Jatkoa edelliseen koepostaukseen

Niin paljon asioita pyöri mielessä ton sunnuntain kokeen jälkeen, etten tiedä sainko niitä väsymykseltäni riittävästi auki kirjoitettua. Joten jatkoa luvassa. Täytynee siis vielä todeta, etten ollut pettynyt koesuoritukseen, jos sellainen mielikuva tekstistä nousi esiin. Liikkeethän sujui noin niin pääpiirteittäin varsin mukavasti. Enemmän olin huolissani siitä mistä moinen fiilis ja muutokset koiran tekemisissä kumpusi. Ja juuri okein sopivasti oli tullut luettua ja pohdittua tuota paljon linkitettyä blogipostausta koirien hyvinvoinnista.

Nämä kaikki on ennestään tuttuja ajatuksia, joita on tullut pyöriteltyä päässä treenejä, liikuntaa, huoltoa ja lepopäiviä suunnitellessa. Helposti sitä upotaan liiallisuuteen tai ei nähdä mitä omassa koirassa tapahtuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Itse varmaan välillä ihan suorastaan ylianalysoin mistä mikäkin käytös voi johtua, kun onhan niillä koirilla pelkästään niitä heikompia treenipäiviä ilman sen suurempaa syytä, niinkuin meillä ihmisilläkin. Mut sairaan koiran myötä sitä tuntee itsensä niin kovin tarkaksi koiransa tekemisille ja muutoksille käytöksessä ja liikkeessä. Samaan aikaan peläten olevansa liian sokea, kun on liian lähellä ja näkee koiraa päivittäin.

Tammikuun ajan meillä oli kuukausikortti lähihalliin ja treeniä tulikin (ihan suunnitellusti ja tarkoituksella kuukauden ajan) enemmän kuin normaalisti. Mutta en siltikään missään nimessä tarkoita jokapäiväistä treenaamista. Järjestän aina Rawlle vapaapäiviä, mieluummin useammankin per viikko. Keskimäärin varmaan treenattiin 3-4krt vko hallilla, mutta se on meille jo tosi paljon. Pieniä 2-5min. kotitreenejä voidaan tehdä useamminkin, mutta ne on sitten kuormittavuudeltaan hyvin paljon kevyempiä. Yleensä en niin tarkkaan laske treenien määrää vaan mietin juurikin niiden vaikeutta koiralle - henkisesti ja fyysisesti. Tammikuulla ehti olla monen monta osaprojektia ja kisakuntoa tavoiteltiin valmiiksi, joten treenien kuormittavuus on varmasti ollut kovalla tasolla. Ennen viimeistä koetta taisin lopettaa tarkan päiväkirjan pitämisen ja hukkasin treenien punaisen langan. Tuli jotenkin liian suuri tarve vahvistaa kaikkea ja sekin lisäsi kuormittavuutta juuri ennen kokeen lähestymistä. Vaikka tässäkin pidettiin koetta edeltävä päivä vapaana ja viikolla oli lisäksi vapaata. Valmiiksi olin kuitenkin suunnitellut että kokeen jälkeen löysätään reilusti tahtia.  Tammikuun oli tosiaan tarkoituskin olla tiukka treenikuukausi. Mutta jälkeenpäin mietittynä tahtia olisi ehkä ollut hyvä löysätä jo viikkoa aiemmin. Jälkeenpäin on helppo nähdä kirkkaammin.

Raw myös äänteli, tai no miksi kiljumiseksi sitä voisi kutsua.. ensimmäistä kertaa kisakehuihin vapauttamisesta ja se oli vähintään outoa. Se tapahtui paikalla istumisen ja tunnarin jälkeen. Raw oli varmaan kiihdyksissä, mutta miksi?  Musta se vaikutti jonkinmoiselta stressin purkautumiselta, ehdin miettiä jo kipuakin. (Onneksi meillä on se lekuriaika tällä viikolla) Eikä tuo ääntely ole mitenkään tyypillistä Rawta kehässä - ilman lelua. Siitä voi lähteä tuollainen ääni leikkiessä, mutta siinä vaiheessa yleensä leikkiä on syytä rauhoittaa tai muuttaa. Ainut missä ääntely kehässä olisi jotenkin edes normaalia voisi olla seuraamisen aloitus, mutta ääntely on ihan toisenlaista. Rawlla on hyvä ja positiivinen leikkimurina (lelu suussa) sitten se kiljumisen kaltainen ääni (joka ei ole hyvä), innokas piippaaminen, onnellinen ääntely/hymähtely ja tuskastunut/vaativa ääntely/hymähtely (odottaa esim. ruokaa). Ja tuo kisakehään kantanut ääni oli juuri se ei-toivottu kiljuminen. Silloin yleensä mielentila on liian kiihtynyt - ja hommaa pitää rahoittaa. Mutta nyt lähdetään tavoittelemaan kaikin asein jälleen takaisin sitä stressitöntä ja onnellista treeni- ja kisakaveria.

Tämän syvällisemmin ja laajemmin - kuin edellisen koepohdinnan kautta - en aiheeseen tässä ja nyt tartu. Käyn omassa päässä niin paljon pohdintaa, miksi ja miten, mitä ja milloin, jotta tämä ilta ei sen avaamiseen riittäisi.

Onnellinen pieni bordercollie?