Ja kuume vain kohoaa..

Perjantaina Christa oli koutsaamassa tokoa kentällä. Meille ei valitettavasti ollut treenipaikkaa, vaikka edellisenä päivänä alkoi tuntua kummasti siltä, että olisin voinut ihan hyvin osallistua oman koirankin kanssa..  No, kuuntelemalla ja kyselemällä pääsee näköjään myös pitkälle ;) Niinpä kävin kentällä päivän aikana pariinkin eri otteeseen (-kun koko päivää ei ollut aikaa kentällä viettää) ja sain melkoisen tokotreenikärpäsen pureman. Hyviä ajatuksia ja oikeanlaista tuuppausta eteenpäin.  Asioista saa tehtyä vaan niin helppoja. Heti samana iltana piti päästä tekemään edes jotain pientä..

Tänään olin katselemassa oman seuran tokokoetta ja voi hitsi, miten paljon olisinkaan halunnut mennä sinne kehään. Mikä ihme tuossa kokeiden ja kisojen katselussa on, kun tahtoo vain itse päästä kehään! Kumma juttu. Päivän aikana tuli sitten treenattua molemmat Ärrät. Ricon kanssa oli hyvä tilaisuus työstää kontaktia ja sen säilymistä ihmisten ja koirien keskellä. Sen lisäksi otettiin tunnari ja ruudun paikka työn alle. Ruudun kanssa alan olla pian niin turhautunut, että unohdan koko jutun ja alan pitää kriteerinä sitä, että koira on ruudun sisässä ja on vaikka vähintään 30cm takalinjalta ja kaikki muu käy. En vaan tiedä käykö tuollaisella kriteerillä niin, että koira alkaa valua yli takalaidan. Täytynee miettiä vielä..

Sinisilmän kanssa aloitettiin varoen kauniilla kapulan käsittelyllä. Tosin onnistumisprosentti pääsi ehkä juuri ja juuri 50%, kun en vaan haluaisi niin millään puuttua tuohon asenteeseen. Se on vaan jotain niin ihanaa. ^Mutta kai mun vaan täytysi, ihan varovasti.. Lisäksi tehtiin ruutua ja tunnaria. Tunnarissa haetaan vaan yhtä piilotettua kapulaa ja se vaikuttaa etenevän ihan kivasti. Nenä käy :) Ruutuun tarvittaisiin nyt vain valtava motivaatio juosta sinne miljoonaa, koska vain, milloin vain ja miten päin vain. Nyt motivaatiota on ja kivasti sinne mennään, mutta matka voi katketa turhan aikaisin ja sitten pompitaan ruutuun sivuaskelin. Kaksi niin erilaista ruudun suorittajaa. Kelpii vetää ruutuun vakaasti ja varmasti ja kun se pääsee kiihdyttämään vauhtiin, niin sitä junaa ei pysäytetä ihan helpolla, se kulkee helposti ruudun läpi ja jarrutus on valmis vasta ruudun jälkeen. Kun taas sinisilmä etenee muutenkin koko aika käsijarru päällä ja on valmis vetämään liinat kiinni niille jalansijoilleen - usein ja helposti ennen ruutua ja korjaa vasta uudella käskyllä itsensä ruudun sisään.. Että siinäpä sitä sitten tasapainoinoillessa.

Tokomotivaatio on kuitenkin juuri nyt sen verran huipussaan ja kaikenmoisia hienoja ajatuksia mielessä. Katsotaan huuhtoutuuko ne syksyn sateiden mukana vai saanko pidettyä kiinni tästä fiiliksestä. Onneksi meillä on motivoituneita treenikavereita ja lisää koulutusta luvassa.