Pidäthän kiinni jos astun yhden pitkän askeleen. Nostatko pystyyn, jos horjahdan ja putoan polvilleen

Kovin on sanaton fiilis vieläkin.. En  tiedä mitä kirjoittaisin tai miten tämän aloittaisin. Tuon Vepekokeen jälkeisenä päivänä kaikki kääntyi päälaelleen, vajaa kolme viikkoa sitten. Ne kaikki upeat fiilikset murtui vuorokauden sisällä. Huomasin lauantaina, että autoon hypätessä Raw meinaisi kolauttaa jalkansa takapuskuriin ja kokeen jälkeen otetussa kuvassa sen tassu oli hetkellisesti kummallisessa asennossa, mutta koira liikkui jälleen sen jälkeen ihan puhtaasti, eikä vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Ja Raw nyt on ollut koko pienen ikänsä vähän koheltaja. Väsynyt se oli myös, mutta Vepekoepäivän jälkeen se on ihan normaalia, että uni maistuu illalla.

Jotenkin seuraavana päivänä oli kuitenkin sellainen olo, että kaikki ei ole kunnossa, vaikka mitään erikoista ei ollut havaittavissa. Tokotreeneissä se sitten paljastui, kaikki ei todellakaan ollut kunnossa. Toisen puolen jalkojen hermotuksen kanssa ilmeni yllättäen kesken hyvin alkaneen treenin ongelmia. Raw pysyi jaloillaan koko ajan, mutta jalkojen selkeitä virheasentoja ilmeni. Raw oli myös huomiota herättävän väsynyt, nukahti heti tosi sikeään uneen, kun nostin sen autoon. Seuraavana päivänä päästiin Aistiin neurologille ja selvää oli jo tutkimuksen perusteella että jotain on vialla. En tiedä edes mikä olisi voinut olla pahinta tai olisiko "hyvää" löydöstä voinut ollakaan.. Syy löytyi magneettikuvissa aivoista ja diagnoosiksi saatiin granulomatoottinen meningoenkefaliitti, joka on siis immuunivälitteinen sairaus. Toki löydös voi viitata kasvaimeenkin, josta olisi saatu täysin varmuus vain aivoleikkauksella, joka ei tässä kohtaa olisi ollut millään muotoa järkevää. Ensimmäinen ajatus - diagnosoitua sairautta tuntematta - oli, että tulehdushan saadaan hoidettua lääkityksellä kuntoon, mutta totuus valkeni pian. Asia ei olisikaan niin yksiselitteinen, yhden tilaston mukaan 1/3 ei selviä, 1/3 jää pysyviä ongelmia tai sairaus uusii ja 1/3 on se mahdollisuus paranemiseen. Kyllähän se kuulostaa pelottavalta, kun puhutaan aivoista ja koiran oma hermojärjestelmä on se joka aiheuttaa tulehdusta hermostoon. Nyt ollaan tässä tuskaisessa tilanteessa, että eletään päivä kerrallaan ilman minkäänlaista ennustetta tulevasta.

Koko loppukesän ja tulevan talven suunnitelmat siirtyi kertalaukauksesta romukoppaan. Miksi noin mahtavan koiran kohdalle pitääkin osua kaikki tällainen.. Ainut hyvä puoli tässä tilanteessa on, että Rawlla ei ole kipuja. Näin on eläinlääkärikin lausuntoon kirjoittanut, niin tuskin olen aivan väärässä.  Helpottavaa on myös, että vaikka Raw on toipilaana, niin sen liikuntaa ei ole rajoitettu remmin päähän. Se ei tietenkään saa joutua kovaan rasitukseen, mutta vapaana liikkuminen ei ole kohtuuden rajoissa kiellettyä. Ja tuon eläinlääkäri käynnin jälkeen Raw on piristynyt aivan valtavasti.  

Kyllä tässä on tullut kelattua vähän liikaakin kaikkea taaksepäin ja jotenkin tuntuu, että monet asiat on saaneet selityksiä. SM:ien jälkeinen hetkellinen epäpuhtaus liikkeessä ja ontuminen saattoi jo enteillä tätä, mutta kukapa olisi osannut arvata, että ontuman syy löytyisi aivoista, koska silloin hermotus oli vielä täysin normaali.