"Motivaatio on psyykkinen tila, jonka mukaan määräytyy mitä ja millä vireydellä yksilö kulloinkin tekee. Motivaatio muodostuu erillisistä haluista ja tarpeista. Hyvin motivoitunut yksilö toimii tehokkaasti ja suhtautuu tekemiseensä positiivisesti."
"Krapula johtuu keskushermoston yliärsytystilaan joutumisesta"
"Krapula ehkä enemmänkin elämän muista murheista ja päätöksistä? Niin, siis lauantai kului Vapun motivointikoulutuksessa ja nyt päivän jälkeen olo oli kuin pahimmassakin krapulassa, kummallista ja outoa suorastaan. Liikaa ulkoilmaa, palelemista, stressiä (niistä muista asioista..), väsymystä, päänsärkyä, ajattelemista ja sen pureskelemista? Mut eikös toi krapula seuraa usein mukavaa iltaa - okei, ei kai ne aina ni-iin mukavia ole, -mut usein kai voidaan olettaa niiden olevan? No joka tapauksessa antoisa päivä motivointikoulutusta ja päälle sen seuraukset - krapula? Mitähän nykysin seuraa sitten siitä normaalista krapulan aiheuttajasta..? Jääköön tältäkin viikonlopulta testaamatta..
Mut siis juu, paljon pieniä ajatuksen sirpaleita. Paljon myös tuttua asiaa, jota oli taas hyödyllistä muistutella mieleen. Kuinkas sitä sokaistuukaan arkeen ja haluaa oikoa asioita, mutta kun ei nämä karvaiset ole koskaan automaatteja - saadakseen jotain on tehtävä töitä, niin koiran kuin omistajankin. Taas ties monennenko kerran muistutus siitä, ettei mitään saa ilmaiseksi.
Paljon eri harrastusvaihtoehtoja pyörii mielessä ja lauantain jälkeen treeniajatuksia. Nyt haluaisi kokeilla paljon ja kaikkea. Pää on vaan jotenkin niin pyörällä tämän kaiken muun sotkun keskellä, ei oikein osaa tarttua mihinkään tai viedä mitään eteenpäin - elää vaan jotenkin päivä kerrallaan, joo hyvähän sekin kai on, mutta oman mielenterveytensä kunnossa pitämiseksi pitäisi näköjään rakentaa enemmän tulevaan.. Siis niinku pidemmällä tähtäimellä. Nyt on vaan jotenkin niin väsynyt, ei vaan jaksa.. Ehkäpä tämä tästä taas aikanaan, kun saataisiin potilaskin taas kuntoon, mutta se vie oman aikansa. Viikko on kuitenkin onneksi jo takana leikkauksen jälkeistä elämää.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
torstai 26. syyskuuta 2013
Pinnan alla kuohuu
Sairastuvalla jo 6.päivä leikkauksen jälkeen. Huomenna tasan viikko leikkauksesta ja ensi viikon keskiviikkona poistetaan tikit ja käydään kontrollikäynnillä. Ja Raw on kuin sitä ei olisi koskaan leikattukaan. Pinnan alla kuohuu, pikku koira on valmis singahtamaan maata kiertävälle radalle pienimmästäkin henkäyksestä.
Viikko on ollut yllättävän raskas kaikkine hoitotoimenpiteineen ja koirien erikseen ulkoiluttaminen vie paljon enemmän aikaa. Sunnuntai meillä oli selkeä takapakki päivä hyvin menneen lauantain jälkeen. Raw:lla oli vielä isompi setti lääkkeitä käytössä silloin ja jopa ärähti Ricolle tuolloin.. Siis Raw..? Rauhaa rakastava kaveri, joka ei koskaan sanoisi pahaa sanaa kenellekään. Taisi tosiaan olla aika kipeä ja lääkkeet vielä sumentamassa tajuntaa. Onneksi Rico oli enemmän hämillään tapahtuneesta ja siltä ennemminkin putosi silmät päästä, kun se ihmetteli pikkubroidin toimintaa. Selvittiin siis säikähdyksellä ja koirat jälleen erilleen toisistaan..
Tramalin lopettamisen jälkeen Raw on alkanut muistuttaa enemmän itseään ja mä kun jo jossain vaiheessa viikkoa pekäsin sen masentuvan. Oli niin luovuttaneen näköinen ja apaattinen. Mutta mitä turhaan, nyt on ilme kirkastunut taas entiselleen. Eilen päästiin myös kokeilemaan hieman pidempää metsälenkkiä Hannan viedessä Herra Kelpien aksaamaan. Iso kiitos Hannalle, nämä on nyt niin isoja asioita, kun olen yksin tätä karusellia pyörittämässä. Vaikka monet ihanat ihmiset ovat eläneet meidän kanssa tätä läpi, niin olen jotenkin kokenut olevani tosi yksin arjessa tämän tilanteen kanssa. Siksi pienetkin asiat tuntuvat isoilta.
Kylmähoitopotilas nautiskelee. Tämä hoitotoimenpide sentään rauhoittaa avaruusmiehenkin hetkeksi.
Mutta hassua kyllä, tässäkin tilanteessa Rico on ollut meidän porukan heikoin lenkki ja aiheuttanut eniten pään vaivaa. Se stressaa muuttuneita järjestelyitä RaW:ta enemmän. Rico on niin omanlaisensa. Myös siellä pinnan alla kuohuu. Rico stressaaa niin helposti ja kun ahdistus ottaa vallan, niin sille on lähes mahdoton kertoa, että ahdistuminen on niin turhaa. Korvat ja aivot katoaa, kunnes tilanne purkaantuu. Se on jotenkin hassua ja ristiriitaista. Rico on se porukan kovis, edellä kulkija, joka varmistaa turvallisen tien kaikille. Se kaveri joka on tyyni ja cool, itse rauhallisuus, mutta joka sanoo viimeisen sanan aina kun haluaa. Ottaa lelut, jotka se haluaa. Saa Raw:n väistymään pelkällä katseellaan ja olemuksellaan. Samaan aikaan se on porukan hermostunein, ahdistunein ja tietyistä asioista ja tilanteista stressaantunein. Kuvittelin joskus tuon porukan koviksen olevan se jäätävän järkevä tasapainoinen tyyppi, mutta ei. Raw on huomattavasti tasapainoisempi. Tämä Ricon mielenkiitoinen luonnepohdinta saatteena viikonloppuun. Ollaan nimittäin menossa Ricon kanssa Vapun motivointi koulutukseen ja mielenkiinnolla odotan mitä lauantai tuo tullessaan.
Viikko on ollut yllättävän raskas kaikkine hoitotoimenpiteineen ja koirien erikseen ulkoiluttaminen vie paljon enemmän aikaa. Sunnuntai meillä oli selkeä takapakki päivä hyvin menneen lauantain jälkeen. Raw:lla oli vielä isompi setti lääkkeitä käytössä silloin ja jopa ärähti Ricolle tuolloin.. Siis Raw..? Rauhaa rakastava kaveri, joka ei koskaan sanoisi pahaa sanaa kenellekään. Taisi tosiaan olla aika kipeä ja lääkkeet vielä sumentamassa tajuntaa. Onneksi Rico oli enemmän hämillään tapahtuneesta ja siltä ennemminkin putosi silmät päästä, kun se ihmetteli pikkubroidin toimintaa. Selvittiin siis säikähdyksellä ja koirat jälleen erilleen toisistaan..
Tramalin lopettamisen jälkeen Raw on alkanut muistuttaa enemmän itseään ja mä kun jo jossain vaiheessa viikkoa pekäsin sen masentuvan. Oli niin luovuttaneen näköinen ja apaattinen. Mutta mitä turhaan, nyt on ilme kirkastunut taas entiselleen. Eilen päästiin myös kokeilemaan hieman pidempää metsälenkkiä Hannan viedessä Herra Kelpien aksaamaan. Iso kiitos Hannalle, nämä on nyt niin isoja asioita, kun olen yksin tätä karusellia pyörittämässä. Vaikka monet ihanat ihmiset ovat eläneet meidän kanssa tätä läpi, niin olen jotenkin kokenut olevani tosi yksin arjessa tämän tilanteen kanssa. Siksi pienetkin asiat tuntuvat isoilta.
Kylmähoitopotilas nautiskelee. Tämä hoitotoimenpide sentään rauhoittaa avaruusmiehenkin hetkeksi.
Mutta hassua kyllä, tässäkin tilanteessa Rico on ollut meidän porukan heikoin lenkki ja aiheuttanut eniten pään vaivaa. Se stressaa muuttuneita järjestelyitä RaW:ta enemmän. Rico on niin omanlaisensa. Myös siellä pinnan alla kuohuu. Rico stressaaa niin helposti ja kun ahdistus ottaa vallan, niin sille on lähes mahdoton kertoa, että ahdistuminen on niin turhaa. Korvat ja aivot katoaa, kunnes tilanne purkaantuu. Se on jotenkin hassua ja ristiriitaista. Rico on se porukan kovis, edellä kulkija, joka varmistaa turvallisen tien kaikille. Se kaveri joka on tyyni ja cool, itse rauhallisuus, mutta joka sanoo viimeisen sanan aina kun haluaa. Ottaa lelut, jotka se haluaa. Saa Raw:n väistymään pelkällä katseellaan ja olemuksellaan. Samaan aikaan se on porukan hermostunein, ahdistunein ja tietyistä asioista ja tilanteista stressaantunein. Kuvittelin joskus tuon porukan koviksen olevan se jäätävän järkevä tasapainoinen tyyppi, mutta ei. Raw on huomattavasti tasapainoisempi. Tämä Ricon mielenkiitoinen luonnepohdinta saatteena viikonloppuun. Ollaan nimittäin menossa Ricon kanssa Vapun motivointi koulutukseen ja mielenkiinnolla odotan mitä lauantai tuo tullessaan.
Avaruusmiehen mielipide näistä toipumissäännöistä: "Ällällää Älläll lää!!" |
lauantai 21. syyskuuta 2013
Silmät kiinni katsotaan pystyykö tuuleen nojaamaan
Kuvittelin tämän tekstin syntyvän kuin itsestään, mutta fiilikset on jotenkin kovin sekavat ja oikeiden sanojen löytäminen vaikeaa. Vein Raw:n perjantai aamuna leikkaukseen, jo koiran jättäminen sinne häkkiin sai aikamoisen tunnekuohun aikaan. Lopulta iltapäivästä sain puhelun, että Raw oli leikattu ja sen voisi hakea kotiin. En tajunnutkaan miten järkyttävän pahalta tuntui nähdä koiransa leikkauksen jälkeisessä kunnossa. Sieltä se tuli epävakain horjuvin ja hetkittäin päättömin askelin kauluri päässään kyynärät puudutettuna. Yritti heiluttaa häntäänsä, mutta oli aivan jossain toisessa todellisuudessa. Ja kun pysähdyttiin, niin putosi välittömästi lattialle. Onneksi sain Satun (serkkuni - selvennykseni, kun näitä Satuja on niin paljon ;)) mukaan. En tiedä miten olisin selvinnyt tästä keikasta ilman! Mutta yllättävän hyvin koira pystyy kävelemään puudutetuilla kyynärillä..
Ilta olikin sitten kovin lääkehuuruista ja sekavaa. Kamppailua käytiin ties minkämoisten pikku-ufojen kanssa ja en ikinä koskaan ole kuullut tuon koiran valittavan ja uikuttava noin paljon. Aikamoinen krapula ja lääkkeet taisi tehdä osansa. Jotain niin kamalaa. Oli vain pakko pitää toista sylissä ja odottaa rauhoittumista, sen rimpuillessa tuskissaan. Olivatko sitten enemmän psyykkisiä kuin fyysisiä, sitä en tiedä. Lopulta kuitenkin pystyttiin nukkumaan yön yli ongelmitta. En ymmärrä miten voikin tuntea näin kovin myötätuntoakipua tai mitä lie, mutta mun omat jalat on kuin makaroonia, niin elottomat ja jopa kipeät. Ja Raw:n jokaisen liikkeen katsominen saa ajattelemaan sitä, miten paljon mikäkin liike sattuu tai miltä liikkuminen tuntuu. Tosin kipulääkkeet lienee aika tehokkaat..
Ja mitä siellä tähystyksessä sitten näkyikään. Oikealle puolelle katsottiin myös, kun toimenpiteeseen oli kerran lähdetty. Siellä ei näkynyt mitään operoimista vaativaa. Vasemmalla puolella taas oli ärsytystila, synoviitti, eli käsittääkseni puhutaan ihan niveltulehduksesta. Operaatiossa poistettiin koronoideus ulokkeen kärkiosasta pieni alue muuttunutta rustoa ja rustonalaista luuta. Muutokset tässä kyynärnivelessä oli kuitenkin olleet melko vähäiset röntgenmuutoksiin ja oireisiin nähden, tämän vuoksi leikkauksessa oli päädytty katkaisemaan hauislihaksen kyynärluuhun kiinnittyvä haara, jotta kyynärluun ja värttinäluun välinen paine saataisiin vähenemään. Olipa hurjaa kuulla, että tällainenkin toimenpide on suoritettu samalla. Eläinlääkärin kanssa käydyssä puhelussa ja koiraa hakiessa informaatioita tuli niin kovin paljon ja olin jotenkin niin järkyttynyt koiran heikosta kunnosta (-vaikka tiesinkin mitä odottaa, niin silti..) etten edes tajunnut kysyä tästä viimeisestä toimenpiteestä lisää tietoa, mutta teen sen varmasti kontrollikäynnillä.
Nyt ollaan pahimman olotilan yli toivottavasti selvitty. Tosin nyt alkanee se vaikein osuus, kun virtaa ja energiaa alkaa kasaantua turhan paljon ja yritetään hillitä ja hallita loikkimista ja pitää liikkuminen rauhallisena.. Ensin rakensin isot parrikaadit, jotta saisin pidettyä koirat erillään, mutta lopulta taitavat olla rauhallisempia, kun saavat olla kaikki yhdessä samassa tilassa. Tosin vain mun valvovan silmän alla.. Ja tänään Raw:kin on pystynyt jo olemaan välillä vapaana ilman jatkuvaa häkitystä, niin helpottavaa. Tässä vielä muutama kuva potilaasta.
Näiden pikkuruisten haavojen kautta on koko operaatio hoidettu. |
Tän näköisillä kintuilla kävely sujuu jo ihan yllättävänkin hyvin pieniä ulkoiluhetkiä kerrallaan |
Hetkittäin Spaceman on tänään ollut jo ihan oma itsensä jaa palailee tuolta jostain linnunradalta pikku- ufojen joukosta takasin maanpinnalle |
maanantai 16. syyskuuta 2013
Hei tältäkö se tuntuu, kun löytää oikean
@Meri Johansson |
Raw:n kanssa ollaan viikko tässä välissä eletty rauhallisemmin sillä seurauksella, että meillä mentiin jo pitkin seiniä.. Oireilutkin on onneksi hävinneet kipulääkekuurin ja levon myötä. Viikon varrella se kristallisoitui, ettei tuota koiraa ole luotu elämään pumpulissa. Sen on saatava elää, niinkuin sen kuuluu.
Viime viikonloppuna oltiin mukana meidän ensimmäisessä Nuorten koirien tokoringin koulutuksessa. Siellä oli mieli vielä hieman maassa ja pyrittiin tekemään asioita varoen, vauhtia ja tiukkoja jarrutuksia välttäen. Miten turhauttavaa treenata tuolla tavalla tällaisen koiran kanssa! Kouluttajana meillä oli Sanna Viitanen. Raw:n kanssa käytiin vähän tunnaria läpi. Ilmi tulikin yllättäen ihan uusi huomiotta jäänyt asia. Yksin kun treenaa paljon, niin niihin muihin kapuloihin ei ole tullut hankittua tuoretta ihmisen hajua ja homma meni ihan pajatsoksi. Tällä hetkellä mulle on yhdentekevää, jos jokin liike tökkii, senhän voi aina treenata kuntoon! Kun mulla olis vaan koira siinä kunnossa, että sen kanssa voisi treenata niitä virheitä kuntoon.. Se on aika paljon isompi asia se.. Toinen puoli päivästä työstettiin toisella puolen kenttää Pernillan johdolla palkattomuutta ja siitymiä. Äärettömän hyödyllinen treeni, uudella kentällä ja vieraiden koirien joukossa. Myös juoksuiset teki koko päivän treeniä näissä samoissa pisteissä. Juoksuiset oli siis aamupäivän koko aika siinä palkattomuuskehässä mihin me siirryttiin iltapäiväksi tekemään mm. paikkamakuut.. Aikas haastava setti nuorille pojille, mutten huomannut Raw:ta kesken treenin häiritsevän tämän millään tavalla, työkoira ;)
@Meri |
Tänä viikonloppuna oli vuorossa MM-tiimin leiri Turun suunnalla. Ihan Mieletöntä, upea sää loistoporukka ja täydestä sydämestä tekemistä maailman rakkaimman raakalaisen kanssa. Mä vaan niin paljon tykkään treenata tän porukan kanssa, sanat ei ehkä riitä kertomaan. Hyvä treeniporukka - ei, tämä ei ole sitä, -tämä on paljon enemmän ja paljon parempaa. Lentsu on onnistunut kasaamaan niin loistoporukan.
Me oltiin siis TOKOleirillä ja paparazzien meno oli suorastaan röyhkeää parhaita kuvaupaikkoja hakiessa ;) @Rea |
Toimintasuunnitelman miettimistä, Rawin fiilistellessä tätä TOKOn ihanuutta <3 @Rea |
Helikopteri ja Spaceman lähdössä lentoon. @Meri |
THE PALLO.. @Meri |
Spaceman <3 @Tanja |
lauantai 7. syyskuuta 2013
Mut peli kovenee, en saa tipahtaa - Haaste otettu vastaan
Samalla oli napsahtanut blogi haaste.
Haasteena siis ladata 7 kesäkuvaa ja kommentoida niitä yhdellä sanalla. Sitten haastaa 7 blogiystävää tekemään samoin. Kuvia löytyy vaikka kuinka, mutta tää on tainnut kiertää niin monella jo, että katsotaan monelle saan heitettyä eteenpäin, jos samalla vähän päivittäisi omalle listalle lisää blogeja ;)
Maija
Mia
Mira
Tanja
Marjo
Tiia
Paula
Auringonlasku |
Sotkamo |
Matkalla |
Äiti <3 |
Onnistujat @E-J Pekki/Honkanummi |
Kesävarpaat |
Fiilistelyä |
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Mikäpä täällä olis varmaa, paitsi se että pitää jatkaa, vaikka se tuntuis vaikealta
Miten kaikki voikin kääntyä hetkessä päälaelleen. Tiesinhän minä sen, että mun niin rakkaan Raw:n kyynärät kuvattiin kesäkuussa 2/1 ja sellaisina ne tulivat kennelliitosta takaisinkin. Mutta kuvaustilanteessa minulle vakuuteltiin, ettei meillä ole mitään hätää. Tällaiset kyynärät ei kuulemma tulisi haittaamaan tämän koko luokan koiraa koskaan.. Tottakai kaikki meistä haluaa uskoa tuollaisten sanojen olevan totta. Vaikka kyynäristä ja niiden ongelmista mitään tietämätön olinkaan, niin silti epäilin, etteikö nuo kyynärät tosiaan olisi koskaan vaivaksi.. Paljon niistä juttelin treenikavereiden, tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa. Eikä treenaaminen ollut enää ennallaan, epäilin ja tarkkailin Raw:n jokaista liikettä ja tekemistä ja olin varpaillani ihan kaikesta, vaikka lopulta luulin olevani vain vainoharhainen idiootti, joka etsimällä etsii koirasta vikaa.
Sitten elokuun parin kisaviikonlopun jälkeen huomasin Raw:n purevan jalkojaan rasituksen jälkeisen levon jälkeen ja tämä toistui kahtena viikonloppuna peräkkäin. Halusin tietää mikä kyynärissä todella oli, jokinhan oli syy siihen, miksi ne ei puhtaat 0 olleet. Soitin Kennelliitton ja kysyin asiaa. Totuus tipahti pommina syliin. 2 Kyynärässä oli kehittynyt nivelrikko ja toisessa alkava, kuvassa näkyi myös epätasaisuutta. Sain arvion, että kyseessä on osteokondroosi tai processus coronoideus ja arvio oli, että tämä todellakin tulee kiusaamaan koiraa jatkossa jollain tavalla.. Tämän puhelun jälkeen huomasin myös Raw:n jyrsineen kakkosen jalasta karvoja - tämä jatkui useamman päivän putkeen ja parilla lepopäivällä pureminen ja nuoleminen saatiin loppumaan, kun taas rasituksella pureminen jatkui heti rasitusta seuranneen levon jälkeen..
Monien kyynelten jälkeen varasin ajan ortopedille. Jouduin tekemään valinnan lopulta suositusten ja oman fiiliksen pohjalta. Jokaisella tuntuu olevan varsin vahvat mielipiteet siitä, kenen ammattitaitoon kukakin luottaa. Valinta on vain tehtävä ja ainakin ensi vierailun perusteella olin kovin tyytyväinen valintaani. Raw kävi Apexissa Esa Eskelisen käsiteltävänä. Tuomio oli varsin samankaltainen Limanin lausunnon kanssa. Nivelrikkoa, luupiikki ja toisessa jalassa samat muutokset lievempänä. Todennäköistä siis on, että siellä on irtopala, joka aiheuttaa näitä vaivoja. Sitä taas ei päästä näkemään, kuin tähystämällä. Kyseessä ei siis ole ocd, vaan tämä toinen nimihirviö. Suositus oli, että Raw leikattaisiin. Takeita siitä, että koira saatasiin leikkauksella kivuttomaksi ja oireettomaksi ei ole, mutta näin nuoren koiran kohdalla onnistumisprosentti on parempi. Ja nivelrikkohan sieltä ei saada pois, se on loppuelämän seuralainen, mutta parhaassa tapauksessa sen eteneminen hidastuisi. Ilman leikkausta taas ennuste on, että ontuminen pahenee, (Raw siis myös ontui, itse olen pystynyt näkemään sen vain epäpuhtaana liikkeenä silloin tällöin..) nivelrikko etenee nopeammin ja kipuja on jatkossa enemmän. Aika lohdutonta.
Voin siis vain ristiä kädet ja sulkea silmät tältä tai yrittää lähteä leikkaukseen, joka ehkä tuo apua koiran loppuelämään.. Ehkä. Mutta voinko olla tekemättä mitään tässä tilanteessa? Miten pahalta se tuntuukin, kun kaikelta vedetään pohja pois kerralla. Mitä sitten, jos siitä ei tulekaan kisakoiraa, ei sillä lopulta ole mitään merkitystä, mutta kun samalla se tarkoittaa sitä, ettei tuon koiran kanssa voi enää tehdä mitään, mitään mistä se nauttii, se ei voi enää elää täysillä, niinkuin se haluaisi. Tuo koira on luotu juoksemaan, hyppimään, menemään ja tekemään - elämään koko sydämellään. Ei meiltä silloin viedä vaan kisauraa, vaan meiltä viedään koko elämä. Se elämisen arvoinen elämä. Se tuntuu vaan niin järisyttävän pahalta. Mutta mun pitää vaan yrittää olla menettämättä toivoa. Onhan vielä mahdollista, että Raw:lla on edessään paljon elämän täyteisiä onnellisia päiviä. Sitä toivoen..
Sitten elokuun parin kisaviikonlopun jälkeen huomasin Raw:n purevan jalkojaan rasituksen jälkeisen levon jälkeen ja tämä toistui kahtena viikonloppuna peräkkäin. Halusin tietää mikä kyynärissä todella oli, jokinhan oli syy siihen, miksi ne ei puhtaat 0 olleet. Soitin Kennelliitton ja kysyin asiaa. Totuus tipahti pommina syliin. 2 Kyynärässä oli kehittynyt nivelrikko ja toisessa alkava, kuvassa näkyi myös epätasaisuutta. Sain arvion, että kyseessä on osteokondroosi tai processus coronoideus ja arvio oli, että tämä todellakin tulee kiusaamaan koiraa jatkossa jollain tavalla.. Tämän puhelun jälkeen huomasin myös Raw:n jyrsineen kakkosen jalasta karvoja - tämä jatkui useamman päivän putkeen ja parilla lepopäivällä pureminen ja nuoleminen saatiin loppumaan, kun taas rasituksella pureminen jatkui heti rasitusta seuranneen levon jälkeen..
Monien kyynelten jälkeen varasin ajan ortopedille. Jouduin tekemään valinnan lopulta suositusten ja oman fiiliksen pohjalta. Jokaisella tuntuu olevan varsin vahvat mielipiteet siitä, kenen ammattitaitoon kukakin luottaa. Valinta on vain tehtävä ja ainakin ensi vierailun perusteella olin kovin tyytyväinen valintaani. Raw kävi Apexissa Esa Eskelisen käsiteltävänä. Tuomio oli varsin samankaltainen Limanin lausunnon kanssa. Nivelrikkoa, luupiikki ja toisessa jalassa samat muutokset lievempänä. Todennäköistä siis on, että siellä on irtopala, joka aiheuttaa näitä vaivoja. Sitä taas ei päästä näkemään, kuin tähystämällä. Kyseessä ei siis ole ocd, vaan tämä toinen nimihirviö. Suositus oli, että Raw leikattaisiin. Takeita siitä, että koira saatasiin leikkauksella kivuttomaksi ja oireettomaksi ei ole, mutta näin nuoren koiran kohdalla onnistumisprosentti on parempi. Ja nivelrikkohan sieltä ei saada pois, se on loppuelämän seuralainen, mutta parhaassa tapauksessa sen eteneminen hidastuisi. Ilman leikkausta taas ennuste on, että ontuminen pahenee, (Raw siis myös ontui, itse olen pystynyt näkemään sen vain epäpuhtaana liikkeenä silloin tällöin..) nivelrikko etenee nopeammin ja kipuja on jatkossa enemmän. Aika lohdutonta.
Voin siis vain ristiä kädet ja sulkea silmät tältä tai yrittää lähteä leikkaukseen, joka ehkä tuo apua koiran loppuelämään.. Ehkä. Mutta voinko olla tekemättä mitään tässä tilanteessa? Miten pahalta se tuntuukin, kun kaikelta vedetään pohja pois kerralla. Mitä sitten, jos siitä ei tulekaan kisakoiraa, ei sillä lopulta ole mitään merkitystä, mutta kun samalla se tarkoittaa sitä, ettei tuon koiran kanssa voi enää tehdä mitään, mitään mistä se nauttii, se ei voi enää elää täysillä, niinkuin se haluaisi. Tuo koira on luotu juoksemaan, hyppimään, menemään ja tekemään - elämään koko sydämellään. Ei meiltä silloin viedä vaan kisauraa, vaan meiltä viedään koko elämä. Se elämisen arvoinen elämä. Se tuntuu vaan niin järisyttävän pahalta. Mutta mun pitää vaan yrittää olla menettämättä toivoa. Onhan vielä mahdollista, että Raw:lla on edessään paljon elämän täyteisiä onnellisia päiviä. Sitä toivoen..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)