Seuraamisen sietämättömyys

Kun makaat kotona kuumeessa, niin tullut kahlattua eri kelpieiden blogeja ja videoita läpi. Ja yllätys yllätys olen ollut taas kiinnostunut seuraamisista..

Seuraamista vuoden 2011 loppupuolella

Tämä lienee meidän ikuisuus aihe? Ikuisuus ongelma? Milloin asenne on huono, milloin koira ehtii vilkuilla ympärilleen tylsän?? liikkeen aikana ja kadottaa kontaktin, ei selviydy korjaamisesta ilman apua, milloin pää roikkuu liian alhaalla, koko koira roikkuu liian kaukana, -milloin se painaa, edistää, on kankea... Mitä vielä?

Ja paljon olen kamppaillut sen kanssa mikä on minun oma unelma ajatus seuraamisesta. Miltä seuraamisen minun silmissä pitäsi näyttää. Miltä se olisi suotuisaa tämän koiran kanssa näyttää, jotta se voisi sen vaivattomasti ja helposti tehdä, pitäen paikkansa. Mitä pystympää pää nostetaan, sitä enemmän koira alkaa kadottaa paikkaansa - painamista ja poikittamista tulee myös tässä versiossa mukaan. Joo ei onnistu, pisteitä tippuu heti jopa rankemmin, kuin matkalaukkumallilla. Sellainen valtavan vietikkään & painavan ja matkalaukun välimalli olisi tilauksessa. Ja onhan se vallan erilaista tehdä käännöksiä rautakangen kuin makaroonin kanssa. Niin rautakangelle täytyy antaa vähän anteeksi..

No, jos unohdetaan tekniikka ja keskitytään asenteeseen ja häiriöihin, niin yllättävän paljon löydän kelpeiden seuraamisesta samoja läsnäolevia elementtejä, kun mitä Ricon seuraamisissa on.  Osa toimii hyvin eritavalla ja ovat tempperamentiltaan hyvin erilaisia koiria, mutta silti samoja yhtäläisyyksiä on nähtävissä. Esimerkiksi kontaktin katkeaminen, vaikka vain hetken ympäristön vilkaisun ajaksi. Mutta ihan kuin näillä olisi pakottava tarve katsoa mitä ympärillä on ja tapahtuu. Ricon kanssa se on johtanut pidempi aikaisiin kontaktin katoamisiin ja siihen, että mun kääntyessä tai pysähtyessä koira onkin ihan ulalla, että hei oltiinko me tekemässä jotain? Ricon kanssa tehtäessä tuntuu kuin siinä menee ohjaaja ja koira, kaksi erillistä olentoa ja mun siinä unelma seuraamisessa koira ja ohjaaja tuntuvat olevan yhtä ja liikkuvan tasatahtiin. Raw:n kanssa sellaisia seuraamisflow hetkiä olen jo pystynyt saavuttamaan ja Riconkin kanssa joskus kahdestaan keskellä metsää, mutta tuskin saan sitä parhautta ikinä pois sieltä metsästä - Ricon kanssa. Raw:n kanssa voin vielä elättää toiveita.

Faktahan on se, että Rico rakastaa työn tekoa kauempana minusta. Kotona se voi olla oikea sylikoira, niin kauan, kun ei tule liian kuuma. Rico tykkää tekemisestä, kun se ei ole liian väsynyt tai kyllästynyt. Toinen fakta on se, että seuraamiset kehässä liikkuroituna vie koiran motivaation ja ilon tekemiseen. Se voi joskus aloittaa hyvin, mutta kaavion jatkuessa jatkumistaan kontakti tippuu ja ajatus tekemisestä rakoilee.  Olenko minä rakentanut seuraamistreenit koiralleni liian tylsiksi? Olenko ollut liian mielikuvitukseton? Entäpä jos otan haasteeksi seuraavan kuukauden tehdä seuraamistreenin usemman kerran viikossa ja tehdä aina joka ikinen kerta seuraamistreenin yhteydessä jotain yllättävää ja odottamatonta, joka on koirasta hauskaa.  Muutenkin mua on alkanut kyllästyttämään tokon kaavamainen tekeminen ja ryhmätreenit, jotka kerta toisensa jälkeen täytyy suorittaa koemaisesti tai muuten vain kaavojen mukaan. Kun kerran porukalla kokoonnutaan treenaamaan, niin miksei tehdä erilaista ja hauskaa - koiran osaamista ja motivaatiota lisäävää.

Asennetta!