Kaikkien epäonnistumisten ja epätoivon jälkeen päätin lopulta lähteä tekemään hyvät ja onnistuneet tokotreenit. Viime viikolla Rico sai sitten kolme kokonaista treenitöntä päivää (melkein? Eihän kotipihan yhtä metallinoutoa ja tunnaria lasketa?) ja viikonloppuna taisin saada taas pienen lisä kipinän tokon tekemiseen, kun olin Hannan mukana jännittämässä Fidzin työskentelyä :)
Aamulla suuntasin meille ihanteelliseen aikaan, ihanteelliseen paikkaan ja ihanteellisella kokoonpanolla - Tarkoittaen siis Ricon onnistumisprosentin kannalta ihanteellisinta tilannetta. Treenittävänä jotain kivaa: Luoksetulon läpijuoksu ja ruutu ja jotain ikävää: Z. Kivasta tehtiin vaikeampaa ja ikävästä helpompaa. Koin aamulla ahaa elämyksen Z:n treenauksen kanssa. Joskus sitä vain katsoo omaa tekemistään ihan liian läheltä, eikä nää enää metsää puilta. Jos koira on tuollainen junamainen työskentelijä, niin onko enää helpompaa kuin purkaa Z osiin ja keskittää palkkaus ongemakohtiin ja kertoa koiralle mitä sen haluaa siinä kohtaa tekevän :D Mä vaan olen tehnyt ja olettanut liikaa. Niinpä me työstettiin Z:n kävelyä ilman pysähdyksiä ja eri asennoista seuraamiseen lähtemisiä. Kivasta osuudesta vastasi taas ylipitkällä matkalla läpijuoksu ja samaan suuntaan takaisin ylipitkällä matkalla ruutu. Hienosti haki ja hyvään paikkaankin vielä! Ihanaa saada mun kelpie takaisin! Se ilme koiran silmissä. Sen katseen voimalla saa aikaan ihmeitä :) Katsotaan olenko vielä huomenna yhtä hyvällä mielellä - Silloin lisätää panoksia peliin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti