Mikäpä täällä olis varmaa, paitsi se että pitää jatkaa, vaikka se tuntuis vaikealta

Miten kaikki voikin kääntyä hetkessä päälaelleen. Tiesinhän minä sen, että mun niin rakkaan Raw:n kyynärät kuvattiin kesäkuussa 2/1 ja sellaisina ne tulivat kennelliitosta takaisinkin. Mutta kuvaustilanteessa minulle vakuuteltiin, ettei meillä ole mitään hätää. Tällaiset kyynärät ei kuulemma tulisi haittaamaan tämän koko luokan koiraa koskaan.. Tottakai kaikki meistä haluaa uskoa tuollaisten sanojen olevan totta. Vaikka kyynäristä ja niiden ongelmista mitään tietämätön olinkaan, niin silti epäilin, etteikö nuo kyynärät tosiaan olisi koskaan vaivaksi.. Paljon niistä juttelin treenikavereiden, tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa. Eikä treenaaminen ollut enää ennallaan, epäilin ja tarkkailin Raw:n jokaista liikettä ja tekemistä ja olin varpaillani ihan kaikesta, vaikka lopulta luulin olevani vain vainoharhainen idiootti, joka etsimällä etsii koirasta vikaa.

Sitten elokuun parin kisaviikonlopun jälkeen huomasin Raw:n purevan jalkojaan rasituksen jälkeisen levon jälkeen ja tämä toistui kahtena viikonloppuna peräkkäin. Halusin tietää mikä kyynärissä todella oli, jokinhan oli syy siihen, miksi ne ei puhtaat 0 olleet. Soitin Kennelliitton ja kysyin asiaa. Totuus tipahti pommina syliin. 2 Kyynärässä oli kehittynyt nivelrikko ja toisessa alkava, kuvassa näkyi myös epätasaisuutta. Sain arvion, että kyseessä on osteokondroosi tai processus coronoideus ja arvio oli, että tämä todellakin tulee kiusaamaan koiraa jatkossa jollain tavalla.. Tämän puhelun jälkeen huomasin myös Raw:n jyrsineen kakkosen jalasta karvoja - tämä jatkui useamman päivän putkeen ja parilla lepopäivällä pureminen ja nuoleminen saatiin loppumaan, kun taas rasituksella pureminen jatkui heti rasitusta seuranneen levon jälkeen..

Monien kyynelten jälkeen varasin ajan ortopedille. Jouduin tekemään valinnan lopulta suositusten ja oman fiiliksen pohjalta. Jokaisella tuntuu olevan varsin vahvat mielipiteet siitä, kenen ammattitaitoon kukakin luottaa. Valinta on vain tehtävä ja ainakin ensi vierailun perusteella olin kovin tyytyväinen valintaani. Raw kävi Apexissa Esa Eskelisen käsiteltävänä. Tuomio oli varsin samankaltainen Limanin lausunnon kanssa. Nivelrikkoa, luupiikki ja toisessa jalassa samat muutokset lievempänä. Todennäköistä siis on, että siellä on irtopala, joka aiheuttaa näitä vaivoja. Sitä taas ei päästä näkemään, kuin tähystämällä. Kyseessä ei siis ole ocd, vaan tämä toinen nimihirviö. Suositus oli, että Raw leikattaisiin. Takeita siitä, että koira saatasiin leikkauksella kivuttomaksi ja oireettomaksi ei ole, mutta näin nuoren koiran kohdalla onnistumisprosentti on parempi. Ja nivelrikkohan sieltä ei saada pois, se on loppuelämän seuralainen, mutta parhaassa tapauksessa sen eteneminen hidastuisi. Ilman leikkausta taas ennuste on, että ontuminen pahenee, (Raw siis myös ontui, itse olen pystynyt näkemään sen vain epäpuhtaana liikkeenä silloin tällöin..) nivelrikko etenee nopeammin ja kipuja on jatkossa enemmän. Aika lohdutonta.

Voin siis vain ristiä kädet ja sulkea silmät tältä tai yrittää lähteä leikkaukseen, joka ehkä tuo apua koiran loppuelämään.. Ehkä. Mutta voinko olla tekemättä mitään tässä tilanteessa? Miten pahalta se tuntuukin, kun kaikelta vedetään pohja pois kerralla. Mitä sitten, jos siitä ei tulekaan kisakoiraa, ei sillä lopulta ole mitään merkitystä, mutta kun samalla se tarkoittaa sitä, ettei tuon koiran kanssa voi enää tehdä mitään, mitään mistä se nauttii, se ei voi enää elää täysillä, niinkuin se haluaisi. Tuo koira on luotu juoksemaan, hyppimään, menemään ja tekemään - elämään koko sydämellään. Ei meiltä silloin viedä vaan kisauraa, vaan meiltä viedään koko elämä. Se elämisen arvoinen elämä. Se tuntuu vaan niin järisyttävän pahalta. Mutta mun pitää vaan yrittää olla menettämättä toivoa. Onhan vielä mahdollista, että Raw:lla on edessään paljon elämän täyteisiä onnellisia päiviä. Sitä toivoen..