maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuopion reissu Tokon SM 2012

Nyt on tokon sm:t takana ja hyvillä fiiliksin mentiin läpi. Asetelmat kokeeseen oli aika "toivottomat". Oltiin menossa samaan majapaikkaan joukkueen kanssa ja Fidzi tietenkin ajoitti juoksunsa tärppipäivät juuri tälle viikonlopulle. Eli Ricolla oli aika tuskaiset oltavat samassa talossa. Aika levottomat jalat oli kelpieparalla, sen sai pysymään paikoillaan vaan laittamalla häkkiin. Eikä ensimmäisenä yönä taidettu kumpikaan nukkua juuri mitään...Piippausta ei sentään tarvinnut kuunnella.

Lauantai aamuna kuitenkin ihan hyvällä fiiliksellä kaikesta huolimatta kisapaikalle. Ricon paikalla olot ajoittui noin tunnin päähän kokeen aloittamisesta, eli ihan hyvä aika aloittaa. Uskomatonta kyllä jännitti yllättävän vähän. Paikalla olo kehään lähdettäessä Rix oli oikein hyvällä fiiliksellä, mutta odottelu muodostui taas liian pitkäksi. En ikinä uskalla ottaa koiraa kehän laidalle riittävän myöhään. Ruskea nukkui jo melkein kehään mentäessä. Istui kuulemma aivan liikkumatta, mutta olin kai jättänyt sen vähän vinoon (liian pitkä koira!)joten 9 siitä. Makuuseen jättäessä tiesin, että varmasti haistelee (se juoksu, nurtsi, monta koiraa samalla paikalla ennen meitä, tän treenattomuus) ja niinhän se oli tehnytkin :/ paikka makuusta 8,5.

Seuraavaan kehään pyrin ottamaan koiran suoraan leikistä.
Ensimmäisenä Z, lähti ihan mukavasti mukaan. Kaikki jäävät meni oikein ja seuraamisen oli mukana, joskin vähän hukassa mm. Käännöksissä. Z:sta 8,5.
Tätä seurasi metallinouto. Se sujui tosi hienosti ja samaa mieltä lienee ollut tuomarikin. Metalli siis 10. Tunnarille koira lähti hieman riehakkasti (asennetta!!)ja päästi pienen murahduksen, mutta työsti tarkasti ja itsevarmasti sekä palautti hyvin. Tunnarista 9. Tosi hyvä ja rento fiilis tämän kehän jälkeen!

Seuraavaan kehään meno tulikin yllättävän nopeasti.
Ohjatulla aloitettiin. Merkki normaaliin kisatyyliin, hyvä & varma haku ja nätti suora palautus. Ohjatusta 9,5.
Tämän jälkeen alkoi alamäki. Seuraavana oli Kaukot. Ensimmäinen nousu näytti hitaalta, mutta nousi kuitenkin. Sitten s-i vaihdossa koira istui, mutta meni maihin samantien. Enkä minä tehnyt mitään? Loppuvaihdot sujui ongelmitta. Kaukot meni tuon oma-aloitteisen korjaamattoman vaihdon myötä nollille.
Tästä luoksetuloon ja nyt SE kävi sitten ensimmäisen kerran kokeessa.. Kutsuttaessa koira nousi seisomaan!! No hitsi, uusi kutsu ja sieltähän se tuli ja "seis" käskyllä teki hienon maahanmenon. Kun seisominen jälkeen tulee tietty maahanmeno, junamainen koira ;) Luoksetulo 0. Kehästä tulin kuitenkin ihan hyvällä mielellä ulos. Enkä tässä vaiheessa edes tiennyt nollauksista. Me vaan tehtiin yhdessä :)

Nopeasti tuli vaihto myös seuraavaan kehään. En saanut koiraa bongaamaan ruutua matkalla aloituspaikalle, mutta mentävä oli. Merkille lähti vähän vaisusti, laukalla kuitenkin. Ruutua lähti hakemaan takaviistosta, mutta löysi sen onneksi pian ja pysyi myös kehän sisäpuolella. Ruudusta 8,5. Viimeisenä oli meidän heikoin lenkki tällä hetkellä, seuraaminen ja sitä se todella oli. 6 oli ihan varmasti oikea arvio siitä suorituksesta. Pisteitä kertyi siis vain 207 3-tuloksen verran. Meidän 1-tulos putki oli siis katkettava juuri sm:ssä.

Kehien jälkeen olin oikein hyvällä mielellä ja helpottunut, ettei meidän ainakaa tarvitsisi olla mukana enää seuraavana päivänä. Matkalla pohjoiseen yksin sunnuntaina kuitenkin mietin koetta läpi ja alkoi ehkä vähän harmittaa. Olisihan siihen 1-tulokseen ollut ihan hyvät mahdollisuudet. Kyllä me pystytään parempaan... Jossittelu on viimeisin asia mitä kannattaa tehdä, mutta kuten tiedetään, niin toisinaan kaikki voi olla hyvin pienestä kiinni ja niinpä sorruin laskemaan pisteitä uudelleen.. Ja JOS Rico olisi lähtenyt ekalla luoksetulon käskyllä normaalisti tulemaan, se olisi todennäköisesti saanut vähintään 7 ja JOS olisin huutanut vaikka "ricotule!" vähän painokkaammin, kun huusin vain "tule" niin se olisi varmaan lähtenyt.. Ja JOS olisin korjannut sen kaukojen asennon niin se olisi voinut saada vaikka 6 vielä ja JOS näin olisi käynyt, niin pisteitä olisi kertynyt 259, eli 1-tuloksen verran.. ja se olisi kyllä ollut ihan mukavaa saada. Turhan rennolla mielellä ei kannata siis kokeeseen mennä?

No niin tai näin, niin tulos on mikä on ja jätti ehkä hampaankoloon taas jotain.. Voisin jopa ehkä sittenkin harkita ensi vuonna osallistumista, siis ehkä.. Mutta ensi vuonna joutuu ehkä miettimään jo kahden koiran välillä. Mutta eräiden asioiden on muututtava ennen sitä..Ricon seuraamista olen mm. viime aikoina miettinyt paljon. Se on mennyt niin paljon huonompaan suuntaan ja en ole ihan varma mikä on ongelman ydin vai onko kokonaisuus monen asian summa. Tai sitten olen niin surkea kouluttaja, etten pysty koiralleni opettamaan kestävää seuraamista? Ehkä pilaan Raffinkin seuraamisen? Mitäs sitten, toko ei ole mun laji? Ja juuri kun sain taas tokokipinän sm finaalia seuratessani. Mulla taitaa olla aika kummallinen suhde tokoon?

Raw:n lähtökohdat oivaksi tokokoiraksi olisi kuitenkin loistavat. Uusilla vaaleanpunaisilla kartoilla sain sen tekemään vallan hienoja "syöksymismerkkejä" ilman kartion kaatoja ja se keskittyi hienosti minuun ihan vieraassa paikassa, paikallisen eläinlääkärin pihalla muista koirista huolimatta. Ja onhan sen äippä mahtava tokokoira (sillä on toki myös mahtava ohjaaja!)joka sijoittui hienosti sm karkeloissa 17. Sijalle, aika huippua!! Tuo mamma koira vielä joutui viettämään 2 kisapäivää häkissä ja eristyksessä omaa vuoroa odotellen ja molempina päivinä teki hienot 1-tulokset. Hurjasti onnea tälle huimalle Raw:n mammalle Fidzille ja sen taitavalle ohjaajalle Hannalle :) Itse en olisi tänä vuonna ollut ikinä valmis astumaan finaali kehään, mutta Hanna ja Fidzi teki sen ja vetivät kunnialla läpi koko homman! Se finaalipelko olikin ehkä perimmäinen syy hölmöihin nollauksiin? Pelkäsin liikaa joutuvani vahingossa sinne ja halusin epäonnistua? Ja jälkeenpäin se alkoi harmittaa? Hitto ensi viikonlopuksi tällaiset tyhmät finaalikammot on pyyhittävä pois edestä. Näissä reissuissa on parasta kuitenkin se yhdessä olo ja mukava yhteishenki. En jättäisi enää tätäkään reissua pois mistään hinnasta. Kiitos kaverit taas kerran :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti