perjantai 24. kesäkuuta 2011

Balanssia lajeihin ja kontakti konkurssi

Taas tuntuu, että treenattavaa olis vaikka kuinka ja millaisia tavoitteita asettaisikaan, että se olis vielä järkevää ja ne tavoitteet pysyisi mahdollisena edes jollain tasolla..  Kolmen lajin keskellä säätäminen tuntuu sekoittavan mun oman pään =0  Agilityy tarvis treenaa ja tehdä niin erityyppisiä treenejä, pientä tekniikka hiomista ja sitten taas ratatreeniä tarvittais. Tokossa pitäis alkaa kasata palikoita evl varten ihan toden teolla ja ylläpitää sekä parantaa vanhoja jo hallussa olevia suorituksia. Ja tämä Ricon uusi rakkaus - vepe. Koira näyttää rakastavan lajia enemmän kuin mitään ennen. Itsellä olisi kova kiire päästä siinäkin korkkaamaan kisaura, mutta harjoitusten määrä on kovin vähäinen ja itsenäisesti ei kovinkaan paljon pysty tekemään. Tarvitaan aina treeniporukka ja siellä taas harjoitusten määrä yhdelle illalle on aika vähäinen (Tai minä olen tottunut treenaamaan aivan liikaa..) Okein myönnettäköön myös, että nyt kun aikaa on ollut, niin olen joinain päivinä sortunut taas tuplatreeneihin.. Eli aamulla toinen laji ja illalla toinen.. Mut ainakin vielä koira on jaksanut aivan mainiosti ja näyttää että vepeily ei sitä väsytä juuri ollenkaan.. Ehkäpä kuitenkin on parempi jakaa treenit kahteen erään, kuin vetää koira kerralla ihan piippuun =)

Joo mutta treenattavaa todenteolla.. Ne kontaktit aiheuttaa mulle taas turhaa pään vaivaa. Kyllähän Rico ne osaa,  mutta alastulon vauhti on liian hidas. Siihen kuluvia sekunteja ei ole vara menettää. Hitsi, kun se osas ne viime syksynä niin hyvin!! Hitto vie, niin viime syksynä - koska talvella ei olla kontakteja pystytty treenaamaan.. Valitettavasti. Tahtoo ne nopeat ja tehokkaat kontaktit takaisin!! No nyt otin ihan namikipolla ja paransi huomattavasti. En vaan halua jatkuvasti käyttää sitä kippoa. Se fokusoi kaiken siihen kippoon ja hupsis, kun kisoissa sitä ei ole, niin oikea kohta on hukkunut kokonaan.. Kosketusalusta olis toinen vaihtoehto.. Mutta siitäkin haluaisin pian eroon - mutta kai mun on tyydyttävä  siihen tosiasiaan, että jonkin aikaa - ainakin -on käytettävä jotain jolla saan koiran juoksemaan  nopeampaan puomin päähän saakka. Paikan se kyllä osaa ja tietää, mutta siihen mennään hitaasti.. Ehkä se herkkis myös on epävarma mun tyytymättömyydestä ja hidastaa entisestään. Eli kerrottava selkeämmin missä se oikea kohta on.. Voi tätä balanssin pidon taitoa tai sen puutetta tällä hetkellä ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti