On ylämäki raskas askeltaa, mutta alamäkeen liian usein katoaa

Sisältää niin paljon samaan aikaan mun elämään juuri nyt kolahtavaa asiaa. Kuten meidän köysilaskeutumiset, sen että liukkailla kengillä aamun pikkutunneilla kotiin kulkiessa ylämäki tuntuu jo pitkän päivän ja yön jälkeen jaloissa raskaalta, mutta alamäki voi olla pirun liukas! Ja ehkä se kuvastaa myös Rawn ja mun tilannetta tässä taistelussa. Niin no ja elämä kaiken kaikkiaan joskus vain tuntuu niin.. juuri tältä..

Mun piti tammikuun viimeinen päivä antaa periksi tälle ikuiselle nuoruudella (vai mitä se oli?) Brenda mummo 14 wee, kysyisi, että voiko sen syödä? No syötiinkin me sitten myöhemmin. Sain järkättyä ihan parhaat synttärit mitä kuvitella saatoin. Lauantai aamusta lähdettiin Serenaa kohti, jossa meitä odotti seikkailurata köysilasketumisineen ja vaijeriliukuineen. Homma aloitettiin valjaiden pukemisella ja sieltä käveltiin rinteiden ohi kallioita kohti. Ensimmäisenä vastassa noin 23 metriä kallion seinää, mistä oli tarkoitus laskeutua köyden avulla seinämää pitkin alas. Siinä vaiheessa alkoi hieman jännittää ja ylhäältä alaspäin katsellessa jännitys muuttui paniikin sekaiseksi peloksi. Hullua hommaa, reunan ylitys ja alkuun pääseminen olikin se kaikista kamalin vaihe, mutta sen jälkeen kaikki olikin vain niin siistiä!!

Tämän jälkeen kiivettiin jälleen ylös, jossa odotti vaijeriluku kalliolta toiselle. Vähän tässäkin lähteminen jännitti, kun piti juosta ns. tyhjän päälle, mut hitsi tää vasta siistiä olikin. Ja tätä seurasi toinen vauhdikkaampi vaijeriliukuminen kalliolta lammen yli noin 40km tuntinopeudella. Tätä viimeistä ei enää edes tarvinnut jännittää, niin huippuhauskaa. Menisin uudestaan koska vaan!

Ennen ja...

Ja jälkeen!!

Tässä videokuvaa laskeutumisesta. Olis ollut kyllä kiva kokeilla uudelleen tätäkin, olisko pystynyt hallitsemaan tota köyden käyttöä vähän paremmin. Kun ekalla kerralla kädet ihan kramppasi turhasta puristamisesta, varsinkin tuo vasen, joka oli vieläpä ihan "turha käsi" tässä hommassa :D

Koira rintamalle sitten.  Rawn kanssa tammikuu on ollut taas yhtä säätämistä. Lopulta päädyttiin nyt Niinan kans kokeilemaan muutaman kerran setti laseria kuuriluontoisesti ja ihme kyllä - Raw sai tykitellä moneen viikkoon ekan kerran vapaana, ettei mitään oireita tullut jälkiseurauksena. Voi kun tämä nyt kantaisi eteenpäin. Vaikka pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että raaka totuus on se, ettei me ikinä päästä palaamaan normaaliin elämään. Kun meidän normaalielämä oli sitä, että koirat saa olla joka ikinen päivä vapaana ja niiden kans pystyy treenaamaan vauhdikkaita liikkeitä perättäisinä päivinä ja useampina päivinä peräkkäin. Se ei nyt kuitenkaan onneksi tarkoita sitä, etten voisi treenata ollenkaan, eikä sulje kisaamistakaan pois, mutta valtavaa suunnitelmallisuutta se vaatii. Treenikertoja vauhtiliikkeiden kanssa ei ole hukattavaksi -vaan niiden toteutus ja treeni ajankohdat on mietittävä tarkkaan. Osa varmaan ihmettelee miksi ylipäätään yritän tuon koiran kanssa enää tai sitä miksen anna sen olla ilman treeniä. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on niin paljon mahdollisuuksia elää vielä ihan hyvää elämää ja se on liian rakas pieni eläin minulle. Ja siitä yksinkertaisesta syystä, että narun jatkeena sen elämä ei ole enää sitä hyvää elämää.

Niistä suunnitelmista puheen ollen aika nostaa yksi kissa lisää pöydälle. Meillä oli tammikuussa KooKoo projekti - kaukot kuntoon. Ajatuksena nyt ei ollut saada niitä kisakuntoon - vaan (jos nyt ulkomuistista muistan..) Asenteen säilyttäminen, tekniikan parantaminen ja viiveet ja mahd. matka ja liikkuri.  Koska oppimista tapahtuu levossa, niin ollaan pidetty myös niitä "lepopäiviä" (paljon...). Asenne lienee säilynyt ihan kivana, koska piippasi yksi päivä kaukoja tehdessä!! Ihme piippikone siitä on tullutkin! Väitän, että tekniikka olisi parantunut, onnistumisprosentti parantunut ja ajatus parantunut. Viiveet onnistuu rauhallisessa olotilassa (kotona) ja tietyllä palkalla - häiriöiden alla alkaa vetää omaa jumppaansa - kiihtyy sen verran. "kaappi/pöytä palkalla" ollaan saatu viiden metrin matka aikaiseksi -mikä sisällä alkaa olla aika maksimi. Liikkurin kanssa ei olla treenailtu. Auttavia silmiä on toki matkan varrella ollut, mut ei varsinaisena liikkurina. Tosiaan laittamalla palkan kaapin päälle/ pöydälle koiran viereen, mutta niin ettei se nää sitä ollaan saatu matkaa lisää. Sivukupit alkoi jossain vaiheessa kovasti koomaamaan vaihtoja - varsinkin kun mä poistuin kauemmas, niin niihin jämähdettiin. Itselläni oleva palkka sai taas venyviä asentoja ja edistämistä aikaan. Voi olla, että joudun luopumaan palkasta kokonaan tai siirtämään sen tosiaan jonnekin "pois" ja Rawn pitäisi myös osata luopua siitä.. Nyt tällä kaappipalkalla ollaan saatu paljon hyvää aikaan, mutta palkan odotus alkaa näkyä siinäkin.
Tässä Tammikuun  lopun kaukotilannetta, kaappipalkka ja 5 metriä.