Mikä musta tulee isona?

@Katri Mure 7vko

"..Mikä musta tulee isona, laulaja tai lätkänpelaaja.."

"..En koskaan vastannut tehtävän antoon

Mieli samos metsiä, raaputin pulpettia.

Tutkin kämmenen viivoja.."

Mikä hän on oikein miehiään? Ajattelin, että kirjoitan blogiin asioita millainen Rover on tai on ollut. Nyt kun tuntuu, että jotkut asiat loksahtelevat välillä niin nopeasti paikoilleen, että enhän mä ehkä enää jonkun ajan päästä muista oliko joku juttu muka hankalaa joskus? Aika kai kultaa muistot, kun muistan vaan Rawn olleen niin ihana ja kultainen pentu. Tuskin se sellainen on joka hetki ollut ;)

Roverissa oli havaittavissa jo pentulaatikossa tiettyä itsenäisyyttä. Eikä mulla ollut pienintäkään luottoa siihen, että se kulkisi vaikka metsässä pentumaisesti mukana  - vaan enemmin tuntui, että se oli valmis sujahtamaan omille seikkailuilleen millon vain. Tullessaan se oli niin pieni, että myös sujahti aidan välistä  naapurin puolelle hyvinkin huolettomasti. Ympäristö seikkailuineen tuntuu usein kiinnostavan pientä miestä enemmän kuin minä tai minun lelut ja ruuat.

Näyttää kuin se osais, mut voin kertoa salaisuuden (ei se oikeasti osaa :D)

Alussa kävi helposti niin, että kaveri päätti itse, että kiitos nyt on täysi olo ja ruokaa jäi syömättä. Niin outoa minulle, jolla on ollut aina vain ahneita koiria! Ja ruuan piti olla minun salainen ase tuohon yhdessä kulkemiseen, mutta nyt olinkin heikoilla, kun ympäristö vei voiton. Kupista ruokkiminen päättyi kuin seinään tämän myötä. Ruuan kanssa tuli esille myös mm. istumisen tarjoamista, enemmän passivoitumista ja pennusta tuntui katoavan se kaikki poweri, minkä siinä tiesin olevan. Ajattelin, että ei, ei missään nimessä näin. Tällaista en halunnut nähdä! Yhden kerran tein myös tosi ikävän tempun, -ruuan jahtaus leikkien lisäksi - kutsuin Ricon syömään kesken Roun ruokailun ja siirsin Roverin pois - kun se alkoi tempoa ja hyppiä, käskytin Ricon pois ja annoin Roverin syödä jäljellä olevan ruuan jämät. Työstön ansioita tai ihan luontaista - sitä mitä Rover pohjimmiltaan on - niin ruoka alkoi maistua hyvinkin pian. Sen ansiosta ollaan päästy myös vahvistamaan tätä yhdessä kulkemista.  Siinähän sitä työsarkaa sitten onkin ;)

Rover on myös hyvin mielenkiintoinen tapaus, se ei paljon minulle mielistele. Alussahan nukuin patjalla sen kanssa lattialla kun halusin lähteä vahvasti vahvistamaan me-ajatusta. Se on jotenkin todella tasapainoinen tapaus ja varsinkin herättyään. Ei ollenkaan aamuisin villiä hännän heilutusta ja tepastelua. Nykyisin se on alkanut heiluttaa minulle häntää silleen coolisti, rauhallisesti ja tulee usein kaulaan, saattaa nuolaista jopa pari kertaa. Siitä huolimatta en koe, etteikö se minustakin pitäisi. Rover tervehtii kyllä kaikki muut ihmiset, tutut ja tuntemattomat hyvinkin innokkaasti ja riehakkaasti korvat takana.  Yhden ainoan kerran mä olen saanut osakseni tuon tyylisen tervehdyksen, metsässä kaverin harhautuessa omille retkilleen menin piiloon ja lopulta pienen hätäisen juoksentelun jälkeen minut löydettyään tervehdys oli tuollainen. Tiedä sitten mistä tuo kertoo. Vai onko vaan maailma kaikkine ihmisineen, koirineen, polkuineen ja seikkailuineen vielä niin kovin mielenkiintoinen.

Leikkimisestä Rover on pitänyt alusta saakka.  Ja ihan alussa näytti, että leikki menee syömisen ohi, tosin nyt en enää tiedä onko näin. Äärettömän helposti ja vaivattomasti se pystyy vaihtamaan nykyisin leikistä ruokaan ja toisinpäin. Jossain tilanteessa sitä saa vähän sytytellä leluun liikkeen kautta vielä, mutta uskon että tuokin on ohimenevä vaihe. Ja kun tuosta kasvaa ja meidän leikki kehittyy, niin varmasti syttyy todella nopeasti. Rover on myös ollut äärettömän kätevä kaveri omimaan leluja itselleen, mistä lähtikin ajatus heti alkuun "anna" toiminnon rakentamisesta. Kasailin tämän rakentamisesta videonkin itselleni muistoksi - KLIK Lienee hieman pitkäveteistä katsottavaa, mutta se onkin mun omaksi iloksi :) Viimeiset videolla näkyvät pätkät kuvasin eilen ja tänään Rou on jopa oma-aloitteisesti kantanut lelujaan mulle, ehkä hetken mielijohteesta aiheutunut häiriö tai ehkä ei ;)

Äänen käyttö on kaverilla herkässä ja se tuli esille jo ensimmäisellä yhteisellä automatkalla, siihen on pakko alkaa kiinnittää jo nyt huomiota. Kiihtymiset, ja turhautumiset saa haukun helposti esille.
Ja kun tuo ympäristö on niin mielenkiintoinen, niin on myös ihmiset, koirat, kaikki.. Ei ole aina ihan helppoa huijata pentua kiinnostumaan minusta leluineni ja ruokineni. Ja apua! se katsoo välillä Ricon kanssa telkkaria, en ehkä kestä - ei kai siitä tule sellaista "telkkarin katselijaa" kentänkin laidalla. Valtavan rohkea ja reipas Rover on ollut kyllä kaiken kaikkiaan,  jossain tilanteissa jopa hullun rohkea! Jonkin verran reaktiivisuutta on ollut havaittavissa, mutta katsellaan nyt kun kaveri kehittyy mihin suuntaan sen kanssa mennään. Ja ihan hulluja iltavillejä se saa,  juoksee päin seiniä - ihan hullu ihana sekopää <3

Rico on ihan poikki kakarasta. Mitään paineja se ei tuollaisen kanssa suostu harrastamaan. Yrittää olla niin kärsivällinen kuitenkin, vaikka on joutunut jo ojentamaan villeimpien puruotteiden ja päälle hyppimisien vuoksi. Tosin juoksuleikkejä se voisi välillä vaikka leikkiä, kun niissä olisi niin ylivoimainen, mutta niitä on minun taas pakko vähän rajoittaa.