Raw täytti 30.11 yhden vuoden. Aika kuluu kovin nopeaan, joskus se pistää miettimään elämän pieniä suuria asioita yhä enemmän ja syvällisemmin. Viime talvena Raw oli tällainen pieni ja huoleton pentunen. Pieni ja huoleton se on yhä edelleen, vaikka muut onkin sen koosta toista mieltä minun kanssani. Mutta onneksi Raw itse on mielestään se pieni pentunen, ihan sylikoiran kokoinenkin..
Viikolla ollaan treenitty sekä agilitya että tokoakin. Raw joutunee tokossa hetken keskittymään perussetteihin ja alempien luokkien liikkeisiin. Paljon on opittavaa vielä pienissä asioissa. Rico ei ole saanut käyttää purkkipalkkaa koko viikkona ja on ollut huomattavasti hallittavampi, mutta heti myös puolet asenteesta on pois. Katsotaan mitä tästä tulee.. Tuntuu vain että on haastavaa keskittyä kahteen koiraan tasapuolisesti. Toinen on treenin päätreenaaja aina jollain tavalla, vaikka kuinka yrittää tasapainoilla. Raw antaa mun väsymystä ja poissaolevuutta anteeksi ja tekee siitä huolimatta. Rico taas ei anna anteeksi mitään, se vaatii minut tekemään sen kanssa 110%, jotta se voi työskennellä hyvin. No onhan se epäreilua olla vain puoliksi mukana koiransa kanssa, mutta kukaan tuskin aina ja joka treeni on niin täydellisen läsnä, vaikka kuinka haluaisi. Ricon kanssa mun täytyy vaan pyrkiä tsemppaamaan enemmän.
Tänään käytiin Raw:n kanssa aluevalmennuksessa Ninan treeneissä. Ratapätkät vaikutti haastavilta ja kyllähän niissä aina jokin haastavaksi osoittatunut kohta mukana olikin. Mutta miten hienosti pikkubc on kehittynyt päällejuoksuissa. Jossain vaiheessa niiden tekeminen oli lähes mahdotonta ilman tarkkaa koiran ja itsensä asettelua ja hallittua "yliohjausta". Eihän tässä vieläkään täydellisiä olla, mutta huima askel otettu eteenpäin. Myös viikkotreeneissä tehtiin Hannan radalla päällejuoksua ja sekin sujui yllättävän hyvin, eli tämä ei voi olla vain sattumaa?
Viikko sitten koirat pääsi käymään Satun käsittelyssä ja Raw oli ensimmäistä kertaa jonkin muun hierottavana, eihän se meinannut ymmärtää ollenkaan mikä ihmeen juttu on maata vain tekemättä mitään! Saatiin kuitenkin lopulta ikiliikkuja rauhouttumaan ja rentoutumaan. Ennen hierontaa Raw sai päästellä höyryjä Zinan kanssa.
Lapset leikkii.. |
Ai tää vai? Mikäs tässä niin erikoista on? -No just se! Se on pallo! |
Collie ei oikein ymmärrä bc:n pallorakkautta.. |
Vuosikas |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti