On enää muutama hetkinen vain, sen tähden...

Päivitysväli tiivistyy kummallisesti? No ehkä syynä voi olla eilinen vuodatuskin. Harmistunut olen monista asioista vieläkin, mutta että jotta kukaan ei ottaisi näitä turhan (?) vakavasti - niin tänään minulla oli taas käsissä se koira, jota kiinnostaa ;) Niin koiran omistajan arkea, mukaan mahtuu niitä huonoja ja hyviä päiviä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että analysointi ja asioiden purkaminen on se tie mennä eteenpäin. Saa harmittaa, suututtaa, kiukuttaa ja saa pudota sinne syövereihin joskus, jotta todellisuus ei pääse katoamaan mielestä. Mutta sinne ei saa jäädä asumaan. Ja hei me kiivetään just parhaillaan taas kiviseiniä pitkin kohti valoa, joku kerta kivet pettää jalkojen alta taas, mutta täältä me tullaan aina uudestaan.

Aamulla olis ollut yhteiset treenit. Olisin halunnut mennä tosi paljon mukaan ja harmitti vielä vietävästi, kun kiipesin harjulle kahdestaan Ricon kanssa, eikä edes yhtään lenkkeilijää näkynyt missään. Joo, voidaanhan me tänne tulla loistamaan tyhjille metsille, kun kukaan ei nää. Harjoitusta pitäis tehdä siellä missä on muitakin. No nielin ärsytykset ja ajatukset, mun piti antaa Ricolle mahdollisuus onnistua ja osata eilisen surullisen treenin jälkeen. Ja sehän onnistui ja osasi. Sen silmät suorastaan loisti tekemisen riemusta ja palautti mun mieleen taas sen miksi me tehdään tokoa ja miksi me on ihan kisattukin tässä lajissa. Ruudun haku heinikossa häiriökartoilla sujui mainiosti, ruudun paikasta ei tarvinnut vääntää, vaan se löytyi hyvin.  Z:n kaikki jäävät meni oikein, seuraaminen ei ollut parasta mahdollista, seuruutin uudestaan kaavion läpi. Ei vieläkään. Koira edisti ja pää roikkui. Mutta se työstyi kuitenkin ja kulki hyvin mun mukana. Hain lisää asennetta ja sain sitä! Seuraaminen lähti liikkeelle painamisella ja pään asento nousi niin, että edisti tosi ikävästi. Hetken päästä sain seuraamisenkin tasapainoon, koira oli mukana ja teki töitä mun kanssa <3 Loppuun vielä kaukot. Ylipitkällä matkalla ekaan nousuun kaksi käskyä ja vaihto s-i meni maihin. Sitten normalisoin matkan ja kaikki sujui kerralla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin -vuodelta 2010 Tokon SM:istä. Muistan miten pettynyt olin silloinkin joihinkin asioihin, mutta kai aika kultaa muistot. Jälkeenpäin tuo samainen koe tuntuu ihan siedettävältä suoritukselta.

Ricon nouto 2010

Rico ja Fidzi meidän majapaikassa

ja jos kaikki meneekin tänä vuonna päin persettä,
niin sitä tuskin kannattaa ottaa turhan vakasti..

Joukkue 2010.
Tästäkin porukasta meitä on kolme lähdössä matkaan jälleen tänä vuonna.
Kiitos kaverit, teidän tuki on korvaamatonta!