Liian väärässä suunnassa, hallinta on historiaa!

Christan tokokoulutuksessa tänään. Aamulla treeneihin lähtiessä oma mielentila ei ollut paras mahdollinen, mistä lie taas johtunutkaan. Paikan päällä oma mieli kuitenkin onneksi tasoittui kummasti.  Tehtiin kaikki liikkeet putkeen koemaisesti. Päätin nyt ekan kerran kokeilla tällaisessa treenissä purkkipalkkaa ja päätin temputtaa liikeiden välissä, huutamisenkin uhalla. Arvasin, että koiran pää voi olla tiukilla, kun palkan odotus on liian suuri ja homma vaan jatkuu ja jatkuu.. Ja niinhän se vähän menikin ;)

Paikalla olot oli varmaa Ricoa, ei mitään huomautettavaa koiran tekemisistä, vain ohjaajajan toiminnasta. Ensimmäisenä liikkeenä oli ohjattu. Se meni ihan ok, pieniä korjattavia juttuja. Sitten Z.. Aamulla en saanut kelpietä seisomaan millään. Tein siihen muutaman korjauksen ja tässä se ei tietenkään enää istunut. Luoksetulo oli yllättävänkin hyvä, joskaan ei täydellinen. Ilmassa on ollut pahempaakin valumista, ilmeisesti viikolla tapahtunut huomautus ja keskustelu asiasta oli tarpeen.  Ruutu räjäytti sitten potin. Homma lähti ihan kauniisti käyntiin, kunnes koira varasti liikkurin käskystä ruudusta pois ja tuli kovaa mua kohti ja huusi siinä melkein kohdalla. Heh.. Metalli meni ilman ongelmia. Kaukoissa hiissasi itseään hurjasti eteenpäin ja oli tosi etupainotteinen, mutta mun mielestä kykeni kuitenkin takana olevista ihmisistä huolimatta työskentelemään. Tunnariin mielentila ei ollut ollenkaa sopiva, tässä ei pystynyt työskentelemään. Paketti hajosi käsiin. Otti vaan jonkun mukaan. Toisella lähetyksellä toi oikean. Seuraaminen levisi myös ja pahasti. Meillä on kulemma kilpahiihtokisat menossa ja siltä se tuntuukin. Kun lähden kävelemään niin koira singahtaa jonnekin mun edelle, ihan kuin se tietäsisi minua paremmin, missä sen kuuluu olla. Perhana.

No kaikenkaikkiaan olin tosi iloinen siitä, että meidän asennetreeni on sitten kai todella tuottanut tulosta. Ja koiran fiilis tehdä töitä oli parempi. Tekemiseen oli tullut kuulemma vauhtia ja voimaa. Niin ihanaa kuulla, koska itsehän ei tuollaista välttämättä osaa nähdä. Koira toimi eritavalla, kuin edellisillä kerroilla, kun Christa oli sen nähnyt. Tämä tuntuu niin hyvältä, vaikka vielä ei olla päämäärässä, mutta ollaan pystytty ottamaan iso steppi sitä päämäärää kohti. Ja erityisen hyvältä tuntuu se, että siitä mahdottomasta tuntuvasta on tullut puoliksi totta. Minä olen pystynyt murtamaan omat totutut kaavat tehdä tokoa ja saanut tuosta kiltistä koirasta esiin tuollaista röyhkeyttä ja sikailua. Nyt tiedän että me todella ollaan saavutettu yksi askel eteenpäin. Seuraava askel olisi ottaa tämä sikailu haltuun latistamatta tekemisen iloa. Saa nähdä miten sen kanssa onnistutaan, mutta haaste on otettu vastaan. Tästä on ilo jatkaa.

Pure kiinni hampaat, laske jalat maahan

Opinnäytetyö projekti tuli lopulta tiensä päähän ja taisi imeä minusta viimeiset mehut mukanaan. Lauantaina päätettiin juhlistaa tätä agilitykisoilla ja seuran pikkujouluilla. Tuntuikin, että edellisistä kisoista oli kulunut ikuisuus. Tämä kisatauko on tehnyt niin hyvää sekä minulle, että varmasti myös koiralle. Eikä me olla vieläkään aloittamassa suurta kisarupeamaa, mennään nyt vähän vähemmällä.
Loppusaldona Janakkalasta oli 0+hyl+hyl. Ei mitään päätä huimaavaa, mutta ihan hyvällä fiiliksellä.

Meidän arpaonni oli heittänyt meidät starttaamaan numerolla yksi. Onneksi osallistujia oli sentään sen verran, että rataan tutustuttiin kahdessa erässä, niin oli se hetki aikaa hakea koira ja kerrata rata vielä mielessään läpi. Ensimmäinen rata oli hypäri. Aloituksessa oli mukavasti ansaputki hollilla, mutta eipä sitäkään ehtinyt juuri miettiä, piti vain päättää, että ohjaa kuin putkea ei olisikaan ja luottaa koiraan. Näin ohjaten putkesta ei ollutkaan mitään ongelmaa. Keppejä edeltävällä hypyllä lennätin koirani lahjakkaasti jonnekin "hukkaan" ja ei siinä ollut mitään epäselvää, koira menee juuri sinne minne sen ohjasinkin. Sitähän voi taas spekuloida kuinka paljon sekunteja siihen hukkaamiseen paloi, mutta niin kovin turhaa moinen, hukattu mikä hukattu ja menetetyt sekunnit mitkä menetetyt. Ja siinä se. Pure kiinni hampaat.. Sitten olikin mukava kohta jossa sai irrottaa koiran tekemään ja sen jälkeen täytyi löytää tietenkin taas jarrut. Otinkin koiran niin tiukasti haltuun putkitykityksen jälkeen, että koiraparka joutui lähes pysähtymään ja kysymään, että minnes se matka jatkuu. Mutta fiilikset oikein hyvät kyseisen radan jälkeen. Toisella radalla jäin arpomaan yhden kohdan ohjaamista ja siihenhän se homma kaatuikin, muuta ongelmaa radalla ei sitten tietenkään ollutkaan. Samoin viimeinen rata, yksi moka, yksi virhe ja sitten loppurata puhtaasti maaliin. Ei paha. Sain treenittyä kontaktitkin tämän ansioista..

Viikonlopun jälkeen on vaivannutkin niin kova väsymys. Tuntuu, ettei ulkolukaan tuolla pimeässä piristä, ei niin millään. Koirat on joutuneet tyytymään yhä edelleen kevyempään ohjelmaan. Tuntuu, että lenkkejä joutuu karsimaan, jos tahtoo treenata ja toisinpäin. Minne tämä kaikki aika oikein katoaa? Perjantaina on luvassa Christan treenit ja tarkoituksena tehdä koemainen treeni ja pohtia treenisuunnitelmaa eteenpäin sen pohjalta. Mukavaa mennä kokeilemaan koemaista treeniä ja tilannetta, kun ei olla valmistatuduttu, niinkuin oltaisi kokeisiin valmistauduttu. Mennään vähän kuin lennosta ja kokeillaan millaista tulosta tämä erityyppinen ja vähäisempi treeni on tuottanut. Tiedän, että tietyt tekniikat on säpäleinä, mutta toivonkin, että ne säpäleet näkyy sellaisenaan, jotta voidaan saada mahdollisimman paljon irti koulutuksesta.

Silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas

Mistä nämä treenifiilikset oikein kumpuaa? Toisinaan tuntuu, että tarvotaan sellaista suota eteenpäin ja nyt kaikki on ollut vain ihanaa ja hauskaa. Vaikka tosiaan, tätä osaa nyt arvostaa, kun on ollut joinain päivinä niin tuskaisen kiire, ettei ole edes aikaa treenata. On vain niin iloinen niistä hetkistä, jotka saa viettää noiden ihanien koirien kanssa.

Lauantaina tokoiltiin "perhepiirissä" Raw:n äidin ja siskon seurassa. Oli kyllä taas niin mukavaa pitkästä aikaa! Ricon kanssa pääpaino oli ruudun bongailussa ja ohjatun kaarissa. Mukavasti tuo ohjattu on edennyt noin tehtynä parempaan suuntaan. Tuloksia odotellessa.. Ruudun kanssa ei olla ihan päästy entisille varmoille huippuleveleille. Voi bongailla vääriä suuntia, mutta täytyisi muistaa lisätä haastetta näihinkin, jotta saataisiin varmuutta. Raw:n kanssa tehtiin palkattomuustreeni kolmella liikkeellä ja nyt alkoi olla mukavampaa vapautumista esillä liikkeiden välissä. Mun pieni mustavalkoinen <3 Noutojen nostot on menneet vähän eteenpäin, mutta heti jos pääsee suoraan kapulalle se tapetaan yhä.. mutta ainakin siinä on asennetta! Pienet herneet päässä on alkaneet myös työstää pitoa ja sivulle tulemista samaan aikaan. Tosin onhan se haastavaa, kun sivulle tuleminenkaan ei ole ihan kristallin kirkas.

Raw meinasi unohtaa tunnarilla nenätyön, kun otettiin perjantaina hallilla liikkuri mukaan. Tätä jatkettiin lauantaina helpotettuna, nenätyö palasi, mutta Raw joutui silti pohtimaan, että kenelles kapula oikein kuuluu viedä. Osasi kyllä tehdä lopulta oikean valinnan. Tästä päätin jatkaa maanantaina jälleen itsekseni ja nenätyö oli jälleen muistissa ja kykeni työskentelemään myös läjällä. Hiljaa hyvä tulee :) Seuraamisia on kyllä vaan kovin onneton tehdä ilman "silmiä". Sulla on vain se tunne siitä, että nyt on varmaan hyvä ja pää ei näy liikaa. Se tuntui kuitenkin todella hyvältä. Toivotaan, että se sitä olikin!

Rixalle lisää ohjatun kaaria pikaisesti ja illalla selviydyttiin vielä kentän kautta läpi palkattomuustreenien. Ja ai kauheeta, kun mulla oli vallaton kelpie! Se oli suorastaan mahdoton, mutta niin ihana <3 Tehtiin liikkeet kahdessa setissä. Ensin tunnari. Nappasi vaan ensimmäisen eteen osuvan suuhun ja aloitti nenätyön vasta sitten. Löysi oman, pureskeli ja palautti reippaasti. Vire oli hiukkasen liian korkealla tunnariin.. Muttei se paljon parempi ollut ruutuunkaan.  Kelpoinen singahti suoraan kohti ruutua, pysäytys ja uusi lähetys merkille. Koira jatkoi edelleen vallattomasti kohti ruutua.. Kolmas lähetys merkille ja sitten malttoi tehdä sen. Ruutua kohti vauhdikkaasti ja kaartaen luoksetulomerkkien välistä jatkaen kuitenkin samaa vauhtia ruutuun.. Jep, sivulle kutsuttaessa veti railakkaasti ohi (kohti purkkipalkkaa) ja uudella käskyllä sivulle. Seuraamisessa ei pystynyt työskentelmään yhtään. Paikka hajoili joka ilman suuntaan. Vire oli niin korkealla tämän tekemiseen, että oli pakko ottaa ruutu vielä loppuun, josta päästin palkalle. Aika vallatonta menoa! Enpä olis jossain vaiheessa uskonut Ricosta saavani moista hulluttelua irti :D Toiseen settiin tehtiin luoksari, hyppynouto ja kaukot. Tästä palkkana odotti koko iltaruoka ja se iltaruoka taisi olla se juttu, joka teki koirasta noin mahdottoman - Kaikella rakkaudella mun ruskealle <3 Maanantai illan motto löytyikin facebookista:
"Miksi olla vaikea, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton"

Tiistaina aksailtiin Virkkalassa. Tosi kivat treenit vaan taas! Mikä mua vaivaa? Eihän tästä taudista parane koskaan, eihän? Jooko? Paljon pieniä hyviä asioita ja omat pikaiset lihaskuntotreenit, jotta saattoi sitten syödä Millan tuomaa ihanaa pätkisjuustokakkua. Toistankohan itseäni, jos sanon, että tosi hyvä fiilis jäi treeneistä.. Ricon kanssa onnistui käytännössä kaikki mitä tehtiin. Eihän se tuolla matolla liiku kovinkaan kummoisesti, mutta onhan se kiva joskus ehtiä tehdä ihan kaikki mitä aikoo. Raw oli myös pätevä, nuoren koiran kokemattomuutta ja sen sellaista, mutta hyvää menoa kaikkiaan. Nyt keskitytään yhtenä asiana ajatelemaan ja rakentamaan ponnistuskohtia alusta uudelleen, jotta tulevaisuudessa osattaisiin kääntyä optimaalisemmin.  Keskiviikkona sitten käytiin Tanjan kanssa kentällä tekemässä agilityn ja tokon sekaista mukavaa menoa. Me työstettiin poikien kanssa kotiläksyjä agilityn saralla ja vähän tokoiltiin. Ricon asenne oli yhä edelleen rautaa. Nyt meillä ei ollut mitään extrapalkkaa ja silti työskentely oli motivoitunutta ja reipasta. Nyt vaan erona maanantaihin, että paletti pysyi kasassa paremmin. Erityisen hienoa oli tehdä seuraamista ja vaikka tuli häiriköintiä, joka normaalisti rikkoisi Ricon pakan täysin - Niin nyt se vaan tiivisti kontaktia. Ollaanko tässä nyt oikeesti matkalla muutokseen, se on sittenkin ehkä mahdollista? Ai, että... <3 Raw teki pitkästä aikaa metallinoutoja ja mikä ihaninta, se käsitteli metallia ihan kuin puutakin.  Ihana pentu <3 Treenaaminen on niin mukavaa noiden ihanien otusten kanssa <3

Smiling Day

Hymyjä on monenlaisia..

Metrikieli

Smile..

Maanantai kului koulutöiden parissa ja hymykaksikko kera mummon saivat viettää rentoa vapaata. Sitten olikin vuorossa pari agilityiltaa. Tiistaina Virkkalassa. Olin ihan yllättynyt kun sain haastavalta tuntuvan radan sujumaan Ricon kanssa lopulta pienellä oikeiden säätöjen hakemisella ja oli taas vallan riehakas koira tulossa töihin! Hanna koulutti nuorten lupausten ryhmää ja meillä olikin oikein kivat tavallisuudesta poikkeavat treenit. Haettiin kisafiilistä ja jännitettä. Vois sanoa, että Raw:n ensimmäiset startit tehtiin samalla. Molemmilla kerroilla hienosti nollalla läpi. Miten se tuntuikin niin helpolta ja vaivattomalta. Olin niin tyytyväinen meidän yhteistyöhön. Tätä "kisasuoritusta" seurasi vähän oman kunnon kohotusta kuntopiirillä. Olipas taas ihan mukavaa, vaikka alussa tuntui, ettei millään jaksais ja viitsisi, mutta se viitsiminen on kuitenkin niin palkitsevaa.

Eilen sitten sain yhden suuren asian harteilta pois, kävin esittämässä opinnäytetyön julkaisuseminaarissa. Työtä on vielä ennen lopullista palautusta ja mun mielikuvituksen juoksulla taitaa tulla extramäärä lisää.. Onneksi ei ole luvassa kisoja viikonlopulle.. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että ollaan jo niin voiton puolella. Hetki puurtamista enää tämän työn kanssa. Hymyilyttää aikalailla! Suoraan julkaisuseminaarista jatkoin Juhan agilitytreeneihin ja niin hyvällä mielellä ei voi tulla, kuin hyvät treenit! Olipas antoisa ilta. Tosi kivaa, kun joku laittoi taas ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan omia tapojaan tehdä. Sain koiran toimimaan niissä "selviydy" kohdissakin. Ensi viikolla Raw pääsee taas vuorostaan Juhan koulutukseen. Tästä taitaa tulla niin hyvä agilitytalvi.

Raksulaisen seuraamisissa olen vähän löysännyt linjaa ja luulen, että se on ollut ihan paikallaan. Eihän se raukka ikinä opi, kun vaaditaan liikaa kerralla. Nyt on tullutkin tosi hyvänoloisia pätkiä. Hyvännäköisestä en tiedä, kun enhän mä nää mitä siel tapahtuu, mutta fiilis on ollut hyvä. Ricon ohjatun kaaret on työn alla, tehtävä vaan lisää ja paljon. Kaukoihin on kokeiltu uutta palkan paikkaa ja näyttää jäätävän hyvältä kotona. Saas nähdä kantaisko tämä kentälle saakka.  Seuraamisia ei olla juuri tehty ollenkaan, mut mä haluaisin ehkä viedä sen kokeeseen ja katsoa missä mennään. On rakenneltu purkkipalkkajännitettä, pidetty hauskaa ja temputettu paljon. Toki vielä pitäsi työstää monia asioita, mutta ehkä vois selailla koekalenteria sillä silmällä.

Niille jotka päättää selvii voittajina

Mitä se sitten pitää sisällään? Jokaiselle varmaan siinä on omat sisältönsä ja tarkoituksensa.

Jouduin jättämään lauantain agilitykisat väliin jäätävän päänsäryn ja nenän vuotamisen seurauksena.  Siinä lämmön noustessa sohvan nurkassa täristessä tuli mietittyä taas ehkä liiankin syvällisiä, mutta niiden lisäksi myös varmaan hyödyllisiäkin asioita. Ihmiset kisaavat koiriensa kanssa eri syistä. Toiset tahtoo voittaa, olla parhaita, saada menestystä, onnistua jossain tietyissä asiassa, viettää aikaa hyvässä seurassa.. Miksi minä kisaan? Olenko edes koskaan ajatellut moista? Minä kisaan siksi, että haluan saavuttaa sen mielettömän fiiliksen ja tunteen onnistuneesta yhteistyöstä. Se on oikeastaan meidän suuri tavoite, se tunne - kun olet samalla aaltopituudella koirasi kanssa ja homma vaan toimii. No sehän sitten joskus voi johtaa tuloksiinkin. Usein päivitykset on kovin tuloskeskeisiä, mutta minulle se tärkein ydin on se miltä tekeminen tuntuu, miten minä ja koira onnistuttiin tekemään tiiminä töitä. Joo myönnän, joskus sitä kaatuu huonojen tulosten ja pikkuvirheiden alle murehtimaan. Ihmisen pitäisi vaan osata kasvaa niitä suuremmaksi. Usein vaan murehtiminen syntyy oikean tunteen puuttumisesta.

Ollaan ehditty sentään tokoilla jonkin verran. Ricon ohjatun sisävät kaaret ovat kaareutuneet keskikapulaan. Miksi kaikille koirille käy jossain vaiheessa aina näin? Tiedän niin monta koiraa, jolle tämä liike oli ensin vallan helppo juttu, kuten myös meille ja meille se oli sitä yllättävän kauan, kunnes - zadam! eipä ole enää meilläkään. Mitä ihmettä siinä tehdään väärin, kun koirat alkaa yllättäen hakea keskelle.. Olisi ehkä pitänyt alusta alkaen puuttua sisäviin kaariin. No nyt se tehdään. Asenne on ollut kiva ja olen nähnyt itsekin koiran ilon ja energian, kunnes perjantain meno oli vähän vaisumpaa.. Ja tänään jouduin vähän herättelemään kuuntelemaan.. Tai ei olisi varmaan saanut, olisi varmaan pitänyt vaan antaa possuilla ja rynniä pysäytyskäskyt mennen tullen läpi ja jäädä päiväkävelylle vielä sen päätteeksi - Siis päiväkävelylle suorittamaan sitä luoksetuloa. No se herätys olisi varmaan ollut ihan hyvä juttu, mutta kun se kiukku jäi mun sydämeen asumaan ja siitähän seurasi taas se, ettei mun kanssa tietenkään ollut enää kivaa tehdä. Huoh, koiralle ei vaan voi esittää. On pystyttävä oikeasti päästämään siitä huonosta tunnetilasta irti, jotta koira taas tekee sun kanssa koko sydämellään. Varsinkin Ricon kohdalla tämä pätee vahvasti. Onneksi mukaan tuli kuin pakotettu tauko ja sain tunnetilan päästettyä ulos ja taas tehtiin yhdessä. Mutta tämä oli hyvä muistutus minulle taas omista tunteista, niiden vaikutuksesta ja hallinnasta.

Raw:n kans ollaan tehty omiamme, ilman treenikavereita. Se alkaa kyllä harmittaa mua päivä päivältä yhä enemmän. Tarvisin niin paljon auttavia silmiä, vähän käsiä ja jalkoja ja joskus myös suita - Siis liikkurointina, häiriönä ja palautteen annossa. Mutta me ollaan Raw:in kanssa päätetty selvitä tästäkin voittajina. Olen usein sanonut, että kakara on mainio ja hieno ja mitä muuta, mutta nyt olen päättänyt, että siitä tulee vielä hyvä tokokoira. Voi siitä tulla jonkinmoinen agilitykoirakin, mutta hyvä tokokoira ainakin. Nyt vaan vastaanotetaan niitä silmiä, suita, jalkoja ja käsiä! Vastaavasti tarjotaan vastineeksi samoja ruumiinosia.