Vepetreenien hifistelypäivä ja olin niin innoissani. Odotin, että nyt saan kerrottua paljon olellisia asioita koiralle, mutta mä mokasin, epäonnistuin - En osannut. Aina ei nähtävästi vaan pysty, vaikka kuinka suunnittelisi ja miettisi. Liian pitkälle viety analysointi voi syödä pohjan pois kaikelta koiran koulutukselta. Lopulta koiran maailma on niin kovin yksinkertainen, ettei tällainen "moninkertainen ihminen" osaa tai kykene sitä ymmärtämään vaikka kaikkensa yrittää. Mutta vielä vain voi olla iloinen siitä, ettei seinä näytä nousevan vastaan siltikään. Keinoja tuntuu löytyvän nupin uumenista vaikka kuinka - Ehkä sitten ihan liiankin kanssa? Ja aina yhtä iloinen voi olla aina yhtä iloisesta vesieläjästä. Samalla innolla se tulee rantaan joka kerta. Vaikka kaikki ei olis mennytkään ihan käsikirjoituksen mukaan, niin sillä samalla iloisella asenteella se vaatii minulta palkkaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Niin no mikä nyt meni tänään niin pahasti pieleen? Tarkoitus oli hioa viennin luovutusta ja veneellä hengailua. No joo, siellähän se koira saatiin veneellä hengailemaan ja pyörimään ruhtinaallisen avustuksen myötä ja miten muutenkaan sen sais siellä pysymään, jos se ei sitä luonnostaan tee? Niin eli ihan hyvä treeni? Mutta silti olisin halunnut kokeilla vielä eri tapoja ja nähdä herneet törmäyskurssilla kelpien päässä. Ehkä se juuri jätti ikävän fiiliksen, kun tuntui, ettei kaveri oivaltanut niin yhtään mitään. Siellä se vaan hengasi menemään ja herneet ei edes liikahtaneet toisiaan kohti? Tästä jatkettiin köyden vientiin ja pirun naru tahtoi jäädä rannan juurakoihin kiinni ja Rixulainen ehti kääntyä melkein veneeltäkin takaisin rantaan. Voihan hitto! Sainko sen nyt vaan epävarmemmaksi siitä, mitä veneellä pitää tehdä.. Tehtiin ihan onnistunut toistokin vielä, mitä nyt naru tarttui juurakkoihin ja koira joutui kerran matkalla kääntymään rantaan ja kysymään.. Yritän vain ymmärtää, että tämä kaikki on välttämätöntä matkalla kohti oppimista, sekä koiran että omaani.
Kahden veneeen liike onnistui ensimmäisellä kerralla ja olisi pitänyt NIIN jättää se siihen, mutta kun se surullisen kuuluisa, vielä yksi, vielä kerran koputti olkapäälle... Ja siitä onnistuin rakentamaan koiralle liian vaikean. Vene löytyi ja köysikin veneen ympäri tehdyn kierroksen jälkeen ja rantakin joo, mutta jostain ihan muualta kuin olis pitänyt.. Vahingosta viisastuneena tehtiin sitten sama homma veneet lähes paikoillaan ja se onnistui, mutta harmitus jäi istumaan olkapäälle. Loppuun vielä hukkuva, jossa nyt ei ollut muuta, kuin lisäohjauksen tarvetta, jotta saatiin koira osumaan maalitolppien väliin. Olisi treeni siis voinut paljon heikomminkin mennä. Ehkä jotenkin on koukuttunut liikaa siihen huumaavaan onnistumisen fiilikseen, kun ylittää itsensä tai koira ylittää itsensä. Sitä hakee kerrasta toiseen, eikä sitä tietenkään joka kerralla voi saavuttaa. Kai sekin on eräänlaista huumetta elimistölle. Koukuttavaa onnistumisen tunnetta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti