Kurssiviikko

Kaikennäköistä on taas ehtinyt tapahtua matkalla. Viime viikolla yksi päivä kotiin tullessa Roverin naama oli turvonnut ihan muodottamaksi. Ei auttanut kuin lähteä eläinlääkäriin tarkistamaan tilanne. Onneksi sentään hengitystiet oli vielä säästynyt turvotukselta. Sinne me jäätiin seurantaan ja kortisonia suoraan suoneen. Lopulta turvotus saatiin aavistuksen laskemaan ja lääkkeiden kanssa kotia kohti. Joku mystinen allerginen reaktio, jolle ei oikein mitään järkevää syytä lopulta koskaan löytynyt. Edellisenä iltana olin antanut tavallisuudesta poikkeavaa ruokaa, mutta allerginen reaktio olisi pitänyt olla nähtävissä aamuun mennessä, mutta Rou oli aamulla ihan normaali ja vasta päivän aikana reaktio oli käynnistynyt. Turvotus kuitenkin saatiin laskelmaan kokonaan seuraavaan aamuun mennessä, eikä toistaiseksi ole sen koomin ongelmia ilmennyt.

Sunnuntaina ehdittiin pyörähtää valmennusryhmän treeneissä ja siellä se pikkupelle istui isojen poikien ja tyttöjen kanssa ihan ekaa kertaa hetkisen paikalla oloissa. Tuli ihan huikea olo, kun pujoteltiin ihmisten välissä ja sain Roverin pysymään mun mukana. Samoin muiden koirien läsnäollessa alkaa olla luottoa astetta enemmän. Tosin jos en ole hereillä, niin hetkessä se kyllä lähtee.  Mutta ollaan me kyllä lähtötilanteesta edetty! Halliin meneminen on vaan jotain ihan kamalaa..

Ja kuin tilauksesta maanantaina päästiin aloittamaan Kantoluodon Jarin pentujen/ nuorten koirien kurssilla. Kurssin aloituspäivä oli todella mielenkiintoinen. Liikkeelle lähdettiin sitä kautta, että pyrittiin purkamaan ympäristöstä johtuvat jännitys/stressitilat, jonka jälkeen koira kykenee paremmin keskittymään. Jari erottelee koiran tunnetilan ja viretilan ja haluaa pureutua siihen tunnetilaan, ettei kävisi niin, että huono/ei toivottu tunnetila peittyy ja jää elämään korkean vireen "alle". Isossa merkityksessä on myös ohjaajan ja koiran yhteistyö, ajatuksena että palkka ei ns. saisi tulla koiran ja ohjaajan väliin. Jarin näkemyksen mukaan suorituksen energia saadaan saaliista ja loistokkuus suhteesta. Kurssilla puhuttiin paljon aktiivisesta luopumisesta. Näennäisesti koira voi vaikuttaa hyvinkin passiiviselta, luopuessaan aktiivisesti paikoillaan esim. istuen. Aktiivisuus syntyi koiran aloitteesta ja ilmensi keskittynyttä tunnetilaa, eikä koira saanut alkaa väistää luopumisen kohdetta.

Tässä vielä lyhyesti muistiinpanoja ja lisää omia ajatuksia:
Koulutuksen edellytykset:
* Ympäristöoppi
* Sosiaalisuus
* Suhde
* Motivaatio
Tottelevaisuuden kulmakivet:
* Yhteistyö
* Aktiivisuus
* Keskittyminen
* Motivaatio
(Ei tekniikka edellä, vaan ensin työstetään aktiivisuus ja yhteistyö)

Luo mielikuva haluamastasi suorituksesta. 
Erottele viretila ja tunnetila
Oppimisen tunnetila: varma, halukas, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut, prosessoiva.
Ohjaajan oma asenne. Mitä tunnetta koiraltasi haet, elä sitä tunnetta. 
Ohjaaja on vastuussa koiran motivaatiosta. Rakenna treeni niin, että koiralle on mahdollista ja motivoivaa oppia.
Koulutuksessa vahvistetaan päämäärää, ei niinkään vauhtia. Vauhti tulee kun koira tietää päämäärän ja riittävän motivoitunut etenemään sinne (esim. perusasennon paikka). ^Sivuhuomiona tähän - tämä on itselleni yksi asia, minkä nieleminen sellaisenaan on vaikeaa. Ricon jättämät traumat elää yhä ja jos nyt kouluttaisin Ricon alusta, tekisin sen aivan toisin kuin aikoinaan. Toki oma ajatusmaailma on karkeasti ollut, että koulutan joko tekniikka tai asenne (=vauhti) edellä. Ja Ricon koulutuksesta jääneiden oppien myötä ehdottomasta asenne edellä. Mutta nyt kurssilla tuotiin esille kolmas palikka - tuo aktiivisuus ja yhteistyö.

Aktiivisuus
* määrittää se kuka tekee aloitteen. 
Koira tekee -> koira aktiivinen. 
Ohjaaja tekee -> koira reaktiivinen
* Viettienergia ei itsessään ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentely voi olla reaktiivisuutta. Matalassa vietissä koira voi taas olla aktiivinen.

Yksi pointti treeneissä oli se, että tekeekö koira siksi kun pitää, vai siksi että se itse haluaa. Treenistä ei kuitenkaan tehty ainoastaan mekaanista naksuttelua vaan kehotettiin ohjaajia olemaan koiransa kanssa läsnä. Tästä tykkäsin itse erityisesti. Jos oikein ymmärsin, niin koira koulutetaan luopumaan ruokakädestä, eli ei ns. imuttaen työstettäisi enää sen jälkeen mitään, vaan koiraa voidaan ohjata niin, että se pitää pienen etäisyyden käteen koko aika - siitä luopuen. Ja jos halutaan koiran tekevän jotain niin, että se on kädessä kiinni - se voidaan toteuttaa käsitargetin tavoin. Luopumisen opettaminen on tuttua, mutta en ole itse koskaan vienyt sitä siihen pisteeseen, että koira ei saisi enää muissakaan yhteyksissä tulla käteen kiinni.

Roverin treeni aloitettin tuomalla koira treenitilaan ja mun piti olla hiljaa ja suht passiivinen, vähän sain kävellä ympäriinsä. Rover esitti juuri sitä, mitä siltä tällaisessa tilanteessa osasin odottaa. Ensin se haukahteli, pöhisi, kiljui ja hyppi & tempoi sähköjäniksenä ympäriinsä. Sitten kun laskeuduin lattialla istumaan se alkoi ottaa oma-aloitteisesti kontaktia, mutta jatkoi kiljahtelua johon mukaan alkoi tulla turhaumaa kun hänen kiljahdellen tehdyt peruutukset ym. liikehdintä ei tuottanut palkkaa. Tavoitteena oli saada palkattua optimaalisempaa tunnetilaa. Ensimmäiset palkkaushetket oli pakko ujuttaa hetkiin kun Rover katseli muualle, koska hakiessaan kontaktia minuun ääni tuli heti mukaan. Tämän kautta pystyttiin pian palkkaamaan jo oma-aloitteisesti ja _HILJAA kontaktia hakevaa koiraa. Ekassa setissä palkattiin käytännössä vaan aktiivisuutta.

Ennen toista settiä ehdittiin odotella ulkona hetki ja leikittiin siinä odotellessa. Toisessa setissä Rover tuli sisälle hyvin samalla tyylillä, mutta nopeasti palasi mun luo ja pystyi pysymään paljon paremmin hiljaa. Yksittäisiä ääniä tuli kyllä, muttei yhtään niin paljon kuin ekalla kerralla. Päästiin siirtymään aktiivisuuden tarjoamisesta luopumisen treenaamiseen.  Rover myös alkoi tarjota istumista ja perusasentoa. Tehtiin muutama maahanmenokin siinä samalla. Tässä Jari kehotti minua palkkaamaan pienellä viiveellä asennossa pysymisestä. Rover oli ensimmäisessä ja toisessa setissä aivan kuin eri koira, joka taisi vähän hämmentää ;)

Itse mietin kuinka paljon tekemistä oli tuolla leikkimisellä ennen sisälle treenitilaan menoa. Tosin Rover on esittänyt kautta pienen ikänsä tuota, että ensimmäisen kerran treeneihin mennessään se on ihan kamala ja ympäristö vie miestä. Toisella kerralla se on usein paljon keskittyneempi. Muistan tämän tapahtuneen jo ihan ensimmäisillä pentuvideoilla, joita Katri meille lähetti. Pentuja päästettiin yksin ensimmäistä kertaa tutkimaan taloa ja silloin Rover ei vastannut ollenkaan Katrin "pentupentu" kutsuun vaan keskittyi vaan ympäristön tutkimiseen, mutta toisella kerralla taisi jo reagoida paremmin. En silloin tajunnut, että tämä ominaisuus taitaa olla aika tiukassa tässä koirassa. Samoin muistelen Katrin kertoneen, että ensimmäisellä kerralla hallilla Rover ei ollut oikein leikkinyt kunnolla ja oli ollut vähän omissa maailmoissaan.

Kyseinen kurssi pureutuu sen verran syvälle, että tulee olemaan mielenkiintoinen kevät. Keskiviikkona starttasi myös yksi kurssi agilityn saralla - tosin vielä pysytään esteiltä pois. Ehtiihän tota myöhemminkin. Ja vielä viikon päätteksi sunnuntaille olisi luentoa luvassa. Kunpa vain pysyttäisiin terveinä ja saataisiin nauttia yhteisestä tekemisestä.