Helmikuussa ehdittiin viettää viikonloppu MM- tiimin leirillä. Toisin on blogin päivittämisen ja ehtimisen kanssa. Meillä oli huippuviikonloppu jälleen hyvässä seurassa ja koutsina leirillä jatkoi Mari. Päästiin meille vielä uuteen halliin, joka olikin hyvä peileinensä. Helppoa seurailla sieltä omaa tekemistään ja Raw meinasi juosta peilissä näkyvälle merkille.. Onneksi sitä vastaan juoksevaa kaveria piti viime hetkillä kuitenkin väistää, niin vältti törmäyksen. Vähän säikähdin, mutta tää on vaan niin Rawn ominta itseään. Tällainen se on ja juuri tällaisena sitä rakastan <3 vaikka moni muu vois olla toista mieltä ;) Onneksi se on osunut juuri mulle. Kuinka paljon me voidaankaan "kantaa" ja tukea koiriamme sillä että me rakastetaan niitä, arvostetaan niitä, uskotaan niihin ja ollaan tyytyväisiä, onnellisia, ylpeitä niiden tekemisistä. Aivan valtavasti. Sellainen koira joka saa osakseen tätä voi pystyä jopa enempään, kuin koira sen hetkisellä osaamistasollaan pystyisi.
No niin takasin vielä leirille. Yövyttiin Hannan kanssa mukavasti hotellissa ja pysyttiin lukumääräisesti samana kuin tullessakin. Eli aika hienosti meni! Pojat olivat kaikki Raw, Rico ja Zap yön vapaana sulassa sovussa. Raw nyt olisi missä vain, kenen kanssa vaan, mutta Rico ei aina ole niin taattu. Rawn luonne on kyllä tämänkin suhteen käsittämättömän hieno. Ei haasta riitaa, ei vastaa toisten uhitteluihin, ei lähde tappelemaan. Varmaan puolustaisi itseään vasta sitten kun on elämä ja kuolema kyseessä. Yhden ainoan kerran on ainoastaan pienesti irvistänyt vieraalle koiralle, kun se tuli iholle kesken Tokotreenin! Sekin oli sellainen. "Lopeta nyt, mene pois siitä, mulla on treenit kesken.."
Viikonlopun treeneistä on omat muistiinpanot tehty, niin en lähde niitä nyt kovin isosti avaamaan tässä. Mutta paljon ehdittiin tekemään. Paikkiksia, häiriötä, seuruuta, jäävistä istumista, metallihyppyä, ohjatun merkkiä ja jumien purkua. Paikalla oloissa ei näkynyt olleenkaan sitä ärsyttävää kisamoodia. Mutta se olikin treenitilanne. Voi hitto vie, pitäisi vaan jaksaa tehdä niin suunnitelmallisesti tätä. Seuruussa oli taas tarkkailun alla mun oma käytös ja palkkaaminen, tähän vähän malttia mukaan. Mutta kaiken kaikkiaan seuruu on tasapainottunut. Ja ne kapulajumit oli päässeet salakavalasti pahenemaan. Työtähän me ollaan jouduttu niiden eteen tekemään aiemminkin, mutta nyt muutettiin vähän ajoituksia, kiitos Marin kun auttoi mut löytämään tästäkin ongelman ytimen. Kapulan vielä lentäessä käteen tatsaaminen olikin huisin vaikeaa ja niin kovin tahmaista. Koiraan pitäisi saada enemmän aktiivisuutta tässä. Liikkeestä istumistreeniin voisi ottaa mukaan enemmän staattisuudesta palkkaamista, joka onkin jäänyt oikean asentotreenin jalkoihin ja nyt kun sitä on tehnyt niin sekin tuntuu olevan yllätävän vaikeaa juurikin tässä jäävien yhteydessä.
Paljon pohdintoja ja pohdittavaa. Sitäkin enemmän treenattavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti