Tuntuu että kaikki liikkeet ovat jollain tasolla levähtäneet. Luottoliikettä - edes yhtä sellaista - ei ole. Tuntuu, että kaikissa on jotain vikaa. Mutta hei, virheetöntä suoritusta ei olekaan - koskaan. Mä en usko siihen. Mutta silti suoritukseen voi olla tyytyväinen. Mitä järkeä tässä on, jos koskaan ei ole mihinkään tyytyväinen - eikä nauti koiran kanssa yhdessä tekemisestä? Joskus tuntuu, että melkein kilpaillaan siitä, kuka näkee koiransa suorituksissa eniten virheitä? Onhan ne nähtävä, mutta sitten kun se alkaa myrkyttää koko treenin.. Mä en ainakaan henkilökohtaisesti nauti silloin enää treenaamisesta. Ja viime viikkoina oma fiilis on uhkaavasti ollut vaakalaudalla. On joutunut miettimään paljon treeneihin liittyviä ns. ulkopuolisia tekijöitä ja syitä sille, miksi omat ajatukset on ajatuneet tähän jamaan.
Totuushan on se, ettei meillä ole mitään menetettävää. Se oikea fiilis on alkanut löytymään pikkuhiljaa. Kiitos taas treenikavereiden ja hyvien ystävien kanssa käydyt keskustelut, jotka alkoi ohjata mua takaisin raiteilleen. Kuinka kiitollinen saan olla siitä, että saan astua sinne kehään tuollainen koira, kun Raw on - mun rinnalla. Ja että minulla on koira, joka on kunnossa. Tänään iltalenkillä pienen seuraamispätkän jälkeen makasin nurmikolla Rawn kanssa ja siinä pienessä hetkessä taas tajusin miten siistiä ja upeaa tää onkaan. Se on se fiilis <3
"Kun mikään ei ole varmaa,
kaikki on mahdollista"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti