn alla, tehtävä vaan lisää ja paljon. Kaukoihin on kokeiltu uutta palkan paikkaa ja näyttää jäätävän hyvältä kotona. Saas nähdä kantaisko tämä kentälle saakka.  Seuraamisia ei olla juuri tehty ollenkaan, mut mä haluaisin ehkä viedä sen kokeeseen ja katsoa missä mennään. On rakenneltu purkkipalkkajännitettä, pidetty hauskaa ja temputettu paljon. Toki vielä pitäsi työstää monia asioita, mutta ehkä vois selailla koekalenteria sillä silmällä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Niille jotka päättää selvii voittajina

Mitä se sitten pitää sisällään? Jokaiselle varmaan siinä on omat sisältönsä ja tarkoituksensa.
Jouduin jättämään lauantain agilitykisat väliin jäätävän päänsäryn ja nenän vuotamisen seurauksena.  Siinä lämmön noustessa sohvan nurkassa täristessä tuli mietittyä taas ehkä liiankin syvällisiä, mutta niiden lisäksi myös varmaan hyödyllisiäkin asioita. Ihmiset kisaavat koiriensa kanssa eri syistä. Toiset tahtoo voittaa, olla parhaita, saada menestystä, onnistua jossain tietyissä asiassa, viettää aikaa hyvässä seurassa.. Miksi minä kisaan? Olenko edes koskaan ajatellut moista? Minä kisaan siksi, että haluan saavuttaa sen mielettömän fiiliksen ja tunteen onnistuneesta yhteistyöstä. Se on oikeastaan meidän suuri tavoite, se tunne - kun olet samalla aaltopituudella koirasi kanssa ja homma vaan toimii. No sehän sitten joskus voi johtaa tuloksiinkin. Usein päivitykset on kovin tuloskeskeisiä, mutta minulle se tärkein ydin on se miltä tekeminen tuntuu, miten minä ja koira onnistuttiin tekemään tiiminä töitä. Joo myönnän, joskus sitä kaatuu huonojen tulosten ja pikkuvirheiden alle murehtimaan. Ihmisen pitäisi vaan osata kasvaa niitä suuremmaksi. Usein vaan murehtiminen syntyy oikean tunteen puuttumisesta.

Ollaan ehditty sentään tokoilla jonkin verran. Ricon ohjatun sisävät kaaret ovat kaareutuneet keskikapulaan. Miksi kaikille koirille käy jossain vaiheessa aina näin? Tiedän niin monta koiraa, jolle tämä liike oli ensin vallan helppo juttu, kuten myös meille ja meille se oli sitä yllättävän kauan, kunnes - zadam! eipä ole enää meilläkään. Mitä ihmettä siinä tehdään väärin, kun koirat alkaa yllättäen hakea keskelle.. Olisi ehkä pitänyt alusta alkaen puuttua sisäviin kaariin. No nyt se tehdään. Asenne on ollut kiva ja olen nähnyt itsekin koiran ilon ja energian, kunnes perjantain meno oli vähän vaisumpaa.. Ja tänään jouduin vähän herättelemään kuuntelemaan.. Tai ei olisi varmaan saanut, olisi varmaan pitänyt vaan antaa possuilla ja rynniä pysäytyskäskyt mennen tullen läpi ja jäädä päiväkävelylle vielä sen päätteeksi - Siis päiväkävelylle suorittamaan sitä luoksetuloa. No se herätys olisi varmaan ollut ihan hyvä juttu, mutta kun se kiukku jäi mun sydämeen asumaan ja siitähän seurasi taas se, ettei mun kanssa tietenkään ollut enää kivaa tehdä. Huoh, koiralle ei vaan voi esittää. On pystyttävä oikeasti päästämään siitä huonosta tunnetilasta irti, jotta koira taas tekee sun kanssa koko sydämellään. Varsinkin Ricon kohdalla tämä pätee vahvasti. Onneksi mukaan tuli kuin pakotettu tauko ja sain tunnetilan päästettyä ulos ja taas tehtiin yhdessä. Mutta tämä oli hyvä muistutus minulle taas omista tunteista, niiden vaikutuksesta ja hallinnasta.

Raw:n kans ollaan tehty omiamme, ilman treenikavereita. Se alkaa kyllä harmittaa mua päivä päivältä yhä enemmän. Tarvisin niin paljon auttavia silmiä, vähän käsiä ja jalkoja ja joskus myös suita - Siis liikkurointina, häiriönä ja palautteen annossa. Mutta me ollaan Raw:in kanssa päätetty selvitä tästäkin voittajina. Olen usein sanonut, että kakara on mainio ja hieno ja mitä muuta, mutta nyt olen päättänyt, että siitä tulee vielä hyvä tokokoira. Voi siitä tulla jonkinmoinen agilitykoirakin, mutta hyvä tokokoira ainakin. Nyt vaan vastaanotetaan niitä silmiä, suita, jalkoja ja käsiä! Vastaavasti tarjotaan vastineeksi samoja ruumiinosia.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ihan kohta


Me päästään taas treenaamaankin..Koirat saa vähän lisää lepoa, kun joutuu karsimaan opinnäytetyön puurtamisen edestä treenejä pois. Vähän viikon takaisten kuvien latausta kirjoitustyön lomassa.

"..Niin kaunis on hiljaisuus
ja kauniimpaa on kaipaus
Kun muistoissa hetken olla saa
silmän isku on ikuisuus
Niin kaunis on hiljaisuus
Siellä jossain säilyy salaisuus.."

Lisää kuvateksti
Rico fiilistelee auringossa
Koko komppania. Ärrät kuuli jotain, mutta mummokoira ei enää kuule kaikkea
kuten kuvasta voi päätellä :D
Prinsessamummokoira Brenda ja hänen henkivartijansa Herra Iso R sekä pieni suuri
bordercollie, joka yrittää näyttää pienemmältä, kuin onkaan ;)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Treenirajoitin

Niin sai Raw:kin jälleen uusia kokemuksia elämäänsä - Pääsi matkustamaan asuntoautossa pitkän pitkää matkaa. Vähän ensin jännitti autoon kuuluva meteli, joten tuli matkustus tosi tarpeeseen.  Jännä juttu miten paljon pieni mies on alkanut nähdä kummituksia ja kuulla pelottavia ääniä. Jotenkin olen vain koko ajan ajatellut, että se on niin rohkea ja rämäpää, ettei sitä mikään haittaa, mutta näyttää haittaavan. Harmittavaa. Toivottavasti menee ohi moiset hölmöilyt. En tiedä tarviiko tässä alkaa tekemään jotain äänisiedätystä. Höh. Rico taas matkusti isossa autossa niin kinginä, että joo.. Oli muutenkin niin niin kinginä lomailunsa ajan Raw:lle ja toinen kun ei vahingossakaan tappele vastaan, mikä nyt sinällään on ihan hyvä, koska muuten olisi luvassa liiallista välien kiristymistä.

Nummelaan palattiin ja Ricon käytös on taas normaalisoitunut ja tokomotivaatio on parempi. Perjantaina hallilla tehtiin ruudun hakua, loppuosan seuruuta, kilpajuoksumerkkejä, läjätunnari ja kaket. Vähän kaikki tehtiin huutaen, temputukset erityisesti huutaen, kovaa huutaen. Kaket meni ilman huutoa, mutta sain niihinkin kotona haetun purkkipalkkajännitteen mukaan, hienoa! Juttu, kun ei olekaan siinä miten tekee ja mitä tekee, vaan siinä mitä tekee milloinkin, kuinka paljon ja missä häiriössä ja millä mausteilla. Kokonaisuuden rakentaminen. Eikä se aina ole ihan vain pala kakkua, kun ei omista koiraa joka olisi vain pala kakkua.

Tänään sitten harjulla vielä ihan kaksin omat treenit. Ihan parhautta. Ja koirakin on vaan niin paljon parempi vapaiden jälkeen ja kaksin. Miksi me ei osata luottaa muihin ihmisiin ja tehdä yhtä rennosti silloinkin? En usko, että kyse on vain koirasta, kyse on meistä yhdessä ja meidän yhteisistä tunteista. Ohjattua, Z, seuruuta ja palkattomuuttakin mahtui mukaan. Vallan vallotonta menoa, merkkien noutoja, karautuksia ohi merkin, huutamista (koiralta), ylimääräisiä kierroksia kapuloita hakiessa, vauhdikkaita palautuksia, keulimista... Mutta niin vallatonta ihanaa asennetta!! Mutta selvästi huomaa, että tällä asennekuurilla on kadotettu paljon tekniikkaa. Merkiltä voi vetäistä metrikaupalla ohi, olla miten päin vain merkin takana. Seuratessa voi olla koiran mitan  edellä blondia  ja kun pitää istua ja odottaa ohjaajan liikkurina toimimista voi nousta seisomaan ja hiipiä perään.. Enkä voi siltikään kuin nauraa. Tämä kertoo siitä, että ollaan saavutettu treenillä jotain, Asennetta! - Sikailua. Se on vasta jotain. Nyt täytyisi vaan varoen yrittää palauttaa tekniikkapuoli ruotuun. Varoen ja yhä hullutellen ja virheille nauraen. Kuka mua kieltäisi treenaamasta tuota koiraa liikaa? Säätäisi treenirajoittimen? Tuo tekemisen riemu mikä ollaan taas viiden päivän vapailla saavutettu on niin ihanaa ja se saa tuon koiran toimimaan paremmin.

Raw teki perjantaina oman tokoilusettinsä. Paikkamakuut alkaa vaikuttaa luotettavimmilta, mutta monissa muissa asioissa on niin paljon tehtävää ennen koekehään astumista, tarvitsee niin paljon käsiapuja ja muuta, että tekemistä riittää ja paljon, mutta mikäs tässä on tehdessä - matkasta nauttien. Tänään raakalaisella oli vuorossa agilityn aluevalmennus. Tehtiin rataa, ensin vedettiin ratatreeninä ja sitten pätkittiin ja hiottiin pätkiä.  Vekkaukset ja käteen tuleminen taitaa mennä treenilistan jatkoksi, samoin muutama muu juttu. Valmennusta tehtiin myös ohjaajille lihaskuntotestin muodossa. On vaan viime aikoina jäänyt omasta kunnosta huolehtiminen... Joskus tein ihan säännöllisesti lihaskuntotreeniäkin, voi kun saisi raivattua kalenterista aikaa palattua samaan rytmiin. Eikai siinä olisi kuin ottaa vaan se aika ja vähänkin olisi parempi, kuin ei mitään.

maanantai 22. lokakuuta 2012

On taivas velkaa tuulen myötäisen

Maiseman vaihto tekee välillä hyvää ja rauhoittaa mieltä. Joskus kiireen keskellä ei nää siihen mahdollisuutta, kunnes oikeasti pysähtyy ja voi todeta sen olevan vain järjestelykysymys. Koko elämähän taitaa olla järjestelykysymys.Valintoja ja järjestelyjä. Milloin tietää valinneensa oikein ja kannattaako jäädä edes miettimään valitsiko väärin? Voiko kaikkia valintoja edes järjellä selittää. Mikä elämässä on lopulta tärkeintä? Nämä pienet hetket pikkupakkasessa järven rannalla keskellä metsää saavat mielen rauhoittumaan ja näkemään asioita eri valossa. Elämä on tässä ja nyt. Kannattaako oikeasti tehdä asioita, jotka ei tunnu oikeilta tai hyviltä, sen vuoksi että joku vain olettaa sinun tekevän ja sinä itsekin vain oletat tekeväsi.. Siinäpä se. Haluatko sitä itse.. Ehkä halusit joskus, mutta haluatko enää? Onko kaikki sen arvoista. Olisko jokin muu tie. Vai onko se muu tie vain pakopaikka todellisuudelta. Kun langat ei olekaan enää omissa käsissäsi. Et voikaan enää vaikuttaa kaikkeen mihin halusit. Pienestä kasvaa usein suurta, eikä se aina ole hyvä asia. Pakene tai taistele? Eikö ole muita vaihtoehtoja? Turhaa kaivata sitä hyvää mitä oli joskus, mutta on asioita, jotka vetivät mukaan moniin  hyviin asioihin, jotka sytyttivät ja saivat sen palon syttymään, mutta kuin ne olisivat sammuneet ja väistyneet vain pois.. Ei kaikkea saa ehkä koskaan säilymään tai sitten kaiken tarkoitus on vain opettaa arvostamaan tärkeimpiä ja arvokkaimpia asioita?

torstai 18. lokakuuta 2012

Viikon varrelta

Tiistaina agilityt Virkkalassa. Ai jai, kun on niin pieni halli, niin ehtii ihan minne vaan? Tai en tiedä, mutta tekeminen tuntuu helpolta, ei koirakaan ehdi kiihdyttää kovaan vauhtiin ja rytmitystä ei tarvi samalla tavalla. Ainakin Ricon kanssa tarvii sen tilan, jotta nuo rytmityksen haasteet nousee esille. Siellä me vaan hömpöteltiin ja kaikki meni kai kutakuinkin niinkun pitää, en tiedä kun ei kukaan kertonut. Raw:n kanssa saan treenata ryhmässä, jossa on kouluttaja. Voi, se on niin ihanaa - kun kentällä on se yksi ihminen sinua varten siellä, kertomassa mitä tapahtui, mikä meni vikaan, voisko jotain tehdä toisin tai vaan tsemppaamassa, että aiemmin liikkeelle, mene jo! Tällä kertaa sieltä tosin kuului enemmän "wauta!!" ja "hienoa!!"yms :) Mä aina niin yllätyn kaikesta mitä Raw osaa, ehkä Hannakin vielä vähän, vaikka yritti minulle väittää, ettei sitä yllätä tuon pienen pojan osaaminen :) Niin pieni se on minulle edelleen, vaikka muuta yritätte väittää :D Agilitytreeniryhmässäkin se on aika pieni bc muiden joukossa :)

Rico on jotenkin haudannut itsensä sohvannurkkaan. Onkohan se masentunut? Ehkä sen pitäis saada olla nyt jonkin aikaa tai tehdä jotain ihan muuta? Ehkä en muista taas riittävästi sen perimmäistä olemusta ja luonnetta, vertaan sitä Raw:n ja olen vain tyytymätön? Mun pitäis aina muistaa antaa olla sen oma itsensä ja toimia omana itsenään ja olla tyytyväinen siihen. Mutta en tiedä taas mikä on, koiran autosta ottaessa tuntuu, että se tekisi vain omiaan, ei mun kanssa, vaan yksin. Meidän yhteys on kadonnut, vai onko sitä koskaan ollutkaan? Ahdistuuko se vai ahdistunko minä vai me molemmat? Vai onko meillä liian kiire aloittaa treenit aina porukalla? Tarvisko se enemmän valmisteluaikaa? Voi huoh. Sinisilmä sentään tulee autosta asenteella loikkien mun edessä jo pallon suurella voimalla ja pelkkä seuraamisen pään asennon hiominen on vaan niin kivaa, kuin mikä muu tahansa. Elämä on iloitsemista ja rakastamista varten sanoo Raw ja saa taas mut hymyilemään.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Peikkoja

Lueskelin tuossa juuri kaverin blogia ja niin tosiaan minultahan unohtui ihan täysin päivittää meidän lauantain treenien päätös peikkometsään, jota olen mielessäni naureskellut. Virkamies ja pelimies pääsivät juoksuttamaan prinsessaa peikkometsään, missä me kohdattiin todellakin peikko! Joo, kyllä hurjan suuri harmaa peikko - se oli sellainen irlanninsusikoira. Prinsessa taisi törmätä siihen niin yllättäen, että pääsi säikähtämään moista peikkoa. Raw oli ihan varma, että nyt on tosiaan aikamoinen peikko kysessä ja varovaisuuteen varmasti aihetta. Mutta mitä teki Rico? Meidän kummallisten asioiden jännittäjä meni reippaasti katsomaan ja nousi kahdelle jalalla kuin taputellen tyyppiä selkään kummastellen miten suuri se olikaan ;D

Nyt on sitten tehty sagin kokouksessa päätös, että juoksuiset saavat osallistua 3-luokan kisoihin. Onhan se ihan hyvää treeniä arvokisojakin ajatellen poikien kannalta, mutta asioilla on usein monta eri puolta. En kuitenkaan ihan riemuissani ole moisesta sääntöuudistuksesta. Ricohan on treenannut juoksuisten kanssa ja toiminut ihan hyvin joo, mutta kyllähän se elämä kentän laidalla on aika tuskallista aika-ajoin ja se on muuttunut koko aika tuskallisemmaksi. En voi sanoa treeninautintoa viimeistelevän sen kentän laitoja kuonollaan kyntävän koiran perässä raahautumisen. Tällähän taas ei ole sitten edes välttämättä mitään tekemistä niiden kisaavien kanssa, kun siellä kentän laidalla kulkee muitakin ulkopuolisia.

Toisaalta nykyisin kisoja agilityssa on niin paljon, että vaikka juoksutaot pitäisi, niin varmasti ehtii kisatakin ja arvokisoihin pääsee jokatapauksessa mukaan. Kyllähän urosten omistajienkin pitäisi myös muistaa pitää ne kisatauot. Mutta yksi huolestuttava seikka lienee pienten hallien ja näiden edellä mainittujen yhdistäminen. Koirat kuitenkin tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän kiihdyksisssään agilitysta ja samaan rajoitettuun tilaan tuodaan juoksuiset ja uroksia, niin mahtaakohan niillä pojilla kuinka herkästi tunteet kuumentua entisestään? Arvokisoissahan on usein lääniä ja tilaa olla ja elää, joka jo muuttaa tätä tilannetta erilaiseksi. Ja vaikken omien koirieni uskokaan juoksuisten takia toisen kimppuun menevän, niin joku voi tulla omien päälle. Voihan olla, että koirat ovat niin kiihdyksissä siitä itse agilitysta, etteivät ne kykene ajattelemaan sillä hetkellä kuin sitä agilitya. No niin tai näin. Asian kanssa on elettävä, vaikkei se niin hienolta juuri tällä hetkellä tuntuisikaan. Voihan olla, että kaikki menee hienosti ja vain muutamat joutuvat luopumaan kisaamisesta tämän vuoksi. Ja jos päätehtäväksi tuntuu muodostuvan se kentän laitojen kyntäminen naamallaan, niin voihan sitä kokeilla vaihteeksi sitä kyntämisen harrastamista ihan noin niinkuin oikeasti.

Ja lopuksi vielä pari sanaa henkisestä etenemisyrityksestä. Aina olen halunnut olla väleissä kaikkien kanssa ja halunnut, että elettäisi maailmassa, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa kaunaa toinen toisilleen. En välittäisi niin yhtään riidellä koskaan kenenkään kanssa. Toivoisin, että kaikki olisi vain hyvin ja voisi keskittyä oleellisempiin asioihin. Mutta ihmiset osaavat olla niin monimutkaisia ja hankalaakin hankalaampia. Sitä ihan ahdistuu moisesta jatkuvasta varpaillaan olosta ja se huolestuminen yrittää ihan pilata harrastamisen ilon! Siinä sitten sen kyntämisen harrastukseksi muotoilemista miettiessäni törmäsin tähän loistavaan lauseeseen:

"En voi antaa sinulle varmaa ohjetta menestykseen,  
mutta voin antaa varman ohjeen epäonnistumiseen: 
Yritä miellyttää kaikkia kaiken aikaa."
(Herbert Bayard Swope)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kaksi makaroonia

Keskiviikko menikin sitten tokoillen ja torstai ja vähän perjantaikin ja lauantai ja tänäänkin olis tokotreenit ja koska mun koirilla oli vapaata..? No viime lauantaina.. Juuri kun olis miettinyt, että Raw:llakin pitää muistaa pitää se yksi vapaapäivä ainakin, että oppisi hyväksymään myös tekemättömyyden ja että Rico tarvitsee mielellään kaksi vapaata, niin toimii paremmin.. No Raw:n keskiviikko olikin oikeastaan vapaa. Me tehtiin vain kahden minuutin seuraamistreeni - jossa me kompuroitiin toistemme jalkoihin.. Viime aikoina seuraaminen on ottanut minusta niskalenkin. Rico edistää ja sen pää vaan roikkuu. Raw edistää, poikittaa ja on oikea herra hakkarainen selaiten sinne tänne ja tuonne ja tietämättä missä sen kuuluu olla. Ja minä vaan taaperran niiden kanssa sokeana eteenpäin. Rico on nyt saanut käydä useammin porukan kanssa treenaamassa, mutta sille on lähinnä haettu iloista mieltä, eikä niinkään tekniikkaa, kun taas Raw on jäänyt enemmän oman onnensa nojaa. Sen kanssa pitäisi tehdä paljon enemmän valvovien silmien alla.

Lauantaina ajettiin Piikkiöön Lentsun oppiin ja nostettiin kissa pöydälle. Raw pääsi ensimmäisen setin aikana tekemään noutoa ja sitä seuraamista. Ensin näytettiin meidän tapponouto ja saatiin noutoon hyviä jatkotreenivinkkejä, joissa koira "ohjautuu" tekemään oikein ilman, että mun tarvitsee pelätä latistavani sen asennetta. Sitten se mun kriisiliike - Seuraaminen. Hyvä ajatus kädestä häivyttämiseen oli vienyt meidät ojasta allikkoon. Nythän se pikkubeecee keuli, edisti ja kiertyi mun eteen. Ja mitä oli tapahtunut ohjaajalle? No se taas yritti omalla kropallaan ohjata pikkubeeceetä oikealle paikalla. Kaksi makaroonia siinä yhdessä käveltiin ja yritettiin tehdä seuraamista! Voi, miten vaikeaa voikaan olla suorassa suoraan käveleminen, kun itse ei tiedä yhtään mitä koira tekee. Välillä en ollut yhtään varma tuleeko se edes mun mukana.. Eli apusilmiä tarvitaan, jotka kertoo koska on hyvä hetki palkata.

Ruokailun jälkeen tehtiin paikalla makuu ja siinä ei mitään valittamista. Pitäisi muistaa vaan tehdä myös niitä lyhyitä ja yllättäviä ja häiriötä. Sitten käytiin läpi Ricon ahdistuksia. Kaukoja ihmismassan keskellä ja vapautuksia taakse kietoon - Tosi hyvä juttu, mutta ei ainakaan tänään ahdistus lieventynyt. Pystyy tekemään, mutta jää vähän vajaaksi, kuin anteeksi pyytäen hiljaisilta tuijottavilta ihmisiltä olemassa oloaan. Myös Rico teki seuraamispätkän, jossa nyt ei mitään ihmeellistä, vähän edistää. Pää on aika raskas (mun mielipide). Paljon pieniä hyviä ajatuksia.

Päivän päätteeksi tehtiin vielä kaikkien koirien kanssa Ruudut, kehään tulot ja jotain vapaavalintaista liikkuroitua tai häiriköityä. Hauska ja antoisa päivä jälleen. Ajattelemista omaan tekemiseen. Ja mahdollisesti tasapeli seuraamisen kanssa. Seuraaminen 1 - Minä 1. Nyt yritetään ottaa yliote jälleen moisesta kriisiliikkeestä me "Team kieroon kävelijät" :D

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Oon irrottanut kädet kaiteesta

Agilitymaraton ilta Ärrien kanssa Virkkalassa. Molemmat meni niin hienosti, eipä siihen paljon lisättävää. Tiedä sitten johtuuko tästä pienestä tilasta taas, että rytmityksen vaikeus ei pääse kunnolla esille. Mutta hyvin meni silti. Tuntui jopa helpolta ja joo ei tehty  mitään överihelppoa vaan mm-rata variaatiota. Jopa Rico tuli hyvin ohjauksiin, eikä lähtenyt kaarrattaa väärille esteille, teki hienot kontaktit ja putkikontakti erottelut. Eipäs siinä muuta.

Raw taas pääsi yllättämään minut osaamisellaan. Yhtään rimoja ei kolissut, mutta melkein alan olla kohta ehkä pulassa tuon koipieläimen kanssa noilla minirimoilla. Mutta myös pieni bordercollie teki koko radan! Joo, no toki A:n ja keppien väliin jättäminen aiheutti radan pätkimistä, mutta ne välikohdat meni ihan kivasti. Enpä taas olisi osannut odottaa. Se vaan yllättää mut aina! Yritän silti valmistella itseäni siihen, että kisaaminen tuon hyöryhatun kanssa ei tule olemaan helppoa. Eikä sen toki tarvitsekaan! Agilitysta ja tekemisestä voi nauttia silti, vaikkei se aina helppoa olisikaan ;)

Viikonlopun jäljiltä vaan tokointo kasvaa kasvamistaan. Tänään olisi ehkä taas agilitya luvassa, mutta ehkä pakko tokoilla myös - ihan vähän jotain kivaa, siinä sivussa.. Viikonlopusta olen niin innoissani senkin puolesta, kun mikään asia ei ollut liian mitätön käsiteltäväksi ja tekeminen oli juuri sitä rajoja rikkovaa ja jotain ihan muuta. Juuri tätä mä olen niin kaivannut. Kukaan ei ollut sanomassa, ettei näin saa tehdä, ei näin kuulu tehdä. Ihanaa ja me tehdään vaan!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Niin paljon parempi maanantai



Viikon takainen tuska on kuin haamu vain. Palapelin palaset löytävät tiensä oikeille paikoilleen aina lopulta. Tämä parempi maanantai alkoi tokoilun merkeissä uudessa paikassa ja vieläpä lasten läheisyydessä. Saatiin seuraa Satusta ja Zinasta. Olipas mukavaa! Olin Ricosta hyvin ylpeä, kun se selvisi lapsista niin hienosti. Tehtiin ihan puhdasta siedätystä ja lopulta se pystyi keskittymään omaan tekemiseen. Ruudun hakeminen osoittautui päivän vaikeimmaksi, eli tarvis vaan tehdä eri kentillä paljon. Tätä treenialuetta ei vaan kentäksi voinut nimittää ja siksi löytäminen varmaan aiheutti ongelmia. Tänään paikka oli aika keskellä, eli korjaantui ihan itsekseen perjantain hallitreeneistä, jolloin herra kelpie "stop" käskyn jälkeen korjasi etuset aivan etunauhaan kiinni. Kröhöm..  Niin etulaitaa minä olen sille viimeisen vuoden työstänyt - ja tässä taas nähtiin. Yhdet treenit oltiin etulaidalla ja seuraavan eka toisto aivan takalaitaa ja loput keskelle. Junat ne kulkee vaan.. Mulla vaan puuttuu tällä hetkellä kriteerit. Tämän päivän treenin oli tarkoitus määrittää tulevien treenien suunta, mutta mietin edelleen..

Lisäksi Rico sai työstää pienen pätkän seuraamista ja jääviä viikonlopun uusien ajatusten mukaisesti. Lauantaina oltiin kuunteluoppilaana Matkalla Menestykseen (MM) tiimin 1.ryhmän treeneissä. Ihan huippua, miten taskut on täynnä pikkuideoita ja juttuja. Tahtoo vaan niin kokeilla ja testailla kaikkea! Onneksi päästään ottamaan varaslähtö leireilyyn jo ensi lauantaina Raw:n kanssa.

Höyryhattu oli oikein oma iloinen itsensä tämän päivän treenissä. Vähän ruutua, vähän merkkiä, vähän noutoa, vähän seuraamista ja kontaktin pitoa. Juu kaikki meni oikein kivasti, mutta seuraamisessa pää oli levoton ja muutenkin jotenkin ihme säätöä. Siinähän se oli ja kulki, mutta pää ja koko koira eli omaa elämäänsä. No ehkei se ollut päivän pääteema ja se näkyi. Mutta eilen raakalainen oli varsin mainio. Tehtiin ensimmäistä kertaa kuuntelutreeniä ja hitsi miten pian se saikaan ideasta kiinni. ihana koira! Paikkamakuut Raw on tehnyt hienosti ja perjantainakin hallilla oli vallan levoton makuu, mutta pieni pysyi härdellistä huolimatta hienosti. Eilen taas ensimmäistä kertaa korvat kääntyi taakse ja näin, ettei nyt ole niin hyvä olla kuin yleensä. Täytyy testailla pari juttua tähänkin. Huomenna meillä onkin jälleen pitkän pitkä agilityilta vuorostaan tiedossa.

torstai 4. lokakuuta 2012

Taas sinun tavalla mennään, mä en mee vaan mua viedään

Että toi agiliitäminen osaa ollakin välillä vaikeaa. Kuka meni koskaan keksimään noin ihmeellisen kummallisen vaikeita kuvioita.. Taidan tarvita terapia koiran, joka ei mene liian kovaa, joka kääntyy vaikka olen myöhässä, joka tulee vetoihin, ei flänkkää. Joka vaan tulee mukavasti mukana minne vain. On estehakuinen, muttei liikaa. Irtoaa, muttei ilman käskyä.. Joo. Olisko sekään sitten kivaa - Nyt tuntuu, että olishan se.  Niin kauan kunnnes päätyisi kolmosiin. Ja sellaisen kanssa päätyisi ehkäpä piankin. Ja sielläpä sitten olisi.. Eikä poiskaan enää pääsisi.  Kyllä ei ole ruusuinen tie herra sinisilmän kanssa edessä. Eipä sillä, että herra ruskean kanssa kaikki aina helppoa olisi. Kyllä se vaan silti tuntuu, että koira rullaa omiaan ja blondi roikkuu perässä. No mutta on se vaan silti niin mukavaakin. Se treeniminen nimittäin ja kun katsot noihin ilosta loistaviin silmiin, niin se ilo tarttuu sinuunkin.

Eilen päätin ottaa tokoakin vähän agiliitopäivien joukkoon. Tunnarin verran. Raw oli vallan hieno ja työsti hyvin. Tekee selvästi nenällään töitä etsiessään. Ihanaa, kun huomaa miten idea on sisäistetty. Rico taas katseli pikkubroidinsa tekemistä ja kuuppa pysyi nippa nappa sen verran kasassa ettei alkanut vuotaa - Niin siis kyllä se minun rauhallinen koira hajoilee aina aika ajoin - onhan se kai sentään kelpie?- Kai sen vähän kuuluukin? "käsky" sanalla nytkähti puoli metriä etukenoon. Kröhöm, korjauksen jälkeen malttoi odottaa oikeaa käskysanaa ja singahti about 10 metriä kapulakasastaan ohi ja yritti lähteä jäljestämään ties minkä marjamiehen jälkiä.. Huomasi kuitenkin itse virheensä ja palasi läjälle, etsi oman ja palautti hyvin. Se oli taas niitä hetkiä, kun olisi pitänyt antaa olla. Ja kuten arvata saattaa, en tehnyt niin. Sinne singautin sen läjälle uudelleen. Tällä kertaa jarrutus tapahtui keskellä kasaa ja toi jonkun vanhan, joskus aiemmin käytetyn kapulan - eli vanhalla hajulla höystetyn. Uudestaan ja mitä tekee herra kelpie? Karauttaa keskelle läjää, nappaa kapulan.. Tai siis? - huomaan vasta sen palauttaessa - KAKSI kapulaa ja läjän sammalta, joista toinen kapula on kyllä oikea. No tekevälle sattuu ja tapahtuu. Jos vielä kerran.. Saan vireen laskettua ja käteeni yhden ja oikean kapulan. Huh. Tarina ei ehkä ole kovin tavaton, mutta koomista siitä tulee Ricon the Rauhallisuuden tekemänä. ^Ja se höyrypää, joka tavallisesti toimii noin - ihan kaikessa - Tekee vastapainoksi loistavaa nenätyötä. Ehkäpä Ricokin palaa pentutreeneihin..

maanantai 1. lokakuuta 2012

Garfield and Monday

Otsikko kertonee kaiken. Arrg.. Miten joku päivä voikin lähteä lapasesta niin ikävään luisuun, että ja voihan kiukun kiukku. Ei mitään maailman lopun vakavaa, vaan miljoonia pieniä asioista, jotka vaan kasaantuvat kasaantumistaan, jyräten sinut lopulta alleen, niin ettet saa enää kasattua itseäsi millään muotoa. Joko tämä maanantai olisi pian ohi? Ja olisko huomenna jo parempi päivä?

Ehdin lopulta nippa nappa koirienkin kanssa treenikentälle.  Mietin kyllä muutamaan otteeseen olisiko pitänyt jättää väliin - Kiire ja kiukku ei ole paras treenilähtökohta. Suhteellisen hyvin kuitenkin onnistuin, noin niinku koiria ajatellen, vaikka tuskin tunnetilaa pystyin peittämään. Tehtiin vähän ja kiireellä & nopeasti. Käteen jäi kuitenkin Raw:n edistyminen tunnaritreenissä ja luoksetuloissakin tehtiin varmaan pisimmältä matkalta sivulle tulon kanssa. Hyvin kykeni hahmottamaan jarrutuksen ja sivulle hakemisen ajatus kytee siellä kuupan sisuksissa. Ricon kanssa ei mitään edistymistä - Kallon seinään hakkaamista, mutta lopulta ajatuksia miten voisi treeniä rakentaa eri tavalla - Tehtiin ruutua. Kiitos ja hei, nopea poistuminen jätti vaan katkeran suloisen ikävän fiiliksen ja sai vajoamaan maanantai fiilareihin yhä syvemmälle. Anteeksi vaan koko maailmalta ihan kaikki. Tänään on vaan niin maanantai, vaikkei se kelpaa selitykseksi millekään. Silti se on.

Piristystä maanantain loppumista odotellessa toi sentään ystävän puhelu pitkästä aikaa <3 joka taas oli seurausta Ricon vilahtamisesta TV ruudussa. Jep, siellä se uiskenteli vepetreeneissä muiden koirien joukossa, minun pikku Rico <3
Lisätty: Koiran Elämää VEPEjakso

Sain myös ilmottua Ricon sinne näytelmiin. Joulukuuta odotellessa, onkohan meidän näyttelyremmi vielä tallella tai esiintyminen?
Onneksi huomenna on jo tiistai...

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ja kuume vain kohoaa..

Perjantaina Christa oli koutsaamassa tokoa kentällä. Meille ei valitettavasti ollut treenipaikkaa, vaikka edellisenä päivänä alkoi tuntua kummasti siltä, että olisin voinut ihan hyvin osallistua oman koirankin kanssa..  No, kuuntelemalla ja kyselemällä pääsee näköjään myös pitkälle ;) Niinpä kävin kentällä päivän aikana pariinkin eri otteeseen (-kun koko päivää ei ollut aikaa kentällä viettää) ja sain melkoisen tokotreenikärpäsen pureman. Hyviä ajatuksia ja oikeanlaista tuuppausta eteenpäin.  Asioista saa tehtyä vaan niin helppoja. Heti samana iltana piti päästä tekemään edes jotain pientä..

Tänään olin katselemassa oman seuran tokokoetta ja voi hitsi, miten paljon olisinkaan halunnut mennä sinne kehään. Mikä ihme tuossa kokeiden ja kisojen katselussa on, kun tahtoo vain itse päästä kehään! Kumma juttu. Päivän aikana tuli sitten treenattua molemmat Ärrät. Ricon kanssa oli hyvä tilaisuus työstää kontaktia ja sen säilymistä ihmisten ja koirien keskellä. Sen lisäksi otettiin tunnari ja ruudun paikka työn alle. Ruudun kanssa alan olla pian niin turhautunut, että unohdan koko jutun ja alan pitää kriteerinä sitä, että koira on ruudun sisässä ja on vaikka vähintään 30cm takalinjalta ja kaikki muu käy. En vaan tiedä käykö tuollaisella kriteerillä niin, että koira alkaa valua yli takalaidan. Täytynee miettiä vielä..

Sinisilmän kanssa aloitettiin varoen kauniilla kapulan käsittelyllä. Tosin onnistumisprosentti pääsi ehkä juuri ja juuri 50%, kun en vaan haluaisi niin millään puuttua tuohon asenteeseen. Se on vaan jotain niin ihanaa. ^Mutta kai mun vaan täytysi, ihan varovasti.. Lisäksi tehtiin ruutua ja tunnaria. Tunnarissa haetaan vaan yhtä piilotettua kapulaa ja se vaikuttaa etenevän ihan kivasti. Nenä käy :) Ruutuun tarvittaisiin nyt vain valtava motivaatio juosta sinne miljoonaa, koska vain, milloin vain ja miten päin vain. Nyt motivaatiota on ja kivasti sinne mennään, mutta matka voi katketa turhan aikaisin ja sitten pompitaan ruutuun sivuaskelin. Kaksi niin erilaista ruudun suorittajaa. Kelpii vetää ruutuun vakaasti ja varmasti ja kun se pääsee kiihdyttämään vauhtiin, niin sitä junaa ei pysäytetä ihan helpolla, se kulkee helposti ruudun läpi ja jarrutus on valmis vasta ruudun jälkeen. Kun taas sinisilmä etenee muutenkin koko aika käsijarru päällä ja on valmis vetämään liinat kiinni niille jalansijoilleen - usein ja helposti ennen ruutua ja korjaa vasta uudella käskyllä itsensä ruudun sisään.. Että siinäpä sitä sitten tasapainoinoillessa.

Tokomotivaatio on kuitenkin juuri nyt sen verran huipussaan ja kaikenmoisia hienoja ajatuksia mielessä. Katsotaan huuhtoutuuko ne syksyn sateiden mukana vai saanko pidettyä kiinni tästä fiiliksestä. Onneksi meillä on motivoituneita treenikavereita ja lisää koulutusta luvassa.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Voihan..

No johan on! Eipäs Ricon vesipelastusvalion arvo ollutkaan vahvistusta vaille valmis. Sain postia ja hupsis, oli jäänyt yksi oleellinen seikka huomioimatta. Vepessä vaaditaankin näyttelytulos yli 24 kk ikäisenä muista lajeista poiketen. Ja Ricon näyttelytulos on 19kk ikäisenä haettu. Sitä joutuu lähtemään kehään herra kelpien kanssa, voihan että. Ja ensimmäinen kohtuullisen matkan päässä oleva näyttely on messari... Ei sitten mitään vaatimattomamapaa voinut enää olla tarjolla.

Eilen vedetiin ulkokauden viimeiset agilitytreenit sateen saattelemana. Treenaaminen on ihan jees, mutta pitäisköhän sitä kisauraa harkita uudelleen. Kun tuntee junnaavansa paikoillaan ja ärsyyntyy siitä - niin pitäiskö alkaa suhtautua kisaamiseen eri näkövinkkelistä. Ehkä pieni irti päästäminen vois olla paikoillaan, monestakin syystä ja monellakin eri tavalla. Se irti päästäminen vois myös toisaalta viedä eteenkin päin. En oikein osaa sanoin kuvailla tätä - mutta kun pidät jostain kiinni niin kovin, että teet vain aina kaiken samalla tavalla - Ja lopulta se tuntuu niin raskaalta ja painavalta, ettet enää jaksa hallita sitä - Niin jos sitten vain päästää irti ja antaa mennä - Vaikka menis ihan väärään suuntaan, niin nyt tuntuu siltä, että menkööt :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tottelevaisuutta pilviä saalistaen

Sunnuntai Herra iso R sai viettää vapaapäivää ja tehtiin vain vähän märällä metsälenkillä asenneseuraamista. ^Ja asennetta oli, nyt on oltava varovainen, että ei latista paikasta huomattaessa tuota mielentilaa. Hirmuisesti en ole uskaltanut paikasta edes huomautella, jos tahtoo saalistaa pilviä korkealta pitää uskaltaa hypätä ja hyväksyä, ettei jalat osu samalla maahan.  Jos pitää jalat tiukasti maassa, niin pilvet jää saavuttamatta. Pitää uskaltaa irrottaa jostain, jotta jotain muuta voi saavuttaa. Se jää nähtäväksi kuljenko joku päivä pilvet kainalossa ja jalat maassa. Moni olisi jo heittänyt pyyhkeen kehään ja antanut olla, mutta meidän ympärillä on ihmisiä, jotka ei ole mun antaneet tehdä niin, vaan tuuppineet minua eteenpäin niilläkin epätoivon hetkillä, kun olen ryöminyt pitkin ojanpohjaa ja omat jalat ei ole kantaneet. Mutta kaiken sen tuskaisuudenkin keskellä, uskokaa tai älkää olen nauttinut tästä aloitetusta matkasta ja hitto vie aion nauttia siitä läpi tämän sateisen syksyn ja kylmän talven ja siitä eteenpäin!

Ricolla alkoi myös sunnuntaina autossa nukkumiskoulu. Itsehän en ole tietoinen tuottiko koulun ensimmäinen osa toivottua tulosta -tuskin vielä. Mutta eiköhän se aikanaan. On kovin ärsyttävää, kun koira ei voi levätä autossa, vaan istuu tattina vaikka päivän putkeen ja odottaa oman vuoronsa koittavan hetkellä millä hyvänsä ja kun se lopulta päivän päätteeksi koittaa, niin koiruus on ihan väsynyt, siitä kaikesta odottamisesta.

Tänään sitten tokoiltiin Tanjan ja tyttöjen seurassa. Ai, aijai, että tokon tekeminen voi antaa annoksen hyvää mieltä - kerrassaan. Ricolle tehtiin Z - paljon kehuja ja palkkaa. Asenne oli ihana. Keuli ja edisti ja hoh hoijaa - siis positiivisesti! Seisominen oli tänään hukassa. Erottelut on mennyt vapaasti tehtynä hyvin, muttei olla aikoihin tehty kokonaisena liikkeenä, joten se työn alle. Tätähän tämä toko on, ei ne palikat pysy paikoillaan, joku on aina siirtelemässä niitä, kun selkäsi käännät :) Sitten siirtymisiä. Katse ilme ja asenne oli kohdallaan - Tätä on niin haettu!!  Loppuun kaukoja liikkuripalkkauksella ja purkkipalkalla. Tosi tyytyväinen herra Ruskeaan. Mun pitää myös muistaa antaa sen olla se mikä se on, eikä vaatia mahdottomia, niin saan sen parhaat puolet esiin.

Raw kävi myös leikkimässä kentällä tokoilua. Leikittiin vähän kapulalla vauhtia ja pitoa, jääviä, seuraamista merkkien ohi, ruutua ja vapautumista & lelusta luopumista. Heh, joo vapautuu minun pikkukoira lelusta ja vaihtaa sen mamman hihaan tai takin kauluksiin..Öhöm, siis mulla ei ole tarkoitus leikkiä sen lelun sijaan. Tähän taidetaan tarvita vielä vähän työstöä, mitenhän tuomarit tulkitsisi kokonaisvaikutuksen, jos koira leikkii ohjaajalla :D?  Otin jäävien tekemiseen naksun käyttöön ja kas kummaa, ihan kuin oltais heti menty pieni askel eteenpäin pelkästään naksun mukaan tulemisella.

Noudoissa Herra pikku Ärrällä on hiukka liikaa asennetta. Mutta miten mukavaa onkaan näin päin, nyt vaan harjoitellaan läheltä kapulan kauniimpaa käsittelyä. Kaikenmoiset treenit kapulan kanssa onnistuvat, mutta jos tarvis yhtäaikaa pitää kapulaa ja istua, niin siinä kohtaa ei herneet vielä ole tavoittaneet toinen toistaan. Osaa antaa kapulan käteen, osaa juosta sen kanssa, seisoakin jopa hetkiä mun lähellä, pitää toki hienosti, jos istuu valmiiksi. Mutta jos kapula on suussa sen yhtäaikainen pitäminen ja  takamuksen maahan painaminen on vain pikkumiehelle täysin mahdoton tehtävä vielä toistaiseksi. Niin,  Raw alkaa olla jo ihan miehen mitoissa, miksen minä vaan nää sitä? Kaikki sanoo miten se on kasvanut, mutta minusta se on niin vaan niin pieni vielä..? Silmissä vikaa? Siksi olinkin ihan järkyttynyt edellisellä punnituksella, kun minun pieni painoi jo yli 17kg!

Tässä vielä mustavalkoisen lauantain treenejä:
Luoksetuloa, kaukoja, noutoleikkejä..
Seuraamispööpöilyä - Siltä se tällä hetkellä tuntuu, kun ei kumapikaan tiedetä minne jalkamme laitettaisiin :D
Ruutuilua

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

ArvokisaNollat - Done!

Pitkä ja niin uuvuttava agilitypäivä eilen Lohjalla. Koiria oli kuitenkin ihan kiitettävästi, mutta kaikki koko luokat suoritti aina radan ennen seuraavaa. Tuntui, ettei ihan ollut oma reaktiokyky enää parhaimillaan muutamien odotustuntien jälkeen, mutta ihan mukavaa meillä oli siitä huolimatta.  ^Kannatti jaksaa odottaa. Ricon kanssa saatiin kaksi ihan mukavaa nollaa tehtyä ja sehän tarkoittaa, että ensimmäisen kohdalla arvkisanollat napsahti täyteen. Niin ja tehtiin myös sitten toiset tuplat (tai no edelliset oli triplat, mutta väliäkös tuolla).

Kaikki päivän radat oli ihan mukavia ja tehtävissä, vaikka omia haasteitaan niissä kaikissa olikin. Tuntui vaan, että tuo kelpiläinen fokusoi tosi voimakkaasti ihmisiin, ei rataan. Mutta mistäs sen tietää, jos vepen tekemisellä on osuutta tähänkin? Ja mun siedätysharjoituksilla? Lapsista se ei onneksi ottanut pultteja. Kehuin sitä kovasti kun käveltiin lapsista ohi ja mun mielestä se oli ihan rauhallisesti ja maltillisesti tänään. Ehkä viikolla toteutettu siedätys olikin tuottanut jotain tulosta. Pitäis vaan muistaa jatkaa tätä kertomista, ettei lapset aio tehdä tuolle koiraparalle mitään pahaa. Päätin myös tuoda vepen tapaan palkkapurkin maalialueen taakse ja katsoa vedetäänkö tänään yhtä voimakkaasti autolle, kun viime kisoissa. Ja voin kertoa, että autolle vetämistä ei esiintynyt yhdenkään startin jälkeen. Leikki hyvin radan jälkeen, mutta selkeä odotus purkista oli olemassa - Eli se vetämisen takana taisi olla tuo pirhanan purkki!! Ehkä meillä on aksakisoissa sitten jatkossa myös palkkapurkit Herra isolle Ärrälle :D
Lähdöissä meillä näyttää olevan ongelma korjattavaksi, kelpieläinen olettaa että siellä saa hiipiä perään ihan kuin tahtoo ja on ketjuttanut tähän lähtöön tuon nousemisepidosin. Joo niin, en ole viitsinyt siitä niin kovin sanoa, kun kyseessä on noin kiltti koira - mutta alkaa se olla kovin ärsyttävää, kun tietää että se nousee ja hiipii perään. Me aloitetaan pentutreenit kai sitten tämän asian tiimoilta.

Ensimmäinen Sepon rata alkoi ihan mukavasti ja olen niin kovin iloinen siitä, että sain koiran etenemään puomin päähän itsenäisesti tyhjää kohti!! Jei, pari hassua treeniä missä on ollut näkyvä kippo puomin päässä makkaroineen ja lelu siiitä muutaman metrin päässä ja jipii! se oli tuottanut tulosta. Sinne se meni, etuset hienosti maahan ja minä pystyin sijoittumaan radalla jatkon kannalta sinne minne pitikin. Voi, olen vain niin iloinen tuosta. Siis sehän pyörähti puomin päästä väärään suuntaan, mutta pöh - en jaksa moista edes ajatella - Se on kelpie ja sen kuuluukin tehdä joskus hassuja asioista :D

Tämän jälkeen samaisella radalla tipahti harmillisesti muurin palikat ja putkijarru ei ihan mennyt läpi, meinattiin karauttaa väärän hypyn taa.. Ja viimeistä estettä en sitten jaksanutkaan oikein ohjata enää - vaikka jokin korjaustarve iski kuitenkin? Seuraava rata olikin sitten Anne Saviojan käsialaa oleva hypäri.  Toivoin edes loppusuoraa ja kuinkas kävikää sen sain! Alku olikin sitten pyöritystä - Olisi pitänyt toivoa kai myös alkusuoraa ;D Enemmänkin pyörityksissä haastettiin ohjaajan päätä -jo tuntien odotuksen jälkeen- mihin putken päähän milloinkin mentiin ja mikä hyppy oli seuraava ja mistä päin.  Lämmittelylenkillä bongasin hyvän kohdan rannasta, josta näin pohjankin, eikä siellä näyttänyt olevan mitään ihmeellistä, joten päästin koiran pikapulahdukselle..  Taisi virkistää nuutunutta koiraa. Rata sujui ihan mukavasti. Vähän meinasin unohdella yhdessä kohtaa minne pitää mennä ja mitä pitikään käskyttää, mutta no hätä - Rico hoisi homman kotiin ja palkinnoksi kieputuksista sai loppusuoransa :)

Viimeisen radan odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja aikataulut taisi olla jo myöhässä ihan kiitettävästi. Tälle viimeiselle radalle koiraa autosta hakiessa se yllätti minut olemalla pirteämpi kuin päivällä! Taisi uinti piristää ja oli ehkä taipunut nukkumaankin vähän odotusaikana. Ohoh.. Tuo autossa nukkuminen pitäisi ottaa kyllä työn alle talven aikana. Lopulta päästiin radalle. Ihan mukavasti kai mentiin - mitä nyt ohjaajalla oli sellainen olo, ettei päässyt ajoissa liikkeelle monessakaan kohdalla, mutta koira teki kivasti töitä :) Tiedä sitten katselinko eilen vain videoita parin punaviinilasillisen jälkeen vaaleanpunaisten lasien takaa. Katsottava ehkä uudelleen.. ^Mutta tosi hyvä mieli ja fiilis jäi kisapäivästä. Sekunteja en jaksanut mennä vertailemaan ja katsomaan miten kaukana ollaan kenestäkin. Teen sitä joskus, mutten jaksanut tänään - Sillä ei oikestaan ole niin mitään merkitystä minulle. Minulle on merkitystä sillä miten taitavasti osaan koirani kouluttaa toimimaan ja saan sen toteutettua vauhdin keskellä. Sillä on merkitystä miten pystyn parantamaan omaa liikkumistani, ajoitustani ja ennakointiani. Sillä oli eilen merkitystä, etten yhdelläkään radalla joutunut tekemään hätävara ratkaisuja, en löytänyt itseäni vääristä paikoista - vaan olin koko aika kartalla yhdessä ruskean kanssa <3
Ricon radat

Kisojen odotusaikaa ollessa niin paljon, pääsi Raw tekemään tokotreenit odotellessa. Niistäkin videopätkää tulossa tänne, kun saan vain kasaan ja ladattua...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Mikä riittää onnelliseen elämään?


Koirat opettaa omalla käyttätymisellään miten pienistä asioista voi olla iloinen. Se ilo, kun voi vain juosta sydämensä kyllyydestä kilpaa tuulen ja auringon kanssa.. Unohda kaikki turha tarpeeton, elämä on tässä nyt. Unohda kaikki ihmiset, jotka vain saa sun mielen pahoitettua kerta toisensa jälkeen. Joskus on vaan helpompaa kävellä pois ja olla ihan hiljaa ja hymyillä tälle päivälle. Kun muistaisin sen vielä kauan tämänkin päivän jälkeen..

Ricon tokotreenit on tehty mukavalla fiiliksellä ja meillä on ollut kivaa. En ole vaatinut sitä olemaan jotain muuta mitä se on, se on saanut olla oma itsensä ja on ollutkin oma iloinen itsensä. Meillä on ollut jopa niin mukavaa, että olen miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt valita ensi viikonlopun ohjelmaan sbcak:n tokokoe. Mutta se mukavuus johtuu varmaan siitä, että sitä koetta ei ole meidän kalenterissa. ^Ja se koe olisi tullut hyvin huonoon saumaan. Olin menossa sinne hyvin itsekkäistä tulostavoitteisista syistä ja se olisi harvinaisen typerää, idioottimaista ja niin - hyvin itsekästä. Koiraa kohtaa todella epäreilua. Pidemmällä tähtäimellä ajatellen näin on parempi koiralle ja mitäpä minä en kelpieni eteen tekisi. Nyt me testataan tätä mun uutta treenisuunnitelmaa ja juuri tälle hetkellä ei koesuoritus sovi kuvaan.

Mun on vaan yritettävä olla niin valtavan vahva tuon kelpien rinnalla ja antaa kaikki tukeni sille. Lauantaina tehtiin Ricolle temppurata. Alle parit nostattavat puomin suoritukset ja autoon odottamaan. Koira oli siis hyvässä vireessä. Oma mielentila oli myös erinomainen. Kiitos treenikaverit! Seuraamisia maustettuna ohjatulla, ruudulla ja  kaukoilla. Ricolle tällainen treeni oli enemmän kuin onnistununut. Teemana oli hauskanpito ja positiivisen asenteen hakeminen ja se onnistui. Seuraamisissa tuli välillä voimakastakin edistämistä, mutta asenne oli sellainen mitä halusin.  Kaukoissa ensimmänen käsky oli "väärä" eli ei kaukojen maahanmeno käsky ja s-i vaihdossa edisti hiukan. Mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Ricon temppuratatreeni

Myös Raw on treenannut - kyllä juu. Paikkamakuuta, seuraamista, tokohyppyä, puomin kontaktia, keinua, vähän takaaleikkausta, pimeää putkikulmaa, vetoja ja niistoja. Vähän kaikkea. Mutta sen kanssa tekeminen ei ole tuntunut vaativan niin paljon analyointia. Se seisoo enemmän omilla jaloillaan. Tulee kentälle asenteella "Minä tulin! Olen täällä! Mitä tänään tehdään?" Sen kanssa vain tehdään se mitä pitää ja se tekee - Eikä siinä sen suurempia asenneongelmia ja pelkotiloja ilmene. Se vaan tekee. Just do it. Eipä siinä sen suurempia tarvita :)

torstai 13. syyskuuta 2012

Rajoja rikkoen

Tokossa ei ole enää juuri koskaan kyse siitä, miten rakennnan jonkin liikkeen,
 vaan enemmänkin siitä, miten rakennan treenin.

Ne palat kakkua jaettiin parempiin pöytiin ja meille jäi vain pullan murut. Niin siis tarkoitan, että ne piece of cake tapaukset löytyy jostain muualta, kun mun ruskeasta piece of sofasta. Kyllä niistä pullan muruista on vaikeampaa näyttävää rakentaa, kuin kakkupaloista. Enkä ole yhtään huonolla mielellä tätä kirjoittaessani - minua ihan hymyilyttää. Jos emme lennä tähtiin herra ruskean kanssa, niin voi miten paljon se on minulle itselleni antanutkaa ja annettavaa koulutettavilleni. Vaikka ihmiset voi vallan jopa pelästyä moista mielikuvituksen juoksua. Kyllä se pian lakkaa juoksemasta, se mielikuvitus.. :)

Tokotreenit siis. Tehtiin pala palkattomuutta mukavilla liikkeillä, luoksetulo ja tasamaa nouto. Kyllä se herra The Virkamies taas astui esiin heti noudon jälkeen, kun ei palkkaa herunutkaan, kumma juttu. Mutta pian sai taas läpijuoksusta palkkansa ja rentoutui & vapautui. Näitä tarvis vaan lisäillä treenin joukkoon. Samalla tuli todettua, että luoksetulon stoppi on onnettomasti hukassa yhä edelleen. Se täytyy kyllä saada taas entiseen loistoonsa. Sitten alkoi rajojen rikkominen. Kaukot. Tuomari ja liikkuri kädet täyteen nappuloita ja makkaroita. Onnistuneista vaihdoista tuli palkkaa molemmista suunnista vuoron perään. Hämmästynyt koira ainakin oli, mutta alku vaikutti niin lupaavalta, että aion jatkaa tätä. Niin tiedän, että  rajojen rikkomisessa piilee omat vaaransa, mutta sitähän tämä toko on - tasapainoilua, jotta homma pysyy hyppysissä.

Ja yritin tehdä seuraamista tai teinkin. Ei tuntunut hyvältä, ei näyttänyt kuulemma niin pahalta, mutta koiran mieli oli jossain muualla. Kaavion loppuessa piti tehdä vielä vähän jotta pystyin edes jonkinmoisella hyvällä omalla tunnolla palkkaamaan, muttei se hyvä ollut siltikään. Treenien päättyessä jäin vielä itsekseni tekemään sitä seuraamista. Alku oli kankeaa, tahmeaa.. Lopulta sain siedettävää pätkää aikaiseksi ja vapautus & lähetys lelule ruutuun. Wow, kun ilme kirkastui. Juokseminen, se on yksi avain iloon. Muistuttakaa mua siitä, kun sen seuraavan kerran unohdan! Tämän jälkeen leikistä seuraamaan ja wow, nyt homma oli sitä mitä halusin. Tunsin koiran, se ei kuitenkaan painanut ja se oli 110% läsnä minun kanssa tekemässä ja tästä palkaksi sai juosta jälleen ruutuun :)

Myös Raw sai odottelun jälkeen pikaisesti treenata. Ei meinanut housuissaan pysyä pieni bordercollie. Piti tehdä seuraamista.. Tehtiinkin, liikkeelle lähtöjä. Mikä heijaheijapää sille oli odottaessa kasvanut? Joo, pää heijasi ylös, alas jatkuvasti.. Ja liikkelle lähdöissä se laski aina alas.. Ei näin, ei ollenkaan näin.. En tiedä saiko ruutu aikaan tämän, hakiko pieni koiruus katseellaan ruutua aina kesken matkan. No tehotreeniä liikkeelle lähdöistä ja pää alkoi avuilla pysymään paremmin paikoillaan. Loppuun vielä pari ruutua. Hyvin ja varmasti se juoksi palkalle, vaikkei lähtötilanteessa nähnytkää palkkaa. Malttamattomuus vaan meinaa iskeä noiden ongelmien kanssa. Ricon seuraamispaikkaus oli kyllä paikallaan, mutta kamalasti olisin halunnut tehdä sitä luoksetulon stopin tehostamistakin ja Raw:lle lisää seuraamisen liikkeellle lähtöjä ja ja... Huomenna mun on pidettävä lupaukseni ja pidettävä Ricolle vapaa, enkä saa sortua tekemään lenkillä vähän stoppeja.. Mutta eihän sisällä tehtyjä temppuja lasketa, eihän..?


tiistai 11. syyskuuta 2012

Päästä, päästä irti jo, ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään

Hittolainen, taasko tämä viime talven kuume&flunssa kierre alkaa! Aamulla vesi valui silmistä ja  nenästä kilpaa. Yritä siinä sitten opiskella ja ajatella ja mitä vielä.. Pakko oli taas turvautua lääkevarastoon, vaikkein mielellään haluaiskaan. Joo silmien ja nenän vuotaminen tasottui droppien avulla, mutta olo sen verran heikko, tukkoinen ja mitä lie ja kaikki koulujutut yhä junnaa paikoillaan, joten joutunen luopumaan Raw:n aluevalmennuksesta :(

Olen taas pohtinut tuota kelpie-eläimen sielunelämää ja tullut siihen lopputulokseen, että olen tainnut itse opettaa sen olemaan varuillaan vieraiden epäilyttävien(?) ihmisten suhteen. Me ollaan vaan sulavasti ja sujuvasti kierretty kaikki mikä voidaan. Kun elämä on opettanut, ettei ihmisiin voi luottaa. Ei kaikkiin. Aina kannattaa olla vähän varuillaan, koskaan ei voi tietää, kuka on seuraava joka aikoo puukottaa selkään. Ihmiset osaa olla todella ilkeitä. Kai mä eläisin jossain vaaleanpunaisessa maailmassa, jossa kukaan ei tekisi pahaa kenellekään,  jos saisin valita? Mutta kun en saa.

Nyt sitten olen päättänyt koirani vuoksi, että me kohdataan kaikki, joka vähänkin epäilyttää, koska nyt niistä ennen olan kohautuksella ja kiertämällä selvityistä tilanteista on kasvamassa isoja mörköjä. Eilenkin keskellä metsää seisoi liikkumaton ihminen ja sille piti murista, kun se oli niin pelottava.. Olin jo menossa ohi "höpöhöpön" saattelemana, kun päätinkin kääntyä ja mennä kohtaamaan tuon täysin tuntemattoman ihmisen. Niin me käytiin toteamassa, että ihan normaali ihminenhän tämä oli ja Ricoa alkoi jopa ihan nolottamaan oma hassu käytös.

Edelliseen selvennyksenä, että Ricohan on vallan ihmisrakas otus. Ei meillä ole ollut ongelmia ihmisten kanssa, ainakaan minun tietääkseni. Mutta luonnetestin jälkeen ja lapsipelon kasvaessa myös muita satunnaisia kummallisuuksia on ilmestynyt sen käytökseen, jotkut ihmiset kummastuttavat sitä ja selvästi se ei luota kaikkiin. Varmaan lienee aika tavallista useilla koirilla. Mutta en halua, että tämä kasvaa ongelmaksi ja alkaa vaikuttaa vahvasti meidän tekemisiin, joten olen päättänyt purkaa kaikki epäilyttävät tilanteet mitkä vain voin.

Vepekausi pistettiin myös pakettiin eilen. Miten innoissaan pieni kelpieläinen olikaan. Ihan ihmettelin sen halua päästä hommiin, kun hain sitä autolta. Mutta olihan sen varmaan puolisen tuntia joutunut kuuntelemaan mun toisten koirien maanitteluja "Tuo tänne! Tule vaan.." jne. ja onhan se kamalaa tuollaiselle kiltille koiralle, joka haluaisi tulla näyttämään miten homma hoidetaan!! Ei se voi ymmärtää, että joku ei meinaa suostua hyppäämään veteen tai ottaa esinettä suuhun? Sehän maailman parasta mitä kelpiläinen itse tietää!! Ja vallan mainiot kauden purkitustreenit Rixulainen vetikin <3



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ristiriitaa

Lauantaina ajeltiin Porvooseen agilitykisojen merkeissä. Ensimmäiselle radalle Rico lähti ihan normaalisti ja tekikin sen ihan suht normaaliin tapaan, toisin kuin ohjaaja, joka päätti sitten jarrutella koiran menoa myöhästelemällä, mutta Rico oli kovin kiltti ja jarrutti välillä lähes pysähtyäkseen ja kysyäkseen minne matka jatkuu. Radan jälkeen tajusin, ettei nollia ollut tainnut kovin montaa tulla ja hupsista, meilläkö oli muka nopein aika? Ei kai tosissaan.. Eihän meille viime vuonnakaan yhtään voittoa suotu, niin nytkö? -Kun sitä vähiten odottaa, ja matkan teko tuntuu tökkivältä, niin silloinko? Eikös nollavoittojen kuuluisi olla sujuvia flowratoja? Eikö? Ei näköjään. No voitto, kun voitto - jos kukaan ei parempaa tulosta saanut, niin ei kai siihen voinut sitten kun olla vain tyytyväinen?

No lopulta olinkin, hetken.. Kunnes koitti seuraavan lähdön aika. Lähestyessä lähtöaluetta koira alkoi kiskoa autolle päin.. Mitä ihmettä? Mikä sille tuli? Käytin nopeasti metsän laidassa, muttei kauemmas pystynyt lähtemään, kun edellinen koira oli jo lähdössä radalle. Kummallinen käytös vain jatkui, kuin koira ei olisi halunnut radalla. Päätös omasta toiminnasta piti tehdä hetkessä. Höpö, höpö! Ja nyt mennään! Sinne se tuli lähtöön, kun käskettiin. Matkan teko oli vaisua, mutta siitä huolimatta nollalla maaliin - vai ehkä sen vuoksi? Radan jälkeen Rico kiskoi autoon, kuin viimeistä päivää ja hyppäsi suoraan takakonttiin.. Mitä ihmettä tässä tapahtui?

Hirmu pohtiminen ja miettiminen mikä koiralla oli, oliko se kipeä? Pelkäsikö jotain? Mikä tämän aiheutti? Lopulta tajusin, että radan jälkeen kisa-alueelta pois juokseminen oli vepen palkkauksesta johtuvaa. Siinähän koira oli oppinut toimimaan juuri noin, kisa-alueelta juosten pois, kohti palkkapurkkia, mutta se ei selitä sitä miksi se halusi lähtöalueelta jo pois? Viimeiselle radalle lähdin sillä mielellä, että jos jotain omituista tapahtuu, niin poistun vaan radalta.

Hain koiran autosta. Se lähti iloisesti mun mukaan. Lämppäsin sen ja lähestyttiin kisarataa, koira oli ihan ok - vähän vaisua käytöstä vaan. Rico ei yhtään innostunut muiden koirien suorituksista. Normaalisti  se haukkuu ja kiskoo radalle päin. Nyt se vaan hengaili tyynen rauhallisena. Lähtöaluetta lähestyessä sama toistui taas. Kiskomista auton suuntaan & epäilevää pälyilyä radalle.. Voihan hitto, mutta nyt olin kuin en olisi huomannut moista ollenkaan. Tehtiin temppuja ja laitoin Ricon katsomaan muiden koirien menoa. Samalla kehuin vaan niin maan perusteellisesti. Haukahtaa se ei tainnut yhtään kertaa tässä yhteydessä, joka on kovin epänormaalia. Meidän vuoron koittaessa sain koiran kuitenkin etenemään halukkaasti ja oma- aloitteisesti lähtöaluetta kohti. Sinne se jäi istumaan taakseen pälyillen.. Omituista.. Kulki taas radan niin vaisun oloisesti ja joo uskomatonta kyllä - jälleen nollalla maaliin. Tai ehkäpä siitä ylirauhallisuuskiltteydestä johtuen taas. Kulmassa varoin liikaa koiran tuuppausta hypyn taakse ja sain koiran suuntaamaan putkea kohti, josta kalastelu veikin aikamoisesti aikaa. Tässä radat

Lopputuloksena kuitenkin triplanollat ja se nollavoitto!Aika huimaa joo, mutta fiilikset on kovin ristiriitaiset tuosta koiran kummallisesti käytöksestä johtuen. Onko se kipeä? Vetikö ajatus palkkapurkista niin kovin puoleensa? Pelkäsikö se jotain? Paineistuiko ihmisistä? Lapsista? Halusiko sittenkin veteen, kun erehdyin käyttämään sen pikapulahduksella? Mitä sen päässä liikkui? Sekoaako se? Loppuuko meidän kisaura tällaisiin ongelmiin, jotka nousevat kuin tyhjästä? Onko sen päässä vikaa? Oliko se vaan ohimenevää kertaluontoista sekoilua? No onneksi Hannan kanssa pidetty "kriisipalaveri" antoi mahdollisuuden purkaa tämän kaiken kuorman pois ja eletään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mihin mennään.


Rico on kehittänyt kyllä päässään valtavan lapsipelko ongelman, tiedä vaikka kisapaikan käytös olisi johtunut jostain tällaisesta? Se on varma, että lapset on palkattu hakkaamaan tuo pieni kelpieparka.. Nyt vähän tuntuu, että olenkohan omalla käytökselläni onnistunut ruokkimaan moista pelkoa. Ehkä me aletaan katsella noita pelkoja silmästä silmään aina sopivan tilaisuuden tullen. Itseasiassa päästiin aloittamaan tänä aamuna aamulenkillä ja todellisuus karuna avautui mun silmien eteen. Nyt sitä ei voi paeta tai vältellä. Se kohdataan.