Sokkeloiden ihmeellinen maailma

Uusi blogin nimi kuvaa koko meidän koiralauman värikirjoa ja samalla omaa ajatusmaailmaani. Koirille pyrin olemaan hyvin mustavalkoinen ja yritän joskus helpottaa omaa elämääni yrittämällä ajatella myös itse mustavalkoisesti - vaikkakin omassa päässäni jyllää sellainen ajatussokkelo, että moni järkyttyisi sinne eksyttyään! Analysoin, pohdin ja punnitsen asioita niin monelta eri kantilta, että heikompia hirvittää, kun itseänikin hirvittää joskus. Paljon helpommalla pääsisi, jos ei ajatusmaailma olisi niin värikäs, mutta toisaalta se analysointi ja pohtiminen on myös synnyttänyt loistavia oivalluksia. Ja sitten on tietenkin ne vaalenpunaiset pilvilinnat - Sen takiako pidänkin vaalenpunaisesta...? Oma pieni satumaailma keskellä pahaa maailmaa :)

Rixulainen taitaa "huolehtia" pikkuveljestään niin kovin ahkerasti, ettei paukut ole parina viime päivänä meinanneet riittää treenamiseen niin millään. Ville totesikin perjantain tokotreenejä seuratessaan, että "paikalla olo oli ainut joka onnistui hyvin!" Jep, näinpä juurikin! Mietin kyllä myös, että olenko liian kaavamainen treenaaja ja treenit toistavat aina toisiaan? Onko koiralla liian tylsää? Vai onko treenit oikeesti liian pitkiä? Kun hallillakin tunti tuntuu menevän hetkessä, enkä ulkona treenatessa katso edes kelloa. Mietin myös, että onko oma olemukseni tietämättäni jotenkin erilainen hallissa monen koiran kanssa samassa tilassa treenatessa. Ei siksi, ettenkö luottaisi Ricoon vaan siksi, etten olisi kenenkään edessä tai törmäisi toiseen koiraan tai ohjaajaan? Tai sitten on vaan ollut huono päivä.. Enkä mä nyt kovin huolissani ole, Ihan tosi! - Analysoin vaan, tavalliseen tapaani ;)

Rawfilainen tänään kisaturistina 8 viikon ikäisenä. Kiitokset Memmulle kuvista :)
Ja noi korvat näyttää lupaavalta, ehkäpä isänsä korvat tulossa - Tykkään :)

Kuvaaja: Emmi Jämsä

Kuulumisia

Lunta on tullut siihen tahtiin, että harju on muutettu jälleen hiihtoalueeksi ja me saadaan etsiä lenkkipolkuja umpihangesta. No onneksi lunta ei ole vielä siinä määrin, että umpihankilenkkeily maistuu vielä ihan hyvältä - Paitsi mummokoirasta.. Parka tulee lumipallona perässä, jää jälkeen ja saa tsempata, että pysyy Ricon ja mun menossa mukana. Ensi talvena mulla onkin sitten kaksi Ricon kaltaista menijää mukana. Rico on saanut myös treenailla tokoa lumessa ja nähtävästi on kovin tarpeellista treeniä, kun kaikkea ei näykään.. Kuten ohjatun kapuloita ja jos keskikapula näkyykin paremmin, kuin muut..Haastavaa ;)

Pikkumies ei kovin pitkiä aikoja vielä ulkona viihdy, mutta tuleepahan aina lenkin ajan harjoiteltua yksin oloa ilman muita koiria. Hyvin se osaa rauhoittua - tai no vähän itkee kun lähdetään, mutta palatessa on ihan hiljaista ja uninen pikkuvekara vastassa. Ja pitihän mun eilen vähän kokeilla miten sitä lähtis sivulle tuloa harjoittelemaan  - Aika mainio pikkukakara ;)
http://www.youtube.com/watch?v=1DtPWTI9fdI

Raw on kotiutunut

Pikku mies Tammikallion Raw muutti meille eilen. Sen elämässä on tapahtunutkin sen jälkeen hurjan paljon uusia asioita. On matkustettu autolla pitkin ja poikin, käyty vierailemassa Villen kotona, katsomassa agilitykisoja, odoteltu kisapaikalla "isoveljen" ratojen ajan, ravattu ulkoilemassa ja selvitty tarpeiden tekemisestä lumelle :) Pikkuisesta on ollut tarkoitus tulla Raw, mutta katsotaan jääkö se nimi vai muuttuuko vielä matkalla - kovin huonosti se tuntuu ihmisten suussa taipuvan? Pitihän Brendastakin tulla aikoinaan Xena ja muutaman päivän kutsuinkin sitä Xenaksi, mutta sitten neiti alkoi vain näyttää jossain vaiheessa NIIN Brendalta :D

Brenda mielestä pennut ja muutenkin liian tuttavalliset koirat ovat inhottavia, joten se on tuuttuun tapaansa kertonut nätisti, ettei se kaipaa sen lähempää tuttavuutta. Kuten kyllä Ricollekin aikoinaan, mutta nykyisinhän Ricon kainalo kelpaa nukkumapaikaksi koska vain ;) Rico sen sijaan on ihmetellyt pientä eläjää, eikä oikein aina tiedä miten noin pienen tyypin kanssa kuulusi elää ja olla. Ovat ehtineet jo leikkiäkin vähän ja Rico on selvästi sitä mieltä, että tosta vois saada superkivan leikki/juoksukaverin. Tosi kärsivällinen Rixulainen on ollutkin, antaa Rawsterin roikkua hännässä ja hyppiä päälleen. Olin jo huolissani, että uskaltaako sanoa ollenkaan, kun alkaa ottamaan päähän, mutta kyllä sieltä koulutuksen alkeetkin saatiin lopulta käyttöön :)

Raw oli tosiaan tänään agilitykisoissa turistina. Hienosti osasi rauhoittua häkkiin yksin nukkumaan kisapaikalla Ricon starttien ajan. Vähän saatiin onneksi Hannalta apua ja Hanna otti toimitsijaalueen lähelle Rawin häkkeineen, muuten en olisi viitsinyt sitä Ricon starttien ajaksi mukaan ottaakaan. Pienten unien jälkeen käveli jo hyvän matkaa jäähdyttelylenkillä mukana - Ricon spurttaillessa edellä ;) Toista rataa odotellessa leikittiin myös kisapaikalla betonialustalla ja sitten taas häkkiin nukkumaan. On se vaan hyväpäisen oloinen pieni bc:n alku.

Ricon ja mun kisat näköjään kisattiin ihan vaan näön vuoksi - olisi voinut jättää väliin. Minkäänlainen flow ei ollut läsnä. Huokaus.. No meidän ajatukset taisi olla uudessa tulokkaassa? Ensimmäinen rata kaatui neljän esteen jälkeen, kun kontakti/putki erottelu ei toiminut ja enpä varmaan itsekään ajoissa kertonut kumpi pitäis valita. Matkalla taisi tippua joku rima ja Rico ei meinannut irrota tekemään yhtä hyppyä ja latasi puomin keinun sijasta ja mitä vielä.. ? Tehtiin molemmat ihan omaa rataa. Aa:n yritin vielä vedättää onnistuneesti, mutta enpä tiedä miten teki sen - eikä kukaan tainnut nähdä :( Hypärillä meinasin kaatua heti alkumetreillä ja kompuroin eteen ja taaksepäin ja sain lopulta koiran oikeaan päähän putkeen. Meno oli kovin takkuilevaa ja tahmeaa. Ainut hyvä pätkä taisi olla lopun 3xputket.. Nollalla siis maaliin ja sijoituttiin sillä tahmeilulla vielä 3.! Eipä siis tainnut monta nollaa tulla.. Eipä siitä sen enempää. Ei ole olleskaan hyvä nollafiilis. Mutta jos Rixu pitäis kisoista hetken taukoa. Aletaan työstää kontakteja ja tota takkuilua paremmalle kanavalle ja totutellaan samalla uuteen elämän rytmiin kera uuden pikkunaskalin :)

"Etkä voi yhtään mitään menettää, joten anna mennä!!" Ricosta FI AVA :)

"Sä oot jo kerran nähnyt miten tää maailma romahtaa ja silti jostain tuhkan seasta noussut ylös taas.
Sä oot kerran jo luullut, etten tuu koskaan toipumaan ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa.
Niin mä voin luvata, et aina lopulta sä selviit mistä vaan ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan."

Sunnuntaina suunta kohti Hyvinkäätä ja luvassa oli agilitya kolmen startin verran. Matkalla mielessä pyöri se tosiasia, että nyt on kulunut vuosi ja se yksi päivä ensimmäisestä A-sertistä. Samalla yritin karistaa ajatusta mielestäni ja hoin itselleni, että "Me mennään tekemään kivoja ratoja. Kiva kisatreenipäivä luvassa. Tehdään niin hyvin kuin osataan. Kisataan itseämme vastaan." Ensimmäiselle radalla lähtiessä valioajatus hiipi kuitenkin piruna olkapäälle. Rata oli mukava ja täysin tehtävissä. Pituudella olin kuulevinani kolinaa ja turhautuminen iski tikarin lailla.. Ohjaus herpaantui ja pari estettä ennen maalia annoin koiran ottaa matkalta yhden ylimääräisen esteen. Ja sieltä pituudelta ei sitten tullut virhettä...!

Toiselle radalla lähdin jo nöyränä ja ajatukset oli todellakin vain hyvän radan tekemisessä ja siinä ehdinkö tokan vikan putken taakse, jotta saan koiran kääntymään putkesta oikeaan suuntaan. Ja kaiken lisäksi en edes ehtinyt! Rico pyörähti väärään suuntaan putkelta, mutta sain sen kalasteltua vielä viimeiselle esteelle ja siis nollalla maaliin. Muiden suorituksia katsellessa olin jo varma, että ollaan tiputtu jo kauas kärjestä, mutta oltiinkin yhä kolmannella sijalla, joka säilyi kisan loppuun saakka. Yllätys oli suuri, kun tajusin, että serti osuu juuri meidän kohdalle. Minun pikkukeepiestäkö tuli nyt AVA? Uskomatonta!

Viimeisellekin radalle sain pidetty pakan hyvin kasassa ja nolla jäi yhden riman päähän. Hitsin rima! Uskon, että sillä viimeaikojen surullisen kuuluisalla vekillä olisin voinut pelastaa sen, mutta kun piti yrittää jotain ihan muuta - Eikä koira parka saanut enää jalkojaan aseteltua oikein :/ No päivän saldo oli jo niin huima, että eipä noi pari rataa kauan jaksaneet harmittaa :) Hannalle sanoin viime vuonna, etten ota pentua, jos Ricosta ei tule valiota ennen sitä ja salaa mielessäni mietin, että tuplavaliota.. Mutta en sitä uskaltanut edes ääneen itselleni sanoa ja ajattelin, että taitaa olla liian iso pala purtavaksi meille, mutta mitä teki Rixulainen! Nyt on kyllä kuu ja tähdet siinä asennossa - että pikkumiehen kuuluu todellakin muuttaa meille. Eikös tätä vois kutsua jo kohtaloksi..? Ja minähän uskon kohtaloon...

Siinäpä aasinsilta pentuasioihin :) Viikonloppuna ehdittiin käydä pentuja katsomassa ja kuvittelenkohan, että pikkumies olisi tunnistanut minut? Ei kai? - Ne kyllä kaikki tulee tervehtimään sillä samalla iloisella avoimella asenteella ;D
Hanna sai taas toimia nopeana paparazzina, jotta saatiin kuvamateriaalia kasaan :D

Tai jos paniikki iskee ees vähän?

Miten helppoa ja vaivatonta noiden karvakorvien kanssa eläminen ja tekeminen onkaan! Ihan totta, mä yritän muistaa tän seuraavan kerran, kun ne tekee jotain väärin - eivätkä ymmärrä jotain pienen pientä juttua, minkä me ihmiset olemme keksineet niiden kiusaksi - yrittäen kuitenkin koko aika parhaansa ja kaikkensa onnistuakseen! Juuri niin! Huoh.. Miksi joskus vaan ihmiset osaa olla hankalampia kuin aina? Onneksi on koira, ihmisen paras ystävä aina ja ikuisesti <3 Ehkä karvakorvaterapia, lenkin, treenin ja paijaamisen merkeissä auttaa menemään taas läpi huomisen naama hymyssä..

Näinä hetkinä, kun on kovin kiitollinen koiriensa olemassa olosta ja seurasta tulee miettineeksi ehkä liikaakin. -Ainakin tällainen ihminen, joka aina jaksaa analysoida ihan kaiken joka ikiseltä kantilta. Entä jos pennun tullessa taloon minulla ei olekaan riittävästi aikaa kaikille koirille? Iskee kamala huoli siitä, että ehdinhän varmasti tehdä kaikkien kanssa riittävästi? Ihan varmastiko? Entä jos en millään ehdikään? Mitä sitten tapahtuu? Vai onko pennun tulo vain kaivattu Ricon treenejä keventävä tekijä? Olenko muka treenannut Ricoa liikaa? Entä ne kiireiset viikot, kun aika ei tunnu riittävän näillekään? Riittäisikö Ricolle ja pennulle jaettu treeniaika? Pitäiskö yrittää olla murehtimatta ja olla iloinen - näistä iloisista asioista? Ja luottaa siihen, että elämä ja aika vaan sopeutuu uuteen tilanteeseen?

Aurinkoista tänään

Jopa taivaalta pilvien välistä näin pilkahduksen auringosta.
Brenda on voinut paljon paremmin, jopa osa mielettömästä levottomuudesta on kadonnut. Miten ihanaa ja helpottavaa. Maitohappobakteerien voima? Tuntui jopa turhalta viedä Breetä eläinlääkärille, mutta mentiinpä nyt kuitenkin ja selväähän on, ettei kaikki nyt ihan kunnossa ole ja jos sille löytyisi jokin yksinkertainen selitys. Verikokeista ei paljastunut mitään kummallista. Kaikki kutakuinkin normaalia ja ennestään selväähän taisi olla jo se, ettei ruoka/kaikki ravinteet imeydy normaaliin tapaan ja tyttönen alkaa olla kovin hoikassa kunnossa. Mutta haimakokeiden tuloksia odotellaan vielä. Brenda sai kuitenkin tylosiini kuurin, niin katsotaan miten tämä tarina jatkuu, mutta tällä hetkellä valoisalta näyttää ja olen nyt iloinen näistä hyvistä aurinkoisista päivistä Brendan elämässä :)

Ricon kanssa ollaan pari päivää väännetty seuraamista ja muutakin tokoa. Seuraamisessa tehtiin asennetreeniä ja joo asenne löytyi ja myös painaminen löytyi mukana :D Kumma juttu, että se mieltää tohon asenteeseen mukaan painamisen ja kevyt pieni "kröhöm" sai sen painamaan yhä kovempaa ja voimakkaaampaan "kröhöm":iin vastaa matkalaukkuilemalla. Eilen sain sentään haettua sopivan asteisen "kröhöm":n jotta ongelma korjaantui. Niin kovin herkkää. Mutta asenne oli juuri sitä mitä hain. Ihana koira ja se sen silmien loiste <3 Tänään sitten päivän päätös agilitytreeneihin. Katsotaan mitä meidän loman jälkeisille kontakteille kuuluu. Toivottavasti hyvää..

Pienet pentuset ovat myös kasvaneet hurjasti. Ihanaa, kun ne ovat niin reippaita ja ihmisrakkaita. Mun uudesta rakkaudesta näyttää myös löytyvän aikas kiva on/off-nappi. Söpö pieni riiviö <3

Siirtyykö mustat pilvet meidän taivaalta?

On vaikea löytää oikeita sanoja kertomaan siitä miltä musta tuntuu..
Brenda on nyt sairastanut enemmän ja vähemmän marraskuulta saakka. Hetkittäin on hyviä päiviä ja sitten taas vatsa ei vain toimi, niinkuin pitäisi. Alussa se oli vain herkkävatsaisuutta, taas yksi mahasuolistokanavan tulehdus, mutta ei se sitten loppunutkaan. Tai loppuihan se - aina päiväksi tai pariksi, korkeintaan kolmeksi, alkaen jälleen uudestaan. Monet kyyneleet on ehtineet jo valua Brendan vuoksi. Vaikka mitään tarkempaa tietoa ei tässä vaiheessa olekaan, niin karu tosiasia on että mummokoiralla on pian mittarissa jo 13 ja elinvuodet vähenee väistämättäkin.

Mutta maanantaina Brendan tilannetta aletaan tutkia ja nyt yritän olla murehtimatta sitä mitä en vielä tiedä.  Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin hyvä. Brendalle on alettu nyt syöttää säännöllisesti maitohapobakteereita ja tänään on jo kolmas päivä kun vatsa on toiminut kutakuinkin normaalisti. On ilo nähdä se paremmassa kunnossa. Eilen Brenda myös kävi kruisailemassa Ricon treeneissä agilityradan nollalla läpi,  mun pieni rautarouva <3

Rico on onneksi ollut kunnossa. Se onkin saanut viettää joululomaa pohjoisessa ja nyt pikkuhiljaa aletaan palata treenirytmiin takaisin.  Eilen käytiin serkkuni Satun kanssa korkkaamassa tämän vuoden agilitykausi. Ricolle taisi kuukauden tauko tehdä terää. Näytti olevan niin kovin kivaa. Ton koiran ilo ja innostus saa minutkin niin hyvälle tuulelle :) Treeni sujui kokonaisuutena aika hyvin. Havaitsin myös yhden aikasyöpön meidän tekemisessä - ei se mikään uusi juttu ole, mutta kovin ongelmallinen näyttää olevan. Täytyy ehkäpä analysoida sitä ihan urakalla ja miettiä saisko sen flatworkinä työstettyä parempaan kuosiin.

Tänään tokoiltiin harjun lenkillä. Rico tekikin oikein loistavan setin. Ohjattu pelitti jälleen normaaliin tapaan hienosti. Peruasennot edestä haettaessa jäivät vähän vajaiksi- joten sitä vähän työstettiin.
Ja voi voi, lunta on vähän, mutta latuja ei vielä koko lentokentän täydeltä. Mutta kyllä jostain autosta kuoriutui suksipukuun päästä varpaisiin pukeutunut - mikäs muukaan, kuin hiihtäjä! Älkää ymmärtäkö väärin, en MINÄ hiihtäjiä vihaa - vaan NE vihaa mua ja mun koiria. Ne vihaa sitä, ettei ne onnistu saamaan syytä valittaa koirista tai niiden käytöksestä.  Kuin ne odottais, että koirat tekee jotain kamalaa ja luvatonta, jotta ne pääsisi sanomaan.. Mutta ei, ei nää koirat vaan tee! Ja niiden pipot kiristyy kiristymistään. Kiristyessään ne pyrkii omimaan koko harjun lumiaikaan itselleen ja koiria ei saisi ulkoiluttaa niin missään harjun alueella, koska koko Harju on heidän hiihtoaluettaan. Rico on myös varmaan niistä tosi pelottava - Ei ne voi ymmärtää kelpien luonnollista liikunnan tarvetta ja työskentelysädettä omistajastaan. Tämänkin suksijan katse oli läpitunkevan murhaava, muttei se mitään sanonut. Kaikki ei onneksi kuitenkaan kuulu tiukkapipo jengiin - Viime vuonnakin eräs mukava hiihtäjä jäi ihastelemaan meidän tokotreenejä :)

Mustien pilvien verhoa on raottanut sinnikkäästi yksi pieni valopilkku, joka on raivannut tietään hitaasti mun maailmaan ja mun sydämeen..

Tässä hän nukkuu kädelläni vajaan viikon ikäisenä ensimmäistä kertaa

3 viikon ikäisenä katselee minua silmiin ja miettii onko meille kirjoitettu yhteinen tulevaisuus

Joululomani aikana hän on kasvanut vallan hurmaavaksi
5 viikon ikäiseksi nuoren miehen aluksi.