Teen mitä vaan, pumppaan rautaa, juosten kierrän maan

Blogissa on ollut hiljaista, mutta Roverilla sen sijaan jopa kiireistä.
Pitkä talvi onkin mennyt ilman kisaamista, mutta nyt toukokuun aikana oli vihdoin aika astua kehään.

Elokuussa hypättiin mukaan nettikurssille jumppaamaan ja vuoden vaihteessa jatkettiin seuraavalle 2. jumppakurssille. Talven aikana on siis tullut pidettyä huolta tästäkin puolesta. Samoin Roverin kanssa otettiin talvesta ja lumitilanteesta kaikki ilo irti ja käytiinkin säännöllisesti kelkka/hiihtolenkeillä. Ekan kerran myös uskallettiin ihan oikealle ladulle hiihtämään. Vetohommat on kyllä superhauskaa puuhaa. Roverin "heikkous" vaan on se, ettei se oikeastaan pysty tekemään vedossa tasavauhtisia peruskunto/kestävyys harjoituksia, vaan haluaa aina vetää mieluummin spurtteja kovemmalla vauhdilla. Ja tietenkin on selvää, että liian paljon tällaisia lenkkejä ei ole kovin hyvä yhtälö. Olkoonkin sitten vetolenkit Roverille nimenomaan vauhtilenkkejä ja muun tyyppiset lenkit sitten erikseen.

Talven myötä on saanut huomata miten haastavaa alkaa olla sovittaa yhteen useampaa lajia, vetolenkkejä ja jumppia. Usein joutuu karsimaan jotain vaan pois tai keventämään suunniteltua treeniä. Palautumisellekin pitäisi löytää aikaa ja nyt kevään myötä onkin vetolenkkejä jätetty reilusti vähemmälle samoin kuin jumppia, jotta saatiin enemmän tilaa tokotreeneille ja kokeeseen valmistautumiseen.

25.5 korkattiin Janakkalassa Ilkka Stenin tuomaroimassa kokeessa Tokon voittajaluokka. Paketti pysyi kasassa VOI1 ja 290p & KP:n verran, eli ihan kivasti :) Huikeinta oli kuitenkin se tosi asia, että koko koe mentiin läpi vain ainoastaan YHDELLÄ hiljaisella äännähdyksellä "yhyy". Ai tavaton! Se on siis mahdollista. Tuo koira kyllä opettaa ja haastaa mua kouluttajana <3

Roverin viikon vapaapäivä oli maanantaina, jotta se oli mahdollisimman kaukana viikonlopusta :D
Torstai illalle sattui vielä tokotreenin päälle pikkaisen isompi etsintä tehtävä, kun joku hukkasi puhelimen ja Rover joutui varmaan arviolta kilometrin verran etsimään sitä.. Onneksi puhelin löytyi ja ehkäpä tuo teki Roverille ihan hyvää ja olikin sopivaa valmistautumista lauantain kokeeseen.
Kisapaikalle saavuin hieman suunniteltua myöhemmin. Koirat oli kuitenkin aamulla kotona lenkitetty, joten suoraan ilmon jälkeen purkutreeniä tekemään. Siihen settiin saatiinkin mukaan ääntä ihan kunnolla, mutta näin ollen taisi olla sitten huudot huudettu? Koe aikaistui ja kehään lähdettiin suoraan treenistä. En ollut ehtinyt näyttää Roverille kisapaikkaa kokonaisuudessaan. Täysin oma moka. Siinä sitten kikkailin meidät pallon kanssa kehän ja muiden koirien luo, yritin nopeasti palkata siivosta läsnäolosta muiden koirien lähellä. Tuntui ettei mieli ehtinyt tasoittua riittävästi ja oli jo mentävä. Jollain ihmekonstilla sain Roverin kuitenkin rauhoittumaan ja reippaasti vaan paikkiskehään. Noh, paikkis sujui hienosti, kai? Ainakin pisteiden valossa.

Pikapikaa ulos kehästä ja lelun kanssa koitin vaan saada tasaisuutta nopeasti palaamaan. Kuulostanee hullulta, mutta Rover ei kiire tilanteissa vallankaan rauhoitu rauhallisista asioista, päin vastoin. Saalistaminen rauhoittaa sitä parhaiten. Tunne koirasi ja sitä rataa ;) Loppuviimein Rover oli kehässä yllättävänkin rento, jopa rennompi kuin kuskinsa :D Joka varmaan johtui siitä, ettei mulla ollut kehään mennessä mitään tietoa liikejärkästä, tiesin vain että kaikki tehdään putkeen.
Kehä alkoi kaukoilla. Yhden vaihdon jouduin käskyttämään kaksi kertaa, kun Rover vaihtoi väärän asennon. Johtui varmaan ihan minusta itsestäni, kun pähkäilin mikä se seisomiskäsky olikaan :D  Siitä jatkettiin tunnariin. R käänsi pään mun mukana, kun käännyin. Olisin halunnut että se olisi vähän edes katsonut minne niitä kapuloita laitetaan, kun on aika kokematon tässä asiassa. Mutta ei, se ei vilkaissutkaan. Siitä ei kuitenkaan näyttänyt olevan haittaa. Lähti vähän liian reippaan oloisesti, mutta itsessään kapuloilla työskentely oli hyvin siistiä ja kaunista, wuhuu! Merkkasi oman heti, mutta tarkasti ensin kaikki muut kapulat, ennen kuin nosti oman.
Tästä siirryttiin metallihyppyyn, ohjattuun noutoon, L:n jossa asentoina istu ja maahan. Siitä ruutu, jossa oli hyvin takana, häntä taisi jäädä ulkopuolelle ruutua. Tämän jälkeen luoksari, jossa stoppi oli luokattoman huono. Noh, muuta en voinut odottaakaan tässä vaiheessa. Kuunteleminen ja käskyken totteleminen olisi silti näin niinkuin tottelevaisuuskokeessa poikaa.  Työt jatkukoon sen osalta. Ja kuinkas kivasti sattuikaan, että seuruu oli jätetty viimeiseksi liikkeeksi. Se tuntui siltä, että tapahtui kuin konekivääri tulituksella asioita ja Roverin pää eli omaa elämäänsä, ne käännökset luo mulle kyllä niin rikkoinaisen vaikutelman tästä koko hommasta. Harmittaa, kun en saanut ketään kuvaamaan. Yritin kaupitella ulkopuolisille puhelinta  viime hetkillä moista operaatiota varten, mutta se ei tuottanut tulosta. Olisi ollut kiva katsoa miltä se seuruu todellisuudessa näytti, kun itselle siitä jäi kovin levoton vaikutelma. Tuomari arvosti sitäkin mua itseäni enemmän :)

Seuruun jälkeen vähän odottelin. että mitäs meillä sitten on vuorossa, kun liikkuri totesi, että se oli sitten niinkuin siinä, ole hyvä ja voit poistua kehästä. Ai voin vai? Nyt jo? Oliko tässä nyt kaikki liikkeet? Me taidettiin molemmat olla Roverin kanssa kuin puusta pudonneita ja Rover oli sen oloinen, että koska tämä alkaa. Jaa, olisko pitänyt varata toinenkin koe heti perään :D
Nyt pitäisi olla reipas ja rustata treenisuunnitelma kohti elokuuta, tai sitten treenataan vaan fiiliksen mukaan <3

AVO läpi kolmeen kertaan

Nyt on kesän kisat kahlattu läpi ja uudet suunnitelmat syksyksi/talveksi odottaa valmiina toteuttamista. Meillä ei ole tavoitteena ollut koulareita käydä poimimassa, mutta arvokisat tekee toisinaan näihin poikkeuksia, jotta saadaan joukkue edustus kasaan.

Toukokuun lopussa korkattiin Avo luokka Vihdissä. Saatiin kasaan ykköstulos 268p luokkavoitolla. Jännitin ihan kuollakseni, koko koe meni ihmeellisessä sumussa ja Rover oli jotenkin tosi kiepeillä ja sen oloinen, että räjähtää käsiin hetkellä millä hyvänsä. Kaikki seuruut oli äänettömiä, mutta hypyn jälkeiseen vapautukseen itselläni tuli liikaa "iloa" mukaan ja siinä tuli haukahdus. 

Kierron paluulinjaa oli korjailtuna kierron takana olevalla ruokapalkalla ja se näkyi ikävästi kun Rover jäi etsimään lätkää. Loppu perusasennon kierrossa taisi ponkaista vähän hypähtäen. Luoksarissa juoksi opetetusti ohi. Ruutu nollattiin, juoksi takarajasta yli ja en saanut korjailtua sitä enää. Kaukoissa oli sen verran kiepeillä, että mun eka nosto oli liian "tehokas" ja pompahti vähän eteenpäin. Seuruut oli suht onnistuneita, ei ääniä ja pää pysyi aika hyvin. Tosin pompotteli aina aika ajoin.

Seuraava Avo koe olikin sitten SM kisoissa Limingassa 18.8. Siellä petrattiin eikä nollattu mitään ja pistesaldo oli 293,16p ja loppusijoitus 5/45! Aika huisia! :D Siellä liikkeiden lopetukset sujui ilman ääniä ja aina kun vain pyysin, niin Rover oli tosi kivasti mun kanssa yhdessä. Kaiken kaikkiaan se oli paljon rennompi kuin ekassa Avo kokeessa, samoin itseäni ei jännittänyt enää kehässä yhtä paljon. (Tosin ennen koetta jännitystä kyllä riitti..!) 

Kierto treenistä oli jätetty tässä välissä ruokapalkka/ apu pois ja käytössä oli erilaisia ohjureita. Paluu kaari ei kisassa asettunut kuitenkaan mun asettamiin kriteereihin. Kapulaksi otin ekasta kokeesta poiketen ohjatun kapulan ja märällä liukkaalla nurmella (en nyt tiedä oliko nurmella lopulta vaikutusta?) noston kanssa oli vähän ongelmia.  Luoksarin perusasentoa työstettiin myös _paljon_ kokeiden välissä. Meni silti yhä hieman taakse, muttei ehkä ihan niin paljon kuin ekassa kokeessa (jos en ihan väärin muista). Kaukojen aloituksessa oli ihan muissa maailmoissa ja meni tosi huonosti alas, toinen etujalka "rullalla". Oli korjannut etusensa kuitenkin mun kävellessä pois. Mutta vaipui taas jonnekin muihin maailmoihin, eikä noussut ekalla - siihen tuplakäsky. Täysin päin vastainen ongelma kuin ekan kokeen kaukoissa. Ruutu onnistui tällä kertaa hyvin. Tosin mun uusi sivupalkkaustapa (mikä otettiin tässä välissä käyttöön) näkyi vilkuiluna. Ja SM kokeen kiljaisu kohdistui seuruun peruutukseen. 

Sitten olikin heti syyskuun alkuun vielä Piirm kisat. Tauko olisi ollut paikallaan SM:ien jälkeen, mutta eipä ehtinyt taukoilla. Homma yritettiin vaan pitää nipussa ja paikkailla ilmeneviä virheitä. Tässä kokeessa fiilis oli kaikista huonoin näistä kolmesta. Ilma oli hiostava, koira tuntui löysältä ja vähän vaisulta, ei ollut kuulollakaan niin hyvin kuin voisi. Kahdesta nollasta huolimatta saatiin kuin saatiinkin juuri ja juuri ykköstulos 258,5p. ja yllettiin sillä jopa kolmannelle sijalla ja samalla Piirm hopeaa meidän joukkueelle. 

Liikkeiden lopetukset Rover pysyi hiljaa. Mutta yksi kiljaisu jälleen mahtui kehään liikkeestä istumisen aloitukseen, joka taisi hajottaa pakan niin hyvin, että asento jäi seisomiseksi. Kaukot onnistui teknisesti tällä kertaa nappiin, mieli olisi silti voinut olla skarpimpi. Ruutu meni jälleen yli, eikä mun korjaustreenit olleet näköjään tuottaneet kantavaa tulosta. Sain Roverin lopulta liikuteltua ruutuun, mutta käskyjä oli mennyt jo ihan liikaa. Seuruu oli kovin ikävän tuntuinen. Tuomari kommentoi että oli paikoin liian tiivis ja mainitsikohan pomppimisesta myös? Mutta itselle jäi sellainen fiilis, että katseli naapurikehään ja liikkeille lähdöissä & käännöksissä pää tippui tosi isosti alas. Oli se sentään hetkittäin ihan ok näköinen kuitenkin. Mutta huono fiilis jäi tästä itselle. Kierrossa ei ollut tapahtunut edistystä, enemmän taantumaa treenistä huolimatta. Tämä menee nyt mietintä listalle, apujen kanssa onnistuu, mutta ilman levähtää täysin. Noutoon vaihdoin taas isomman kapulan takaisin ja pieni pyöräytys mahtui koekehään tämänkin kanssa. Treenilista sen kuin pitenee.

Numeroina kokeet meni näin:

Paikkis 10 / 10 /10

Seuruu 8,5 / 8,5 / 8,5

Liik. Seiso 9,5 / 9,5 / 10

LT 8 / 8 / 9,5

Liik maahan tai istu 8,5(M) / 10 (M) / 0 (I)

Ruutu 0 / 9,5 / 0

Nouto 10 / 9 / 9,5

Kaukot 9 / 8 / 10

Hyppy 10 / 9 / 10

Uusien liikkeiden aloitus ja vanhojen varsinainen hiominen saa odottaa vielä. Seuraavaksi käydään kiinni mieleen ja sen hallintaan uusin asein. Täytyy myöntää että kauhistuttaa ja pelottaa, mutta onneksi mulla on osaavaa apua tukena tässä projektissa. 

En tarvi punaisia mattoja, mulle riittää että mä saan omaa kuvaani vaan kattoa"

Rover on just se jäbä - "eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani?" Otsikon valintakin juontaa juurensa talvisista treeneistä TopDogilla, jossa on mahtavan isot peilit! Niitä vois kuvitella ohjaajien käyttävän pääsääntöisesti hyväkseen, mutta ehei - niistä voi jonkun tyyppinen koira myös pullistellen peilata itseään - kyllä, juurikin Rover :D 

Rover sai talvella osallistua Dobo kurssille. Treeniä kropalle, mutta suurin syy oli siedättää muissa kuin tokon puitteissa sankaria muiden koirien läsnäoloon ahtaissa tiloissa. Meillä kävikin ihan mieletön tuuri, kun saatiin tunnille treenikavereiksi fiksusti käyttäytyvät lk.collie ja kultsu. Roverin toisten koirien lähettyvillä tekeminen on mennyt isosti eteenpäin ja se on pystynyt keskittymään myös hitaampi tempoisiin liikkeisiin näissä tilanteissa. Mutta pelkkä "vapalla oleskelu" on pirun vaikeaa ja mun hermoja raastavaa yhä. Rover vaan haluaisi mennä kaikkien luo ja kaikkialle ja kiehahtaa nollasta sataan hetkessä. Samaan aikaan se on kuitenkin osoittanut äärettömän taitavaksi irtokoira tilanteiden handlaajaksi. Talvella mm. kävi tilanne, jossa mali karkasi suoraan Roverin naamalle. Rover vastasi täysin järkkymättä koiralle samalla kielellä - räkä roiskuen päin naamaa huutaen. Ja lopulta ne totesi, että vitsi miten siisti toi toinen tyyppi on ja pisti leikiksi siinä malikan omistajaa odotellessa.. Tilanteen jälkeen Rico, - jonka onnistuin pitämään selkäni takana- kyyräili ja kyttäili ympärilleen ja yritti vaan passivoitua. Kun taas Rover asteli vapaana voittajan elkein rentona, eikä tippaakaan jännitteitä jäänyt päälle. Sen jälkeen arvostus tuota koiraa kohtaa otti huiman askeleen eteenpäin. 

Kevään aikana Rover on pyörähtänyt tokokoulutuksissa, Jarin (Kantoluoto) koulutuksissa tunnetilojensa kanssa, laumaviettisemmassa ja viettitestissä. Korrin Juhan vetämä viettitesti vaikutti niin mielenkiintoiselta, etten malttanut olla osallistumatta. Pk-puolen ajatuksista on tullut niin paljon parempaa informaatiota Roverin käyttämisen tulkintaan ja koiran kanssa toimintaan. En ollut todellakaan varma miten Rover mahtaa testissä käyttäytyä. Vähän yllätyksenä tuli se, että ohjattuvuus ja hallinta näyttäytyi tilanteessa tosi vahvasti, kuin Rover olisi pitänyt Juhan toimintaa häiriköintinä, josta pitää luopua. Mutta eihän sen ole koskaan ennen missään tarvinnut tähän tyyliin toimiakaan ja kuinka paljon enemmän on toistoja toisen henkilön houkutuksista luopumisesta. Saalisviettiä kyllä löytyy, kun vain saa luvan mennä ja iskeä kiinni. Ihailtavaa on kyllä Juhan tapa lukea koiraa ja pitää se voittajana ja saada tuntemaan itsensä vahvaksi koko testin ajan. 

ROVER VIETTITESTI

Roverin vietin määrä (viettitaso) oli ihan tapissa, mutta onneksi ohjattavuuttakin sieltä bc:n tapaan löytyy. Saalisvietin arvostelussahan huomioidaan kaikki saaliskäyttäytymisen osa-alueet. Saaliin tavoittelu, tarttuminen, puruote ja saaliin omiminen. Bordercolliella tyypillisesti ketjun alkuosat ovat vahvemmat ja voimakkaammat. Eli jokaisen rodun ihanne ei todellakaan ole huipussaan oleva (joka alueen) vahva saaliskäyttätyminen. Roverin kohdalla tämäkin rasti tärähti kyllä aika taulukon yläpäähän. Mitään numeerista arvostelua näistä ei siis annettu ja arvostelu ei ole peilata suoraan mihinkään luonnetesti arvosteluun.  Arvostelu janat oli jaettu värein kolmeen kategoriaa. "Ei hyödynnettävissä" "Työstöllä hyödynnettävissä koulutuksessa" "Suoraan hyödynnettävissä koulutuksessa". Roverin kaikki arvioit oli tällä "suoraan hyödynnettävissä" alueella.

VIETTITESTI ARVOSTELU

Kuuluu hieman huonosti, mutta tässä Juhan sanoin arvostelu. Täytyy sanoa, että tämänkin testi antoi työkaluja Roverin kouluttamiseen ja ymmärtämiseen.

Seuraavassa Jarin koulutuksessa osuttiin sitten oikeaan kultasuoneen ja mun päässä palapelin palat vaan loksahteli paikoilleen. Taas veivattiin ikuisuusongelmia. Palkkaa rentoudesta, mutta tuntui etten saa koiraa siltikään pidettyä hyvällä työskentelyalueella ja nostatukset toi aina äänen. Sitten se vastaus löytyi. Saalisvietti, koiran puhtaalla saalisvietti alueella pitäminen ja se mitä se käytännössä mun toiminnassa tarkoittaa, miten ja miksi.  Ja ihan uusi sivu aukesi meille. Mikä ahaa elämys. Mun on vaikea toimia jollain tavalla vaan siksi, kun joka sanoo niin. Pitää olla aina syy ja ymmärrys itsellä miksi. Kaikki aiempikin informaatio vaan jäsentyi paikoilleen, Juhan sanat saalisvietistä, kirjan tekstit ja hitto se oli siinä. Sitä usein toimii jollain tavalla, niinkuin moni muukin - mutta nyt piti lopettaa toimimasta niinkuin muut, ja toimia niinkuin mun oma koira tarvitsee. Joskus sulla voi olla kaikki se tieto olemassa, mutta et vaan silti osaa toimia oikein. 

Eihän mikään pyyhi pois sitä faktaa, että meillä on seuruussa äänen kanssa ongelmia ja tulee olemaan, mutta mulla on vihdoin loistava työkalu sen kanssa toimimiseen.

Laumaviettisemmasta saatiin myös paljon hyviä ajatuksia. Ehkäpä paneudun tähän vielä seuraavassa tekstissä syvällisemmin, mutta sen verran on todettava, että aika pitkälle voi koiraa viedä palkkioiden avulla ja tiettyjä lajejja vielä helpommin. Mutta tokon ja tottiksen kanssa jossain kohtaa - kun tahtoo edetä tietylle levelille, - niin koiran ja ohjaajan yhteistyö ja kommunikaatio nousee isoon arvoon. Meillä on kovasti pyritti Roverin kanssa parantamaan meidän kommunikaatio kykyä toistemme kanssa. Lenkeillä esim. toisten koirien ohitukset on vieläkin vaikeita ja välillä joudun yhä ottamaan tietyissä tilanteissa enemmän tilaa. Mutta pelkästään välineellisten palkkioiden pois jättäminen on auttanut meitä niin paljon parempaan suuntaan tämän asian kanssa. 

"Itsekin tiedät miten sun on tehtävä nyt, en voi enempää antaa"

Monen monta asiaa olisi voinut taas tässäkin välissä puida blogin puolella. Mutta nyt onkin käynyt niin onnellisesti, että se aika on ohjattu ihan toiseen osoitteeseen <3 Tarvitsisi varmaan opetella lyhyen ja ytimekkään kirjoittamisen taito, sen suurempia analysoimatta :D

Koko elämäänsä on tullut tarkasteltua vähän eri vinkkelistä. Koirat ja treenaaminen on osa elämää, mutten missään kohtaa halua, että siitä tulee koko elämä. Roverin mulla ollessa ja sen kanssa treenatessa olen kokenut jotenkin ulkopuolisuutta, minnekään kuulumattomuutta. Kuin me oltais kaksi muukalaista, jotka ei tosiaan kuulu oikeen minnekään. Tunnetta on varmaan vahvistanut entisestään se muu elämä. Tällä hetkellä Roverin kanssa on ollut helpompaa olla se gaijin ja olla piittaamatta siitä. Oon aina halunnut olla vapaa ja riippumaton ja olen todentotta ollutkin, ihan liikaakin.

Viime aikoina olen myös kyseenalaistanut tavoitteita. Kaikessa pitää aina olla niin perkeleesti tavoitteita. Ihan joka puolella ja joka paikassa, niin että tulee välillä ihan korvista ulos, kun aina vaan pitää kehittyä -ihan kaikessa ja -ihan kokoaika. Eikä suinkaan se tarkoita sitä, että haaveet tai unelmat tarvii heittää romukoppaan. Siellä ne on ja pysyy. Joskus on vaan pakko saada happea, varsinkin silloin kun ne koko elämän luomat (vai minun itseni?) helvetin tavoitteet ja kehityskohteet salpaa hengityksen.  Viime aikoina oon nauttinut paljon pitkistä metsälenkeistä ja kuin huomaatta ne vaan tuppaa venymään pidemmiksi kuin ennen. Se on se hetki, kun saan sitä happea, ei tarvitse kehittyä yhtään mihinkään. Voin vaan antaa jalkojen kuljettaa ja nauttia katsellessaan koirien riemua.

Treeneihin palatakseni, faktahan on se, että nautin treenaamisesta, treenaan tavoitteiden vuoksi, enkä pysty treenaamaan ilman päämäärää, ilman ajatusta kehittymisestä. Mutta missä mahtaa kulkea mun raja sille kehittymiselle? koiran realistiset mahdollisuudet? Mitä kaikkea muuta kuin treenaamista ne tavoitteet vaatii täyttyäkseen? Olenko valmis siihen kaikkeen? Olenko valmis panostamaan siihen muuhun mitä se vaatii? Tällä hetkellä tuntuu, että on realistisempaa todeta, että kirkkain kärki tavoitteista on alkanut leikkaantua mun päässä pois. Ja ajatus siitä tuntuu juuri nyt, juuri tällä hetkellä suorastaan helpottavalta. Se tuntuu kuin pudottavan kuormaa pois harteilta, niin että tämä hetki ja siinä eläminen voi muuttua just nyt helpommaksi. Siltikin mulle jää siitä huolimatta vielä hyvinkin isoja tavoitteita, eikä toko ole sen vuoksi suinkaan loppumassa.

Roverin kanssa pyritään löytämään enemmän läsnäoloa. Voi kyllä! Koirathan elää aina tässä hetkessä? On aina läsnä? Ei muuten ole näin simppeliä pienen bordercolliepojan elämä. Roverin pää juoksee usein jo kilometrien päässä pelloilla tai odottaa niin kovasti palloa tai lelua, ettei oikein silloin pysty ymmärtämään mitä kroppa tekee samaan aikaan (tai mitä ääniä suusta kajahtelee). Se onkin aika vaikeaa. Tämän oivaltaminen on kyllä taas avannut ajatusmaailmaa tuon koiran kanssa toimiessa. Haastetta onkin saada se henkisesti läsnä silloin kun mieli menee omia polkujaan. Treenirintamalla on kosketuksen kautta saatu ainakin tässä vaiheessa vahvistettua läsnäoloa ja ymmärrystä. Onni on koira, jota sietää (vaiko rakastaa?) kosketusta ja joka on opetettu siihen, että kosketus on positiivinen asia. Se on ollut kultaakin kalliimpi työkalu. Vielä kun oikeat työkalut löytyisi niihin lenkkien hallintatilanteisiinkin. Tai eihän siinä hallinnassa ole enää niinkään olgelmaa, vaan tuossa läsnäolossa ja tunnetilassa.

Roverin eka tokokoe

Kuinkahan monta koulutusta tai ajatusta päässä on ehtinyt mennäkään. No ne on onneksi raapustettu omaan treenivihkoon, jota olen yrittänyt reippaana pitää ajantasalla. 

Suurin juttu lienee se, että pikku Rover korkkasi kisauransa tokossa! Aika huisia! Ja uskokaa tai älkää mä onnistuin pitämään sen ääneti läpi koko kehän. Oon niin ylpeä siitä - ja ehket myös vähän itsestäni ;) Ajattelin tän merkkipaalun odottavan hamassa tulevaisuudessa. Mutta niin vain pystyttiin saavuttamaan se jo tälle syksylle. Koko edellinen viikko tehtiin valmistelua, samoin koetta edeltävänä päivänä Roverin ohjelmassa oli pitkä metsälenkki ja treenit. Koeaamuna myös samanmoinen kaava. Kyllä olisi kokemattomampana harrastajana usko itseensä horjunut, kun muut seisoskeli koiriensa kanssa ennen paikkiskehiä ja kaikki oli niin seesteistä ja rauhallista. Paitsi me Roverin kanssa, me juostiin ja leikittiin. Se mikä yleisesti katsotaan kiihdyttäväksi - rauhoittaa Roveria. Ja kun se saa kiihtyä, sen on helpompi rauhoittua. Niin yksinkertaista. 

Paikkikset sujui hyvin levollisissa fiiliksissä. Valmistautuminen meni siis nappiin. 

Yksilöliikkeet alkoi pidolla, huh kuinka helpottavaa meille. Aavistuksen Rover hypähti kapulaa kohti, mutta olin ihan tyytyväinen siitä. Otti aiemmin hieman "hitaalla" ja nyt olin vahvistanut napakampaa tarttumista, kun en tykännyt aiemmasta nihkeilystä. 

Toisena liikkeenä oli hyppy. Hyvin R noudatti käskyä ja vasta "odota" käskyllä laski katseensa eteenpäin. Lopun perusasennossa oli hieman viivettä, taisi jäädä kapulan jälkeisestä palkkaustavasta päälle. Näitä täytyy vähän pohdiskella, kun on liikaa jännitettä niin näitä tulee helposti. 

Siitä Seuruu, aloitus sujui aika kivasti, vaikka vähän potkaisi taakse. Teki aikalailla niin hyvin kuin tällä hetkellä osaa, käännökset on vaan vielä vaikeita, vallankin vasen. Mutta se on nyt hyväksytty ja sen piiperryksen aika on sitten myöhemmin.

Kaukoissa mä vähän sekoilin. Rover liikautti takajalkaa, eikä oltu ihan sellaisessa moodissa kuin olisin toivonut, mut tehtiin kaikki niinkuin piti, siihen pitää olla tyytyväinen. Tää oli meille jotenkin tuhottoman vaikea liike.  

Liikkeestä maahanmenon aloituksessa tai siinä liikkeelle lähdössä pää karkasi alas, muttei tullut ääntä. Ja korjasi itse pään takaisin sinne minne pitääkin. Maahanmenon kanssa liikkeen jatkuessa on ollut vähän haasteita ja se näkyi, meni vähän kaksi vaiheisesti, mut teki kuitenkin (y).

Luoksetulon aloituksessa sain päähäni kokeilla vaan "odota" käskyä, jolloin saa katsoa eteen, eikä tarvi olla kontaktissa. Nyt videolta katsottuna se näyttää mun silmään epäsiistiltä, -kun katselee ympärilleen. Täytynee siis käyttää tuota kontakti käskyä aloituksiin. Tosin aika kiva huomata, että kokeessa toimi molemmat aloitukset ihan oman käskytyksen mukaisesti, hyvä Rover! Itse luoksetulon odotuksessa vähän meinaa etukeno iskeä. Muuten teki aika kivasti, mutta loppuun vähän törmäsi. 

Kokonaisuudessaan saatiin kasaan 194p. Olen tosi tyytyväinen Roveriin <3 Se selvitti kokeen hienosti <3

Roverin eka ALO koe lyhennettynä katsoja ystävällisempänä versiona.

Mutta, koska mä haluan itse nähdä aivan kaiken ja varsinkin liikkeiden välit, niin KOKO KOE on nähtävissä omana videona. 

"Nyt sun pitää ite enää ottaa se askel uskaltaa tanssia varjoja vasten"

Valmennusryhmän kanssa on ollut pidempään puhetta psyykkarin kanssa työskentelystä ja vihdoin saatiin tämä käyntiin. Tällaisen haastavan bordercollien kanssa eläminen voi käydä muuten turhan raskaaksi ;) Varmasti jokainen meistä treenajista/ kisaajista painii omien ajatusten kanssa jossain tilanteissa.  Kuten muussakin elämässä ja tuntuu, että fiilikset sieltä heijastelee myös vahvasti harrastusrintamalle.

Ensimmäisen keskustelutuokion aikana itselleni avautui miten virhekeskeinen laji toko onkaan. Se on varmasti yksi iso syy, miksi osa ihmistä ei yksinkertaisesti viihdy lajin parissa, enkä ihmettele sitä yhtään. Koko treenaaminen perustuu tavallaan ongelmille ja virheille. Itse ohjaajan harteilla (ja treenikavereidenkin vähän? :D) on muistaa positiivisuus ja onnistumiset. Kouluttajallekin usein mennään näyttämään se thö virhe, isoin ongelma. Ja koulutuksesta ei ole mitään iloa, jos kaikki vaan onnistuu - eikä ongelma tule esille. Se on se juttu, siihen keskitytään. Ja niinhän tavallaan kuuluukin, jotta se paljon puhuttu kehitys ei pääse pysähtymään. Mutta siinä sivussa piilee iso vaara. Sellainen negatiivisuuskierteen vaara. Se, ettei olekaan enää koskaan tyytyväinen mihinkään. Kun kysytään koiran kehityskohteita, voin varmasti latoa ne tulemaan vaikka keskellä yötä täydestä unesta herätettynä. Mutta kun kysytään koiran vahvuuksia.. Niin.. ööh, vahvuuksia? 

Kuinka huomaamatta tuollainen ajatuspyörä voi imaista mukaansa. Siinäpä sitten treenipäiväkirjaa positiivisuuspäiväkirjaksi muuttaen on tullut mietittyä myös lajin arvostelukeskeisyyttä. Virhe on toki virhe -väärä asento, liikkeen suorittamatta jättäminen jne. Mutta se kaikki loppu koostuukin siitä, mikä tuomarin silmää miellyttää. Mitä korkeammalle mennään sen isompaan rooliin se vain nousee. Esim. vauhtia arvostellaan, mutta sitä ei mitata. Nopeudella ei ole mitään merkitystä, vaan sillä miltä se näyttää. Näyttääkö koira aktiiviselta, näyttääkö se olevan ohjaajan kanssa yhdessä, näyttääkö se siltä, että se käyttää voimaa jne. Toisten mielipiteiden, sanomisten tai sanomatta jättämisten ei saisi liikaa antaa vaikuttaa omaan tekemiseen. Tavoiteltava tokosuoritus on kuitenkin sellainen, jonka tulisi miellyttää mahdollisimman monen ihmisen silmää. Näyttää hyvältä. Kuinka paljon toisten mielipiteillä onkaan lopulta merkitystä tokon kaltaisessa arvostelulajissa? 

"Kuhan vaan kysyin et mikä meininki"

Onpas tämä blogin kirjoittelu vähän jäänyt taka-alalle. Monet asiat on jääneet kirjoittamatta. Mieluummin on käyttänyt aikansa vaikka ulkoiluun, kun vain blogin naputtamiseen. Tai sitten pitäisi ottaa tavaksi kirjoittaa lyhyemmin ja useammin ;) Nykysin tuntuu muutenkin, että saa varoa kirjoittamistaan, - kirjoitettu teksti kun ei aina avaudu ihan oikealla tavalla ja lukija voi pahimmillaan ymmärtää asian ihan väärin. Noh, niin tai näin aion jatkossakin ottaa tämän kirjoittamisen riskin.

Nyt me ollaan lomalla ja juuri nyt ukkostaa, joten loistava hetki istua koneen äärellä, kun akku vain kestää. Olin rustaillut kalenterin kesän osalta täyteen eri rallytoko kisa vaihtoehtoja. Nyt olen ruksinut kaikki yli. Voi myös olla, ettei me palata enää. Voin sanoa tän ihan vallan hyvillä mielin. Mä myönnän, etten ole Ricon kanssa tähän RTK4 kisatessani menettänyt sydäntäni lajille. Sitten Rico alkoi osoittaa merkkejä siitä, ettei sitä kovinkaan kummoisesti kiinnosta hyöriä ja pyöriä pikku kehässä pikku temppuja tehden. Rico on sydämeltään työkoira, suurien linjojen koira. Enemmän mua kaduttaa, ettei me lähdetty pk-puolelle aikanaan. Ricon meno on hidastunut nyt kesän myötä muutenkin entisestään. Kuumuusko, ikäkö? vai vaivaako jokin muu sitä? Käydään varmaan tarkastamassa asia joka tapauksessa. Toisaalta Ricosta on tämän myötä kuoriutunut aika mutkaton ja helppo koira.

Roverin kanssa on pidetty treenaamisesta aika paljon vapaa päiviä ja välillä tuntuu, että se on kehittynyt parhaiten näiden vapaa päivä jaksojen aikana. Tokon saralla mulla alkaa melkein koekuume nostaa päätään. Niin lähellä, mutta niin pirun kaukana. Seuraamisen liikkeelle lähtöihin on saatu ihan ok treenejä alle, mutta en voi mitenkään päin sanoa, että oltaisiin selvillä vesillä vielä sen asian kanssa. Seuraaminen on muutenkin aikamoista veivaamista. Mulle tärkein kriteeri on tällä hetkellä kuitenkin asenne ja motivaatio. Oikeassa moodissa jonkin verran häiriöitäkin menee kuin vettä vaan, mutta kun kuu ja tähdet ei ole oikeissa asemissa koko homma kosahtaa tosi helposti. Tämä on ehkä ärsyttävintä, koska se luo mulle fiilistä, etten voi luottaa koiraan. Ja muistuttaa kaikista kelpien kanssa koetuista seuraamisongelmista. Kuin olis jokin revanssi edessä ja tuntuu etten selviä tästäkään voittajana. Siksipä mulla on vain yksi tärkein kriteeri: asenne, asenne, asenne! Nyt olen paljon aloittanut treenejä niin, että saa tarjota perusasentoja ja seuruuta, myös niitä liikkeelle lähtöjä. Tällöin nekin sujuu hiljaa. Miten pääsisinkään koekehään näin, -tarjoa mulle seuruuta, toivottavasti osut oikeaan - ilman että kerron mitä tehdään :D Saisko tokossakin, niin kuin Vepessäkin käyttää käskyn liikkeen aikana siellä missä tahtoo, ilman sanktiota ;)

Toinen meidän iso työnsarka on kaukoissa, nekin olisi syytä saada kuntoon ennen koekehään astumista. Rover on saanut kasvaa rauhassa ilman kaukojumppaamista ja nytpä moinen jumppailu ei ole valmis. Yhden ongelman luo myös ohjaaja joka päättää joka toinen treenikerta vaihtaa etupään takapääksi ja jälleen takaisin.. Ja opettaisiko m-i vaihdot molemmin päin vai tuoko se nyt kuitenkin enemmän sekaannusta tähän treenivaiheeseen. Onpas ainakin pääkopalle aikaa kasvaa enemmän.
Ja mitä enemmän tätä miettii, niin sitä enemmän asioita on kesken, kuten paikalla olo. Haluan siihen vielä paljon enemmän luottamusta mukaan. Jos joku lähtee juoksemaan tai jotain yllättävää tapahtuu, niin haluan olla siinä tilanteessa sillä mielellä, että me ollaan treenattu tämä. Enkä miettiä, että nyt muuten lähtee Rover mukaan hauskanpitoon, jippi jai jee..

Jotain sensuroimattomia treenivideoitakin on kasaantunut julkaisematta, laitetaan niitäkin nyt, vaikka vanhempia ovatkin. On 10kk, 11kk ja yksi ihan tuore loman aikainen seuraamisvideo. Noita vanhempia videoita katsoessa mieleen palailee, että totta tosiaan otettiin siirtymät mukaan treeniin ja hupsista - sen myötä fiksu koira muokkaisi myös seuruun kriteerejä ja jälleen avun kanssa palauteltiin paljon mieleen oikeaa seuraamispaikkaa, joka livahti aivan liian eteen. Nyt tuon suhteen on päästy (ainakin hetkiseksi) parempaan jamaan. Luoksetuloissa tuppaa välillä esiintymään tankotanssijaa ja päin rysäyttelijää, heti kyllä korjauksilla palautuu mieleen pian ettei ihan niin saanutkaan. Voi miten hienosti Rover noilla videoilla ruutua ja noudon palikoita tekeekään - eipä olla niitäkään sitten hetkeen tehty ollenkaan, eli nekin on melkein kuin tuoretta videota :D Ei olla edistytty, menty korkeintaan taaksepäin :D

Tässä tätä sensuroimatonta materiaalia:
Rover 10kk
Rover 11kk
Rou 13kk