Miten jotkut osaa taikoa kuohuviinistäkin vettä?

Pitkästä aikaa ihan aksakisoja Ricon kanssa. SM:ssä edellisen kerran.. Ja treenattukin ollaan kovin luvattoman vähän, ottaen huomioon viime talven löysäilyn. No se oli väistämätöntä löysäilyä elämäntilanteen vuoksi - ei vaan jaksanut, ei kyennyt, eikä pystynyt..  No mutta tänään oltiin radalla taas! Rataprofiilit oli aika vauhdikkaita, mutta ihan mukavia - juuri sen vuoksi vai siitä huolimatta?

Meillä oli kivaa. Ricolla oli silminnähden kivaa ja ei mennyt edes mitenkään huonosti, mutta jotenkin järjettömän surullinen ja sanaton fiilis, jostain kumman syystä? Mä olen vaan kadottanut agilityn syvimmän olemuksen - tai sen olemuksen, mikä on mut saanut temmattua mukaan tähän lajiin. Mun pitäsi vaan pystyä sulkemaan kaikki tämän lajin ympärillä pyörivä (anteeksi nyt vaan..) paska pois päästäni ja tehdä omaa juttua. Unohtaa kaikki muut. Sulkea ihan kaikki muu pois, niin voisin taas nauttia tästä niinkuin ennenkin.. Tää on mennyt jopa naurettavuksiin asti monellakin eri tapaa, jos mulla on vääränlaiset kengät tai varmaan väärän merkkisen vaatteet, tai väärä koira.. niin ei ole edes mahdollisuutta onnistua. Ja ihan oikeesti mitä kaikkea muuta. Sitä ja tätä ja tuota.. En edes jaksa vaivautua kirjoittamaan kaikkea..  Kermakakkuorkesteri ja tunnen itseni sullotuksi mansikkahilloksi siellä kakkupalojen välissä..No niin, nyt voin sitten taas jatkaa sitä ikioman kuplani ja oman polkuni etsimistä tämän lajin kanssa. Katsotaan löytyykö sitä, vai lopetanko joku päivä kokonaan. Yritetään ainakin..

Alkoi ihan itkettää myös, kun tajusin miten sivuun Rico on jäänyt tässä viime aikoina.. No jossain määrin se tekee hyvää, mutta nyt on menty jo liian pitkälle.. En halua pitää koiria kivoina koristeina elämässä. Haluan tarjota niille aktiviteetteja ja tekemistä.. Haluan, että ne pääsee toteuttamaan itseään jossain ja ne voi kokea ja tuntea, miten niihin ollaan tyytyväisiä. Noh,  näin tänään, miten Rico oli juuri sitä, ehkä se sai mut suremaan sitä, miten sivuun se on puolihuomaamattomasti jäänyt. Mutta eihän sen aktiviteetin tarvitse olla kisaamista. Todellisuus vaan taitaa omalla kohdallani olla, etten viitsi treenata, ellen tee sitä kisaamista ajatellen.. Mut hei, jos jotain ikävääkin - niin ehkä jotain hyvääkin? Mä jaksan murehtia näitä juttuja, onko mun elämä alkanut tasapainottua tietyllä tapaa edes hetkellisesti?!

Niin ja siis ne kisat.. Hyl, 5 (muurin palikka) ja 0. Paranemaan päin :) I hope so..