Vapauden sietämätön keveys ja kamaluus

Roverin kanssa ollaan jouduttu huomattavan paljon enemmän miettimään sääntöjä, käytäntöjä ja rajoituksia kuin aiemmin kenenkään mun koirien kohdalla vapaana oloa koskien. Noh, Roulle jo pelkkä lenkille lähtö ja kävelyvauhti on jäätävää myrkkyä. Hetkinen, miten musta tuntuu, että olen saattanut tästä kirjoittaa jo aiemminkin.. :D No Roverin kohdalla vaikuttaa siltä, että yksinkertaisuudessaan pitää riisua niiltä lenkeiltä odotusarvoa pois. Arkiaamu ulkoilut ollaan menty remmissä ja se näkyy. Silloin mulla on paljon rennompi koira, joka ei odota vapaaksi pääsemisen mahdollisuutta. Täähän on  vähän kuin ohjattu nouto, jossa kapulat vetää liikaa ja merkistä tulee arvoton -pakollinen paha siinä matkalla. Jos koira joka kerta pääsee noutamaan, merkin arvo ei paljon saa lisäpojoja ja sitä rataa. Vallan tuttu case. Edistymistä hidastaa se, että meidän arkeen kyllä kuuluu niitä vapaana ulkoilujakin - koska musta koira vaan tarvitsee niitäkin voidakseen hyvin.

Ollaan harjoiteltu myös "maltilla" käskyä, joka tarkoittaa, että saa liikkua vapaana, mutta samaa linjaa mun kanssa, poikkoilematta, askellajina käynti tai ravi ja etäisyys ei saa kasvaa liian suureksi, saa kuitenkin  haistella ja liikkua näennäisesti vapaasti. Kauheen vaikeeta ymmärtää tällaisia kriteerejä! Tämä tarvitseekin vielä oikein valitun hetken onnistuakseen, varsinkin jos halua vielä samalla pitää koiran hiljaisena. Taputtelen itseäni olkapäälle, että kyllä tää vielä joku päivä helpottaa ja kuinka ihanaa on omistaa juoksemista rakastava koira.


Treenailtukin on muttei hetkeen kovin päämäärätietoisesti. Kevät on ollut taas raskas, oman terveyden reistailu tuntuu välillä tosi masentavalta. Voin myöntää, että aikamoista kamppailua on saanut itsensä kanssa käydä. Allergia on vienyt voimia ja jalan kipuilu ei vaan tunnu antavan periksi, oli pakko marssia jo lopulta lääkärin pakeille. Jotenkin salakavalan pikkuhiljaa alkanut kantapääkipu on pahentunut ja aiheuttanut vaikka minkämoisia lisäkipuja jalkaan. Lisäksi olen pitkästä aikaa kouluttanut nyt kesäkuulla niin tokoa, agilitya kuin vepeäkin. Ei ole oikein ajatus enää riittänyt viedä omia treenejä niin järkevästi eteenpäin ja pikku taukokin ehdittiin ottaa väliin kaikesta treenailusta.

Christan treeneissä käytiin tsekkaamassa tuota meidän seuruun liikkelle lähtö ongelmaa. Odotusarvo on sitä hetkeä kohtaan yhä vain liian iso, nyt on annettava oikeasti periksi -minun periksi sille, että on työstettävä yksi asia kerralla - jälleen kerran. Tiedänhän minä sen vallan hyvin, mutta kun tavoittelee kuuta taivaalta ja omakin ajatus monimutkaistuu. Onneksi on Christa, joka osaa yksinkertaistaa kaiken aina juuri niinkuin pitääkin. Mun ajatuksen monismutkaistumista on aikaansaanut tuo pieni Range Rover, joka on mielenkiintoinen paketti koulutettavaksi. Sitä ei voi "vinguttaa" äärimmilleen kumpaankaan suuntaan vireen kanssa. Liikaa laskettuna se tuntuu tosi helposti liian rennolta ja löysältä ja nostettuna se alkaa äännellä. Tasapainoilu tuntuu välillä olevan veitsenterällä. Tykkään sen työskentelyasenteesta kaikista eniten kun sen vire on korkealla, mutta silloin me horjahdetaan sieltä terältä ääntelyn puolelle todella helposti.

Ehdittiin käydä myös ekan kerran lampailla pentupäivien merkeissä. Olipa kiva päivä kokonaisuudessaan, mukavaa nähdä sisaruksia ja äitikoiraa omistajineen. Sisaruksissa oli niin paljon samoja ominaisuuksia, mutta kuitenkin ihan selkeitä erojakin ihan silmin nähden havaittavissa.

kuva: Katri Mure

kuva: Katri Mure

Rover on saanut aloittaa myös agilityn sen myötä, kun mä olen kouluttanut ryhmää, johon se pääsi mukaan sen vuoksi, että koulutan sitä ryhmää :D. Meidän treenit on kuitenkin pyritty pitämään tosi "rauhallisina" ja ajatuspainoitteisina. En halua vielä ihan heti päästää sitä juoksemisen makuun. Meillä on markkinointityö vielä tokon saralla sen verran vaiheessa. Eikä mulla ole nyt jostain syytä mitään isoa motivaatiota edes aksata, saati kiirettä treenata tai edetä. Katsotaan nyt ihan rauhassa miten homma etenee. Vepemeininkejä esittelin myös herra kiljukaulalle, koulutusvuoron ohessa. Kovin reippaana se sukelteli hurjasta allokosta leluaan ja matkusteli siellä samaisessa allokossa ekan kerran venekyydillä. Vepeäkään en sen suuremmin halua noin keskenkasvuisen kanssa aloittaa. Se saa pulikoida eri vesistöissä, eri keleissä ja tutustua vepe treenien ympäristöön. Katsellaan sitten myöhemmin lähdetäänkö tätä lajia tekemään. Tässä vaiheessa ainakin näyttää, että kaikki edellytykset olisi, jos haluaa lajin pariin palata.  Tyyppi ui reippaasti ja lähtee reippaasti veteen ja on aika tehtäväkeskeinen uimari, ei unohdu omille rundeilleen.

Pian edessä häämöttää jo 1-vee synttärit ja pian sen jälkeen luustokuvaukset, jotka joko löysää mun stressiä tai pahentaa entisestään..  Kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että tällä kertaa olisi terve koira!