Eilen Ricon kanssa Paraisilla näin heti alkukaudesta korkkaamassa Vepen koekausi 2012. Kyllä kannatti ajella, Herra kelpii nappasi täydet 100p kera luokkavoiton ja sehän oli se kolmas AVO1, joten voittajaa kohti!! Nyt mä voin niin täydestä sydämestäni sanoa, että on se vaan hieno koira <3 Matkalla tuli vastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta Rico hoiti kaiken kotiin. Se mikä jäi hampaankoloon viime syksynä, hoidettiin nyt kerralla alta pois.
Jänniti ihan hurjan paljon koko päivän. Kyllä tuolla Turun suunnalla on vaan niin mukava käydä kisaamassa. Ihmiset siellä on niin rentoja, ystävällisiä ja mukavia :) Sovea suorittavia koiria ei ollut ollenkaan ja ALO luokan koiria vain yksi ja meidän numeroksi nousi kasasta 2, joten tuli hieman kiire hakea koira ensimmäiseen liikkeeseen kauempaa autosta.
Paniikki iski, kun tajusin miten innoissaan kelpoinen kiskoi veteen ja töihin!! Miten saisin sen pysymään yksin veneessä tuossa mielentilassa.. Enkä juuri ehtinyt ottaa koiraa käsiin ennen aloitusta. Sinne se singahti veneeseen heti kun irrotin sen remmistä ja tsekkaili mestat ympärillä. Ihan kuin hymy olisi loistanut sen naamalta, kun veneet lähti liikkeelle. Siellä se pieni ruskea pyöri ympyrää niin kovin ja yritti kurkkia tuomarin kainaloiden alta rantaan, minuun ja toiseen veneeseen. Sai monet kerrat airoista päähänsä, muttei kiinnostanut tippaakaan, kun pakko oli nähdä mitä takana tapahtuu. Ja mä jännitin niin kovin, että se malttaisi odottaa mun lähtölupaa ja olisi luottamuksen arvoinen. Ricohan oli. Siellä se hyöri ja pyöri innossaan, muttei lähtenyt, ei noussut veneen reunalla, vaan odotti käskyä. Ja loppu oli taattua varmaa työskentelyä, jossa ei ollut mitään parannettavaa, varma ja suora veneen tuonti suoraan minulle. Se oli loistoaloitus.
Vientiesineeksi oli arvottu poiju. Jännitin ihan kuollakseni kaatuuko homma tähän liikkeeseen. Poiju käsissä rannassa asettelin sitä normaaliin tapaan. Veneen soutaessa vasta tajusin, että poiju oli niin suuri ja kova, ettei se mahtuisi Ricon suuhun, mun olisi oikeasti saatava se ottamaan narusta kiinni. Hivutin otetta erilaiseksi ja kirosin itseäni, etten ollut tehnyt yhtään kantotreeniä tällaisella poijulla. Naru koiran suuhun niin selkeästi, ettei ollut vaihtoehtoja edes yrittää ottaa poijusta. Rico otti narusta hyvin ja ampui veteen. Huh, huokaisin jo helpotuksesta ja otin paremman vastaanotto paikan rannalla.. Ei olisi pitänyt.. Huokausta nimittäin helpotuksesta ja tallata sitä hiekkarinnettä niin kovin.. Koira mälväsi uidessaan narua ja haki otetta ihan kiinni poijuun, varmaan tavoitteena tarttua poijusta, mutta tyytyi otteeseen narun ja poijun yhtymäkohdasta. -Ja aivan yllättäen kävi jotain, mitä en muista koskaan tapahtuneen. Se kääntyi, bongasi Villen sivulla kuvaamassa, poseerasi hetken kameralla ja kääntyi rantaa kohti. Hitto! Vedin syvään henkeä ja mietin, että nyt pitää vaan malttaa odottaa hetki, vielä hetki... -niin tämä on mahdollista vielä pelastaa. Odotin, että koira ui hetken kohti rantaa ja keskittyi minuun. Sitten uusi tehokas käsky: "Vie!" -Hetken se mietti, mutta kääntyi kuin kääntyikin venettä kohti ja lähti uimaan päättäväisesti sinne. Seuraavan kerran huokaisin helpotuksesta, kun avustaja otti poijun koiralta. Hitsi, miten hieno korjaus! Olin niin ylpeä pikkukoirasta, joka pystyi pelastamaan tilanteen kaikesta huolimatta!
Sitten oli vuorossa oma vene ja odotin ohitusvaaraa. Hyvin Rico hyppäsi, eikä tällä kertaa edes sukeltanut niin pahasti, kuin normaalista. En tiedä veikö aallot vai joku muu voima vähän maalilinjasta oikealle. Olin käyttänyt yhden käskyn lähetykseen, yhden kehumiseen ja viimeisen käytin vielä maaliin ohjaamiseen ("vasen"). En olisi uskonut, mutta viime metreillä koira kääntyi ja ui maalitolpan sisäpuolelta! Ihan sairaan hienosti käännetty!! Wau :))
Nyt oltiin jo niin lähellä, että vatsassa vaan velloi ja yritin sysätä kaikki ajatukset ykköstuloksesta pois mun mielestä. Mitä vaan voisi vielä tapahtua, ihan mitä vain. Varastamista pelkäsin kaikista eniten, kun hukkuva nostattaa kierroksia kuitenkin enemmän.. Ennen hukkuvan aloittamista ehdin vahvistaa maalla odottamista ja tiukan vaativasti käskytin koiran veneeseen. Nyt se pysyi paremmin paikoillaan, kun ensimmäisessä liikkeessä. Hukkuvan pudotessa koira kasvoi pituutta varmaan puolella, mutta pysyi kuin pysyikin veneessä. Ja sieltä se toi luvan saatuaan pienen miehen sinnikyydellä ison miehen rantaan. Vähän taas näytti koiran oikea puoli vetävän rantautumispaikkkana, mutta niin vain sain suuntakäskyillä tämänkin korjattua. Tosi hienoa työtä koiralta! En voi muuta, kuin olla tyytyväinen. Aivan loistava pikku keepoinen <3
Tämähän tarkoittaa sitä, että me lähdetään treenaamaan voittajan liikkeitä ja katsotaan selvitäänkö niistä koskaan kunnialla läpi, mutta yrittää aiotaan!! Ja seuraavaksi ajatukset suunnataan kohti tokokenttiä, yritän muistaa sielläkin nousevien epätoivon hetkien keskellä tämän kokeen fiiliksen ja sen mukanaan tuoman tyytyväisyyden tuohon ruskeaan <3 Vallan upea koira, sanat ei riitä kertomaan <3 Mun pieni Rixulainen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti