Raw:n kuntoutumisprosessi saa välillä ajatukset karkailemaan ja vaikka kaikki on edennyt nopeasti ja tilanteeseen nähden hyvin - silti takapakkejakin on matkalla ollut. Onneksi ei sentään mitään pitkäkestoista, jota ei oltaisi saatu muutaman päivän kevennetyllä ja rajoitetulla liikunnalla haltuun. Silti sitä miettii hetkittäin, että tuleeko tästä enää täysin kivutonta koiraa koskaan. Mitä meidän elämä tulee olemaan jatkossa.. Yritän sysätä noita ajatuksia pois mielestä, kuntoututus on kuitenkin kesken ja sen murehtiminen, -mitä ei tiedä,- on niin kovin turhaa. Nyt vaan taas itse muutaman päivän flunssan ja kuumeen kourissa viettäneenä kaipaa sitä "normaalia elämää" niin paljon, voisi vaan päästää koirat vapaaksi yhtä aikaa juoksemaan..
Tokon tekeminen Spacemanin kanssa on ollut jopa liian kivaa ja oma mieli alkaa olla tosi malttamaton, kun tahtosi jo päästä tekemään kunnolla. Tosin ruokitaan varmaan toinen toisemme malttamattomuutta tässä asiassa. Tunnarin kanssa ollaan lisätty paukkuja ja aikas hienosti Raw on alkanut sisäistää ajatuksen, että palautus tapahtuu vain mulle. Ne kierrokset on sit oma juttunsa, kun koipi kestää enemmän. Raw oma toiminta ja treenikavereiden kanssa jaetut antoisat ajatukset on taas avanneet koirien näkökulmasta tätäkin liikettä ihan uudella tavalla, jota ei ole koskaan aiemmin tajunnut edes ajatella. Kuinkahan monet pureskelut, epävarmuudet ja hidastelut johtuukin siitä, että koirissa asuu pieni epävarmuus siitä, että kenelle tämä kapula kuuluu nyt palauttaa. Toi toinen vie ja jää lähemmäs kapuloita. Mut kun ne kaikki koirathan osaa, kun ne pari kertaa ohittaa liikkurin mulkoillen niin nehän osaa..? Mulla on niin pöhköjä koiria ja mä olen niin hölmö, että meillä ei vielä silloin osata mitään. Raw omassa ihanassa avoimessa persoonassaan avasi tämän paletin meidän silmien eteen. Se ei mulkoillut, ei ohittanut, vaan palautti spontaanisti sille tyypille, joka kapulan oli hukannut ja oli odottamassa lähinnä koiraa. Mutta vaikka hienoja toistoja on saatu aikaan, niin tuskin se osaa vieläkään - Ankaraa? Ei ollenkaa, enemmänkin reilua koiraa kohtaan.
Maanantaina oltiin Jessican opissa ja katsottiin vähän seuraamista ja kaukoja. Seuraamista on työstetty nyt useampaakin otteeseen treenikavereiden kanssa ja yhä edelleen se on kovin epätasapainoista. No yksi ongelma siinä on ihan minä itse ja omat ajatukset ja sen ero siihen miltä seuraamisen pitäisi siellä kokeissa näyttää.. Silloin kun seuraaminen on kaunista ja korrektia, niin minusta koira tuntuu veltolta ja huonosti työskentelevältä. Jos halutaan parempia pisteitä, niin tästä ajatuksesta on irrotettava. Hitsin vaikeaa, voinko mä työstää sen danceseuruun ja tokoseuruun - siis ihan oikeesti..? Käännöksissä oli myös työstövaraa, samoin kuin tempon vaihdoksissa. Kaukoihin otettiin kupit molemmin puolin, joka auttoi Raw:ta pysymään paremmin paikoillaan. Mutta saatiin koomaa esille heti viivettä mukaan otettaessa. Pitäisi myös alkaa työstää tätä koomausta auki ja antaa koiran nostaa itsensä kunnolla asentoon, eikä palkata niistä vajaista paimenmaisista asennoista. Huomaan itse vierastavani tätä viivettä ja sen ottamista mukaan treeniin, koska koira uppoaa heti omaan koomaansa. Sen palkan odotus näyttää kasvavan niin suureksi, että se luopuu palkan katsomisesta ja uppoaa mun silmiin kiinni, mutta on kykenemätön liikkumaan. Tosin tässä treenivaiheessa on aika vaikeaa vielä siirtää palkkausta myöhemmäksi, kun pitää nopeammin saada kerrottua mikä meni oikein ja mikä ei. Ja tässä maanantain setissä viiveiden kanssa ei ollut pompuista tietoakaan. Omaan treeniinsä ne sitten ehkä..? Mihinhän tämä lopulta johtaa? Pomppukoomaan? :D
 |
| Raw miettii, että mitenhän ne kaukot kuuluu oikein tehdä... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti