Tokorinkiläinen

Enpä olisi viime vuonna Roveria hakiessani uskonut, että tänä keväänä olisi vielä mitään mahdollisuutta hakea tuonne nuorten koirien toko-rinkiin.  Talven aikana kuitenkin esiintyi sellaisia välähdyksiä edistymisestä, että välillä hiipi mieleen ajatus, että entä jos sitten kuitenkin. Ja onneksi on ollut pari eteenpäin potkijaa jotka on jaksaneet valaa uskoa :)

Ja nyt se on totta, mun pikkuinen poika valittiin mukaan Tokorinkiin. Oli kyllä hurjaa mennä tuollaisen 10kk kanssa näyttöön. Kaikki on vielä niin kovin kesken, mutta me selvittiin ja koko työ on vasta ihan alkutekijöissään. Meillä on olemattoman vähän mitään valmiita liikkeitä. Kaikki näytön liikkeetkään ei ilmiselvästi olleet vielä valmiita.  Isoin haaste tuon paletin kasaamisessa oli pitää ääni kurissa. Ihan täysin se ei onnistunut - mutta mikä positiivisinta, viimeinen ääni pääsi toiseen liikkeeseen siirtymässä/ aloituksessa. Sen jälkeen liikkeet ja siirtymät onnistui hiljaa. Loppua kohti parempaan päin. Olisi voinut käydä niinkin, että loppua kohti ääni olisi vaan yltynyt. 

Tässä *Roverin näytöstä poimittua* Ihana ilta-aurinko hieman häikäisi osan suorituksesta.

Näytön jälkeen treenatessa on tullut taas enemmän sellainen olo, että Rover tuntuu yhä paremmalta. Mä uskon, että Rover on voiman ja intensiivisyyden käytössä vielä kasvun tiellä ja kehitystä tapahtuu iän karttuessa koko ajan. Näytön palautteessa olikin maininta, että intensiteettiä saisi olla vähän enemmän ja siitä olen täysin samaa mieltä. Ihan sosiaalisenkin palkan toisenlaisella käytöllä Rover on vastannut tähän paremmin, mutta siihen tarvitaan vielä palloa enemmän avuksi - ettei se ääni pääse valloilleen. Näytössä jouduin hillitsemään ja hallitsemaan sosiaaliset palkat, muuten olisi haukku raikunut ja se näkyi varmasti liikkeiden tekemisessä. Rover on kyllä myös sellainen ajattelija, että mulla on annettava sille aikaa oppia asiat. Vaikka melkoinen juoksija onkin, niin uudet jutut se selvästi haluaa opiskella ajatuksen kanssa ja hakea vauhtia sitten kun osaa tai ymmärtää mitä pitää tehdä. Näytössäkin oli varmasti vielä paljon asioita, joista puuttuu rutiini ja jotka aiheutti ajatuksia pienessä päässä. Sen kaiken huomioiden toinen selviytyi hienosti :)

Rico raukalla oli taas kalenterissa merkintä RT kisoista. Ihan hyvin me vedettiin, MES 93p ja luokkavoitto. Mutku ei riitä tässä lajissa, niin ei riitä :D Rixalla kävi yksi moka (ellei kuski ollut todellinen syyllinen tähän kaikkeen?) Pyörähti eteen kääntyessä väärään suuntaan ja uusittiin tämä. Noh mulla kävi sit toinen moka, olin hidastanut väärässä kohtaa ja that´s it. Ilman tuota hidastamista.. jos ja jos.. Noh, koira toimi kivasti, se on pääasia :) Vaikein osuus on nyt ohjaajan hallita itsensä ja oma vauhtinsa ja tekemisensä. Nyt Rico saa kyllä levätä hetken, alkaa käydä muuten turhan rankaksi moinen kisailu. Tältä päivältä ei ole videota, mutta laitetaan nyt yksi aiempi Mestarin kisa, missä oikean puolen tuplasaksalainen koitui meidän ongelmaksi. Oon vähän kriittinen näitä videoita kohtaa, mutta menkööt tämä nyt ;) Rico tekee omalla tavallaan ja RT:ssä se riittää :) RICO RT MES 86p 

"Jos tuijotat vain yhtä puuta, koko metsä voi kadota"

Kiireistä on taas ollut, niin työrintamalla kuin koirienkin kanssa ja mitä nyt uusittiin yksi saunakin tuossa sivussa. Tai no iso osa työstä oli kyllä mun isän tekemää, mutta olihan siinä lisätyöllistystä itsellekin.  Ja suurin pään vaiva on yhä päällä, missä ja miten nuo treenikamat sitten säilyttäisi. En oikeen keksinyt niille vielä toimivaa ratkaisua. Aiemmin sauna toimi kyllä kelpovarastona, mutta nyt se näyttää siltä, että sille voisi olla muutakin käyttöä kuin vain varastointi :D

Rico kanssa käytiin osallistumassa RT kisoihin. Treenit jäi liian vähiin - näennäisesti olisi ollut tässä välissä aikaa työstää asioita eteenpäin, mutta kun ei se Ricon kanssa ole niin yksinkertaista. Ricohan väsyy kaikista muutoksista tosi paljon ja nyt iän myötä yhä enemmän. Mun vanhempien vierailu vei sen energiaa niin paljon, etten nähnyt kovin järkevänä treenata sitä hetkeen ollenkaan. Sitten muistuteltiin vain tehtäviä yksittäin mieleen ja radalle ketjutettuja temput tuuppasi menemään vaan sekaisin - kun välillä menivät ihan yksittäin tehtynäkin. Kyllä kai se vanha koirakin oppii uusia temppuja, mutta vähän hitaammin kuin ennen :)

Kisat kuitenkin handlattiin jälleen kahdella hyväksytyllä tuloksella. Niin siinä sitten tosiaan kävi, että Rico kisaili tiensä RTK4 - 12 kisalla, kaikki kisatulokset on olleet hyväksyttyjä - vaikkei joka kerta niin loistokkaasti ole mennytkään. On se kyllä silti ihan mainio ollut <3 Nyt vaan jos lähdetään jatkamaan, niin näköjään on ihan oikeasti treenattava suunnitelmallisemmin, eikä vain metsälenkillä humputellen ;) Kaksi koota lisää, ketjutus ja kyltit.

Koirien kanssa on käyty enemmän pidempiä - ihan pelkästään remmilenkkejäkin ja niitä olisi tarpeen tehdä vielä enemmänkin. Roulle on muodostunut todella raivostuttava tapa piipata, vinkua, jopa kiljahdella ja haukahdella, kiihtyessään kun odottaa niin kovaa vapaaksi pääsemistä. Arkiaamuisin on paljon rauhallisempi, kun odotusarvoa sille pidemmälle lenkille (-joka johtaa jonnekin, missä voi päästä vapaaksi-) ei ole. Olen myös kävellyt tuota jalkakäytävää jonka toisella puolen on metsää ja toisella peltoa. Molemmat näyttää merkitsevän odotusarvoa vapaaksi pääsemiselle. Se on Roverin pahin painajainen - se haluaa niin paljon vapaaksi, ettei mikään palkka maailmassa voi kumota sitä vapaaksi pääsemisen arvoa. Koko koira on näyttää olevan ihan stressissä siitä kiihtymyksen määrästä, tuo tyhmä tunnetila pitäisi vaan saada purettua pois. Tämä näyttää olevan hitaampi projekti purkaa, kun ei ole kyse jostain erillisestä tempusta - vaan arkielämän perustarpeesta, jota on kuitenkin jossain määrin vaan tehtävä.  Hassua tässä kuitenkin on se, että voin kesken lenkin pysähtyä vaikka treenaamaan tokoa. Rover pystyy tällöin ihan hyvin "luopumaan" vapaaksi pääsyn halustaan ja työskentelemään yhdessä ja palkkaantumaan hyvin lelulla ja ruualla. Mutta, kun treeni loppuu ja lenkkiosuus jatkuu - niin sitten odotusarvo siirtyy taas siihen vapaaksi pääsemisen odottamiseen. Okei tässä ollaan päästy jo vähän eteenpäin ja Rover on usein treenihetken jälkeen astetta rennompi. Mutta onhan sen pystyttävä ilman treeniäkin..

Kiihkoilija täytti juuri 10kk. Mainitsiko joku jotain kisaiästä? Onko se jotain, että saa juosta päättömästi enemmän? ;) Töitä riittänee vielä hetkeksi.  Ensimmäinen meidän yhteinen koitos ehdittiin kuitenkin kokea varaslähdöllä viime maanantaina. Saatiin lupa osallistua hieman alaikäisenä Uudenmaan nuorten koirien tokoringin näyttöön. Täytyy myöntää että olin kyllä hieman kauhuissani ja mietin pitkään, että tuleeko koko hommasta yhtään mitään, ehdinkö saada kokonaisuutta kasaan sen verran, että ollaan valmiita tuohon näyttöön. Vaikkei ihan virheettä selvittykään, niin olen tosi ylpeä pikku Roverista. Se selvitti monta vaikeaa asiaa ja osoitti kyllä pystyvänsä tulevaisuudessa (kunhan pää vielä kasvaa) vaikka mihin. Paransi työskentelyään loppua kohti. Kyllä näin nuoren ja tällaisen (#ei-ihan-niin-helpon) koiran kanssa tuntui aikamoiselta haasteelta vetää neljä liikettä koemaisesti pitkillä odotuksilla läpi. Mutta loppua kohti oma fiiliskin parani ja luotto koiraan ja sen tekemiseen vahvistui. Olen niin ylpeä siitä, että paikkis selvittiin äänettä kehään menoineen ja poistumisineen. Seuruun liikkeille lähtöihin ei saatu vielä hommaa kantamaan kehään saakka ja sinne pääsi ääntä mukaan. Mutta luoksetulon ja hypyn liikkeelle lähdöt ja perusasennot pysyi hiljaisina - siinä näkyi nopeaa vastetta kyllä treeniin. Ensimmäiseen siirtymään meinasi livahtaa myös jotain mölinää, mutta sen jälkeen Rover paransi ja pystyi olemaan loppu näytön hiljaa. Kuinka huikeaa! Nyt vaan jännityksellä odotetaan tuloksia!

Älä tuu droppaa mun tunnelmaa

Hallikausi alkaa olemaaan hetkeksi paketissa. Ulkotreenit käynnistyikin vallan surkuhupaisasti. Rover oli ihan lenkkifiilikisissä, karkasi multa omille teilleen ja kun kiukkuisena huutelin sille, että mitä ihmettä luulee tekevänsä, niin nosti vielä koipea siinä mun edessä - että siinä sulle mun mielipide tähän. Ympäristöt luo näköjään yhä meille haastetta. Viime syksynähän käynnisteltiin treenejä ulkona ja halliin siirtyminen otti oman aikansa, ennen kuin Rover ymmärsi, että siellä treenataan yhdessä. Nyt talven aikana on sitten opittu näköjään, että ulkona lenkkeillään ja juostaan, jep.. Mutta tämän päiväiset kenttätreenit sujui jo paljon paremmin. Ja onneksi on paljon niitä päiviä, kun tuntuu, että "pikku" pentunen kehittyy kuitenkin niin hienosti! On myös valtaisan paljon hetkiä, kun olen siitä niin kovin ylpeä. Tuntuu hyvältä löytää itsestään noita huikeita fiiliksiä - koska ne on niitä jotka kantaa eteenpäin. Roverista on sanottu niin paljon ristiriitaista ja toisistaan poikkeavia ääripään kommentteja, että välillä tuntuu oma uskokin horjuvan. Mukaan tähän sekametelisoppaan mahtuu toki positiivisiakin asioita. Ja itse nään siinä niin huimaa kehitystä ja meidän kahden yhteistyön rakentumista, henkistä kanttia ja vahvuutta, että voin totta tosiaan sanoa ihan sydämestäni olevani ylpeä siitä, vaikka se haastava toisinaan osaa ollakin.

Ricon kanssa on treenailtu kuumeisesti niitä RT:n mestarin liikkeitä ja voi hyvää päivää, kun meinaa jo pappakoiran  ajatus mennä sekaisin. Ensimmäinen kisastartti tulikin ehkä turhan nopealla aikataululla, mutta nippa nappa selvittiin hyväksyttyyn tulokseen. Fiilikset ei silti olleet mitenkään loistavat. Niin paljon epävarmoja uusia liikkeitä vielä, että jouduin treenaamaan radan kylttejä pihalla ja sehän ei oikein Ricolle sovi. Oli ihan innokas tekemään, mutta ei pystynyt keskittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Tosin mä olisin voinut pelastaa aikamoisen setin pisteitä omalla toiminnallani, jotain epämääräistä tein edessä peruutuksessa, how knows - lähdin liikkeelle liian aikaisin ehkä? Seuraavalla tehtävällä kutsuin koiran liian nopeasti ja yksi kyltti olisi pitänyt uusia, (korjaisi perusasentoa). Pienestä se on tässä lajissa kiinni. Ja samalla tajuan miten vähän koko lajista ymmärrän, aina tuntuu löytyvän jotain jonka suorituksesta en olekaan ihan varma. Päätin vieläkin vaan sinnikkäästi jatkaa, vaikka se suuri polte rally-tokoon puuttuu. Toko tuntuu enemmän mun jutulta. Vaikka tuon molemmin puolisuuden vuoksi olen miettinyt, että tää tekis hyvää Roverillekin. 

Roverin treenit on jonkin aikaa pyörineet samojen asioiden ympärillä ja aina välillä otan piristyksi mukaan jotain "muuta", kuten nyt vaikka vauhtinoutoa. Noudon "minä-kyllä-tiedän-miten-tää-menee- mä-asetun-sun-viereen-ota-mua-kii-ja-heitä-se-kapula-NYT!" ajatusta ollaan enemmänkin pyritty purkamaan ja tehty enemmän pitoa ja kapulasta henkisesti irti päästämistä treenailemalla samalla kentällä, -jossa ne kapulat vain ovat- ihan jotain muuta :D Saa nähdä saadaanko näiden tiettyjen asioiden kanssa vähän kehitystä aikaan, kun keskitytään niihin hetki tiivimmin. Tuo äänenkäyttö on toki asettanut tiettyjä raameja tekemiselle. On mietittävä aina miten tekee, jotta sen asian kanssa päästää eteenpäin. Se ehkä ansaitsisi oman postauksensa :D

Ai niin ja hyvänen aika, Roverhan täytti jo 9kk! Käytiin ihan puntarillakin tarkistamassa tilanne ja viimeisen kuukauden aikana paino oli pysynyt tismalleen samana 17,8kg. 

 Videopätkä Roverista 9kk

Kuulumisia

Taas on aika kulunut niin kovin nopeaan.
Samoin Rover on kasvanut, 8kk mitat oli 55cm ja 17,8kg ja hyvää matkaa ollaan menossa jo kohti seuraavaa kuukautta. Rico on myös päässyt talvitauolta puuhastelemaan. Ricollehan muutokset elämässä on aina enemmän tai vähemmän raskaita ja Roverin saapuminen viime vuonna vei kaikki voimat, joten Rico sai jäädä suosiolla talvitauolle totuttelemaan uuteen elämään.

Rover on kasvanut ja kehittynyt talven aikana fyysisen kasvun lisäksi henkisestikin monissa asioissa. Mä luulen, että juurikin tuo Kantoluodon Jarin kurssi on osunut meille todella sopivaan saumaan ja ollaan saatu noita tunnetiloja käsiteltyä parempaan suuntaan. Vieläkin niiden kanssa on tasapainoilemista ja tekemistä. Roverin kanssa nuo sisään tulot halleihin on olleet vähän räjähtäviä, mutta ne on nyt jo useamman kerran pysyneet hallussa haastavissa tilanteissakin. Tätä lähdettiin Jarin kanssa työstämään targetin kautta ja sen olen vaihtanut nyt matkalla ihan käsitargettiin, joka on kätevästi aina mukana ;) Rover on saanut aloittaa tehtävän tekemisen jo ulkona ja koko sisääntulo toistetaan tehtävää. Ruualla työskentely tuottaa tässäkin vielä helposti ääntelyä, mutta lelupalkka on toimivampi.  Samoin kuin seuruissa olen tehnyt vaihtoa lelupalkkaan vähän kokeilumielessä. Koska se saa keskimäärin paremmin äänen pysymään kurissa. Ruualla saisin paremmin tarkkuutta, mutta kun se ääni.. Muuttujien määrä tähänkin on vielä vallan suurta. Mutta jotta tämä ei olisi niin yksiselitteistä, niin viime treenissä Rover kävi taas liiankin rennoissa fiiliksissä. Taisinkin saada kommentit, että teen niin tai näin, niin aina saan tasapainoilla, jotta pysytään ojien välissä.

Jääviin ollaan kokeiltu ja haettu tapaa tehdä, välillä tulee huikean hienoja toistoja, mutta suurin osa on vieläkin vähän puoliteholla tehtyjä. Työkaluja niiden parantamiseen on kuitenkin toivottavasti löytynyt. Kyllä tuon sankarin kanssa uudenlaista työtä riittää, kun tyypillä on aika paljon tuota ajatusta ja älyä. Mitään ei voi treenata sille läpi opettamalla jonkin kaavan toimia ja olettaa, että kun joku tekijä poistuu Rou toimisi suoraviivaisesti niinkuin aina ennenkin. Mun pitäisi tsempata itse tämän asian kanssa enemmän. Paljonhan tuossa älykkyydessä on hyvääkin, mutta se tulee tuomaan mukanaan omat haasteensa.

VIDEO ROVER 8kk
Seuraaminen on yllätys yllätys ollut taas mulla paljon mielen päällä ja se ehtii kyllä elää suuntaan ja toiseen. Kun joku joskus kysyy, miten Rover on opetettu seuraamaan - niin öö.. Mitähän siihen sanoisi, se on saanut vähän tarjota, sitten sen kans on peruutettu, on tehty perusasentojen kautta, on imutettu.. Mitä vielä :D Kaikki keinot on luvallisia vai miten se meni ;)

Rico sai puuhailun lisäksi käydä RT kisoissa pitkästä aikaa. Yksi voittajan käynti meillä oli silloin, ennen Roverin saapumista. Mutta nyt aktivoiduttiin jälleen tämän asian kanssa. Voishan noita juttuja treenata hieman enemmän, että olisi vähän varmempi olo mennä kisakehään. Mukavasti Rico kuitenkin työsti treeneissä, mutta temppujen ketjuttaminen jäi vähän heikolle ajan puutteen vuoksi (=kisat tuli niin nopeaan :D) Ekalla radalla oli paljon vasemmalla puolen tehtävää ja tuli heti sellainen olo, että tästä pitäisi kyllä selvitä. Kisatauko sai mut myös jännittämään ihan pirusti! Ja toki mä sain sen tartutettua Ricoon, sählättiin sit yhteistuumin ja tuntui, että vähän kaikki takkusi siellä ja täällä, rytmiä ei löytynyt. Tajusin kuitenkin ekan kerran uusia yhden mokan, joka olisi vienyt -10 pojoa. Iloisena yllätyksenä pisteet riittikin vallan hyvin hyväksyttyyn. 93p. ja sijoituttiin vielä 3. Toisella radalla olikin sitten oikealla puolen tekemistä huomattavasti enemmän, paljon puolen vaihtoja ja ei hirmuisesti pysähdyksiä. Tuntui, etten opi rataa millään ja haastetta tuntui toden totta olevan. Tälle radalle lähdettiin ihan toisella fiiliksellä ja Rico jaksoi säilyttää tuo iloisen rennon asenteen läpi koko radan. Se oli kyllä isoin juttu tuon koiran kanssa! Hienon fiiliksen kruunasi vielä täydet 100 pojoa, luokkavoitto ja RTK3 :) Ei kai tätä nyt tähän voi jättää ;)

Tie eteenpäin vie tääl menevää miestä

Tie on taas ehtinyt viedä meitä eteenpäin. Ollaan ehditty käydä mm. Korrin Juhan viettiseminaarissa, jossa Rover oli esimerkkikoirakoiden joukossa. Testailtiin lähinnä Roverin kohdalla palkkojen arvoa - ruoka vastaan lelu. Rover oli selvästi lelumiehiä ja voin allekirjoittaa sen kyllä. Juha sanoi, että Rou tekee ruuallekin motivoituneesti ja halukkaasti töitä, mutta kiihkeys puuttuu. Kyllä, nyt joku puki omat ajatukset sanoiksi. Ruuan arvon eteen on jouduttu tekemään töitä ja tehdään varmaan jatkossakin, koska on kuitenkin asioita, joissa haluan sitä jatkossa käyttää. Ruoka sellaisenaan ei ole niin valtavan arvokasta, mutta heti kun sen saa saaliiksi, niin arvo nousee.

Viettisemmasta oli tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa, mut kun on olevinaan niin kovin kiire, ettei ole ehtinyt. Yksi oleellisia asioita oli kuitenkin tuo ajatusmaailma, että koira on niin kauan arkimoodissa, ennen kuin se vihjesanalla siirtyy työmoodiin ja samoin vihjesanalla takaisin arkimoodiin. Toisinsanoen koira ei saisi alkaa nostaa työmoodia päälle pelkästä kisapaikalle menosta tms. vaan pystyisi odottamaan pitkätkin kisapäivät rentona ja virittyisi vasta vihjesanasta. Tässä yhteydessä nousi esille myös treenit, joissa ei treenata yhtikäs mitään. Tai treenataan, sitä että vaan ollaan ja katsellaan kentän laidalla. Meilläkin on selvästi alkanut ilmetä hallin pihalle tulemisesta jo kiihtymistä ja yksi arvokas treeni olisikin käydä vain olemassa siellä hallin pihalla/hallissa.

Rover tuntuu usein olevan askeleen edellä minua. Tätäkö tämä bordercollien älykkyys on? Rawn jälkeen mun on niin vaikea pysyä välillä Roverin ajatuksen juoksun mukana. Mutta lähes aina havahdun siihen miten olin jälleen tuota älykkyyttä jäljessä. Yleensä, kun joku juttu ei onnistu tai Rou muokkaa käytöstään väärään suuntaan mä voin kävellä peilin eteen katselemaan syyllistä silmiin. Kaikki tapahtuu nopeasti niin hyvässä kuin pahassa.

Tässä välissä ehdittiin käydä myös valmennusryhmän Oilin treeneissä. Meillä oli työn alla jäävät. Ja jotenkin keskusteltiin paljon Roverin äänen käytöstä:D Mut ne jäävät on olleet vähän tylsät.. Ne tehdään silleen kuin sattuu huvittamaan. Tässä päästään taas tähän mitä Juhakin Roverin tekemistä ruualle kommentoi. Kyllähän se tekee, mutta siiitä puuttuu jotain. Ei ole riittävää tekemisen meininkiä. Ei anna itsestään sitä mitä voisi. Ja se on jotenkin ärsyttävää, kun tiedostaa mitä kaikkea siellä pinnan alla on, mut ne suuntautuu omavalintaisiin asioihin. Meidän haaste on siinä, että kun yritän saada lisää asennetta, niin saan räyhäämistä päin naamaa. Kaveri kiihtyy kyllä, mutta kiihkeys ei mene sinne jalkoihin ja kroppaan vaan äänijänteisiin. Yleensä niitä huutavia koiria rauhoitellaan ja musta tuntuu, että kun tätä pitäisi vaan nostaa.

Vähän videopätkää treeneistä - taitaa olla lähes kaikki tammikuun puolelta.
ROVER 7kk
Tosin eipä tuo tämän päivän tilanne ole noista jutuista edennyt. Päin vastoin. Seuruuseen ollaan yritetty etsiä tasapainoa ja noissa pätkissä se alkoi tuntua jo aika hyvältä, kunnes mä tajusin, ettei näin fiksua koiraa huijata tippaakaan. Rover vastasi täysin mun treeniin ja alkoi hakeutua pois kohteesta työskentelystä. Kätevänä siirsi seuruu paikkaa eteenpäin, jotta käsi jäisi hänen päänsä taakse. - ihan niinkuin minä sen sille opetinkin.. Nyt ollaan tilanteessa jossa pyritään palaamaan kohteen kanssa työskentelyyn ja kohdetta pitäisi vaan pikkuhiljaa päästä vaihtamaan. Mutta toisaalta on kovin turvallista syötellä sitä tuossa vierellä, jotta sen paikan arvo nousisi vaan ihan loputtomiin. Ei kai meillä kiirettä minnekään ole, usein siis syötän osan ruuista perusasennossa tai seuraten.

Nyt Rover on kasvunsa kanssa sellaisessa vaiheessa, että olen vähän himmannut tiettyjen asioiden treenaamista. Etu- ja takapää ovat venähtäneet, eikä ne ole nyt parhaalla mahdollisella tavalla hallussa. Käytiin ekan kerran fyssarilla harjoittelemassa ja samalla katsottiin vähän jumppaohjeita noille "päädyille". Mitään huolestuttavaa ei ilmennyt, eikai olisi kuulunutkaan. Mulla on vaan ollut jotenkin kamala pelko koko aika sairastumisesta. Turhaa kai pelätä ennakolta ja aiheetta, mutta ympärillä on ollut vähän liikaa kaikkea murhetta. Ja Rawn kanssa koettu ei kai ihan heti pyyhkiydy mielestä pois.

Kurssiviikko

Kaikennäköistä on taas ehtinyt tapahtua matkalla. Viime viikolla yksi päivä kotiin tullessa Roverin naama oli turvonnut ihan muodottamaksi. Ei auttanut kuin lähteä eläinlääkäriin tarkistamaan tilanne. Onneksi sentään hengitystiet oli vielä säästynyt turvotukselta. Sinne me jäätiin seurantaan ja kortisonia suoraan suoneen. Lopulta turvotus saatiin aavistuksen laskemaan ja lääkkeiden kanssa kotia kohti. Joku mystinen allerginen reaktio, jolle ei oikein mitään järkevää syytä lopulta koskaan löytynyt. Edellisenä iltana olin antanut tavallisuudesta poikkeavaa ruokaa, mutta allerginen reaktio olisi pitänyt olla nähtävissä aamuun mennessä, mutta Rou oli aamulla ihan normaali ja vasta päivän aikana reaktio oli käynnistynyt. Turvotus kuitenkin saatiin laskelmaan kokonaan seuraavaan aamuun mennessä, eikä toistaiseksi ole sen koomin ongelmia ilmennyt.

Sunnuntaina ehdittiin pyörähtää valmennusryhmän treeneissä ja siellä se pikkupelle istui isojen poikien ja tyttöjen kanssa ihan ekaa kertaa hetkisen paikalla oloissa. Tuli ihan huikea olo, kun pujoteltiin ihmisten välissä ja sain Roverin pysymään mun mukana. Samoin muiden koirien läsnäollessa alkaa olla luottoa astetta enemmän. Tosin jos en ole hereillä, niin hetkessä se kyllä lähtee.  Mutta ollaan me kyllä lähtötilanteesta edetty! Halliin meneminen on vaan jotain ihan kamalaa..

Ja kuin tilauksesta maanantaina päästiin aloittamaan Kantoluodon Jarin pentujen/ nuorten koirien kurssilla. Kurssin aloituspäivä oli todella mielenkiintoinen. Liikkeelle lähdettiin sitä kautta, että pyrittiin purkamaan ympäristöstä johtuvat jännitys/stressitilat, jonka jälkeen koira kykenee paremmin keskittymään. Jari erottelee koiran tunnetilan ja viretilan ja haluaa pureutua siihen tunnetilaan, ettei kävisi niin, että huono/ei toivottu tunnetila peittyy ja jää elämään korkean vireen "alle". Isossa merkityksessä on myös ohjaajan ja koiran yhteistyö, ajatuksena että palkka ei ns. saisi tulla koiran ja ohjaajan väliin. Jarin näkemyksen mukaan suorituksen energia saadaan saaliista ja loistokkuus suhteesta. Kurssilla puhuttiin paljon aktiivisesta luopumisesta. Näennäisesti koira voi vaikuttaa hyvinkin passiiviselta, luopuessaan aktiivisesti paikoillaan esim. istuen. Aktiivisuus syntyi koiran aloitteesta ja ilmensi keskittynyttä tunnetilaa, eikä koira saanut alkaa väistää luopumisen kohdetta.

Tässä vielä lyhyesti muistiinpanoja ja lisää omia ajatuksia:
Koulutuksen edellytykset:
* Ympäristöoppi
* Sosiaalisuus
* Suhde
* Motivaatio
Tottelevaisuuden kulmakivet:
* Yhteistyö
* Aktiivisuus
* Keskittyminen
* Motivaatio
(Ei tekniikka edellä, vaan ensin työstetään aktiivisuus ja yhteistyö)

Luo mielikuva haluamastasi suorituksesta. 
Erottele viretila ja tunnetila
Oppimisen tunnetila: varma, halukas, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut, prosessoiva.
Ohjaajan oma asenne. Mitä tunnetta koiraltasi haet, elä sitä tunnetta. 
Ohjaaja on vastuussa koiran motivaatiosta. Rakenna treeni niin, että koiralle on mahdollista ja motivoivaa oppia.
Koulutuksessa vahvistetaan päämäärää, ei niinkään vauhtia. Vauhti tulee kun koira tietää päämäärän ja riittävän motivoitunut etenemään sinne (esim. perusasennon paikka). ^Sivuhuomiona tähän - tämä on itselleni yksi asia, minkä nieleminen sellaisenaan on vaikeaa. Ricon jättämät traumat elää yhä ja jos nyt kouluttaisin Ricon alusta, tekisin sen aivan toisin kuin aikoinaan. Toki oma ajatusmaailma on karkeasti ollut, että koulutan joko tekniikka tai asenne (=vauhti) edellä. Ja Ricon koulutuksesta jääneiden oppien myötä ehdottomasta asenne edellä. Mutta nyt kurssilla tuotiin esille kolmas palikka - tuo aktiivisuus ja yhteistyö.

Aktiivisuus
* määrittää se kuka tekee aloitteen. 
Koira tekee -> koira aktiivinen. 
Ohjaaja tekee -> koira reaktiivinen
* Viettienergia ei itsessään ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentely voi olla reaktiivisuutta. Matalassa vietissä koira voi taas olla aktiivinen.

Yksi pointti treeneissä oli se, että tekeekö koira siksi kun pitää, vai siksi että se itse haluaa. Treenistä ei kuitenkaan tehty ainoastaan mekaanista naksuttelua vaan kehotettiin ohjaajia olemaan koiransa kanssa läsnä. Tästä tykkäsin itse erityisesti. Jos oikein ymmärsin, niin koira koulutetaan luopumaan ruokakädestä, eli ei ns. imuttaen työstettäisi enää sen jälkeen mitään, vaan koiraa voidaan ohjata niin, että se pitää pienen etäisyyden käteen koko aika - siitä luopuen. Ja jos halutaan koiran tekevän jotain niin, että se on kädessä kiinni - se voidaan toteuttaa käsitargetin tavoin. Luopumisen opettaminen on tuttua, mutta en ole itse koskaan vienyt sitä siihen pisteeseen, että koira ei saisi enää muissakaan yhteyksissä tulla käteen kiinni.

Roverin treeni aloitettin tuomalla koira treenitilaan ja mun piti olla hiljaa ja suht passiivinen, vähän sain kävellä ympäriinsä. Rover esitti juuri sitä, mitä siltä tällaisessa tilanteessa osasin odottaa. Ensin se haukahteli, pöhisi, kiljui ja hyppi & tempoi sähköjäniksenä ympäriinsä. Sitten kun laskeuduin lattialla istumaan se alkoi ottaa oma-aloitteisesti kontaktia, mutta jatkoi kiljahtelua johon mukaan alkoi tulla turhaumaa kun hänen kiljahdellen tehdyt peruutukset ym. liikehdintä ei tuottanut palkkaa. Tavoitteena oli saada palkattua optimaalisempaa tunnetilaa. Ensimmäiset palkkaushetket oli pakko ujuttaa hetkiin kun Rover katseli muualle, koska hakiessaan kontaktia minuun ääni tuli heti mukaan. Tämän kautta pystyttiin pian palkkaamaan jo oma-aloitteisesti ja _HILJAA kontaktia hakevaa koiraa. Ekassa setissä palkattiin käytännössä vaan aktiivisuutta.

Ennen toista settiä ehdittiin odotella ulkona hetki ja leikittiin siinä odotellessa. Toisessa setissä Rover tuli sisälle hyvin samalla tyylillä, mutta nopeasti palasi mun luo ja pystyi pysymään paljon paremmin hiljaa. Yksittäisiä ääniä tuli kyllä, muttei yhtään niin paljon kuin ekalla kerralla. Päästiin siirtymään aktiivisuuden tarjoamisesta luopumisen treenaamiseen.  Rover myös alkoi tarjota istumista ja perusasentoa. Tehtiin muutama maahanmenokin siinä samalla. Tässä Jari kehotti minua palkkaamaan pienellä viiveellä asennossa pysymisestä. Rover oli ensimmäisessä ja toisessa setissä aivan kuin eri koira, joka taisi vähän hämmentää ;)

Itse mietin kuinka paljon tekemistä oli tuolla leikkimisellä ennen sisälle treenitilaan menoa. Tosin Rover on esittänyt kautta pienen ikänsä tuota, että ensimmäisen kerran treeneihin mennessään se on ihan kamala ja ympäristö vie miestä. Toisella kerralla se on usein paljon keskittyneempi. Muistan tämän tapahtuneen jo ihan ensimmäisillä pentuvideoilla, joita Katri meille lähetti. Pentuja päästettiin yksin ensimmäistä kertaa tutkimaan taloa ja silloin Rover ei vastannut ollenkaan Katrin "pentupentu" kutsuun vaan keskittyi vaan ympäristön tutkimiseen, mutta toisella kerralla taisi jo reagoida paremmin. En silloin tajunnut, että tämä ominaisuus taitaa olla aika tiukassa tässä koirassa. Samoin muistelen Katrin kertoneen, että ensimmäisellä kerralla hallilla Rover ei ollut oikein leikkinyt kunnolla ja oli ollut vähän omissa maailmoissaan.

Kyseinen kurssi pureutuu sen verran syvälle, että tulee olemaan mielenkiintoinen kevät. Keskiviikkona starttasi myös yksi kurssi agilityn saralla - tosin vielä pysytään esteiltä pois. Ehtiihän tota myöhemminkin. Ja vielä viikon päätteksi sunnuntaille olisi luentoa luvassa. Kunpa vain pysyttäisiin terveinä ja saataisiin nauttia yhteisestä tekemisestä.

"Mul on tyylii ja pahan pojan tavat"

Vuosi 2016 oli ja meni. Musta ei ole näköjään sitä muistelemaan tai saatikka mitään järkevää kirjoittamaan, ilman että sydän verellä sen pystyisin tekemään - niin yritetään elää mieluummin tässä ja nyt.

Roverin treenit on jälleen lähteneet rullaamaan joulutauon jälkeen. Kaverille iski pohjoisen reissulla pöhinäkausi entistä isompana päälle. Siellä se pöhisi metsälle, ikkunan varjoille ja ties mille. Täällä taas se pöhisee ja haukahtelee ihan kaikelle, naapurin mummot, papat, lapset, aikuiset, koirat, kissat, oravat, linnut, autot, lumikolat, tuuli.. ja varmaan ihan kaiken varalta vielä. Voi hypätä kesken unien, kun ulkoa kuuluu jotain epäilyttävää ja juosta pöhinän kanssa ovelle. Pissalla käydessä viimeistään siinä kohtaa kun on pissannut, niin pitää huutaa "pöh" ja juosta sisälle tai jäädä aidalle huutelemaan.

Rover on kyllä vallan äänekäs muutenkin. Leikkeihin kuuluu yleensä ääni. Myös Ricon kanssa juostessa huutelee helposti, jälkeen jäädessä voi alkaa kiljua, pysäyttää Ricoa huutamalla ja hyökkäämällä kaulaan kiinni. Ihme kyllä Rico antaa Roverin tehdä tämän. Tosin Ricokin innostuu välillä leikkimään, niin että huutaa ja hyökkäilee Roverin "kimppuun". Huvinsa kullakin, tämä näyttää olevan beeceestä tosi kivaa. Mielenkiintoista tässä on se, että tämän leikin aikana Rover on täysin hiiren hiljaa. Äänen käyttö tosin ei jää vielä näihinkään tilanteisiin. Remmissä kulkeminen voi olla välillä yhtä piipitystä ja kiljahtelua. Odotusarvo vapaaksi pääsemisestä kasvaa niin suureksi. Hallille meneminen ja nyt jo takakontin luukun avaaminen saa aikaan piipitystä. Oon joutunut jo jättämään Roun autoon odottamaan, pääsee ulos sitten kun malttaa pitää suunsa kiinni. Tuntuu vaan välillä, että piipitys ei lopu oikeasti kunnolla, ennen kuin pääsee purkamaan itsensä. Esim. lenkillä pystyy hetkellisesti olemaan hiljaa vapaaksi päästäkseen, mutta mielentila on vielä väärä ja jos matkaa jatketaan piipitys jatkuu jossain kohtaa.  Mutta kun saa juosta hetken, tasaantuu ja pystyy muuttamaan virettään ja näin olemaan aidosti hiljaa siinä remmissä.

Tätä äänenkäyttöä esiintyy myös treeneissä. Rover on kyllä jännä tyyppi, se ei välttämättä näytä ulospäin mitenkään kiihtyneeltä, mutta ääni voi tulla tosi helposti. Ääntä tulee ympäristöstä johtuvista syistä, turhautumisesta ja sitten ihan kiihtymisestä.

Palkkausasioita olen pyöritellyt nyt mielessä enemmän. Hampaiden poiston vuoksi joulukuulla pidettiin kokonaan taukoa lelun käytöstä ja tehtiin töitä ruokapalkalla. Ruualla leikittiin tämän myötä enemmän ja saatiin sen arvo uuteen valoon Roverin silmissä, kun sitä lelua ei vaan ollutkaan hetkeen tarjolla. Tässä pääsin nyt toteuttamaan Suskin joulukuun treenien ajatuksia. Lyhyesti sanottuna, kun treenaa ruokajuttuja, niin se kyseinen setti mennään läpi ruualla. Ainakin tällaisena kuurina tämä on parantanut Roverin tapaa ja asennetta työskennellä ruualle. Suski näki meidän treenin - jossa siis ensin leikin, tein treeniosuuden ruualla ja leikin jälleen lopuksi - niin, että Rover pettyi kun "joutuu" tekemään töitä ruulla ja haluaisi mieluummin leikkiä. Luonnollisesti tämä ei palvele sitä toivottua työskentelytapaa. Kyse ei ole siitä, ettei koira tiedä mitä palkkaa odottaa/saa ja pettyisi siksi, itse asiassa se tietää vähän turhankin hyvin - muuttaa työskentelytapaansa jo ennakolta. Se pettyi siksi, että sen mielestä tällä hetkellä vain yksinkertaisesti se lelu olisi ollu parempi vaihtoehto. Eikä kyse ollut siitä, että Rou ei olisi tehnyt töitä ruualle, vaan siitä millä asenteella ne työt tehtiin.

Suun parannuttua, kun lelu otettiin mukaan jälleen niin leikkikin sujui paljon paremmin kuin hammaspuolena, eikä ruoka ainakaan toistaiseksi ole kokenut inflaatiota. Olen tehnyt nyt treenejä, joissa tehdään molemmilla palkoilla juttuja ja koko paletti tuntuu toimivan jopa paremmin kuin ennen. Rover todennäköisesti ilmentää jatkossakin tätä, että lelu on noin paljon arvokkaampi, niin jatkan varmasti treenejä ruuan arvon eteen.

Tänään päästiin iloiseksi yllätykseksi mukaan Oilin koulutukseen. Rover sai tehdä lätkätreenejä ja perusasentoa. Mun leluviritelmää motivaattorina ei tuomittu ihan totaalisesti :D Lisäksi tehtiin Roverilla ihan pysymistä lätkällä ja palkkailua siitä. Samoin ruudun korjaustreeni tyyppisesti eri suunnista lätkälle hakeutumista. Rauhaa lätkällä olemiseen ei meinannut oikein löytyä, sitä pitää nyt jatkaa ihan perustreeninä. Pidemmältä matkalta lelulle juoksutukset on tuoneet tähän parempaa asennetta, mutta läheltä on aika löntystelijä korjauksia tms. tehdessä. Mut on tämä mennyt jo lähtötilanteesta eteenpäin. Koira ei saanut koutsilta noottia löntystelystä vaan enemmänkin minä vauhdin tavoittelusta. Samoin minä sain noottia liian tiukoista kriteereistä, vähän vois löysää tässä kohtaa ;)

Perusasennossa jalat on alkaneet elää omaa elämäänsä ja ovat ties missä väärissä asennoissa. Koko homma pilkottiin ja yksinkertaistettiin ja kas kummaa kun jalatkin alkoi näyttää jo vähän paremmalta. Jätin Roun istumaan ja menin sen viereen, jossa sen piti ryhdistäytyä perusasentoon ja siinä se. Tässä oli vielä oleellista, että kädestä ei saisi ihan vielä luopua, vaan käsi olisi ylhäällä/ selän takana. En varsinaisesti ollut ehtinyt kunnolla aloittaa korjausliikettä tuolle jalkaongelmalle, niin tämä tuli sopivaan saumaan :) Jälleen mua vähän varoiteltiin ylivirittelemästä tuota menopeliä, kai mä joku päivä uskon sen ;)

Lopuksi vielä parit vanhemmat videot:
Rover 6kk - viime vuoden puolelta tämäkin lomailun jälkeen taas hallilla katsomassa, et missä me mentiinkään.
Rover 5,5kk - jotain puuhasteluita joulukuun puolelta.