"He lähtivät etsimään onneaan ja löysivät tavallaan..."
Eilen oltiin kisaamassa täällä kotikulmilla - kai ne on munkin kotikulmilmiksi määritetty vaikken olekaan täällä varsinaisesti asunut. No kuitenkin.. Muistan joskus aika pienenä käyneeni sillä kentällä, ehkä parikin kertaa, silloin joskus alaikäisenä - niinku agilityn mittapuulla. Siinä oli jotain tuttua ja nostalgista - ehkäpä mamma fiilisteli sitä sen ensimmäistä agility shelttiä - mistä minulle on kerrottu, mutta harmi etten koskaan saanut nähdä.. =(
No mutta tunnelma ja fiilis oli katossa, musiikki soi ja kuulutus pelasi - minun nimeäkin toistettiin useaan otteeseen - se lupaa aina hyvää... Ensimmäiselle radalle lähtiessä meidät toivotettiin oikein tervetulleeksi takaisin kotikulmille ja huomasin miten mammaa hymyilytti ;) Heh, aika mukavaa! Ensimmäisellä radalla mä yritin tosi kovin, mut mun kartturi oli vähän hukassa ja käännökset karkasi aika pitkiksi, kun en saanut ajoissa infoa minne mennään seuraavaksi. Loppusuora oli super - sain tykittää kentän päästä päähän SUORAAN - vähän siistii!! Nolla sieltä tuli, mut kartturointi aiheutti kelloon lisäsekunteja ja saatiin tyytyä neljänteen sijaan.
Seuraavalle radalle lähtiessä kartturi oli jo enemmän hereillä ;) Hitaasti käynnistyvä malli!! No sit oli jo paremmat ohjeet suunnasta ja mä päästelin menemään kärkiajan ilman virheitä - oli siinä jännittämistä vielä loppujen meidän jälkeen menevien parinkymmenen koiran kanssa, et kuinka käy pysytäänkö kärjessä vai meneekö joku mua kovempaa - Kuulosti ainaki, et nollia tipahteli tasaiseen tahtiin, mutta ei, -ei kukaan ohittanut tänään mun aikaa. Kerrankin sekunnit oli meidän puolella!! Ja mammakin varmaan tyytyväinen =) Se oli sit niinku nollavoitto ja toinen A-sert!
Viimeisellä radalla mulle tuli joku käsittämätön ajatuskatkos, yritin olla niin kuulolla.. Ja oho, tulin vahingossa tokavikasta keppivälistä ulos, hups... Anteeksi =( Hyvää rataa me muuten tehtiin, mut siihen mun mokaan kaatui viimeisen radan nolla ja toisena agikisaviikonloppuna peräkkäin triplat.. Olen tosi pahoillani mamma... Mä niin kovasti yritän, että mäkin voin joskus epäonnistua... =( Onneksi, se ei ole kuitenkaan niin vakavaa! Me käytiin sitten lämmittelyesteillä muistelemassa, et pitää keskittyä tekemään ne kepit loppuun saakka!! Ja muistin taas, et niinhän se menikin - mut tämän radan harmitus unohtui pian - sen edellisen radan onnistumisen alle!! Jipii!
-Aksakoira Ric-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti