"Vanno se mulle, et seuraat mua maailman ääriin"

16 vko tuli viikolla täyteen ja Rover on ehtinyt jos jonkinmoista. Välillä se totta tosiaan ehtii ja on ihan kamala! Onneksi väliin mahtuu niitä iloisia onnistumisen hetkiä. Mutta juu, harrastuskoiran halusin ja sellaisen sain. Ei ole mikään naapurin setien ja tätien sohvanlämmittimeksi tehty tämä paketti, eikä välttämättä edes helppoa ja kivaa harrastuskoiraa etsivän kaveriksi. Se on tehty mulle, vähän muista palikoista ;) Haastetta siinä tuntuu riittävän, mutta niistähän sitä tähtiä tehdään, eikös niin ;) Rover rakastaa ympäristöä, ihmisiä ja toisia koiria. Rakastaa ihan koko sydämestään tosi isosti. Se aiheuttaa välillä mulle vähän harmaita hiuksia.

Mun vanhemmat koirineen kävi kyläilemässä viime viikolla ja kauhulla ajattelin, että mitähän siitäkin mahtaa tulla. Rover joutuu varmaan jäähylle sata kertaa, kun kiusaa pienempiään. Mutta mitä tyhjää, sehän osasi käyttäytyä yllättävänkin hyvin. Toki se on kiinnostunut uusista tuttavuuksista, mutta kuin se olisi ymmärtänyt, ettei ne tahtoneet sen suurempaa tuttavuutta Roveriin tehdä. Saa nähdä miten meillä jouluna sujuu. Tää ikäkausi on ehkä ärsyttävintä pentujen kanssa. Ne kasvaa, voimaa tulee, mutta järki ja osaaminen puuttuu. 

Viikolla olikin sitten niin iki-ihanat treenit, ei ihan.. Rover vaan päätti singahtaa mun käsistä kentän laidalla olevien koirien luo. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut itse tehdä niin paljon asioita fiksummin ja paremmin. Mutta kun se ehti väläytellä jo edellisellä viikolla niin pätevää osaamista ja keskittymistä. Tehtiin meidän äidinkin avustuksella yksi häiriötreeni ja Rou oli tosi hyvä siinä. Mutta taas tullaan siihen, että äiti oli ollut maisemissa pidempään, asui Roverin kanssa saman katon alla - ja oli sen saatavilla ns. koko aika, niin eikö häiriö ollutkaan niin vaikea? Ei tarvinnut kiinnostua, kun pääsee moikkaamaan halutessaan sitten myöhemmin? No miten vain, niin viikolla toteutettu treeni ei pitänyt olla häiriötreeni, mutta sellainen siitä taisi tulla. Karkasi ja kun ei saanut tahtoaan läpi - niin huusi kuin syötävä. Että se osaakin olla uskottava ja kuulostaa siltä, että hän kuolee juuri siihen paikkaan!! Siinä voi kanssatreenaajat olla ihmeissään.. Niin ja tosiaan Roverille häiriötä luo jo pelkkä ihmisten tai koirien läsnäolo ja puhuminen vaikkei se kohdistuisi edes koiraan itseensä. Mitään ihmeellisempää ei tarvita, kun se on mennyttä miestä.

Onneksi meillä oli Marin kanssa sovittu treenit samalle viikolle. Käytiin läpi Roverin oppimaan peruutus- perusasento settiä, josta haluan eroon ja toteutettiin häiriötreeni, josta Rou selvisi ihan uskomattoman hyvin. Olin ihan varma, että se lähtee häntä viuhuen menemään, mutta ei. Ehti kyllä vilkuilla, mutta pysyi mun kans. Juteltiin tästä ongelmasta, joka kyllä näyttäytyi treenissä sellaisessa valossa, kuin sitä ei olisikaan. Omassa päässä oli taas ehtinyt analysoida ihan liikaa, miten tuo koira alkaa pian inhota minua, kun meidän tekeminen menee tällaiseksi vääntämiseksi ja millä tyylillä sitä lopulta palautteen hölmöilystä toimittaisi perille. Rover on tosi fyysinen ja voimaa käyttävä pentu. Se kiihtyy ja syttyy leikkiin paremmin kun sitä kohtaan on fyysinen. Joten on tuntunut, että fyysinen palaute voi vaan nostaa ja kiihdyttää sitä. Ottaa sen kuin haasteena, vähän kuin leikkinä. Oma reagoimattomuus taas saa vaan Roverin lisäämään ei toivottua käytöstä. Taidettiin löytää vastaus tähän. Tylsyys. Palautteen pitää olla koiran mielestä mahdollisimman tylsä. Kaikki hauska tekeminen katkeaa siihen. Mari sai kyllä taas valettua uskoa minuun. 

Ja onneksi meillä on vielä niin kultainen ja ihan paras kasvattaja! -joka kyllä kans saa vaikeina tuskan hetkinä, -kun oma usko meinaa horjua - nostettua sen taas takaisin. Roverissa on samoja piirteitä kuin Ricossa ja se vähän on saanut mua haukkomaan henkeäni ja miettimään asioita taaksepäin. Onneksi pojissa on erojakin ja onneksi olen Ricon kanssa tuon yhteisen matkan kulkenut. Molemmat mm. ovat häiriöherkkiä, katselevat telkkaria, huomioivat ympäristöään tarkasti ja siellä olevia ärsykkeitä, vapaaksi päästyään juoksevat kauas minusta - jos lähden karkuun eivät ns. lähde perään vaan juoksevat flänkäten etukautta kuin pysäyttämään. Voivat juosta kutsuttaessa vaan ohi, pysähtymättä kohdalla, karkailevat pentu aikana.. No nykyisin Rico on oikea luottokoira lenkeillä ja varsinkin Roverin jälkeen se tuntuu niin helpolta. Mutta onhan niissä eroja. Rover kiihtyy paljon kovemmille kierroksille. Ricokin kiihtyy - mutta ahdistuksesta (esim. kotiin paluut -> eroahdistus). Roverin vireen säätely tuntuu paljon paremmalta. Se vaikuttaa helpolta "nollata" ja taas kiihdyttää uudestaan. Roveria ei ahdista tai jännitä, se on jotenkin itsevarma ja sinut itsensä kanssa oleva tyyppi. Se ei ole osoittanut mitään agreen viittaavaa käytöstä. Rico oli jo tuon ikäisenä esittänyt ensimmäiset hyökkäilynsä. Rover päin vastoin vaan rakastaa lajitovereitaan. Ricollakin on ollut sietämistä, kun kaveri tahtoo syödä luunsa lähes kylki kyljessä - yhdessä. Ja jotenkin mulla on noiden häiriöiden suhteen sellainen olo, että kun Rover kasvaa ja ymmärtää mitä siltä halutaan kentällä, niin se pystyy tuolla itsevarmuudella sulkemaan häiriöt Ricoa paremmin pois. Tämän aamun treenit ainakin lupasi hyvää. Jotenkin tuntui, että tuo tylsyys kortti palautteena toimii. Myös metsäulkoilu sujui hienosti ja Rover vastasi jokaiseen kutsuun. Edistystä kerrakseen!

Pentu elämää

Pelé saapui Nummelaan täytettyään 7 viikkoa. Ison pojan elkein se valloitti ensin takapihan ja sitten sisätilat. Ei paljon arastellut uutta paikkaa. Automatkalla tuli myös hyvin selväksi, että kaverilla on ISO oma tahto, ja jos ei mene asiat mieliksi niin se kyllä kuuluu. Eikä voi puhua mistään pienestä pennun nyyhkytyksestä tai edes huutamisesta vaan ääneen käyttö oli lähinnä sitä luokkaa, että kaveri on hengen hädässä ja kuolema koittaa nyt heti! Kutsumanimeksi Pelélle muotoutui Rover (Range Roverista).

Rover 7vko @ Katri Mure

Tämän jälkeen viikonloppuna ajeltiin vielä Tampereelle, jolloin piti olla alunperin pennun luovutusviikonloppu. Ihana kasvattaja Katri oli järjestänyt meille pentuluennon, aivan loistojuttu :) Rover sai viettää viikonloppua vielä pentusisarustensa kanssa. Sunnuntaina osallistuttiin norjalaisen Monica Wickstromin tokoseminaariin. Olin ihan yllättänyt miten hienosti Rover osasi rentoutua ja rauhoittua kentällä, kun mitään tekemistä ei ollut tarjolla.

Päällimmäisenä asioina itse seminaarista ja Monican koulutusajatuksista mieleen jäi kosketukseen totuttaminen, - jotta koira ei koe sitä pahana tai rangaistuksena - ja sillä voidaan ohjata koiraa tekemään oikein. Bongaamisen opettaminen nameista luopumisen kautta niin, että koira katsoo eri käskyllä ohjaajaa ja eri käskyllä namikättä (toisin sanoen myöhemmin kohdetta). Ja runsas targettien käyttö useissa eri liikkeissä pysäytyspaikoissa, kuten eteenmeno, kiertohässäkkä ja luoksari. Eteenmenossa käytettiin useita targetteja joista voi olla apua esim. flänkkäävälle koiralle. Ymmärtääkseni ajatuksena oli käyttää targetteja pääsääntöisesti aina, niissä liikkeissä missä niitä käytettiin ja jos koira sai juosta läpi, sille annettiin vapautuskäsky ja kun kisassa ei ole targettia, niin koira ei koe tarpeelliseksi jarrutella turhaan ennen pysäytyskäskyä. Muutenkin Monican näkemys oli, että kun koiralta vaaditaan selkeät kriteerit - menemään loppuun saakka targetille saakka, niin koirat eivät ala ennakoida. Hyvä ajatus syntyi myös häiriötreenistä, jota toteutettiin hyvin samantyyppisesti mihin ollaan Suomessa totuttu, mutta lisänä tähän pyrittiin lisäämään ohjaajan "voimaa" ja tilanteen hallitsemista koiran silmissä sillä, että ihmiset lähestyivät ohjaajaa ja ohjaaja työnsi/tuuppasi ihmiset pois luoltaan. Monica kannusti myös kehumaan paljon isommalla energialla ja huomasin hänen käyttävän työskentelyssä paljon jännitteiden luomista ja niillä pelaamista. 

Milli oli avannut blogiinsa hyvin Monican ajatusmaailmaa KLIK (Lainaan linkin tähän, niin pääsen itse helpommalla ;))

Rover on osoittautunut tähän mennessä kovin kiltiksi, helpoksi pennuksi (ps. jälkihuomio, perun sanani kiltistä ja helposta :D!), -sanoisinko ehkä jopa osan aikaa rauhallisen oloinen. En tiedä onko sillä vain niin vahva pää :D Pystyy rentoutumaan ja nukkumaan helposti. Siitä löytyy kyllä vauhtia ja potkuakin tarpeen tullen, jota olen pyrkinyt valjastamaan omaan käyttööni ;) Ja iltakilarit on välillä sellaisia, että seinät vaan paukkuu. Alussa ruoka ei tehnyt niin hyvin kauppaansa, mutta työstön jälkeen sekin on alkanut maistua aika kivasti. Alussa myös tarjosi ruuan kanssa vahvasti staattisuutta ja passivoitumista, mutta hyvin olen mielestäni saanut sitäkin lukkoa auki ja aktiivisuutta tilalle. Leikkiminen on taas ollut helpompaa. Lelujen omimishalu on iso ja kahden lelun leikki onkin työn alla. Rover on myös aika itsenäinen, ei sellainen pentu, joka kulkee jaloissa mukana kaikkialle. Pidin sitä aluksi aina pihalla vielä erillisessä aitauksessa (piha-aidan verkon raot liian suuria) ja kevyttä liinaa sen perässä esim. metsässä. Nyt (ainakin toistaiseksi) olen saanut vähän paremmin kaupattua tuota yhdessä kulkemista, tosin mitään isoja ja liian lähellä olevia häiriöitä se ei vielä tokikaan kestä. Tämä tuleekin olemaan mielenkiintoinen uusi matka.  Mutta vallan mainion oloinen pentu kaiken kaikkiaan, tykkään siitä tosi paljon <3

8vko

Kesälomafiiliksiä

Ricon kanssa ollaan tosiaan vedetty lonkkaa kaikesta tekemisestä ja vain lomailtu Pohjoisen reissun ajan. Koiraparka on joutunut vaihtamaan yöpaikkaakin useampaan otteeseen ja elämään & olemaan lastenkin kanssa. Takaisin Etelään paluun jälkeen on kyllä univelkoja nukuttu ihan urakalla pois.

Päijänteen rannalla 

Aivokuorma on muutaman nukutun päivän jälkeen nostettu tappiin ja aloitettu muistelemaan miten siellä oikealla puolen kuljettiin ja mitä kaikkea. En tiedä kyllä onko Rico kovin kiitollinen tästä? Pienesti puuhailee ihan mielellään, mutta ei RT kyllä taida olla meitä kumpaakaan varten. Ricoa piristäisi kun saisi vähän edes juosta, eikä piipertää siinä vieressä - mikä ei ole tuolle koiralle se luontainen työskentely etäisyys millään muotoa. Rico on muutenkin ollut koko loman jotenkin laiskempi kuin ennen. Kyllä se mukaan on lähdössä aina joka paikkaan, mutta pelkkä lenkkeily sitä ei tunnu kiinnostavan enää entiseen malliin. Uimaan kyllä lähti aina tosi mielellään, muttei enää uikaan ihan yhtä innokkaasti kuin ennen. Välillä tyytyi vaan omaehtoiseen kahlailuun rantavedessä. Kun tuollainen perusrauhallinen koira siirtyy veteraani ikään, niin kai siinä voi tahti jo vähän hidastua. Ricolla tuli tosiaan heinäkuun lopulla mittariin se 8-vuotta. Tai tiedä sitten kuinka paljon se oikeasti ikävöi Rawta tai koiraseuraa ylipäätään.

Suomussalmella

Rico on ollut kyllä loistava opettaja, miten ja millaisena haluan tulevaisuudessa pennulle maailmaa esitellä ja millaisia mielikuvia luoda. Ricon kohdalla on enää tässä iässä vaikea hajottaa tai rakentaa uudestaan tiettyjä kaavoja, joiden mukaan se on koko elämänsä toiminut. Hassua miettiä, miten aikoinaan Ricon kanssa lähdettiin ihan uunoina tottiskentälle ja miten meidän treenit siellä käynnistyivät. Muistan ikuisesti kuinka päästiin mukaan arkitokoa ylempään ryhmään ja kouluttaja totesi, ettei me oikein voida tehdä suunniteltua treeniä, kun en saa koiraani mitään kontaktia. Siitä lähdettiin liikkeelle. Toko oli vielä suhteellisen suurta utopiaa ja tekniikka edellä edettiin koulutusten mukaisesti. Sitä ei tietenkään missään nimessä olisi pitänyt tehdä niin päin. Matkalla oppii aina. Rawn kanssa mulla oli paljon selvemmät sävelet miten lähdetään etenemään. Raw nyt oli ominaisuuksiltaan muutenkin erilainen. Tässä vuosien saatossa on rakentunut yhä enemmän ajatuksia siitä mitä pohjataitoja haluan työstää ensin ja millaisia mielikuvia luoda. Ne pirulaiset kun rakentuu ihan itse, jos niiden eteen ei tee töitä. On paljon helpompaa suunnitella koulutusta alusta alkaen, kun tietää minne on menossa ja mitä haluaa.

Puutossalmella

Niin lomalla ;)

Pohjoisesta kotiintulo matkalla käytiin myös ihastelemassa suloisia pentuja :)

Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa ja syystä. Asiat eivät ole edenneet suuntaan tai toiseen. Toisaalta voisi olla niin paljon kirjoitettavaa, mutta toisaalta en edes tiedä mistä aloittaisin.. Puoli vuotta on nyt takana lääkekuuria ja mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Raw on vain kutistunut entisestään. Tuntuu, ettei ruoka ota kiinni enää koiraan ja lihakset vain häipyvät.

Rawn jalka/jalat oireilee edelleen. Halvausoireita tulee ja menee, joka ikinen päivä ne ovat läsnä meidän elämässä. Muttei koskaan niin, että ne veisivät koiralta ns. jalat alta. Raw on voinut vallan hyvin elää ns. kotisessen elämää.  Näin kai moni kulmakuntien koira elää..  Lenkkejä olen uskaltanut pidentää, mutta toki täytyy pitää järki päässä niiden kanssa. Lenkeillä saan alku-spurtti-jännitteen jälkeen Rawn rentoutumaan tosi hyvin ja se liikkuu selvästi sopivaa vauhtia kroppaansa kuunnellen. Liikkuminenhan on tilanteeseen nähden tosi hyvää. Mutta treenaaminen on ollut jäissä. Koira toimii juuri niin kuin se on työstetty ja mitä siltä on haluttu. Pienetkin rauhallisemmat liikkeet saa sen jännittämään kroppansa hyvin eri tavalla ja silloin se väsyy ja veltostuu hetkessä. Selvää on ollut, ettei treeni tee sille hyvää. Palkkaus tilanteissa koiran huutaminen myös kertoo omaa tarinaansa. Kierrokset nousee aivan liian korkealle ja uskoisin myös, että kyseessä on jonkinmoinen turhautuminen kun yrittää tehdä niin kovin, muttei kroppa vastaa siihen mitä pää tahtoo. Joten kaikki treenaamiseen liittyvä on pistetty jäihin ja yritetty hakea vain hyvin stressitöntä ja rentouttavaa puuhaa.

Nuo suun/kielen oireet myös vaikeuttaa mitään palkkaukseen liittyvää, koska Rawlle on vaikeaa antaa ruokaa suuhun. Raw ei meinaa joka hetki saada otettua kädestä/ maasta/ kiposta ruokaa. Ahneutta on sen verran, että usein se yrittää niin kauan, kunnes onnistuu lopulta. Mutta tässäkin ollaan jouduttu opettelemaan ihan uutta tapaa miten saadaan ruoka mun kädestä koiran suuhun. Täynnä oleva ruokakuppi on helpompi tyhjentää, koska siinä on niin paljon tavaraa. Mutta ruuan loppuvaiheessa töitä joutuu selvästi tekemään paljon enemmän, jotta kaiken ruuan saa nostettua. Syömättä ei kaveri ole koskaan tämän vuoksi jäänyt, mutta vaikeuksia selvästi on. Viime vuoden puolelta video aiheesta, jossa vilahtaa myös jalan ongelmat: Klik

Toinen ongelma tuon suun muodostuu siitä, että vahingossa on alkanut nieleytymään "tavaraa" jota ei ole koskaan ennen ollut tarvetta syödä. Tässä kohtaa voin vain todeta, että tunnen oman koirani sen verran hyvin, että tiedän - sen haluavan leikkiä esim. kävyillä ja kantaa niitä, mutta ei syödä niitä. Syömis-tarkoituksessa kaiken "roinan" haaliminen olisi muutenkin hyvin erityyppistä toimintaa. Mutta paljon tavaraa on mennyt vahingossa kurkusta alas ja sitten niitä tietenkin yökitään ja oksennellaankin, onneksi ei olla vielä jouduttu lekuri reissuille tämän vuoksi. Paljon arjen haasteita ja hidasteita on siis kertynyt Rawn sairauden myötä. Pakkasillakin ilmeni ihan uusi ongelma kun nuo hermohäiriöiset jalat ei meinannut tuntea kylmää riittävään nopeasti. Tässä vielä vertailukohtana video, joka kertoo miten iloinen ja hyvin liikkuva Raw kuitenkin on, kun saa mennä rennosti ja vapaasti: Klik Voi tätä ristiriitaisuuden määrää, samaan aikaan ihan hyvä vointinen ja kuitenkin niin kovin sairas.

Ensi viikolla meillä on edessä kontrollikäynti neurologilla. Ajatukset on kovin sekavat sen suhteen. Rawhan on myös reagoinut tosi voimakkaasti anestesiaan (joka johtunee juurikin aivoista), niin väistämättä mielessä on myös se tosiasia, että mitä aivoissa on tapahtunut tässä välissä ja onko Rawlla edes enää mahdollisuutta selviytyä anestesiasta. Kyllä täytyy sanoa, että tämä tilanne on käynyt aika raskaaksi hyvin monellakin eri tapaa.

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota..

Mitäkö meille kuuluu nyt.. No jaa - vaikea kysymys, johon on vaikea vastata. Raw ei ole kuoleman kielissä, sillä ei oletettavasti ole kipuja ja se on ihan hyväntuulinen. Se näyttää ulkopuolisen silmään ihan jopa normaalilta. Mutta ei se pysty lenkkeilemään samoja matkoja/aikoja kuin ennen, saatikka treenaamaan. Se väsyy ja "löystyy" tosi nopeasti. Onhan se toipilas, vähän kuin itse lähtee kipeänä lenkille, ei vain jaksa eikä pysty. Järjetön säätäminen on jäänyt pois ja elämä on suhteellisen tasapainoisen rauhallista. Tavallaan se on huomattavasti helpompaa, kun koira "hyväksyy" osansa eikä pura itseään tyhmiin toimintoihin. Mutta onko kyseessä vain tilanteen hyväksyminen vaiko kunnon romahtaminen niin, ettei jaksa enää säätää ylimääräistä.. 

Ricon kanssa kävin jonkun kerran Vepetreeneissä, eikä se yhtään helpottanut oloa, päinvastoin. Olihan treeneissä ollessa hetkiä, kun pystyi vain unohtamaan ja toisten ihmisten seura teki tehtävänsä positiivisessa mielessä. Mutta lopulta aina iski se epätoivo ja valtava kaipuu, kun en pääse Rawn kanssa enää.. Suunnitelmista ja tavoitteistaan irti päästäminen on yllättävänkin tuskaista. Tehtiin töitä ja kehitystä tapahtui. Tiedän mihin kaikkeen Rawlla olisi ollut mahdollisuuksia ja tottapuhuen olisin uskonut, että se olisi siihen pystynytkin tämän kesän aikana. Samalla olen miettinyt, onko tavoitteet liian tärkeitä minulle itselleni? Onko tämän tarkoitus olla karkea opetus siitä, että vaikka tavoitteita asettaa, niin samalla on osattava vain päästää irti lopputuloksesta.  Yksi elämän vaikeimpia asioita itselleni tuo luopuminen, irti päästäminen - ihan kaikessa. Sitä mä opetan koirille, mutta pitäisköhän itsellekin..  Ja jostain luin, että mitä enemmän pystyy luopumaan sitä enemmän voi saada.

Tätä elämää kun ei aina ihan kaikessa voida ohjailla, niin on vain jatkettava päivä kerrallaan ja annettava Rawlle paras mahdollinen elämisen arvoinen elämä kesti se sitten vielä vuosia tai vain kuukausia. Sitähän me kukaan ei voida koskaan tietää.. 

Kesän ekat Vepekokeet ja näytelmiä

Tokon SM:ien jälkeen oli tarkoitus Tokossa alkaa treenailla uusia liikkeitä paloitellen samalla kuin Vepe otettaisiin hetkeksi ykköslajiksi. Noh, toisin kuitenkin kävi. Raw kun ehti juosta päin kantoa ja sai selkänsä hyvin jumiin tällistä. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun sairaslomaa kehiin ja totaalinen uintikielto päälle. Olin jo optimistisena ehtinyt varata tyypille Vepekoepaikankin - ajatuksella, että jos se ei tunnu valmiilta - niin paikan saa joku muu onnellinen tai onhan mulla tuo toinenkin koira.. Noh, eipä siinä paljon ehtinyt valmistella, kun Raw oli uintikiellossa, eikä maallakaan juokseminen/treenaaminen kuulunut toipumiseen. Joten päätin kokeilla muistaako Rico vielä liikkeet ja joo autettuna se teki kaikki läpi aika kivasti. Niin päätin pitää koepaikan ja antaa Ricon kisata.  Ja herra kelpiehän kisasi itselleen VOI1 tuloksen 99/100p ja 2.sijan.

Täytyy kyllä sanoa, että kaikessa itsepäisyysyydessään, itsenäisyydessään ja itsepintaisuudessaan mahtava koira! Mitäs sitä treenaamaan, jos kerran osaa ja tietää mitä tekee. Tyyppi on ollut pari vuotta seuraherrana ja tosta noin vaan, se tietää tasan tarkkaan mitä se tekee ja miten sen tekee. Uskomatonta! Tosin mun luottamus ei ollut ihan näin kova, mutta Rico osoitti, että syytä olisi, kun kyseessä on Herra iso R. Rawn kanssa vaan tällainen ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Sen kanssa töitä on tehtävä niin paljon enemmän.

Heti kokeen ensimmäisessä liikkeessä köyden viennissä riitti jännitystä, kun koira palasi takaisin veneeltä köysi rinnuksilla. Jossain kohtaa Rico kääntyi katsomaan sivulle, kun palkkaa ei heitetty (eihän me toki riittävästi mitään palkattomuuksia ehditty treenaa, kun vaan kokeiltiin toimiiko liikkeet..) ja seuraavassa hetkessä köysi oli suoraan sen leukaa vasten. Se katsoi köyttä miettien selvästi tarttumista, mutta ei, ei tarttunut kiinni! ja tässä kohtaa pelkkä suun avaaminen olisi ollut kohtalokasta, mutta ei avannut! Mun luottopakki! Kahden veneen liikkeessä, mulla oli vain muistikuva, että koira pitää lähettää tosi ajoissa, jotta ehtii flänkiltään saada veneen kiinni. Ajoitus osui tosi hyvin ja koiran saavuttaessa köyden mietin, että tarviikohan mun vahvistaa rantaan lähteminen - mutta ei näköjään tarvinnut, sinne se lähti suuntaamaan, kuin vanha tekijä. Ja voi miten pollea ja ylpeä ilme naamalla se odotti minua rannassa! Sitten olikin se Ricon "painajainen" hukkuva.  Käytiin tutustumassa hukkuvaan ja päätin, että ei puku päällä, ei leikkien vaan ihan vaan syöden ja rapsutellen. Rico ei jotenkin pidä ollenkaan hukkuvan kanssa leikkimisestä (jostain syystä), vaan tuntuu, että tutustuminen ja luottamus hukkuvaan on isompi juttu. Ja nähtävästi tästä oli apua tai sitten aika on ajanut ongelman yli. Mutta hukkuva tuotiin rantaan saakka. Vedossa Rico oli ajatumassa tosi pahasti ohi maalilinjan, mutta lähti itse ilman käskyjä korjaamaan ja päätin että en ala käskyttämään ja puuttumaan, annan koiran tehdä ja sehän korjaisi ihan maalitolppien lähelle. Tästä siis -1p ohituksesta. Mutta olin niin tyytyväinen koiraan! Ja rannansuuntainen vienti sujui kuin viennit nyt keskimäärin Ricolta, eli ongelmitta ;) Mitäpä siihen lisäämään. Kun osaa, niin sitten osaa.

Raw sai sitten käydä vuorostaan näytemissä kääntymässä H-jahdissa. Olihan melkein jo epätoivo iskeä, kun en meinannut saada Rawta ravaamaan taluttimessa, silloin kun haluaisin. Kyllä se ravasi - silloin kun itse halusi. Onneksi parin päivän "tiukalla" treenillä ravi alkoi löytymään paremmin. Tuomaroimassa oli David Cavill ja mukaan oli ilmoittautunut enemmänkin - ei-niitä-näyttelytähtiä. Omaa vuoroa odotellessa vähän meinais jo alkaa huolestuttaa, kun ei H:n saaminen näyttänyt ihan itsestäänselvyys olevan. Siniset silmät tai karvan laatu tai määrä ei näyttänyt olevan este, mutta rakenteesta tuomarilla oli hyvinkin tiukka linja ja T:tä ja Hylättyjä tippui surutta. Rawn kohdalla arvostelu ylitti kuitenkin odotukset ja saatiinkin EH ja sijoituttiin vielä Avoimen luokan kakkoseksi- no huh huh! Ja kehässä seuraamisesta saatiin kymppi, heh ;) Tuomaria vähän meinasi naurattaa, kun Raw yritti "seuraamisosuutensa" jälkeen vielä tällätä itseään perusasentoon ;) Nyt sitten TK4 muuttui FI TVA:ksi. Kuulostaahan se aika kivalta :) Eikä enää tarvi lähteä näyttelykehään. Tällä me pärjätään oikein hyvin :)

Kippis tuoreelle FI TVA:lle 

Sä taot ja ne takoo sua aina eniten silloin kun on rauta kuumaa

Ollaan saatu jo Rawn suuta siihen kuntoon, että noudotkin on voitu ottaa takaisin treeniohjelmaan ja siinähän sitä pään vaivaa on riittänytkin. Nurminoudot on olleet sattuneista syistä jotenkin tosi pop, hiekalla nostot on olleet ihan jotain omaa luokkaansa. Katselin siinä hiekkatreenien jälkeen niitä jarrutusjälkiä ja tajusin sen, mitä sillä kapulan kanssa oikein tapahtuu. Voi hyvää päivää sentään. Ensin otetaan etupääliuku ja siinä samalla kapula rullaa rinnuksilla ja siinä vauhdissa sitä yritetään saada suuhun samalla kahmien puoli kenttää hiekkaa mukaan.. Että sellaista. Muutamia nostotreenejä on jouduttu muistuttelemaan tämän myötä. Noh viime viikon aiheena on tämän lisäksi ollut hahmottaminen, se kaikista vaikein asia Rawn kanssa. Jos on käynyt ruudussa, niin voi olla vallan vaikea hahmotta sen jälkeen mistä ohjautun kapula löytyy ja veri vetää (kirjaimellisesti - taitaa olla sukuvika ;))- niihin "tehtyihin juttuihin" ja sinne missä ollaan oltu jo. Ei kaikki galaxit ole ihan kohdillaan aina.

Vepekausi on käynnistymässä ihan pian ja suuri halu päästä tekemään sitäkin lajia jälleen. Nyt vaan ennen Tokon SM:iä, -mikäli sinne päästään mukaan..Tosin facebookissa on kiertänyt sellaista tarinaa, että ei olisi mennyt keskiarvokisaksi, joten se tarkoittaisi automaattisesti että oltaisiin mukana.. Niin ennen niitä oletettuja SM:iä on vaan mietittävä vähän miten suunnittelee ja koostaa treeniviikot. Vepeily tuo mukavaa vastapainoa, mutta kun Toko tarvis nyt panostusta ja ne vapaapäivät on arvokkaista arvokkainta. Tämä kaikki lisättynä kaikkeen muuhun. Täytyy myöntää, että tämä kevät on ollut muutenkin tavallaan raskasta aikaa. Kun havahtuu miettimästä yhä useammin "kun mä tästä kesästä selviän.." niin mitä siitä voi päätellä. Sitten kun selviän syksystä, talvesta ja jälleen ensi kesästä.. Niin joskus on kai tultava vaan päätöspiste tälle selviämiselle ja on aika alkaa elämä. Pahoin vaan pelkään, että sekin päätöspiste vaatii minusta veronsa. Mutta oma vapauteni ja terveys lienee sen arvoista, jos siitä edes osan voisi vielä saada säilyttää.  Joten ei muuta kun suunta kohti sitä elämää hymyssä suin. Onneksi tähän kevääseen on mahtunut myös paljon hyviä ja ihania asioita, jotka on antaneet valtavasti voimia <3

Jatkoa edelliseen koepostaukseen

Niin paljon asioita pyöri mielessä ton sunnuntain kokeen jälkeen, etten tiedä sainko niitä väsymykseltäni riittävästi auki kirjoitettua. Joten jatkoa luvassa. Täytynee siis vielä todeta, etten ollut pettynyt koesuoritukseen, jos sellainen mielikuva tekstistä nousi esiin. Liikkeethän sujui noin niin pääpiirteittäin varsin mukavasti. Enemmän olin huolissani siitä mistä moinen fiilis ja muutokset koiran tekemisissä kumpusi. Ja juuri okein sopivasti oli tullut luettua ja pohdittua tuota paljon linkitettyä blogipostausta koirien hyvinvoinnista.

Nämä kaikki on ennestään tuttuja ajatuksia, joita on tullut pyöriteltyä päässä treenejä, liikuntaa, huoltoa ja lepopäiviä suunnitellessa. Helposti sitä upotaan liiallisuuteen tai ei nähdä mitä omassa koirassa tapahtuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Itse varmaan välillä ihan suorastaan ylianalysoin mistä mikäkin käytös voi johtua, kun onhan niillä koirilla pelkästään niitä heikompia treenipäiviä ilman sen suurempaa syytä, niinkuin meillä ihmisilläkin. Mut sairaan koiran myötä sitä tuntee itsensä niin kovin tarkaksi koiransa tekemisille ja muutoksille käytöksessä ja liikkeessä. Samaan aikaan peläten olevansa liian sokea, kun on liian lähellä ja näkee koiraa päivittäin.

Tammikuun ajan meillä oli kuukausikortti lähihalliin ja treeniä tulikin (ihan suunnitellusti ja tarkoituksella kuukauden ajan) enemmän kuin normaalisti. Mutta en siltikään missään nimessä tarkoita jokapäiväistä treenaamista. Järjestän aina Rawlle vapaapäiviä, mieluummin useammankin per viikko. Keskimäärin varmaan treenattiin 3-4krt vko hallilla, mutta se on meille jo tosi paljon. Pieniä 2-5min. kotitreenejä voidaan tehdä useamminkin, mutta ne on sitten kuormittavuudeltaan hyvin paljon kevyempiä. Yleensä en niin tarkkaan laske treenien määrää vaan mietin juurikin niiden vaikeutta koiralle - henkisesti ja fyysisesti. Tammikuulla ehti olla monen monta osaprojektia ja kisakuntoa tavoiteltiin valmiiksi, joten treenien kuormittavuus on varmasti ollut kovalla tasolla. Ennen viimeistä koetta taisin lopettaa tarkan päiväkirjan pitämisen ja hukkasin treenien punaisen langan. Tuli jotenkin liian suuri tarve vahvistaa kaikkea ja sekin lisäsi kuormittavuutta juuri ennen kokeen lähestymistä. Vaikka tässäkin pidettiin koetta edeltävä päivä vapaana ja viikolla oli lisäksi vapaata. Valmiiksi olin kuitenkin suunnitellut että kokeen jälkeen löysätään reilusti tahtia.  Tammikuun oli tosiaan tarkoituskin olla tiukka treenikuukausi. Mutta jälkeenpäin mietittynä tahtia olisi ehkä ollut hyvä löysätä jo viikkoa aiemmin. Jälkeenpäin on helppo nähdä kirkkaammin.

Raw myös äänteli, tai no miksi kiljumiseksi sitä voisi kutsua.. ensimmäistä kertaa kisakehuihin vapauttamisesta ja se oli vähintään outoa. Se tapahtui paikalla istumisen ja tunnarin jälkeen. Raw oli varmaan kiihdyksissä, mutta miksi?  Musta se vaikutti jonkinmoiselta stressin purkautumiselta, ehdin miettiä jo kipuakin. (Onneksi meillä on se lekuriaika tällä viikolla) Eikä tuo ääntely ole mitenkään tyypillistä Rawta kehässä - ilman lelua. Siitä voi lähteä tuollainen ääni leikkiessä, mutta siinä vaiheessa yleensä leikkiä on syytä rauhoittaa tai muuttaa. Ainut missä ääntely kehässä olisi jotenkin edes normaalia voisi olla seuraamisen aloitus, mutta ääntely on ihan toisenlaista. Rawlla on hyvä ja positiivinen leikkimurina (lelu suussa) sitten se kiljumisen kaltainen ääni (joka ei ole hyvä), innokas piippaaminen, onnellinen ääntely/hymähtely ja tuskastunut/vaativa ääntely/hymähtely (odottaa esim. ruokaa). Ja tuo kisakehään kantanut ääni oli juuri se ei-toivottu kiljuminen. Silloin yleensä mielentila on liian kiihtynyt - ja hommaa pitää rahoittaa. Mutta nyt lähdetään tavoittelemaan kaikin asein jälleen takaisin sitä stressitöntä ja onnellista treeni- ja kisakaveria.

Tämän syvällisemmin ja laajemmin - kuin edellisen koepohdinnan kautta - en aiheeseen tässä ja nyt tartu. Käyn omassa päässä niin paljon pohdintaa, miksi ja miten, mitä ja milloin, jotta tämä ilta ei sen avaamiseen riittäisi.

Onnellinen pieni bordercollie? 

Vaikee löytää, kun ei tiedä mitä etsitään. Vaikee suunnistaa, kun ei nää yhtään mitään.

Brendan ajatteleminen ja puuttuminen arjesta saa vaan aika ajoin kyyneleet silmiin. On asioita, joita on vaan kohdattava, vaikka  ne tekisi kuinka kipeää tahansa. Myös Ricon käytös on Brendan lähtemisen jälkeen muuttunut, johtuuko se enemmän mun ikävästä vai siitä (Ricosta) itsestään. Se vahtii meidän asuntoa ja pihaa jotenkin tiukemmin ja määrätietoisemmin kuin aiemmin. Haukku ja murina irtoaa tuon tuostakin pienimmistäkin asioista. Rico tuntuu stressaantuneemmalta, sitä näyttää ahdistavan yksin jäämisetkin taas enemmän.  Se on vienyt Rawn nukkumispaikan mun jaloista ja nukkuu mielellään itse siinä.. Ei aavistustakaan miten koirat kokee lauman jäsenistä luopumisen, mutta onhan Rico elänyt koko elämänsä mulle tulemisen jälkeen Brendan kanssa. Ricolle eroahdistuskoirana kuitenkin tutut rutiinit ja tavat on yksi peruspilari, että sen maailma pysyy kasassa. Brendan puuttuminen on varmaan tavallaan yksi tuttu ja turvallinen pala pois sen elämästä. Eiköhän aika korjaa meidät jälleen. Minäkin sain lopulta itseni lääkärille ja toivotaan nyt että tämä koko syksyn ja talven sairastelukierre saataisiin lopulta loppumaan ja saisin taas kuntoa kohoamaan edes sille tasolle, missä se on ollut.

Raw kanssa ollaan yritetty tokoilla ahkerasti. Kovasti koekuumetta pukkaisi ja niin olisi syytäkin jos yhtään mielii edes harkita saavansa tuloksia SM:iin kasaan. Tosin tällä hetkellä tuntuu kovin utopistiselta ajatukselta, että saatasiin edes 1-tulokset kasaan, niin loistokkaasti on treenit menneet. Ohjattu ei vaan ota onnistuakseen. On kokeiltu vaikka ja mitä, mut Raw vesittää mun hyvät suunnitelmat kerta toisensa jälkeen ja keskikapulalle on niin turhan helppo päätyä. Ja kyllähän ne kaaret sieltä aukee, mutta kun se ensimmäinenkin toisto pitäisi saada onnistumaan. Tuo hahmottaminen on vaan jotenkin niin vaikeaa ja koira voi lähteä mitä ihmeellisimpiin suuntiin. Tunnari lähti silloin aiemmin paranemaan, mutta nyt luisutaan persmäkeä alaspäin ja kovaa. Kovin epävarma olo alkaa olla itsellä siitä, mistä tää kaikki johtuu. Mä en enää edes suostu analysoimaan. Tekemisissä ei oo mitään järkeä, eikä mitään logiikkaa. Se joka näkee sen tänään, sillä ei ole aavistustaan siitä mitä se on huomenna, saatikka mitä se oli eilen. Nyt vaan yritän itse pysyä mustavalkoisena. On hyvä ja huono suoritus, ei mitään siltä väliltä. Ja onhan noita toimimattomia pikkupalikoita niin kovin paljon. Niinkuin perusasennot, paikalla olot, jätöt, kaukot.. Mutta koskas niitä ei olisikaan ;)

Vuoden viimeisiä

Vuoden 2014 viimeisiä päiviä viedään. Viikko sitten lähdettiin Nummelasta matkaan ja suunnattiin Lahteen Nuorten koirien Tokoringin treenipäivään Oilin koulutukseen. Rawn asenne oli jotenkin äärettömän häikälemättömän röyhkeä. Loistavaa sinänsä, ettei pienistä ota itseensä, mutta kun tarvis saada jotain palautetta läpi. Perusasennot otettiin syyniin. En tajua miten ne voi vieläkin olla niin hemmetin huonoja. Milloin mihinkin suuntaan vinossa. Varmaa uusi opettelussa oleva temppu teki osuutensa ja kiertyy vaan taakse. Ja juu välillä jää vajaaksi. Törmää, ottaa tukea jalasta - kääntää itsensä siitä, pomppii. Korjaa itseään johonkin suuntaan vaikka olisi oikealla paikalla. Kai mä olen vaan huijannut itseäni sillä meidän perusasentokuurilla ja työstänyt vaan ripeyttä, en muuta? Ja nyt seuramisen yhteydessä perusasennot on sitä paitsi kuoleman hitaita. Ei auta, kun käydä ongelmaan uudestaan käsiksi ihan kaksin käsin ja hihat käärien. Mutta tosiaan Raw vaan tekee näitä ilmekään värähtämättä innoissaan kun tehdään uudestaan ja uudestaan. Jos yritin vähän moittia, ettei nyt mennyt ihan nappiin ja siksi otetaan uudestaan, niin sen naama loistaa kun naantalin aurinko "uudestaan!uudestaan!"

Ohjattua ehdittiin ottaa myös ja nyt olisi se hetki, kun pitäisi lisätä haastetta ja laskea koiralle enemmän vastuuta. Se oli kuulemma melkein ihan pölvästi, mutta pelasti maineensa viime metreillä ;) Hah, Rawn todellinen luonne vaan paljastuu ;) Mä en jotenkin ihan vielä pysty ostamaan tuota röyhkeyttä ihan satasella. Mä yhä väitän, ettei se vaan ihan joka hetki tajua ihan kaikkea.. Toko on niin vaikeaa. Eikä aina vaan ihan pysty hahmottamaan ilmansuuntia ;) Jos voi sekoittaa ihan suvereenisti esim. istumisen ja makaamisen yksi päivä ja todentotta hyvin vakavalla naamalla oikein parantaa asentoaan makuulla kun käsketään istumaan, niin mitä vain voi unohtaa tai sekoittaa? Raw voi ja pystyy kyllä. Siitä puheen ollen uusi Z:n istuminen alkaa näyttää aika hyvältä. Onneksi uskalsin lähteä työstämään ja uskoin itseeni. Sen voisi uskaltaa ottaa jo ensi vuonna koekäyttöön.

Ja nyt kun Raw on ollut parempi ja voinut hyvin, niin eiköhän Brenda vuorostaan ole sairastellut. Aina jotain huolta ja murhetta mukana kannettavana.

Lahdesta treeneistä jatkettiin oikein Linnan kautta pohjoiseen Joulun viettoon.  On täällä vain niin kaunista. Miten nauttiikin ihan vain noiden maisemien katselusta ja luonnossa kulkemisesta.

Remonttia ja muuttoa

Tuon edellisen koulutusviikonlopun jälkeen on saatu treenien suhteen laittaa pillit pussiin koko huhtikuuksi. Meillä alkoi remontti ja muutto jutut painaa todenteolla päälle ja kalenteri oli siivottava kaikesta muusta tyhjäksi.

Kelpiekin on "joutunut" matkalla mahtumaan Breelle ostettuun "kissakokoiseen" petiin.. Todistetusti mahtuu.. Mitä nyt voi keikahtaa välillä kyydistä..

Koko remonttipuuhat lähti liikkeelle tämän aivan väärään kohtaan asetetun seinän purkamisella.

Herra rakennustarkastaja oli tietenkin heti paikalla tarkastamassa tilannetta ja  purkamisen etenemistä, kun samalla valvoi, että oppipoika pysyy turvallisen etäisyyden päässä..

Sellainen siitä sitten tuli..Onneksi on tuo sähköasentaja paikalla hoitamassa piuhat paikoilleen ;)

Pääsiäinen kului pitkälti näissä vermeissä

Ja sen pirullisen lattian irrotus.. Kyllä nautin noista päälle tulleista laatoista tämän jälkeen vielä enemmän!

Siinä missä Kelpie oli hyvin tärkeänä raksalla mukana, niin  bc:llä oli taiteellisempi näkemys rakennusmateriaaleista. Keppejä, palloa ja käpyjä ilmestyi ahkeran raksamiehen toimesta lautakasan päälle tuon tuostakin.

Koko kööri ulkoilemassa välillä..

Lattialämmitystä..

Ja Raw:lla oli koko aika ihan valtava halipula <3

Ja remontin ohessa se päätti alkaa kivenpyörittäjäksi..

Päivät oli pitkiä ja yöunet jäi vähiin..

Mutta kyllä vaan uudet pinnat näyttikin hyvältä!

Meillä oli hyvin "liikkuva jääkaappi" käytössä..

Rico toi tärkeimmän omaisuutensa huolissaan pakattavaksi..

Ja sitten me pakattiin lopulta viimeiset tavarat kyytiin ja muutettiin vielä puoliksi keskelle remppaa..

Virallisen muuton jälkeen jätkät koeajoi takapihan kunnon vappurallien merkeissä.

Että sellaista meille. Nyt oleillaan "tavaroiden kanssa" ja yritetään löytää jokin symbioosi niiden kanssa elämiseen ja yritetään löytää ne ;) Seuraavat päivitykset lieneekin jo enemmän treenin täyteisiä. Katsellaan missä moodissa Spaceman onkaan lomansa jäljiltä..