Jotakin on pahasti rikki… Enkä tiedä kuinka ehjän siitä millään saan

Lähes sanaton. Ehkäpä jyllänneellä kuumella ja liiallisella ajalla ajatella asioita on sormensa pelissä.. En tiedä kumpi on pahemmin rikki Raw vai minä itse? Elämässä on yllättävän paljon kipeitä asioita, kun niitä jää miettimään. Onko niitä pakko miettiä, voiko ne vaan ohittaa ja jatkaa matkaa - kunnes niihin törmää joskus ja haavat revitään jälleen auki? Voiko ne vain päättää käsitellä pois päiväjärjestyksestä lopullisesti? Miten se tehdään? Moni sanoo ja luulee päässeensä tiettyjen asioiden "yli", mutta jossain tilanteessa tajuaakin - tai no kaikkihan ei sitä koskaan voi myöntää - ettei näin ollutkaan. On asioita jotka tulee sellaisina tunnekuohuina jyräten pienen ihmisen alleen, että sitä joutuu ihan etsimään niitä syvimpiä syitä moiseen tuskaan. Kuinka usein me kysytään toisiltamme: "kuinka sinä voit?" -järjettömän vaikea kysymys, joka uppoaa vieläkin syvemmälle, kuin pinnallinen: "mitä kuuluu?" Itse ainakin kysyn aivan liian harvoin..

Tapetilla on ollut viime aikoina paljon ajatuksia ja mielipiteitä kasvattajien vastuusta "rikkinäisistä" koirista ja pentujen kanssa treenaamisesta. Itsekin olen sitä mieltä, että ei liikaa liian nuorena, eikä tiettyjä asioita liian nuorena ollenkaan. Mikä on sitte oikea ohjenuora mihinkin on varmasti hyvin pitkälti jokaisen itsensä määrittelemää. Ja niinhän sitä sanotaan, tieto lisää tuskaa. Itse aloitin aikoinani agilityn siihen aikaan, kun maxikoirat hyppäsi 75cm, niin myös ne 40cm ylittäneet pienet, jos pystyivät..Jos eivät, niin ei niistä tullut agilitykoiria, ainakaan kisamielessä. No minulla oli sheltti, mini sellainen. Ei silloin osattu varoa nuorta koiraa, mentiin ja tehtiin. Tosin olihan treenitkin hyvin erillaisia. Rico tulikin sitten myöhemmin, mutta itsehän olin ollut harrastuspiireistä pois pidemmän aikaa, joten tein mitä ohjeistettiin, enkä osannut varoa. Mutta Ricon kanssa tehtiin Breen treenien sivussa jotain ihan pientä vaan - yksittäistä hyppyä tai putkea ja sen varsinainen oma ryhmä alkoi pyöriä vasta keväällä olisko koira ollut jo 9kk silloin? Rimat nostettiin ehkä turhankin aikaisin näin jälkikäteen mietittinä, jotain vuoden vanhana - tai tehtiin vaihtelevia korkeuksia. Mutta silti, olisi voinut nostaa vasta myöhemmin. Näin jälkiviisastuneena..

Rawn kanssa olin alusta saakka jotenkin kovin varovainen, se treenasi suhteessa vähän. Tuntui koko aika, että me osataan tosi paljon vähemmän, kuin muut samanikäiset tai jopa nuoremmat. Tai tehdään niin paljon vähemmän. Mut halusin antaa aikaa, en tehdä korkeammilla rimoilla, en aloittaa keppejä, en sitä, en tätä. Mutta yhden idioottimaisen asian tein. Sillä vähällä treenimäärällä halusin vahvistaa käännöksiä.. Pakko myöntää, että jälkikäteen mietittynä kaduttaa niin järjettömän paljon. Olisin vaan jättänyt tän asian tekemättä.. Olisko kaikki toisin nyt? No sitä ei voi tietää kukaan, alttius on kuitenkin ollut olemassa ja se olisi tullut esille sitten ehkä myöhemmin? Keppejä me ei tehty yhtään ennen sitä huhtikuuta, eli Raw on ollut maaliskuun lopussa 16kk.. 50cm hyppäämistä erillisillä esteillä aloiteltiin varmaan samoihin aikoihin ja radalle ne otettiin mukaan vasta koiran ollessa lähempänä 18kk. Ja tämä siis toukokuussa. Elokuussa alkoi oireet.. Nyt mä katselen jalkojaan purevaa koiraa harva se viikko ja mietin miltä siitä mahtaa tuntua.

On ihanaa kun ihmiset kysyvät miten Raw voi. Mutta mä en enää osaa vastata siihen kysymykseen. En tiedä miten se voi. Tänään paremmin, huomenna ehkä taas huonommin.  Elämä ei tule olemaan ennallaan. Ei koskaan. Ei näköjään. Ei me voida tulla viikonloppuleireille ja vetää reikä päässä perjantai illasta sunnuntai iltaan, juosta vapaana lenkkejä toisten koirien kanssa. Ei vaan voida. Me ei voida mennä treeneistä suoraan toisiin treeneihin. Me ei voida treenata vauhtiliikkeitä ja lähteä sen jälkeen vapaana metsälenkille. Me ei voida mennä edes perättäisinä päivinä vapaana metsälenkeille. Elämä on yhtä surullista "ei voida" listaa.

Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa seuraavan koiran kanssa tulen varmaan olemaan niin järjettömän varovainen. Luulin olleeni nytkin, vai olinko riittävästi?

@Hanna Toivola
Niitä harvoja agilitykuvia Spacemanista