Roverin eka tokokoe

Kuinkahan monta koulutusta tai ajatusta päässä on ehtinyt mennäkään. No ne on onneksi raapustettu omaan treenivihkoon, jota olen yrittänyt reippaana pitää ajantasalla. 

Suurin juttu lienee se, että pikku Rover korkkasi kisauransa tokossa! Aika huisia! Ja uskokaa tai älkää mä onnistuin pitämään sen ääneti läpi koko kehän. Oon niin ylpeä siitä - ja ehket myös vähän itsestäni ;) Ajattelin tän merkkipaalun odottavan hamassa tulevaisuudessa. Mutta niin vain pystyttiin saavuttamaan se jo tälle syksylle. Koko edellinen viikko tehtiin valmistelua, samoin koetta edeltävänä päivänä Roverin ohjelmassa oli pitkä metsälenkki ja treenit. Koeaamuna myös samanmoinen kaava. Kyllä olisi kokemattomampana harrastajana usko itseensä horjunut, kun muut seisoskeli koiriensa kanssa ennen paikkiskehiä ja kaikki oli niin seesteistä ja rauhallista. Paitsi me Roverin kanssa, me juostiin ja leikittiin. Se mikä yleisesti katsotaan kiihdyttäväksi - rauhoittaa Roveria. Ja kun se saa kiihtyä, sen on helpompi rauhoittua. Niin yksinkertaista. 

Paikkikset sujui hyvin levollisissa fiiliksissä. Valmistautuminen meni siis nappiin. 

Yksilöliikkeet alkoi pidolla, huh kuinka helpottavaa meille. Aavistuksen Rover hypähti kapulaa kohti, mutta olin ihan tyytyväinen siitä. Otti aiemmin hieman "hitaalla" ja nyt olin vahvistanut napakampaa tarttumista, kun en tykännyt aiemmasta nihkeilystä. 

Toisena liikkeenä oli hyppy. Hyvin R noudatti käskyä ja vasta "odota" käskyllä laski katseensa eteenpäin. Lopun perusasennossa oli hieman viivettä, taisi jäädä kapulan jälkeisestä palkkaustavasta päälle. Näitä täytyy vähän pohdiskella, kun on liikaa jännitettä niin näitä tulee helposti. 

Siitä Seuruu, aloitus sujui aika kivasti, vaikka vähän potkaisi taakse. Teki aikalailla niin hyvin kuin tällä hetkellä osaa, käännökset on vaan vielä vaikeita, vallankin vasen. Mutta se on nyt hyväksytty ja sen piiperryksen aika on sitten myöhemmin.

Kaukoissa mä vähän sekoilin. Rover liikautti takajalkaa, eikä oltu ihan sellaisessa moodissa kuin olisin toivonut, mut tehtiin kaikki niinkuin piti, siihen pitää olla tyytyväinen. Tää oli meille jotenkin tuhottoman vaikea liike.  

Liikkeestä maahanmenon aloituksessa tai siinä liikkeelle lähdössä pää karkasi alas, muttei tullut ääntä. Ja korjasi itse pään takaisin sinne minne pitääkin. Maahanmenon kanssa liikkeen jatkuessa on ollut vähän haasteita ja se näkyi, meni vähän kaksi vaiheisesti, mut teki kuitenkin (y).

Luoksetulon aloituksessa sain päähäni kokeilla vaan "odota" käskyä, jolloin saa katsoa eteen, eikä tarvi olla kontaktissa. Nyt videolta katsottuna se näyttää mun silmään epäsiistiltä, -kun katselee ympärilleen. Täytynee siis käyttää tuota kontakti käskyä aloituksiin. Tosin aika kiva huomata, että kokeessa toimi molemmat aloitukset ihan oman käskytyksen mukaisesti, hyvä Rover! Itse luoksetulon odotuksessa vähän meinaa etukeno iskeä. Muuten teki aika kivasti, mutta loppuun vähän törmäsi. 

Kokonaisuudessaan saatiin kasaan 194p. Olen tosi tyytyväinen Roveriin <3 Se selvitti kokeen hienosti <3

Roverin eka ALO koe lyhennettynä katsoja ystävällisempänä versiona.

Mutta, koska mä haluan itse nähdä aivan kaiken ja varsinkin liikkeiden välit, niin KOKO KOE on nähtävissä omana videona. 

"Nyt sun pitää ite enää ottaa se askel uskaltaa tanssia varjoja vasten"

Valmennusryhmän kanssa on ollut pidempään puhetta psyykkarin kanssa työskentelystä ja vihdoin saatiin tämä käyntiin. Tällaisen haastavan bordercollien kanssa eläminen voi käydä muuten turhan raskaaksi ;) Varmasti jokainen meistä treenajista/ kisaajista painii omien ajatusten kanssa jossain tilanteissa.  Kuten muussakin elämässä ja tuntuu, että fiilikset sieltä heijastelee myös vahvasti harrastusrintamalle.

Ensimmäisen keskustelutuokion aikana itselleni avautui miten virhekeskeinen laji toko onkaan. Se on varmasti yksi iso syy, miksi osa ihmistä ei yksinkertaisesti viihdy lajin parissa, enkä ihmettele sitä yhtään. Koko treenaaminen perustuu tavallaan ongelmille ja virheille. Itse ohjaajan harteilla (ja treenikavereidenkin vähän? :D) on muistaa positiivisuus ja onnistumiset. Kouluttajallekin usein mennään näyttämään se thö virhe, isoin ongelma. Ja koulutuksesta ei ole mitään iloa, jos kaikki vaan onnistuu - eikä ongelma tule esille. Se on se juttu, siihen keskitytään. Ja niinhän tavallaan kuuluukin, jotta se paljon puhuttu kehitys ei pääse pysähtymään. Mutta siinä sivussa piilee iso vaara. Sellainen negatiivisuuskierteen vaara. Se, ettei olekaan enää koskaan tyytyväinen mihinkään. Kun kysytään koiran kehityskohteita, voin varmasti latoa ne tulemaan vaikka keskellä yötä täydestä unesta herätettynä. Mutta kun kysytään koiran vahvuuksia.. Niin.. ööh, vahvuuksia? 

Kuinka huomaamatta tuollainen ajatuspyörä voi imaista mukaansa. Siinäpä sitten treenipäiväkirjaa positiivisuuspäiväkirjaksi muuttaen on tullut mietittyä myös lajin arvostelukeskeisyyttä. Virhe on toki virhe -väärä asento, liikkeen suorittamatta jättäminen jne. Mutta se kaikki loppu koostuukin siitä, mikä tuomarin silmää miellyttää. Mitä korkeammalle mennään sen isompaan rooliin se vain nousee. Esim. vauhtia arvostellaan, mutta sitä ei mitata. Nopeudella ei ole mitään merkitystä, vaan sillä miltä se näyttää. Näyttääkö koira aktiiviselta, näyttääkö se olevan ohjaajan kanssa yhdessä, näyttääkö se siltä, että se käyttää voimaa jne. Toisten mielipiteiden, sanomisten tai sanomatta jättämisten ei saisi liikaa antaa vaikuttaa omaan tekemiseen. Tavoiteltava tokosuoritus on kuitenkin sellainen, jonka tulisi miellyttää mahdollisimman monen ihmisen silmää. Näyttää hyvältä. Kuinka paljon toisten mielipiteillä onkaan lopulta merkitystä tokon kaltaisessa arvostelulajissa? 

"Kuhan vaan kysyin et mikä meininki"

Onpas tämä blogin kirjoittelu vähän jäänyt taka-alalle. Monet asiat on jääneet kirjoittamatta. Mieluummin on käyttänyt aikansa vaikka ulkoiluun, kun vain blogin naputtamiseen. Tai sitten pitäisi ottaa tavaksi kirjoittaa lyhyemmin ja useammin ;) Nykysin tuntuu muutenkin, että saa varoa kirjoittamistaan, - kirjoitettu teksti kun ei aina avaudu ihan oikealla tavalla ja lukija voi pahimmillaan ymmärtää asian ihan väärin. Noh, niin tai näin aion jatkossakin ottaa tämän kirjoittamisen riskin.

Nyt me ollaan lomalla ja juuri nyt ukkostaa, joten loistava hetki istua koneen äärellä, kun akku vain kestää. Olin rustaillut kalenterin kesän osalta täyteen eri rallytoko kisa vaihtoehtoja. Nyt olen ruksinut kaikki yli. Voi myös olla, ettei me palata enää. Voin sanoa tän ihan vallan hyvillä mielin. Mä myönnän, etten ole Ricon kanssa tähän RTK4 kisatessani menettänyt sydäntäni lajille. Sitten Rico alkoi osoittaa merkkejä siitä, ettei sitä kovinkaan kummoisesti kiinnosta hyöriä ja pyöriä pikku kehässä pikku temppuja tehden. Rico on sydämeltään työkoira, suurien linjojen koira. Enemmän mua kaduttaa, ettei me lähdetty pk-puolelle aikanaan. Ricon meno on hidastunut nyt kesän myötä muutenkin entisestään. Kuumuusko, ikäkö? vai vaivaako jokin muu sitä? Käydään varmaan tarkastamassa asia joka tapauksessa. Toisaalta Ricosta on tämän myötä kuoriutunut aika mutkaton ja helppo koira.

Roverin kanssa on pidetty treenaamisesta aika paljon vapaa päiviä ja välillä tuntuu, että se on kehittynyt parhaiten näiden vapaa päivä jaksojen aikana. Tokon saralla mulla alkaa melkein koekuume nostaa päätään. Niin lähellä, mutta niin pirun kaukana. Seuraamisen liikkeelle lähtöihin on saatu ihan ok treenejä alle, mutta en voi mitenkään päin sanoa, että oltaisiin selvillä vesillä vielä sen asian kanssa. Seuraaminen on muutenkin aikamoista veivaamista. Mulle tärkein kriteeri on tällä hetkellä kuitenkin asenne ja motivaatio. Oikeassa moodissa jonkin verran häiriöitäkin menee kuin vettä vaan, mutta kun kuu ja tähdet ei ole oikeissa asemissa koko homma kosahtaa tosi helposti. Tämä on ehkä ärsyttävintä, koska se luo mulle fiilistä, etten voi luottaa koiraan. Ja muistuttaa kaikista kelpien kanssa koetuista seuraamisongelmista. Kuin olis jokin revanssi edessä ja tuntuu etten selviä tästäkään voittajana. Siksipä mulla on vain yksi tärkein kriteeri: asenne, asenne, asenne! Nyt olen paljon aloittanut treenejä niin, että saa tarjota perusasentoja ja seuruuta, myös niitä liikkeelle lähtöjä. Tällöin nekin sujuu hiljaa. Miten pääsisinkään koekehään näin, -tarjoa mulle seuruuta, toivottavasti osut oikeaan - ilman että kerron mitä tehdään :D Saisko tokossakin, niin kuin Vepessäkin käyttää käskyn liikkeen aikana siellä missä tahtoo, ilman sanktiota ;)

Toinen meidän iso työnsarka on kaukoissa, nekin olisi syytä saada kuntoon ennen koekehään astumista. Rover on saanut kasvaa rauhassa ilman kaukojumppaamista ja nytpä moinen jumppailu ei ole valmis. Yhden ongelman luo myös ohjaaja joka päättää joka toinen treenikerta vaihtaa etupään takapääksi ja jälleen takaisin.. Ja opettaisiko m-i vaihdot molemmin päin vai tuoko se nyt kuitenkin enemmän sekaannusta tähän treenivaiheeseen. Onpas ainakin pääkopalle aikaa kasvaa enemmän.
Ja mitä enemmän tätä miettii, niin sitä enemmän asioita on kesken, kuten paikalla olo. Haluan siihen vielä paljon enemmän luottamusta mukaan. Jos joku lähtee juoksemaan tai jotain yllättävää tapahtuu, niin haluan olla siinä tilanteessa sillä mielellä, että me ollaan treenattu tämä. Enkä miettiä, että nyt muuten lähtee Rover mukaan hauskanpitoon, jippi jai jee..

Jotain sensuroimattomia treenivideoitakin on kasaantunut julkaisematta, laitetaan niitäkin nyt, vaikka vanhempia ovatkin. On 10kk, 11kk ja yksi ihan tuore loman aikainen seuraamisvideo. Noita vanhempia videoita katsoessa mieleen palailee, että totta tosiaan otettiin siirtymät mukaan treeniin ja hupsista - sen myötä fiksu koira muokkaisi myös seuruun kriteerejä ja jälleen avun kanssa palauteltiin paljon mieleen oikeaa seuraamispaikkaa, joka livahti aivan liian eteen. Nyt tuon suhteen on päästy (ainakin hetkiseksi) parempaan jamaan. Luoksetuloissa tuppaa välillä esiintymään tankotanssijaa ja päin rysäyttelijää, heti kyllä korjauksilla palautuu mieleen pian ettei ihan niin saanutkaan. Voi miten hienosti Rover noilla videoilla ruutua ja noudon palikoita tekeekään - eipä olla niitäkään sitten hetkeen tehty ollenkaan, eli nekin on melkein kuin tuoretta videota :D Ei olla edistytty, menty korkeintaan taaksepäin :D

Tässä tätä sensuroimatonta materiaalia:
Rover 10kk
Rover 11kk
Rou 13kk

Vapauden sietämätön keveys ja kamaluus

Roverin kanssa ollaan jouduttu huomattavan paljon enemmän miettimään sääntöjä, käytäntöjä ja rajoituksia kuin aiemmin kenenkään mun koirien kohdalla vapaana oloa koskien. Noh, Roulle jo pelkkä lenkille lähtö ja kävelyvauhti on jäätävää myrkkyä. Hetkinen, miten musta tuntuu, että olen saattanut tästä kirjoittaa jo aiemminkin.. :D No Roverin kohdalla vaikuttaa siltä, että yksinkertaisuudessaan pitää riisua niiltä lenkeiltä odotusarvoa pois. Arkiaamu ulkoilut ollaan menty remmissä ja se näkyy. Silloin mulla on paljon rennompi koira, joka ei odota vapaaksi pääsemisen mahdollisuutta. Täähän on  vähän kuin ohjattu nouto, jossa kapulat vetää liikaa ja merkistä tulee arvoton -pakollinen paha siinä matkalla. Jos koira joka kerta pääsee noutamaan, merkin arvo ei paljon saa lisäpojoja ja sitä rataa. Vallan tuttu case. Edistymistä hidastaa se, että meidän arkeen kyllä kuuluu niitä vapaana ulkoilujakin - koska musta koira vaan tarvitsee niitäkin voidakseen hyvin.

Ollaan harjoiteltu myös "maltilla" käskyä, joka tarkoittaa, että saa liikkua vapaana, mutta samaa linjaa mun kanssa, poikkoilematta, askellajina käynti tai ravi ja etäisyys ei saa kasvaa liian suureksi, saa kuitenkin  haistella ja liikkua näennäisesti vapaasti. Kauheen vaikeeta ymmärtää tällaisia kriteerejä! Tämä tarvitseekin vielä oikein valitun hetken onnistuakseen, varsinkin jos halua vielä samalla pitää koiran hiljaisena. Taputtelen itseäni olkapäälle, että kyllä tää vielä joku päivä helpottaa ja kuinka ihanaa on omistaa juoksemista rakastava koira.


Treenailtukin on muttei hetkeen kovin päämäärätietoisesti. Kevät on ollut taas raskas, oman terveyden reistailu tuntuu välillä tosi masentavalta. Voin myöntää, että aikamoista kamppailua on saanut itsensä kanssa käydä. Allergia on vienyt voimia ja jalan kipuilu ei vaan tunnu antavan periksi, oli pakko marssia jo lopulta lääkärin pakeille. Jotenkin salakavalan pikkuhiljaa alkanut kantapääkipu on pahentunut ja aiheuttanut vaikka minkämoisia lisäkipuja jalkaan. Lisäksi olen pitkästä aikaa kouluttanut nyt kesäkuulla niin tokoa, agilitya kuin vepeäkin. Ei ole oikein ajatus enää riittänyt viedä omia treenejä niin järkevästi eteenpäin ja pikku taukokin ehdittiin ottaa väliin kaikesta treenailusta.

Christan treeneissä käytiin tsekkaamassa tuota meidän seuruun liikkelle lähtö ongelmaa. Odotusarvo on sitä hetkeä kohtaan yhä vain liian iso, nyt on annettava oikeasti periksi -minun periksi sille, että on työstettävä yksi asia kerralla - jälleen kerran. Tiedänhän minä sen vallan hyvin, mutta kun tavoittelee kuuta taivaalta ja omakin ajatus monimutkaistuu. Onneksi on Christa, joka osaa yksinkertaistaa kaiken aina juuri niinkuin pitääkin. Mun ajatuksen monismutkaistumista on aikaansaanut tuo pieni Range Rover, joka on mielenkiintoinen paketti koulutettavaksi. Sitä ei voi "vinguttaa" äärimmilleen kumpaankaan suuntaan vireen kanssa. Liikaa laskettuna se tuntuu tosi helposti liian rennolta ja löysältä ja nostettuna se alkaa äännellä. Tasapainoilu tuntuu välillä olevan veitsenterällä. Tykkään sen työskentelyasenteesta kaikista eniten kun sen vire on korkealla, mutta silloin me horjahdetaan sieltä terältä ääntelyn puolelle todella helposti.

Ehdittiin käydä myös ekan kerran lampailla pentupäivien merkeissä. Olipa kiva päivä kokonaisuudessaan, mukavaa nähdä sisaruksia ja äitikoiraa omistajineen. Sisaruksissa oli niin paljon samoja ominaisuuksia, mutta kuitenkin ihan selkeitä erojakin ihan silmin nähden havaittavissa.

kuva: Katri Mure

kuva: Katri Mure

Rover on saanut aloittaa myös agilityn sen myötä, kun mä olen kouluttanut ryhmää, johon se pääsi mukaan sen vuoksi, että koulutan sitä ryhmää :D. Meidän treenit on kuitenkin pyritty pitämään tosi "rauhallisina" ja ajatuspainoitteisina. En halua vielä ihan heti päästää sitä juoksemisen makuun. Meillä on markkinointityö vielä tokon saralla sen verran vaiheessa. Eikä mulla ole nyt jostain syytä mitään isoa motivaatiota edes aksata, saati kiirettä treenata tai edetä. Katsotaan nyt ihan rauhassa miten homma etenee. Vepemeininkejä esittelin myös herra kiljukaulalle, koulutusvuoron ohessa. Kovin reippaana se sukelteli hurjasta allokosta leluaan ja matkusteli siellä samaisessa allokossa ekan kerran venekyydillä. Vepeäkään en sen suuremmin halua noin keskenkasvuisen kanssa aloittaa. Se saa pulikoida eri vesistöissä, eri keleissä ja tutustua vepe treenien ympäristöön. Katsellaan sitten myöhemmin lähdetäänkö tätä lajia tekemään. Tässä vaiheessa ainakin näyttää, että kaikki edellytykset olisi, jos haluaa lajin pariin palata.  Tyyppi ui reippaasti ja lähtee reippaasti veteen ja on aika tehtäväkeskeinen uimari, ei unohdu omille rundeilleen.

Pian edessä häämöttää jo 1-vee synttärit ja pian sen jälkeen luustokuvaukset, jotka joko löysää mun stressiä tai pahentaa entisestään..  Kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että tällä kertaa olisi terve koira!

Tokorinkiläinen

Enpä olisi viime vuonna Roveria hakiessani uskonut, että tänä keväänä olisi vielä mitään mahdollisuutta hakea tuonne nuorten koirien toko-rinkiin.  Talven aikana kuitenkin esiintyi sellaisia välähdyksiä edistymisestä, että välillä hiipi mieleen ajatus, että entä jos sitten kuitenkin. Ja onneksi on ollut pari eteenpäin potkijaa jotka on jaksaneet valaa uskoa :)

Ja nyt se on totta, mun pikkuinen poika valittiin mukaan Tokorinkiin. Oli kyllä hurjaa mennä tuollaisen 10kk kanssa näyttöön. Kaikki on vielä niin kovin kesken, mutta me selvittiin ja koko työ on vasta ihan alkutekijöissään. Meillä on olemattoman vähän mitään valmiita liikkeitä. Kaikki näytön liikkeetkään ei ilmiselvästi olleet vielä valmiita.  Isoin haaste tuon paletin kasaamisessa oli pitää ääni kurissa. Ihan täysin se ei onnistunut - mutta mikä positiivisinta, viimeinen ääni pääsi toiseen liikkeeseen siirtymässä/ aloituksessa. Sen jälkeen liikkeet ja siirtymät onnistui hiljaa. Loppua kohti parempaan päin. Olisi voinut käydä niinkin, että loppua kohti ääni olisi vaan yltynyt. 

Tässä *Roverin näytöstä poimittua* Ihana ilta-aurinko hieman häikäisi osan suorituksesta.

Näytön jälkeen treenatessa on tullut taas enemmän sellainen olo, että Rover tuntuu yhä paremmalta. Mä uskon, että Rover on voiman ja intensiivisyyden käytössä vielä kasvun tiellä ja kehitystä tapahtuu iän karttuessa koko ajan. Näytön palautteessa olikin maininta, että intensiteettiä saisi olla vähän enemmän ja siitä olen täysin samaa mieltä. Ihan sosiaalisenkin palkan toisenlaisella käytöllä Rover on vastannut tähän paremmin, mutta siihen tarvitaan vielä palloa enemmän avuksi - ettei se ääni pääse valloilleen. Näytössä jouduin hillitsemään ja hallitsemaan sosiaaliset palkat, muuten olisi haukku raikunut ja se näkyi varmasti liikkeiden tekemisessä. Rover on kyllä myös sellainen ajattelija, että mulla on annettava sille aikaa oppia asiat. Vaikka melkoinen juoksija onkin, niin uudet jutut se selvästi haluaa opiskella ajatuksen kanssa ja hakea vauhtia sitten kun osaa tai ymmärtää mitä pitää tehdä. Näytössäkin oli varmasti vielä paljon asioita, joista puuttuu rutiini ja jotka aiheutti ajatuksia pienessä päässä. Sen kaiken huomioiden toinen selviytyi hienosti :)

Rico raukalla oli taas kalenterissa merkintä RT kisoista. Ihan hyvin me vedettiin, MES 93p ja luokkavoitto. Mutku ei riitä tässä lajissa, niin ei riitä :D Rixalla kävi yksi moka (ellei kuski ollut todellinen syyllinen tähän kaikkeen?) Pyörähti eteen kääntyessä väärään suuntaan ja uusittiin tämä. Noh mulla kävi sit toinen moka, olin hidastanut väärässä kohtaa ja that´s it. Ilman tuota hidastamista.. jos ja jos.. Noh, koira toimi kivasti, se on pääasia :) Vaikein osuus on nyt ohjaajan hallita itsensä ja oma vauhtinsa ja tekemisensä. Nyt Rico saa kyllä levätä hetken, alkaa käydä muuten turhan rankaksi moinen kisailu. Tältä päivältä ei ole videota, mutta laitetaan nyt yksi aiempi Mestarin kisa, missä oikean puolen tuplasaksalainen koitui meidän ongelmaksi. Oon vähän kriittinen näitä videoita kohtaa, mutta menkööt tämä nyt ;) Rico tekee omalla tavallaan ja RT:ssä se riittää :) RICO RT MES 86p 

"Jos tuijotat vain yhtä puuta, koko metsä voi kadota"

Kiireistä on taas ollut, niin työrintamalla kuin koirienkin kanssa ja mitä nyt uusittiin yksi saunakin tuossa sivussa. Tai no iso osa työstä oli kyllä mun isän tekemää, mutta olihan siinä lisätyöllistystä itsellekin.  Ja suurin pään vaiva on yhä päällä, missä ja miten nuo treenikamat sitten säilyttäisi. En oikeen keksinyt niille vielä toimivaa ratkaisua. Aiemmin sauna toimi kyllä kelpovarastona, mutta nyt se näyttää siltä, että sille voisi olla muutakin käyttöä kuin vain varastointi :D

Rico kanssa käytiin osallistumassa RT kisoihin. Treenit jäi liian vähiin - näennäisesti olisi ollut tässä välissä aikaa työstää asioita eteenpäin, mutta kun ei se Ricon kanssa ole niin yksinkertaista. Ricohan väsyy kaikista muutoksista tosi paljon ja nyt iän myötä yhä enemmän. Mun vanhempien vierailu vei sen energiaa niin paljon, etten nähnyt kovin järkevänä treenata sitä hetkeen ollenkaan. Sitten muistuteltiin vain tehtäviä yksittäin mieleen ja radalle ketjutettuja temput tuuppasi menemään vaan sekaisin - kun välillä menivät ihan yksittäin tehtynäkin. Kyllä kai se vanha koirakin oppii uusia temppuja, mutta vähän hitaammin kuin ennen :)

Kisat kuitenkin handlattiin jälleen kahdella hyväksytyllä tuloksella. Niin siinä sitten tosiaan kävi, että Rico kisaili tiensä RTK4 - 12 kisalla, kaikki kisatulokset on olleet hyväksyttyjä - vaikkei joka kerta niin loistokkaasti ole mennytkään. On se kyllä silti ihan mainio ollut <3 Nyt vaan jos lähdetään jatkamaan, niin näköjään on ihan oikeasti treenattava suunnitelmallisemmin, eikä vain metsälenkillä humputellen ;) Kaksi koota lisää, ketjutus ja kyltit.

Koirien kanssa on käyty enemmän pidempiä - ihan pelkästään remmilenkkejäkin ja niitä olisi tarpeen tehdä vielä enemmänkin. Roulle on muodostunut todella raivostuttava tapa piipata, vinkua, jopa kiljahdella ja haukahdella, kiihtyessään kun odottaa niin kovaa vapaaksi pääsemistä. Arkiaamuisin on paljon rauhallisempi, kun odotusarvoa sille pidemmälle lenkille (-joka johtaa jonnekin, missä voi päästä vapaaksi-) ei ole. Olen myös kävellyt tuota jalkakäytävää jonka toisella puolen on metsää ja toisella peltoa. Molemmat näyttää merkitsevän odotusarvoa vapaaksi pääsemiselle. Se on Roverin pahin painajainen - se haluaa niin paljon vapaaksi, ettei mikään palkka maailmassa voi kumota sitä vapaaksi pääsemisen arvoa. Koko koira on näyttää olevan ihan stressissä siitä kiihtymyksen määrästä, tuo tyhmä tunnetila pitäisi vaan saada purettua pois. Tämä näyttää olevan hitaampi projekti purkaa, kun ei ole kyse jostain erillisestä tempusta - vaan arkielämän perustarpeesta, jota on kuitenkin jossain määrin vaan tehtävä.  Hassua tässä kuitenkin on se, että voin kesken lenkin pysähtyä vaikka treenaamaan tokoa. Rover pystyy tällöin ihan hyvin "luopumaan" vapaaksi pääsyn halustaan ja työskentelemään yhdessä ja palkkaantumaan hyvin lelulla ja ruualla. Mutta, kun treeni loppuu ja lenkkiosuus jatkuu - niin sitten odotusarvo siirtyy taas siihen vapaaksi pääsemisen odottamiseen. Okei tässä ollaan päästy jo vähän eteenpäin ja Rover on usein treenihetken jälkeen astetta rennompi. Mutta onhan sen pystyttävä ilman treeniäkin..

Kiihkoilija täytti juuri 10kk. Mainitsiko joku jotain kisaiästä? Onko se jotain, että saa juosta päättömästi enemmän? ;) Töitä riittänee vielä hetkeksi.  Ensimmäinen meidän yhteinen koitos ehdittiin kuitenkin kokea varaslähdöllä viime maanantaina. Saatiin lupa osallistua hieman alaikäisenä Uudenmaan nuorten koirien tokoringin näyttöön. Täytyy myöntää että olin kyllä hieman kauhuissani ja mietin pitkään, että tuleeko koko hommasta yhtään mitään, ehdinkö saada kokonaisuutta kasaan sen verran, että ollaan valmiita tuohon näyttöön. Vaikkei ihan virheettä selvittykään, niin olen tosi ylpeä pikku Roverista. Se selvitti monta vaikeaa asiaa ja osoitti kyllä pystyvänsä tulevaisuudessa (kunhan pää vielä kasvaa) vaikka mihin. Paransi työskentelyään loppua kohti. Kyllä näin nuoren ja tällaisen (#ei-ihan-niin-helpon) koiran kanssa tuntui aikamoiselta haasteelta vetää neljä liikettä koemaisesti pitkillä odotuksilla läpi. Mutta loppua kohti oma fiiliskin parani ja luotto koiraan ja sen tekemiseen vahvistui. Olen niin ylpeä siitä, että paikkis selvittiin äänettä kehään menoineen ja poistumisineen. Seuruun liikkeille lähtöihin ei saatu vielä hommaa kantamaan kehään saakka ja sinne pääsi ääntä mukaan. Mutta luoksetulon ja hypyn liikkeelle lähdöt ja perusasennot pysyi hiljaisina - siinä näkyi nopeaa vastetta kyllä treeniin. Ensimmäiseen siirtymään meinasi livahtaa myös jotain mölinää, mutta sen jälkeen Rover paransi ja pystyi olemaan loppu näytön hiljaa. Kuinka huikeaa! Nyt vaan jännityksellä odotetaan tuloksia!

Älä tuu droppaa mun tunnelmaa

Hallikausi alkaa olemaaan hetkeksi paketissa. Ulkotreenit käynnistyikin vallan surkuhupaisasti. Rover oli ihan lenkkifiilikisissä, karkasi multa omille teilleen ja kun kiukkuisena huutelin sille, että mitä ihmettä luulee tekevänsä, niin nosti vielä koipea siinä mun edessä - että siinä sulle mun mielipide tähän. Ympäristöt luo näköjään yhä meille haastetta. Viime syksynähän käynnisteltiin treenejä ulkona ja halliin siirtyminen otti oman aikansa, ennen kuin Rover ymmärsi, että siellä treenataan yhdessä. Nyt talven aikana on sitten opittu näköjään, että ulkona lenkkeillään ja juostaan, jep.. Mutta tämän päiväiset kenttätreenit sujui jo paljon paremmin. Ja onneksi on paljon niitä päiviä, kun tuntuu, että "pikku" pentunen kehittyy kuitenkin niin hienosti! On myös valtaisan paljon hetkiä, kun olen siitä niin kovin ylpeä. Tuntuu hyvältä löytää itsestään noita huikeita fiiliksiä - koska ne on niitä jotka kantaa eteenpäin. Roverista on sanottu niin paljon ristiriitaista ja toisistaan poikkeavia ääripään kommentteja, että välillä tuntuu oma uskokin horjuvan. Mukaan tähän sekametelisoppaan mahtuu toki positiivisiakin asioita. Ja itse nään siinä niin huimaa kehitystä ja meidän kahden yhteistyön rakentumista, henkistä kanttia ja vahvuutta, että voin totta tosiaan sanoa ihan sydämestäni olevani ylpeä siitä, vaikka se haastava toisinaan osaa ollakin.

Ricon kanssa on treenailtu kuumeisesti niitä RT:n mestarin liikkeitä ja voi hyvää päivää, kun meinaa jo pappakoiran  ajatus mennä sekaisin. Ensimmäinen kisastartti tulikin ehkä turhan nopealla aikataululla, mutta nippa nappa selvittiin hyväksyttyyn tulokseen. Fiilikset ei silti olleet mitenkään loistavat. Niin paljon epävarmoja uusia liikkeitä vielä, että jouduin treenaamaan radan kylttejä pihalla ja sehän ei oikein Ricolle sovi. Oli ihan innokas tekemään, mutta ei pystynyt keskittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Tosin mä olisin voinut pelastaa aikamoisen setin pisteitä omalla toiminnallani, jotain epämääräistä tein edessä peruutuksessa, how knows - lähdin liikkeelle liian aikaisin ehkä? Seuraavalla tehtävällä kutsuin koiran liian nopeasti ja yksi kyltti olisi pitänyt uusia, (korjaisi perusasentoa). Pienestä se on tässä lajissa kiinni. Ja samalla tajuan miten vähän koko lajista ymmärrän, aina tuntuu löytyvän jotain jonka suorituksesta en olekaan ihan varma. Päätin vieläkin vaan sinnikkäästi jatkaa, vaikka se suuri polte rally-tokoon puuttuu. Toko tuntuu enemmän mun jutulta. Vaikka tuon molemmin puolisuuden vuoksi olen miettinyt, että tää tekis hyvää Roverillekin. 

Roverin treenit on jonkin aikaa pyörineet samojen asioiden ympärillä ja aina välillä otan piristyksi mukaan jotain "muuta", kuten nyt vaikka vauhtinoutoa. Noudon "minä-kyllä-tiedän-miten-tää-menee- mä-asetun-sun-viereen-ota-mua-kii-ja-heitä-se-kapula-NYT!" ajatusta ollaan enemmänkin pyritty purkamaan ja tehty enemmän pitoa ja kapulasta henkisesti irti päästämistä treenailemalla samalla kentällä, -jossa ne kapulat vain ovat- ihan jotain muuta :D Saa nähdä saadaanko näiden tiettyjen asioiden kanssa vähän kehitystä aikaan, kun keskitytään niihin hetki tiivimmin. Tuo äänenkäyttö on toki asettanut tiettyjä raameja tekemiselle. On mietittävä aina miten tekee, jotta sen asian kanssa päästää eteenpäin. Se ehkä ansaitsisi oman postauksensa :D

Ai niin ja hyvänen aika, Roverhan täytti jo 9kk! Käytiin ihan puntarillakin tarkistamassa tilanne ja viimeisen kuukauden aikana paino oli pysynyt tismalleen samana 17,8kg. 

 Videopätkä Roverista 9kk

Kuulumisia

Taas on aika kulunut niin kovin nopeaan.
Samoin Rover on kasvanut, 8kk mitat oli 55cm ja 17,8kg ja hyvää matkaa ollaan menossa jo kohti seuraavaa kuukautta. Rico on myös päässyt talvitauolta puuhastelemaan. Ricollehan muutokset elämässä on aina enemmän tai vähemmän raskaita ja Roverin saapuminen viime vuonna vei kaikki voimat, joten Rico sai jäädä suosiolla talvitauolle totuttelemaan uuteen elämään.

Rover on kasvanut ja kehittynyt talven aikana fyysisen kasvun lisäksi henkisestikin monissa asioissa. Mä luulen, että juurikin tuo Kantoluodon Jarin kurssi on osunut meille todella sopivaan saumaan ja ollaan saatu noita tunnetiloja käsiteltyä parempaan suuntaan. Vieläkin niiden kanssa on tasapainoilemista ja tekemistä. Roverin kanssa nuo sisään tulot halleihin on olleet vähän räjähtäviä, mutta ne on nyt jo useamman kerran pysyneet hallussa haastavissa tilanteissakin. Tätä lähdettiin Jarin kanssa työstämään targetin kautta ja sen olen vaihtanut nyt matkalla ihan käsitargettiin, joka on kätevästi aina mukana ;) Rover on saanut aloittaa tehtävän tekemisen jo ulkona ja koko sisääntulo toistetaan tehtävää. Ruualla työskentely tuottaa tässäkin vielä helposti ääntelyä, mutta lelupalkka on toimivampi.  Samoin kuin seuruissa olen tehnyt vaihtoa lelupalkkaan vähän kokeilumielessä. Koska se saa keskimäärin paremmin äänen pysymään kurissa. Ruualla saisin paremmin tarkkuutta, mutta kun se ääni.. Muuttujien määrä tähänkin on vielä vallan suurta. Mutta jotta tämä ei olisi niin yksiselitteistä, niin viime treenissä Rover kävi taas liiankin rennoissa fiiliksissä. Taisinkin saada kommentit, että teen niin tai näin, niin aina saan tasapainoilla, jotta pysytään ojien välissä.

Jääviin ollaan kokeiltu ja haettu tapaa tehdä, välillä tulee huikean hienoja toistoja, mutta suurin osa on vieläkin vähän puoliteholla tehtyjä. Työkaluja niiden parantamiseen on kuitenkin toivottavasti löytynyt. Kyllä tuon sankarin kanssa uudenlaista työtä riittää, kun tyypillä on aika paljon tuota ajatusta ja älyä. Mitään ei voi treenata sille läpi opettamalla jonkin kaavan toimia ja olettaa, että kun joku tekijä poistuu Rou toimisi suoraviivaisesti niinkuin aina ennenkin. Mun pitäisi tsempata itse tämän asian kanssa enemmän. Paljonhan tuossa älykkyydessä on hyvääkin, mutta se tulee tuomaan mukanaan omat haasteensa.

VIDEO ROVER 8kk
Seuraaminen on yllätys yllätys ollut taas mulla paljon mielen päällä ja se ehtii kyllä elää suuntaan ja toiseen. Kun joku joskus kysyy, miten Rover on opetettu seuraamaan - niin öö.. Mitähän siihen sanoisi, se on saanut vähän tarjota, sitten sen kans on peruutettu, on tehty perusasentojen kautta, on imutettu.. Mitä vielä :D Kaikki keinot on luvallisia vai miten se meni ;)

Rico sai puuhailun lisäksi käydä RT kisoissa pitkästä aikaa. Yksi voittajan käynti meillä oli silloin, ennen Roverin saapumista. Mutta nyt aktivoiduttiin jälleen tämän asian kanssa. Voishan noita juttuja treenata hieman enemmän, että olisi vähän varmempi olo mennä kisakehään. Mukavasti Rico kuitenkin työsti treeneissä, mutta temppujen ketjuttaminen jäi vähän heikolle ajan puutteen vuoksi (=kisat tuli niin nopeaan :D) Ekalla radalla oli paljon vasemmalla puolen tehtävää ja tuli heti sellainen olo, että tästä pitäisi kyllä selvitä. Kisatauko sai mut myös jännittämään ihan pirusti! Ja toki mä sain sen tartutettua Ricoon, sählättiin sit yhteistuumin ja tuntui, että vähän kaikki takkusi siellä ja täällä, rytmiä ei löytynyt. Tajusin kuitenkin ekan kerran uusia yhden mokan, joka olisi vienyt -10 pojoa. Iloisena yllätyksenä pisteet riittikin vallan hyvin hyväksyttyyn. 93p. ja sijoituttiin vielä 3. Toisella radalla olikin sitten oikealla puolen tekemistä huomattavasti enemmän, paljon puolen vaihtoja ja ei hirmuisesti pysähdyksiä. Tuntui, etten opi rataa millään ja haastetta tuntui toden totta olevan. Tälle radalle lähdettiin ihan toisella fiiliksellä ja Rico jaksoi säilyttää tuo iloisen rennon asenteen läpi koko radan. Se oli kyllä isoin juttu tuon koiran kanssa! Hienon fiiliksen kruunasi vielä täydet 100 pojoa, luokkavoitto ja RTK3 :) Ei kai tätä nyt tähän voi jättää ;)

Tie eteenpäin vie tääl menevää miestä

Tie on taas ehtinyt viedä meitä eteenpäin. Ollaan ehditty käydä mm. Korrin Juhan viettiseminaarissa, jossa Rover oli esimerkkikoirakoiden joukossa. Testailtiin lähinnä Roverin kohdalla palkkojen arvoa - ruoka vastaan lelu. Rover oli selvästi lelumiehiä ja voin allekirjoittaa sen kyllä. Juha sanoi, että Rou tekee ruuallekin motivoituneesti ja halukkaasti töitä, mutta kiihkeys puuttuu. Kyllä, nyt joku puki omat ajatukset sanoiksi. Ruuan arvon eteen on jouduttu tekemään töitä ja tehdään varmaan jatkossakin, koska on kuitenkin asioita, joissa haluan sitä jatkossa käyttää. Ruoka sellaisenaan ei ole niin valtavan arvokasta, mutta heti kun sen saa saaliiksi, niin arvo nousee.

Viettisemmasta oli tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa, mut kun on olevinaan niin kovin kiire, ettei ole ehtinyt. Yksi oleellisia asioita oli kuitenkin tuo ajatusmaailma, että koira on niin kauan arkimoodissa, ennen kuin se vihjesanalla siirtyy työmoodiin ja samoin vihjesanalla takaisin arkimoodiin. Toisinsanoen koira ei saisi alkaa nostaa työmoodia päälle pelkästä kisapaikalle menosta tms. vaan pystyisi odottamaan pitkätkin kisapäivät rentona ja virittyisi vasta vihjesanasta. Tässä yhteydessä nousi esille myös treenit, joissa ei treenata yhtikäs mitään. Tai treenataan, sitä että vaan ollaan ja katsellaan kentän laidalla. Meilläkin on selvästi alkanut ilmetä hallin pihalle tulemisesta jo kiihtymistä ja yksi arvokas treeni olisikin käydä vain olemassa siellä hallin pihalla/hallissa.

Rover tuntuu usein olevan askeleen edellä minua. Tätäkö tämä bordercollien älykkyys on? Rawn jälkeen mun on niin vaikea pysyä välillä Roverin ajatuksen juoksun mukana. Mutta lähes aina havahdun siihen miten olin jälleen tuota älykkyyttä jäljessä. Yleensä, kun joku juttu ei onnistu tai Rou muokkaa käytöstään väärään suuntaan mä voin kävellä peilin eteen katselemaan syyllistä silmiin. Kaikki tapahtuu nopeasti niin hyvässä kuin pahassa.

Tässä välissä ehdittiin käydä myös valmennusryhmän Oilin treeneissä. Meillä oli työn alla jäävät. Ja jotenkin keskusteltiin paljon Roverin äänen käytöstä:D Mut ne jäävät on olleet vähän tylsät.. Ne tehdään silleen kuin sattuu huvittamaan. Tässä päästään taas tähän mitä Juhakin Roverin tekemistä ruualle kommentoi. Kyllähän se tekee, mutta siiitä puuttuu jotain. Ei ole riittävää tekemisen meininkiä. Ei anna itsestään sitä mitä voisi. Ja se on jotenkin ärsyttävää, kun tiedostaa mitä kaikkea siellä pinnan alla on, mut ne suuntautuu omavalintaisiin asioihin. Meidän haaste on siinä, että kun yritän saada lisää asennetta, niin saan räyhäämistä päin naamaa. Kaveri kiihtyy kyllä, mutta kiihkeys ei mene sinne jalkoihin ja kroppaan vaan äänijänteisiin. Yleensä niitä huutavia koiria rauhoitellaan ja musta tuntuu, että kun tätä pitäisi vaan nostaa.

Vähän videopätkää treeneistä - taitaa olla lähes kaikki tammikuun puolelta.
ROVER 7kk
Tosin eipä tuo tämän päivän tilanne ole noista jutuista edennyt. Päin vastoin. Seuruuseen ollaan yritetty etsiä tasapainoa ja noissa pätkissä se alkoi tuntua jo aika hyvältä, kunnes mä tajusin, ettei näin fiksua koiraa huijata tippaakaan. Rover vastasi täysin mun treeniin ja alkoi hakeutua pois kohteesta työskentelystä. Kätevänä siirsi seuruu paikkaa eteenpäin, jotta käsi jäisi hänen päänsä taakse. - ihan niinkuin minä sen sille opetinkin.. Nyt ollaan tilanteessa jossa pyritään palaamaan kohteen kanssa työskentelyyn ja kohdetta pitäisi vaan pikkuhiljaa päästä vaihtamaan. Mutta toisaalta on kovin turvallista syötellä sitä tuossa vierellä, jotta sen paikan arvo nousisi vaan ihan loputtomiin. Ei kai meillä kiirettä minnekään ole, usein siis syötän osan ruuista perusasennossa tai seuraten.

Nyt Rover on kasvunsa kanssa sellaisessa vaiheessa, että olen vähän himmannut tiettyjen asioiden treenaamista. Etu- ja takapää ovat venähtäneet, eikä ne ole nyt parhaalla mahdollisella tavalla hallussa. Käytiin ekan kerran fyssarilla harjoittelemassa ja samalla katsottiin vähän jumppaohjeita noille "päädyille". Mitään huolestuttavaa ei ilmennyt, eikai olisi kuulunutkaan. Mulla on vaan ollut jotenkin kamala pelko koko aika sairastumisesta. Turhaa kai pelätä ennakolta ja aiheetta, mutta ympärillä on ollut vähän liikaa kaikkea murhetta. Ja Rawn kanssa koettu ei kai ihan heti pyyhkiydy mielestä pois.

Kurssiviikko

Kaikennäköistä on taas ehtinyt tapahtua matkalla. Viime viikolla yksi päivä kotiin tullessa Roverin naama oli turvonnut ihan muodottamaksi. Ei auttanut kuin lähteä eläinlääkäriin tarkistamaan tilanne. Onneksi sentään hengitystiet oli vielä säästynyt turvotukselta. Sinne me jäätiin seurantaan ja kortisonia suoraan suoneen. Lopulta turvotus saatiin aavistuksen laskemaan ja lääkkeiden kanssa kotia kohti. Joku mystinen allerginen reaktio, jolle ei oikein mitään järkevää syytä lopulta koskaan löytynyt. Edellisenä iltana olin antanut tavallisuudesta poikkeavaa ruokaa, mutta allerginen reaktio olisi pitänyt olla nähtävissä aamuun mennessä, mutta Rou oli aamulla ihan normaali ja vasta päivän aikana reaktio oli käynnistynyt. Turvotus kuitenkin saatiin laskelmaan kokonaan seuraavaan aamuun mennessä, eikä toistaiseksi ole sen koomin ongelmia ilmennyt.

Sunnuntaina ehdittiin pyörähtää valmennusryhmän treeneissä ja siellä se pikkupelle istui isojen poikien ja tyttöjen kanssa ihan ekaa kertaa hetkisen paikalla oloissa. Tuli ihan huikea olo, kun pujoteltiin ihmisten välissä ja sain Roverin pysymään mun mukana. Samoin muiden koirien läsnäollessa alkaa olla luottoa astetta enemmän. Tosin jos en ole hereillä, niin hetkessä se kyllä lähtee.  Mutta ollaan me kyllä lähtötilanteesta edetty! Halliin meneminen on vaan jotain ihan kamalaa..

Ja kuin tilauksesta maanantaina päästiin aloittamaan Kantoluodon Jarin pentujen/ nuorten koirien kurssilla. Kurssin aloituspäivä oli todella mielenkiintoinen. Liikkeelle lähdettiin sitä kautta, että pyrittiin purkamaan ympäristöstä johtuvat jännitys/stressitilat, jonka jälkeen koira kykenee paremmin keskittymään. Jari erottelee koiran tunnetilan ja viretilan ja haluaa pureutua siihen tunnetilaan, ettei kävisi niin, että huono/ei toivottu tunnetila peittyy ja jää elämään korkean vireen "alle". Isossa merkityksessä on myös ohjaajan ja koiran yhteistyö, ajatuksena että palkka ei ns. saisi tulla koiran ja ohjaajan väliin. Jarin näkemyksen mukaan suorituksen energia saadaan saaliista ja loistokkuus suhteesta. Kurssilla puhuttiin paljon aktiivisesta luopumisesta. Näennäisesti koira voi vaikuttaa hyvinkin passiiviselta, luopuessaan aktiivisesti paikoillaan esim. istuen. Aktiivisuus syntyi koiran aloitteesta ja ilmensi keskittynyttä tunnetilaa, eikä koira saanut alkaa väistää luopumisen kohdetta.

Tässä vielä lyhyesti muistiinpanoja ja lisää omia ajatuksia:
Koulutuksen edellytykset:
* Ympäristöoppi
* Sosiaalisuus
* Suhde
* Motivaatio
Tottelevaisuuden kulmakivet:
* Yhteistyö
* Aktiivisuus
* Keskittyminen
* Motivaatio
(Ei tekniikka edellä, vaan ensin työstetään aktiivisuus ja yhteistyö)

Luo mielikuva haluamastasi suorituksesta. 
Erottele viretila ja tunnetila
Oppimisen tunnetila: varma, halukas, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut, prosessoiva.
Ohjaajan oma asenne. Mitä tunnetta koiraltasi haet, elä sitä tunnetta. 
Ohjaaja on vastuussa koiran motivaatiosta. Rakenna treeni niin, että koiralle on mahdollista ja motivoivaa oppia.
Koulutuksessa vahvistetaan päämäärää, ei niinkään vauhtia. Vauhti tulee kun koira tietää päämäärän ja riittävän motivoitunut etenemään sinne (esim. perusasennon paikka). ^Sivuhuomiona tähän - tämä on itselleni yksi asia, minkä nieleminen sellaisenaan on vaikeaa. Ricon jättämät traumat elää yhä ja jos nyt kouluttaisin Ricon alusta, tekisin sen aivan toisin kuin aikoinaan. Toki oma ajatusmaailma on karkeasti ollut, että koulutan joko tekniikka tai asenne (=vauhti) edellä. Ja Ricon koulutuksesta jääneiden oppien myötä ehdottomasta asenne edellä. Mutta nyt kurssilla tuotiin esille kolmas palikka - tuo aktiivisuus ja yhteistyö.

Aktiivisuus
* määrittää se kuka tekee aloitteen. 
Koira tekee -> koira aktiivinen. 
Ohjaaja tekee -> koira reaktiivinen
* Viettienergia ei itsessään ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentely voi olla reaktiivisuutta. Matalassa vietissä koira voi taas olla aktiivinen.

Yksi pointti treeneissä oli se, että tekeekö koira siksi kun pitää, vai siksi että se itse haluaa. Treenistä ei kuitenkaan tehty ainoastaan mekaanista naksuttelua vaan kehotettiin ohjaajia olemaan koiransa kanssa läsnä. Tästä tykkäsin itse erityisesti. Jos oikein ymmärsin, niin koira koulutetaan luopumaan ruokakädestä, eli ei ns. imuttaen työstettäisi enää sen jälkeen mitään, vaan koiraa voidaan ohjata niin, että se pitää pienen etäisyyden käteen koko aika - siitä luopuen. Ja jos halutaan koiran tekevän jotain niin, että se on kädessä kiinni - se voidaan toteuttaa käsitargetin tavoin. Luopumisen opettaminen on tuttua, mutta en ole itse koskaan vienyt sitä siihen pisteeseen, että koira ei saisi enää muissakaan yhteyksissä tulla käteen kiinni.

Roverin treeni aloitettin tuomalla koira treenitilaan ja mun piti olla hiljaa ja suht passiivinen, vähän sain kävellä ympäriinsä. Rover esitti juuri sitä, mitä siltä tällaisessa tilanteessa osasin odottaa. Ensin se haukahteli, pöhisi, kiljui ja hyppi & tempoi sähköjäniksenä ympäriinsä. Sitten kun laskeuduin lattialla istumaan se alkoi ottaa oma-aloitteisesti kontaktia, mutta jatkoi kiljahtelua johon mukaan alkoi tulla turhaumaa kun hänen kiljahdellen tehdyt peruutukset ym. liikehdintä ei tuottanut palkkaa. Tavoitteena oli saada palkattua optimaalisempaa tunnetilaa. Ensimmäiset palkkaushetket oli pakko ujuttaa hetkiin kun Rover katseli muualle, koska hakiessaan kontaktia minuun ääni tuli heti mukaan. Tämän kautta pystyttiin pian palkkaamaan jo oma-aloitteisesti ja _HILJAA kontaktia hakevaa koiraa. Ekassa setissä palkattiin käytännössä vaan aktiivisuutta.

Ennen toista settiä ehdittiin odotella ulkona hetki ja leikittiin siinä odotellessa. Toisessa setissä Rover tuli sisälle hyvin samalla tyylillä, mutta nopeasti palasi mun luo ja pystyi pysymään paljon paremmin hiljaa. Yksittäisiä ääniä tuli kyllä, muttei yhtään niin paljon kuin ekalla kerralla. Päästiin siirtymään aktiivisuuden tarjoamisesta luopumisen treenaamiseen.  Rover myös alkoi tarjota istumista ja perusasentoa. Tehtiin muutama maahanmenokin siinä samalla. Tässä Jari kehotti minua palkkaamaan pienellä viiveellä asennossa pysymisestä. Rover oli ensimmäisessä ja toisessa setissä aivan kuin eri koira, joka taisi vähän hämmentää ;)

Itse mietin kuinka paljon tekemistä oli tuolla leikkimisellä ennen sisälle treenitilaan menoa. Tosin Rover on esittänyt kautta pienen ikänsä tuota, että ensimmäisen kerran treeneihin mennessään se on ihan kamala ja ympäristö vie miestä. Toisella kerralla se on usein paljon keskittyneempi. Muistan tämän tapahtuneen jo ihan ensimmäisillä pentuvideoilla, joita Katri meille lähetti. Pentuja päästettiin yksin ensimmäistä kertaa tutkimaan taloa ja silloin Rover ei vastannut ollenkaan Katrin "pentupentu" kutsuun vaan keskittyi vaan ympäristön tutkimiseen, mutta toisella kerralla taisi jo reagoida paremmin. En silloin tajunnut, että tämä ominaisuus taitaa olla aika tiukassa tässä koirassa. Samoin muistelen Katrin kertoneen, että ensimmäisellä kerralla hallilla Rover ei ollut oikein leikkinyt kunnolla ja oli ollut vähän omissa maailmoissaan.

Kyseinen kurssi pureutuu sen verran syvälle, että tulee olemaan mielenkiintoinen kevät. Keskiviikkona starttasi myös yksi kurssi agilityn saralla - tosin vielä pysytään esteiltä pois. Ehtiihän tota myöhemminkin. Ja vielä viikon päätteksi sunnuntaille olisi luentoa luvassa. Kunpa vain pysyttäisiin terveinä ja saataisiin nauttia yhteisestä tekemisestä.

"Mul on tyylii ja pahan pojan tavat"

Vuosi 2016 oli ja meni. Musta ei ole näköjään sitä muistelemaan tai saatikka mitään järkevää kirjoittamaan, ilman että sydän verellä sen pystyisin tekemään - niin yritetään elää mieluummin tässä ja nyt.

Roverin treenit on jälleen lähteneet rullaamaan joulutauon jälkeen. Kaverille iski pohjoisen reissulla pöhinäkausi entistä isompana päälle. Siellä se pöhisi metsälle, ikkunan varjoille ja ties mille. Täällä taas se pöhisee ja haukahtelee ihan kaikelle, naapurin mummot, papat, lapset, aikuiset, koirat, kissat, oravat, linnut, autot, lumikolat, tuuli.. ja varmaan ihan kaiken varalta vielä. Voi hypätä kesken unien, kun ulkoa kuuluu jotain epäilyttävää ja juosta pöhinän kanssa ovelle. Pissalla käydessä viimeistään siinä kohtaa kun on pissannut, niin pitää huutaa "pöh" ja juosta sisälle tai jäädä aidalle huutelemaan.

Rover on kyllä vallan äänekäs muutenkin. Leikkeihin kuuluu yleensä ääni. Myös Ricon kanssa juostessa huutelee helposti, jälkeen jäädessä voi alkaa kiljua, pysäyttää Ricoa huutamalla ja hyökkäämällä kaulaan kiinni. Ihme kyllä Rico antaa Roverin tehdä tämän. Tosin Ricokin innostuu välillä leikkimään, niin että huutaa ja hyökkäilee Roverin "kimppuun". Huvinsa kullakin, tämä näyttää olevan beeceestä tosi kivaa. Mielenkiintoista tässä on se, että tämän leikin aikana Rover on täysin hiiren hiljaa. Äänen käyttö tosin ei jää vielä näihinkään tilanteisiin. Remmissä kulkeminen voi olla välillä yhtä piipitystä ja kiljahtelua. Odotusarvo vapaaksi pääsemisestä kasvaa niin suureksi. Hallille meneminen ja nyt jo takakontin luukun avaaminen saa aikaan piipitystä. Oon joutunut jo jättämään Roun autoon odottamaan, pääsee ulos sitten kun malttaa pitää suunsa kiinni. Tuntuu vaan välillä, että piipitys ei lopu oikeasti kunnolla, ennen kuin pääsee purkamaan itsensä. Esim. lenkillä pystyy hetkellisesti olemaan hiljaa vapaaksi päästäkseen, mutta mielentila on vielä väärä ja jos matkaa jatketaan piipitys jatkuu jossain kohtaa.  Mutta kun saa juosta hetken, tasaantuu ja pystyy muuttamaan virettään ja näin olemaan aidosti hiljaa siinä remmissä.

Tätä äänenkäyttöä esiintyy myös treeneissä. Rover on kyllä jännä tyyppi, se ei välttämättä näytä ulospäin mitenkään kiihtyneeltä, mutta ääni voi tulla tosi helposti. Ääntä tulee ympäristöstä johtuvista syistä, turhautumisesta ja sitten ihan kiihtymisestä.

Palkkausasioita olen pyöritellyt nyt mielessä enemmän. Hampaiden poiston vuoksi joulukuulla pidettiin kokonaan taukoa lelun käytöstä ja tehtiin töitä ruokapalkalla. Ruualla leikittiin tämän myötä enemmän ja saatiin sen arvo uuteen valoon Roverin silmissä, kun sitä lelua ei vaan ollutkaan hetkeen tarjolla. Tässä pääsin nyt toteuttamaan Suskin joulukuun treenien ajatuksia. Lyhyesti sanottuna, kun treenaa ruokajuttuja, niin se kyseinen setti mennään läpi ruualla. Ainakin tällaisena kuurina tämä on parantanut Roverin tapaa ja asennetta työskennellä ruualle. Suski näki meidän treenin - jossa siis ensin leikin, tein treeniosuuden ruualla ja leikin jälleen lopuksi - niin, että Rover pettyi kun "joutuu" tekemään töitä ruulla ja haluaisi mieluummin leikkiä. Luonnollisesti tämä ei palvele sitä toivottua työskentelytapaa. Kyse ei ole siitä, ettei koira tiedä mitä palkkaa odottaa/saa ja pettyisi siksi, itse asiassa se tietää vähän turhankin hyvin - muuttaa työskentelytapaansa jo ennakolta. Se pettyi siksi, että sen mielestä tällä hetkellä vain yksinkertaisesti se lelu olisi ollu parempi vaihtoehto. Eikä kyse ollut siitä, että Rou ei olisi tehnyt töitä ruualle, vaan siitä millä asenteella ne työt tehtiin.

Suun parannuttua, kun lelu otettiin mukaan jälleen niin leikkikin sujui paljon paremmin kuin hammaspuolena, eikä ruoka ainakaan toistaiseksi ole kokenut inflaatiota. Olen tehnyt nyt treenejä, joissa tehdään molemmilla palkoilla juttuja ja koko paletti tuntuu toimivan jopa paremmin kuin ennen. Rover todennäköisesti ilmentää jatkossakin tätä, että lelu on noin paljon arvokkaampi, niin jatkan varmasti treenejä ruuan arvon eteen.

Tänään päästiin iloiseksi yllätykseksi mukaan Oilin koulutukseen. Rover sai tehdä lätkätreenejä ja perusasentoa. Mun leluviritelmää motivaattorina ei tuomittu ihan totaalisesti :D Lisäksi tehtiin Roverilla ihan pysymistä lätkällä ja palkkailua siitä. Samoin ruudun korjaustreeni tyyppisesti eri suunnista lätkälle hakeutumista. Rauhaa lätkällä olemiseen ei meinannut oikein löytyä, sitä pitää nyt jatkaa ihan perustreeninä. Pidemmältä matkalta lelulle juoksutukset on tuoneet tähän parempaa asennetta, mutta läheltä on aika löntystelijä korjauksia tms. tehdessä. Mut on tämä mennyt jo lähtötilanteesta eteenpäin. Koira ei saanut koutsilta noottia löntystelystä vaan enemmänkin minä vauhdin tavoittelusta. Samoin minä sain noottia liian tiukoista kriteereistä, vähän vois löysää tässä kohtaa ;)

Perusasennossa jalat on alkaneet elää omaa elämäänsä ja ovat ties missä väärissä asennoissa. Koko homma pilkottiin ja yksinkertaistettiin ja kas kummaa kun jalatkin alkoi näyttää jo vähän paremmalta. Jätin Roun istumaan ja menin sen viereen, jossa sen piti ryhdistäytyä perusasentoon ja siinä se. Tässä oli vielä oleellista, että kädestä ei saisi ihan vielä luopua, vaan käsi olisi ylhäällä/ selän takana. En varsinaisesti ollut ehtinyt kunnolla aloittaa korjausliikettä tuolle jalkaongelmalle, niin tämä tuli sopivaan saumaan :) Jälleen mua vähän varoiteltiin ylivirittelemästä tuota menopeliä, kai mä joku päivä uskon sen ;)

Lopuksi vielä parit vanhemmat videot:
Rover 6kk - viime vuoden puolelta tämäkin lomailun jälkeen taas hallilla katsomassa, et missä me mentiinkään.
Rover 5,5kk - jotain puuhasteluita joulukuun puolelta.