Kaikki on mahdollista niin kauan kun riittää kipinää

Viime viikonloppuna oli vuorossa Vepekoekauden loppukiri. Alkukausi meillä menikin vähän ohi. Oli asuntojuttuja, remonttia ja yritin kaikin keinoin saada järjestettyä aikaa myös muulle elämälle.. Mutta miten ton nyt muotoilisi, se "muu elämä" vapautti mut otteestaan ja mä pistin kaikki paukut Vepeen ja sehän käytännössä ei tarkoita vaan oman koiran treenaamista vaan samalla on velvollinen antamaan panoksensa myös muiden koirien eteen. Tässä lajissa ei itsekkyys pitkälle kanna. No mutta edellisen kokeen jälkeinen viikko otettin kuitenkin hyvin kevyesti, pari uinti pätkää - palauttelua, ilman painoa. Käytännössä noin 100 metrin verran vedessä vain. Kaikki paukut säästettiin viikonloppuun. Ja sehän kannatti..

Lauantai aamuna vaan koin julmetun shokkiherätyksen kun puhelin oli tiltannut jostain syystä yöllä.. No kuin ihmeen kaupalla sain itseni, tavarat ja pojat autoon vartissa. Huh.. Ja matkalla vielä virtaa puhelimeen. Niin vain ehdin Paraisille varmaan jotain minuutteja yli kymmenen, mutta olivat kaikki niin ihania siellä, että odottivat meitä.. Paraisilta on niin hyviä muistoja, aina mukavia ystävällisiä ihmisiä, ja Rico oli vetänyt niin hyvää settiä siellä. Nousi mm. Voittajaan ja Valioitui siellä. Hyvä paikka siis meille..

Ranta oli jotenkin avoimemman näköinen (ei siis ole tuossa kuvassa, kuva on koealueen toiselta puolen otettu) ja kiva sivutuuli puhalteli taas kohti rantaan tulo paikkaa ja sinne sivuun oli vielä ryhmittynyt hyvä määrä porukkaa katsomaan kokeen kulkua. Hitto, nyt oli niin vahva fiilis, että tuo tuuli tulisi viemään pikkubeeceetä.. Meille arvottiin lähtönumeroksi 12, oli hyvin aikaa kävelyttää vielä koirat ja syödä aamupalaa jne.. Mikä vähän kiiressä taisi jäädä ;) Kimi oli tällä kertaa tuomaroimassa rannassa ja Monica veneessä. 

Ensimmäisessä kahden veneen liikkeessä veneen keula oli laitettu juurikin tuulen suuntaan, eli vaikeampi suunta. No, ei auttanut muu, kuin lähteä tuulta päin! Alkumeiningit sujui normaaliin tapaan oikein hyvin. Ranta oli merkattu ja Raw täpinöissään lähdössä hommiin. Sinne se eteni veneelle, nappaisi köyden ja suuntasi epäröimättä rantaa kohtii. Mutta sitten otti tuuli ja vei pientä koiraa ja venettä mukanaan. En tiedä miten paljon taisteli vastaan, vai menikö tuulen mukana. Yritin huutaa pari kertaa "RawTänne" kääntääkseni koiran keskelle linjaa ja sitten lähetys rantaan, mutta ei herra kuunnellut.. Vepe ja itsenäisyys ;) Painoi vaan kovempaa rantaa kohti. Sitten hyvin lähellä rantaa alkoi kääntää kohti tolppia ja käänsi ja käänsi, niin hienosti ja hyvin, että ohitus jäi vaan kolmeen metriin. Monica sanoi, että siinä on myös tuulen lisäksi virtaus kohta ja oli kääntänyt päästessään virtauksesta ohi, wou - Enpä tätäkään tästä rannasta tiennyt, että virtauksiakin. Veneen keulan suunta oli kuitenkin iso tekijä tässä kolmessa metrissä, mutta me selvittiin ja hyvin selvittiinkin!

Vienti esineeksi oli arvottu dummy, mikä ilouutinen jälleen. Ennen vientiä tehtiin avustajan kanssa leikkimistä ja mä käskyttelin irrotuksia, Raw sai voittaa esineen itselleen ja sitten se sai vielä syödä. Ensimmäisen kerran kokeilu näin.. Juuri meidän vuorolla takaa lähti purjeve liikkeelle.. Taas jotain häiriöö. Tuomarin kanssa käydyn pikapalaverin jälkeen kuitenkin päätettiin, että lähdetään tekemään koesuoritusta ja jos purjevene näyttää häiritsevän koiraa, niin saan uusia suorituksen. Mutta mitä tyhjää, pikkukoira oli niin pätevänä. Vei hienosti, irrotti vasta mun käskyllä ja tuli hyvin rantaan. 

Omassa veneessä keulilla oli taas enemmän tilaa, mutta niin vain sain onnistuneen lähdön aikaiseksi, ei sukellusta, hyvä köyden otto ja päättäväinen rantaan lähtö. Tässäkin kävi kuin ekassa liikkeessä, virta vei, mutta viime metreillä vielä korjausta kohti tolppia ja kahden metrin ohitus. Sitten oli enää viimeinen liike hukkuva. Hukkuva hukkui oikealla kädellä, eli hukkuvan paino jäisi vasten virtaa. Hyvä niin, se voisi tasapainottaa maalitolpille pääsemistä ja niinhän siinä kävi. Sain pidettyä koiran kiinni, tempomisesta huolimatta ja se hoiti homman kotiin. Suoraan tolpille. Kenguruloikkaa hukkuvalle ja siitä Hattivatteilemaan rantaan :D Kuten päivän tuomarit Rawn nimesivät, Hattivatiksi :D Saldona siis toinen AVO1 95p/100p ja luokkavoitto.

Sunnuntaina jatkettiin sitten omassa treenirannnassa Kirkkonummella. Mietin jo, että mitenhän Raw jaksaa kaksi päivää peräkkäin raskaita vetoja, on kuitenkin suhteellisen pieni koira lajiin ja kyllähän nuo vedot tuntuu isommillakin koirilla. No koko viikko otettiin levon kannalta ja hoidettiin Rawta kaikin kotikonstein viikonloppua varten ja näköjään turhaan olin huolissani. Sunnuntai aamuna mulla oli jotenkin varma ja luottavainen olo. Sunnuntaina tuomaroimassa oli Sari Ruponen ja venetuomarina depytoi meidänkin vanha treenikaveri Mia. Toki meidän pikku lammella tuuli, siis siellä jossa ei tuule koskaan ja onhan se aina oma jännitysmomentti tuo koiran yksinään rantautuminen oikein. Silti oli jotenkin kummallisen hyvä ja rauhallinen fiilis, jännityksestä huolimatta. Kummallinen olotila.

Kahden veneen liikkeessä Raw haukkaili matkalla jotain mielikuvitusköyttä, mutta löysi lopulta sen oikeankin köyden, eikä epäröinyt taaskaan suunnasta. Ei veneelle tarjoamista, ei mun katsomista, vaan vahva luotto itseensä ja osaamiseensa. Hieno Raw. Vientiesineenä oli dummy ja sama kaava edellisen päivän kanssa hoidettiin ennen suoritusta, leikki, irrotus, leikki, voitto ja ruokaa. Ja miten varman oloisena Raw taas tämän homman hoiti. Ei mitään pelkoa taaskaan epäonnistumisesta. Olin niin iloinen, että olin saanut tämän liikkeen tähän jamaan. Oma vene sujui myös edellisten kokeiden tapaan suhteellisen hyvin. Lähtö nyt on sellainen rinnuksia/ laitaa pitkin, josta putoaminen veteen. Mutta siinä ei sentään tarvitse sukeltaa, saatikka sotkeutua köyteen. Hukkuvassa taas koivet ja koira haltuun ja eipäs siinä muuta, kun odottaa vaan sopivaa hetkeä päästää irti. Paras kun on hiljaa ja antaa koiran hoitaa, kun se kerran parhaiten osaa: Tässä video kokeesta 

Ja sehän osaa. Sunnuntain saldo siis 100/100p ja sehän oli niinkuin kolmas AVO1 ja menolippu kohti VOI:ta!!

Mitäpä siihen paljon enää lisäämään. Aikamoinen päätös koekaudelle, loppukiri suorastaan. Viikko ja kolme koetta ja kolme AVO1. Kolme eri rantaa, kolme eri tuomaria, kolme eri virallista avustajaa ja kaksi rannoista jopa täysin vierasta ennestään koiralle. Olen kai saanut jotain opetettua tämän kesän aikana kuitenkin? Vielä heinäkuussa mietin, ettei Raw taida kisata tällä kaudella ollenkaan, ei se olisi valmis vielä.. Jos koskaan, ei ollut tosiaan ihan selkeetä miten noi hommat vedessä hoidetaan kotiin.. Mut kaikki on näköjään mahdollista, niin kauan kun riittää kipinää ^ja osaa lukea koiraansa, vieden sitä oikealla tavalla eteenpäin?  Mutta on se hieno Hattivatti kerrassaan, siinä on moottori, motivaatio ja asenne ja mun tarvi vaan virittää se kulkemaan oikein <3 Niin kiitollinen tästä koirasta yhä vain aina ja uudestaan <3