Lauantaina ajeltiin Porvooseen agilitykisojen merkeissä. Ensimmäiselle radalle Rico lähti ihan normaalisti ja tekikin sen ihan suht normaaliin tapaan, toisin kuin ohjaaja, joka päätti sitten jarrutella koiran menoa myöhästelemällä, mutta Rico oli kovin kiltti ja jarrutti välillä lähes pysähtyäkseen ja kysyäkseen minne matka jatkuu. Radan jälkeen tajusin, ettei nollia ollut tainnut kovin montaa tulla ja hupsista, meilläkö oli muka nopein aika? Ei kai tosissaan.. Eihän meille viime vuonnakaan yhtään voittoa suotu, niin nytkö? -Kun sitä vähiten odottaa, ja matkan teko tuntuu tökkivältä, niin silloinko? Eikös nollavoittojen kuuluisi olla sujuvia flowratoja? Eikö? Ei näköjään. No voitto, kun voitto - jos kukaan ei parempaa tulosta saanut, niin ei kai siihen voinut sitten kun olla vain tyytyväinen?
No lopulta olinkin, hetken.. Kunnes koitti seuraavan lähdön aika. Lähestyessä lähtöaluetta koira alkoi kiskoa autolle päin.. Mitä ihmettä? Mikä sille tuli? Käytin nopeasti metsän laidassa, muttei kauemmas pystynyt lähtemään, kun edellinen koira oli jo lähdössä radalle. Kummallinen käytös vain jatkui, kuin koira ei olisi halunnut radalla. Päätös omasta toiminnasta piti tehdä hetkessä. Höpö, höpö! Ja nyt mennään! Sinne se tuli lähtöön, kun käskettiin. Matkan teko oli vaisua, mutta siitä huolimatta nollalla maaliin - vai ehkä sen vuoksi? Radan jälkeen Rico kiskoi autoon, kuin viimeistä päivää ja hyppäsi suoraan takakonttiin.. Mitä ihmettä tässä tapahtui?
Hirmu pohtiminen ja miettiminen mikä koiralla oli, oliko se kipeä? Pelkäsikö jotain? Mikä tämän aiheutti? Lopulta tajusin, että radan jälkeen kisa-alueelta pois juokseminen oli vepen palkkauksesta johtuvaa. Siinähän koira oli oppinut toimimaan juuri noin, kisa-alueelta juosten pois, kohti palkkapurkkia, mutta se ei selitä sitä miksi se halusi lähtöalueelta jo pois? Viimeiselle radalle lähdin sillä mielellä, että jos jotain omituista tapahtuu, niin poistun vaan radalta.
Hain koiran autosta. Se lähti iloisesti mun mukaan. Lämppäsin sen ja lähestyttiin kisarataa, koira oli ihan ok - vähän vaisua käytöstä vaan. Rico ei yhtään innostunut muiden koirien suorituksista. Normaalisti se haukkuu ja kiskoo radalle päin. Nyt se vaan hengaili tyynen rauhallisena. Lähtöaluetta lähestyessä sama toistui taas. Kiskomista auton suuntaan & epäilevää pälyilyä radalle.. Voihan hitto, mutta nyt olin kuin en olisi huomannut moista ollenkaan. Tehtiin temppuja ja laitoin Ricon katsomaan muiden koirien menoa. Samalla kehuin vaan niin maan perusteellisesti. Haukahtaa se ei tainnut yhtään kertaa tässä yhteydessä, joka on kovin epänormaalia. Meidän vuoron koittaessa sain koiran kuitenkin etenemään halukkaasti ja oma- aloitteisesti lähtöaluetta kohti. Sinne se jäi istumaan taakseen pälyillen.. Omituista.. Kulki taas radan niin vaisun oloisesti ja joo uskomatonta kyllä - jälleen nollalla maaliin. Tai ehkäpä siitä ylirauhallisuuskiltteydestä johtuen taas. Kulmassa varoin liikaa koiran tuuppausta hypyn taakse ja sain koiran suuntaamaan putkea kohti, josta kalastelu veikin aikamoisesti aikaa. Tässä radat
Lopputuloksena kuitenkin triplanollat ja se nollavoitto!Aika huimaa joo, mutta fiilikset on kovin ristiriitaiset tuosta koiran kummallisesti käytöksestä johtuen. Onko se kipeä? Vetikö ajatus palkkapurkista niin kovin puoleensa? Pelkäsikö se jotain? Paineistuiko ihmisistä? Lapsista? Halusiko sittenkin veteen, kun erehdyin käyttämään sen pikapulahduksella? Mitä sen päässä liikkui? Sekoaako se? Loppuuko meidän kisaura tällaisiin ongelmiin, jotka nousevat kuin tyhjästä? Onko sen päässä vikaa? Oliko se vaan ohimenevää kertaluontoista sekoilua? No onneksi Hannan kanssa pidetty "kriisipalaveri" antoi mahdollisuuden purkaa tämän kaiken kuorman pois ja eletään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mihin mennään.
Rico on kehittänyt kyllä päässään valtavan lapsipelko ongelman, tiedä vaikka kisapaikan käytös olisi johtunut jostain tällaisesta? Se on varma, että lapset on palkattu hakkaamaan tuo pieni kelpieparka.. Nyt vähän tuntuu, että olenkohan omalla käytökselläni onnistunut ruokkimaan moista pelkoa. Ehkä me aletaan katsella noita pelkoja silmästä silmään aina sopivan tilaisuuden tullen. Itseasiassa päästiin aloittamaan tänä aamuna aamulenkillä ja todellisuus karuna avautui mun silmien eteen. Nyt sitä ei voi paeta tai vältellä. Se kohdataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti