Rakkaudesta lajiin

Ihmeiden aika ei ole ohi! Elämän pieniä suuria ihmeitä - Ricolle ensimmäisestä Vepen voittajaluokan kokeesta VOI1 97 pisteellä, eli valiokello käyntiin!! Niin ja siis eihän meidän edes vielä pitänyt olla millään muotoa valmiita voittajaan ja eihän meidän pitänyt ainakaa kokeisiin mennä vielä.. Siis ei pitänyt..

Lauantaipäivä meni mukavasti Vepekokeen sihteerinä ja sunnuntai aamuna sain yllättäen viestin, että kokeen toiselle päivälle olisi vapaa koepaikka. Sen koomin asiaa miettimättä ilmoitin tulevani tekemään koetreenin Ricon kanssa ja ei muuta kun kamat kasaan, Ärrät kyytiin ja menoksi! Matkalla laskeskelin, että VOI- luokan liikkeitä oli taidettu ehtiä treenimään se neljä kertaa ja koiraa oli autettu kaikissa liikkeissä aika reippaasti. Mietin myös, että olenko epäreilu koiralle, kun se ei ole vielä valmis kokeeseen. Entä jos se tulee vielä epävarmemmaksi? Matkalla päätin, että toivottoman tilanteen edessä vain keskeytän liikkeen ja autan koiraa tarpeen mukaan. Valmistin myös itseäni siihen, että mennään tietoisesti kokeeseen keskeneräisellä koiralla, eikä mitään menetettävää ole - Voin ainostaan voittaa..

Siitä huolimatta jännitys hiipi hetkeksi jostain takavasemmalta. Mutta rantaan mentäessä olin yllättävänkin rento. En ole ikinä elämässäni vetänyt Vepekoetta läpi noin rennolla fiiliksellä! Kun eihän meillä ollut niin mitään menetettävää!

Köyden viennissä rannan juurakot irvisteli kiusallisesti  ja valmiina stoppaamaan köyden vapaan liikkumisen. Rico oli jotenkin aivan liian rauhallinen. Se oli lähdössä kuitenkin vasta ensimmäiseen liikkeeseen. Ei vinkunut, ei ulissut, ei temponut - vaan seisoi tyynen rauhallisena ja katseli pois päin lipuvaa venettä. Tsemppasin itseni kuitenkin ajattelemaan, että se kyllä osaa ja se kyllä lähtee vientiin ilman ongelmia. Ja niinhän se tekikin. Lähti vientiin vanhalla varmuudella ja myös itse onnistuin pitämään köyden irti juurakoista. Koiran lähestyessä venettä, tunsin sen vauhdin hidastuvan, mutta sinne se jatkoi varmasti veneelle saakka. Avustaja oli niin nopea ja tehokas, etten ehtinyt sanoa edes "irti" käskyä ja Ricohan luovuttaa ilman sitäkin. Huusin vielä samaan soppaan "tänne" käskyn siinä toivossa, että se oliskin ollut siinä irrotuksen yhteydessä, mutta liian myöhään se tuli. Mutta Rico ei kertaakaan tämän jälkeen yrittänyt tarttua köyteen kiinni, vaan ui hyvin rantaan. Voi, olin niin ylpeä ruskeasta. Se teki niin hienosti töitä.  Tästä siis -1 ylimääräisestä käskystä. Asetelmat oli lupaavat.

Seuraavana kahden veneen vaikeista vaikein liike. Odotellessa ehdin miettiä ihan liian monta kertaa mistä kohtaa lähettäisin koiran ja kumpi olisi parempi tai pahempi- kun liian aikaisin lähettäessä koira päätyisi tällä mitättömällä harjoittelumäärällä mitä todennäköisemmin veneen taakse ja joutuisi kiertämään veneen etsiessään köyttä ja olisi köyden kohdatessaan minua ja ulappaa kohti, eli lähtisikö se rantaan vai tuomaan venettä minulle tai kuinka paljon ohi se rannasta ajautuisi. Liian myöhään lähettäessä vene ehtisi ehkä turhankin pitkälle ja koira ajautuisi sen perässä ohi keskilinjan ja taas olisi kyseenalaista maalitolppien väliin päätyminen. 

Vene tuntui liikkuvan puuduttavan hitaasti, kun odotti sopivaa lähestyspaikkaa. Lopulta oli vain päästettävä koira veteen. Sinne lähti ja suuntasi hyvin keulaa kohti. Hetken näytti jo, että lähetys olisi ollut täydellinen ja koira saisi köydestä kiinni keskilinjalla, mutta ei.. Vene lipui ohi ja koira ei näyttänyt löytävän köyttä jostain syystä. Siellä ne menivät peräkanaa vene, köysi ja koira. Onneksi Rico tajusi spurtata ja ottaa köyden kiinni ja suunnata vielä rantaa kohti. Vene oli vain ehtinyt päästä aika paljon sivuun maalitolppiin nähden ja ensin näytti, että ruskeakin aikoo rantautua sinne ruohotuppaaseen. Mietin jo hetken, että annanko sille ohjauskäskyn... Mutta huomaisin, että sinne se pieni sinttiäinen alkoi kääntää venettä ja veti sitä jo melkein poikittain rannan suuntaisesti suunnaten kohti maalitolppia! Laskin arviometrejä päässäni  ja jännitin kuinka lähellä rantaa koira oikeasti on, koko ajan se lähestyi rantaa, mutta käänsi venettä voimakkaasti samalla. Ihan maalitolpille saakka se ei venettä saanut, mutta vain 2 metriä jäi uupumaan siitä reilusta kymmenestä metristä, minne se olisi voinut rantautua. Hitsi pieni teki hienosti itsenäisesti töitä ja varsinkin tämän vaikean liikkeen kanssa, jossa sitä oli pitänyt auttaa eri osa-alueilla paljon. 

Hukkuvassa aika tuntui ikuisuudelta, kun odotin koiraa rantaan enkä voinut puhua saati liikkua. Sieltähän se pikku sinttiäinen ui varmasti ja hitaasti kohti rantaa tuoden hukkuvan minulle ihan suoraan.  Tässä siis ei huomautettavaa. Viimeisenä liikkeenä rannansuuntainen vienti ja meillä oli vain -3 tässä vaiheessa. Mahdollisuudet siis johonkin, jota en voinut uskoa todeksi oli ihan meidän käsissä.. Siinä edessä ottamista vaille. Niin lähellä, mutta niin kaukana vielä.. Jännitys meni aaltoina mun läpi, mutta rantaan kävellessä olin jälleen rento ja luottavainen. Usko koiraan oli niin kova, etten sitä olisi uskaltanut ääneen siinä vaiheessa sanoa.  Rico oli tehnyt tänä kesänä rannansuuntaista kerran(?) treeneissä ja viime kesänä myös yhden kerran. Me ei oltu ikinä tehty tätä kisamatkalta. Me ei oltu ikinä tehty tätä poikittaisella veneellä, meille ei oltu koskaan sanottu noin painokasta "Käsky" sanaa rannasta, mutta minä luotin. Luotin ja uskoin ruskeaan ja siihen, että se osaa ja pystyy. "Vie" käsky ja sinne lähti yhtä vakuuttavasti, kuin aina ennenkin. Matkalla korjaili otettaan patukasta pariin kertaan ja silloin en uskaltanut edes hengittää.. Odotin ja odotin.. ja yhtäkkiä vientiesine olikin jo Jennyn käsissä ja "aika!" Mitä? Nappiin meni? Täydet? Katsoin tuomariin kysyvästi; "ei virheitä? Täydet?" En saanut vastausta, mutta tiesinhän sen, nappiin se meni!! Olin luvannut Sinille, että jos Rico vetää 1-tuloksen, niin minä hyppään  uimaan ja sillä samalla hetkellä olin niin hurjan onnellinen ja iloinen tuosta Ruskeasta rakkaasta koirasta joka ylitti itsensä tänä mahtavana päivänä ja hyppäsin! Jep, vaatteet päällä sinne lammikkoon kera niiden aiemmin nähtyjen käärmeiden :D

En voi vieläkään uskoa tuota todeksi. Rico tosiaan korkkasi tänään Vepen VOI-luokan ja aloitti sen vielä hienoin pistein 97/100 käynnistäen valiokellon. Uskomaton koira <3 En voisi enää tyytyväisempi olla. Sanat ei riitä kertomaan mun tunnetilaa. Taisi olla tosiaan kohtalon johdatusta, että tuo koepaikka meille vapautui. Samalla voin olla niin iloinen treenikaverin Sinin suorituksesta. Papu ui tiensä tänä samaisena päivänä valioksi, eikä tyytynyt yhtään vähempään, kuin 100 pisteeseen, minkä Papu ansaitseekin. Mielettömän hieno fiilis tästä kaikesta!!