perjantai 7. syyskuuta 2012

Varoitus! Tekstissä käsitellään seuraamista!

Sweet bordercollie
Keskiviikkona Ricon agiliitämiset. Olipas meillä kivat ja erilaiset treenit. Tehtiin Knock Out rataa ja sitten sellaista takaa-ajo treeniä. Me mentiin Ricon kanssa viimeisinä, ettei sitä alkaisi ahdistaa perässä tuleva koira, mutta välimatkaa olikin sen verran enemmän, että mentiin myös ensimmäisenä Nizan edellä - Taisi saada vesiläisen jalkoihin aikamoisesti liikettä :D Hauskat treenit ja koirat sai vaan mennä ja tykittää. Treenien päätteksi katsottiin sitä Ricon seuraamista ja nyt koiruus oli vallan hyvällä mielellä, avustettuna kylläkin.

Eilen sitten tokoilu päivä. Rico sai lämmitellä ohjatulla ja siitä seuraamiseen. Meininki oli ihan ok, tehtiin liikkuroitu koemittainen pätkä, mutta autoin ja kehuin ja tsemppasin. Asenne aika kiva. Pää elää ja koira edistää. Mutta ihan hyvällä mielellä tämän kanssa eilen ja tänäänkin eletään. Kokeilussa oli myös kentän laidalla odottanut iltaruoka. Hyvin pystyi tekemään, eikä juminnut kuppiin, mutta välittömästi luvalla sinkosi kupille. Ruutua tehtiin vielä palkaksi + tunnari, joka onnistui nurtsilla yllättävän hyvin, vaikka vauhdikkaasti kapuloille menikin. Seuraamisvideoista meinasin pätkäistä pienen pätkän, mutta mitä minä siitä oppisin - Joten koko seuraamistreeni alusta loppuun on tässä.
Tämä asento & asenne oli se,  joka tuntui ihan onnettomalta, mutta onhan toi
pää nyt sentään selän yläpuolella.. Ja tällä pään asennolla Ricon
olisi helpompaa säilyttää paikkansa, mutta samalla kadottaa kontaktinsa..

Tällainen pään asento olisi ihan kiva, mutta ei taida tällä koiralla olla
realistinen tavoite, myös edistäminen pahenee kovasti tämän vaatimisen myötä.
(+ huomaa häiriökoirat :D)


Pieni höyryveturi höyrysi kentän laidalla omaa vuoroa odotellessa. Lopulta pääsi sekin hommiin. Ruutua, seuraamista liikkurointeineen + sivulta maahanmenoja. Ruutua tehtiin pari toistoa lelulla ja sitten lätkällä ja saatiinhan se kakara juoksemaan suoraan kovaa ja asenteella. Sen asenne on niin mainio. Sinne se veti ruutuun lukkojarrutuksen lätkälle, seisoi etujalat vieläkin harallaan jarrutuksesta rinta rottingilla, silmät loistaen. "Hei, näkeekö kaikki mut! Mä olen ruudussa! Kattokaa!" Tää treeni olisi niin tarvinnut saada videolle :D Voihan Showmies!
Tässä Raw:n seuraamiskuvia, yleisesti Raw:n seuraamiset tuntuu kevyiltä ja vaivattomilta.
Showmiehen seuraamisnäyte

Päänasento tuntuu tässä hyvältä, mutta onko se koiralle paras ja ihanteellisin
tapa tehdä seuraamista...?

Tässä vaihtoehtoisesti vähän matalampi päänasento, mutta kontakti ja paikka
tuntuu edelleen hyvältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti