lauantai 11. lokakuuta 2014

Onnellisten jakojäännökseen, soveltumattomien sirkukseen, siivilöityneiden keskuuteen yllättäen pääsee..

Niin siis ihan sitä vaan, että teoriat ei aina käytännössä ihan kolahda kohdilleen..


Treeniaiheena ohjattu ja siitä palikkana nuo kaaret.. Ajattelin työstää sankoilla kiertoja ja avata kaarta myös sinne vaikeaan suuntaan. Juuri niin AJATTELIN.  Mutta Spacemän on sitä mieltä, että tuo toinen puoli kierretään samansuuntaisesti (myös tässä) kuin toinenkin, joka on sinällään mielenkiintoinen juttu, koska paikoillaan pyörähtää helpommin vasemmalle, kuin oikealle. Onko niillä pentuajoista tehdyillä kapulan nostotreeneillä niin suuri merkitys tähän? Silloin kun niitä tehtiin kiertoina, niin kierto suunta oli (aina....) juuri tuo oikealle kääntyminen. Niin siis ja minä ihan itse asiaa ajattelematta sen pidemmälle tein niitä alkunostoja aina koira vasemmalta puolen, koska olisi niin vaikeaa siirtää tokokoiraa oikealle puolen.. Nyt se ei sitten taivu toiseen suuntaan sitten niin millään.. Ihan vink vaan pennun omistajat ;) Mutta nyt mietityttää, että kuinka pitkälti tuo on koulutettu juttu vai alkaako olla jo juurtunut koiraan ja millaisella vaivalla saisin tuon toisen kaaren auki vai siirrynkö suoraan suunnitelmaan b.  Toisen kaaren pystyn lähettämään merkin kohdalta ja toisen onnistumiseen mun tarvii siirtyä tosi voimakkaasti sivuun ja ottaa koira sylkkärityyppisesti haltuun ja sitten vasta lähettää. Ero on aika huima. Tosin vaikka siirtyisin suunnitelmaan b, niin tällaista toispuoleisuutta tarvitsee kyllä purkaa pois.

Tein jo koesuunnitelmia, mutta taitaa saada heittää sellaiset suunnitelmat romukoppaan ja edetä päivä kerraallaan. Jalat taas ei tykännyt kai näistä ohjatun pyörittelyistä tai kosteudesta - tai mistä lie - Pudotus maan pinnalle.. Ei me voitu treenatakaan niinkuin muut voi.. :( Noh näillä korteilla mennään, mitä meille on suotu. Onhan tuota työn sarkaa rauhallisemmissakin liikkeissä, joita voi taas tehdä huoletta, koska liikkua kuitenkin aina pitää jossain määrin :)
Posti toi kolmannen pedin, jotta kenenkään ei tarvitse maata kovalla lattialla ja voi uteliaisuus. Kaikki hyörii paketin ympärillä tutkien ja arvioiden uutta tuotetta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti