Kesälomafiiliksiä

Ricon kanssa ollaan tosiaan vedetty lonkkaa kaikesta tekemisestä ja vain lomailtu Pohjoisen reissun ajan. Koiraparka on joutunut vaihtamaan yöpaikkaakin useampaan otteeseen ja elämään & olemaan lastenkin kanssa. Takaisin Etelään paluun jälkeen on kyllä univelkoja nukuttu ihan urakalla pois.

Päijänteen rannalla 

Aivokuorma on muutaman nukutun päivän jälkeen nostettu tappiin ja aloitettu muistelemaan miten siellä oikealla puolen kuljettiin ja mitä kaikkea. En tiedä kyllä onko Rico kovin kiitollinen tästä? Pienesti puuhailee ihan mielellään, mutta ei RT kyllä taida olla meitä kumpaakaan varten. Ricoa piristäisi kun saisi vähän edes juosta, eikä piipertää siinä vieressä - mikä ei ole tuolle koiralle se luontainen työskentely etäisyys millään muotoa. Rico on muutenkin ollut koko loman jotenkin laiskempi kuin ennen. Kyllä se mukaan on lähdössä aina joka paikkaan, mutta pelkkä lenkkeily sitä ei tunnu kiinnostavan enää entiseen malliin. Uimaan kyllä lähti aina tosi mielellään, muttei enää uikaan ihan yhtä innokkaasti kuin ennen. Välillä tyytyi vaan omaehtoiseen kahlailuun rantavedessä. Kun tuollainen perusrauhallinen koira siirtyy veteraani ikään, niin kai siinä voi tahti jo vähän hidastua. Ricolla tuli tosiaan heinäkuun lopulla mittariin se 8-vuotta. Tai tiedä sitten kuinka paljon se oikeasti ikävöi Rawta tai koiraseuraa ylipäätään.

Suomussalmella

Rico on ollut kyllä loistava opettaja, miten ja millaisena haluan tulevaisuudessa pennulle maailmaa esitellä ja millaisia mielikuvia luoda. Ricon kohdalla on enää tässä iässä vaikea hajottaa tai rakentaa uudestaan tiettyjä kaavoja, joiden mukaan se on koko elämänsä toiminut. Hassua miettiä, miten aikoinaan Ricon kanssa lähdettiin ihan uunoina tottiskentälle ja miten meidän treenit siellä käynnistyivät. Muistan ikuisesti kuinka päästiin mukaan arkitokoa ylempään ryhmään ja kouluttaja totesi, ettei me oikein voida tehdä suunniteltua treeniä, kun en saa koiraani mitään kontaktia. Siitä lähdettiin liikkeelle. Toko oli vielä suhteellisen suurta utopiaa ja tekniikka edellä edettiin koulutusten mukaisesti. Sitä ei tietenkään missään nimessä olisi pitänyt tehdä niin päin. Matkalla oppii aina. Rawn kanssa mulla oli paljon selvemmät sävelet miten lähdetään etenemään. Raw nyt oli ominaisuuksiltaan muutenkin erilainen. Tässä vuosien saatossa on rakentunut yhä enemmän ajatuksia siitä mitä pohjataitoja haluan työstää ensin ja millaisia mielikuvia luoda. Ne pirulaiset kun rakentuu ihan itse, jos niiden eteen ei tee töitä. On paljon helpompaa suunnitella koulutusta alusta alkaen, kun tietää minne on menossa ja mitä haluaa.

Puutossalmella

Niin lomalla ;)

Pohjoisesta kotiintulo matkalla käytiin myös ihastelemassa suloisia pentuja :)

Joskus viimeinen valo sammuu, koita muistaa, tää ei oo ikuista

Rawn lähdöstä on jo aikaa, mutta yhä edelleen aika ajoin sydäntä kouraisee, eikä kyyneleitä voi hallita. Sitten kun omistaa sen kultakimpaleen joskus, silloin tietää miltä sen menettäminen tuntuu. Toisaalta taas sairauden seuraaminen on ollut raskasta ja nyt vasta voin olla varma siitä, että Rawlla on kaikki hyvin. Viikonloppuna seurailin tuttujen tokoSM kisaviikonloppua ja muistot Rawn kanssa kisatuista SM:istä nousivat pintaa. Raw ehti olla mukana noissa karkeloissa kaikkiaan kolme kertaa, ensiksi AVO:ssa, sitten VOI:ssa ja viime vuonna EVL:ssä ekaa ja viimeistä kertaa. Me pystyttiin yhdessä onnistumaan joka vuosi hienosti. AVO pronssia, VOI kultaa, ja EVL:ssä - kuka tietää vaikka oltais oltu finaalissa.. jos vain Rawn olisi ollut terve ja hajuaisti olisi toiminut - samoin ne jäävien "heikot" asennot ja seuraamisen nojailu saivat selityksen sairauden myötä. Välillä sitä myös miettii miten Raw pystyi edes suoriutumaan noin hyvin. Välillä tuntui, ettei edellytyksiä olisi ollut, mutta meidän kahden yhteistyö kantoi meitä paljon pidemmälle. Rawssa olikin parasta sen asenne ja halu tehdä yhdessä. Voi, että mä rakastin olla sen kanssa kehässä, se kulki kuin höyhenen kevyesti mun mukana vaatimatta, se vaan halusi koko sydämestään olla siinä - yhdessä mun kans.
On vaan niin ikävä sitä fiilistä <3

Rawn viimeiset SM:t vuosi sitten:
RAW TokoSM 2015

Tässä samalla surua helpottaakseen me ollaan Ricon kans käväisty se rally-tokon avoin luokka alta pois ja saatu RTK2 -en muista milloin ja missä niitä kokeita olikaan, mutta ihan kivasti olen kai saanut kelpienkin kulkemaan mukana - tosin onhan se kuin rautakankea kääntäsi mukanaan, varsinkin tietäen miltä tuntuu kuljettaa sitä höyhentä... Ei, ei Rico huono ole, se on vain omanlaisensa. Ja valtavan hienosti se on tsempannut lajissa jossa pitää olla mun lähellä koko aika - sairaan vaikeaa moinen ;)

Ricon kanssa ollaan myös tehty jonkin verran jälkiä metsään ja puistoon. Hommaan on haettu vähän erilaista näkemystä ja ihan vaatimalla vaadittu toivottua työskentelyä, kun muuten ei tunnu olevan mitään järkeä koko touhussa. Näin tehtynä se on näyttänyt hetkittäin ihan jäljestämiseltä. Heinäkuun puolen välin jälkeen vaihdettiin vapaalle ja lähdettiin tien päälle kohti Suomussalmea. Nyt päiväohjelmaan on kuulunut vain lenkkeilyä, veneilyä ja uimista, eli täydellistä lomaa.

Raw <3

Ikävä on valtava, jäljellä on vain tyhjyys ja hiljaisuus. Elämää suurempi koira on pois maan päältä. Raw olisi kulkenut mun rinnalla vaikka maailman ääriin saakka, vaikka sen jalat ei olisi enää kantaneet. En voinut enää muuta, kuin antaa sille jalat takaisin, sillä ainoalla keinolla, jolla se oli enää mahdollista. Suurinta rakkautta on osata päästää irti, silloin kun aika on, vaikka se tekisi kuinka kipeää.

Tilanne on ollut yhtä veitsen terällä elämistä, on ollut iho-oireita, suun ja nielun oireita, koordinaation häiriöitä, halvausoireita ja lopulta todennäköisesti myös jatkuvasta pienestä epäpuhtaudesta johtuvia kipuja muualla kropassa. Rawn alkoi ontumaan lopulta todella rajusti. Jo lääkityksen alas ajamisen aikaan huomasin muutoksia liikkeessä huonompaan suuntaan ja mietin mielessäni, missä kulkee raja - minkälainen liike on vielä ok ja mikä ei. 

Siitä olen kiitollinen, että pystyin vielä tarjoamaan Rawlle parhaat mahdolliset viimeiset hetket mitä se kuvitella saattoi. Vein sen uimaan ja samalla pienelle metsälenkille Ricon kanssa. Tokoiltiin myös juuri ennen lähdön hetkeä yhdessä viimeisen kerran ja vain ja ainoastaan siksi, että Raw rakasti sitä niin paljon <3 niin minäkin rakastin - Rawta ja yhdessä tekemistä tuon timantin kanssa <3

Rawssa eli niin suuri ilo, valo, aurinko, elämän halu ja positiivisuus. Tuntuu, että juuri nyt se kaikki on poistunut Rawn myötä elämästä. Raw on kuitenkin tuonut lyhyen elämänsä aikana niin paljon iloa, hymyä ja hauskuutta tähän maailmaan. Vielä kyyneleet virtaa pitkin poskia Rawta muistellessa, mutta toivon että joku päivä voin hymyillä sillä samalla aurinkoisella hymyllä, kuin Raw aina hymyili.

Hyvää matkaa maailman rakkain Raw,

mulla on niin järkyttävä iso ikävä <3

RAW 30.11.2011 - 22.05.2016

"Sä laitat hymyn vielä kiertoon, 

uppoudut viimeiseen tangoon. 

Mä tänään kosketan sua viimeistä kertaa."

Kuin viimeistä päivää täällä

"Mustavalkeasta joukosta poikkeat, 

tuntemattomalle hymysi osoitat

Se katsoo sua kuin mielenvikaista

Mut ei se haittaa mitään, koska et välitä enää

Tuntematta tuomita saa

Koska kyyneleesi kuivaa 

joku, joka on päättänyt tehdä niin

Palauttaa sun uskon ihmeisiin

Voit elää niin 

kuin viimeistä päivää täällä,

kokeillaan kepillä jäätä.

Antaudu ehdoitta rakasta,

silläkin uhalla, että turpaan saat."
https://www.youtube.com/watch?v=Y5Cj2FVzrsk

Kuva on vanha ja Raw näyttää jotenkin terveeltä vielä tuossa. Kyllä tämä rakkaan ystävän hyvinvoinnin punnitseminen tuntuukin raskaan vastuulliselta tehtävältä. Joka päivä sitä asettaa niitä hyvän elämän rajoja ja miettii kummalla puolen me mennään. Raw on koira, jonka häntä heiluu ja ilme on yhtä iloinen vaikka tilanne olisi kuinka huono tahansa. Muistan sen ensimmäisen Vepekoeviikonlopun, jolloin tuomari sanoi Rawn hukkuvan pelastamisen jälkeen, että pää menee kovempaa kuin kroppa pystyy. Sama taitaa päteä yhä, kroppa ei pysty vastaamaan siihen, mitä pää tekee. Ja tämä kaikkihan siirtää yhä enemmän vastuuta minulle.

Treenaaminen on ollut enemmänkin jotain satunnaista puuhailua, kun Raw ei oikein kunnolla pysty muuta kuin puuhailemaan ja Rico on toki saanut mun ja oman mielensä virkistykseksi puuhailla mukana. Jotenkin tällainen on vaan mulle itselleni kovin vaikeaa. Joten ihan extempore päätin ilmoittaa Ricon kisoihin, jotta saisin vähän potkua tähän hommaan, noh Rico nyt ei ehtinyt juuri treenailla, enemmän meni sääntöjen opiskeluksi itsellä :D Mutta myönnettävä on minunkin (tästä käytiin joku aika sitten keskustelua yhden kaverin fb-seinällä) että vaikka en pidä itseäni mitenkään kilpailuhenkisenä tyyppinä, (-juu en todellakaan, jos joku tulee haastamaan - niin voi haastaa ihan keskenään itsensä :D Mä en osallistu siinä kohtaa enää niin mihinkään;) ) - niin omat tavoitteet rakentaa kuitenkin ihan erilaisen treenimotivaation. Mä myönnän että vähän nautin tästä jälleen pitkästä aikaa.

Rixa sai sit tosiaan uuden kisakirjan haltuunsa. Siellä me pyörittiin ympyrää ja homma oli hetkessä ohi ja me molemmat vähän ihmeissään mitä tapahtui. Mutta vire oli oikein kiva ja asenne kohdallaan. Mua tuupittiin käteen, kun mä olin ihan pää pyörällä. Lajina siis RT, jotain kontrollin puute merkintöjäkin saatiin kun tuo korrekti tekijä oli liian iholla <3 Talven työ on siis ehkä tuottanut vähän tulosta ;) Heh,  hassu laji - saa tehdä vaikka ja mitä, mutta ei sitten puoltakaan siitä mikä on kiellettyä ;) Niin joo, ja kai me sääntöjenkin mukaan mentiin, kun saatiin pisteitä 99p ja 95p ja vähän palkintojakin ;)

Sun voimattomuus on sille valtaa

Eläinlääkärireissu selvitty hengissä. Olihan sitten rankka päivä kaikkinensa. Neurologisessa tutkimuksessa havaittiin selvästi alentuneet asentotuntoreaktiot vasemmalla puolen, joka nyt oli selvää jo mennessä. Magneetissa oli nähtävissä, että aivojen leesio oli mahdollisesti pienentenyt, eli kortisonilla oli ollut kuitenkin jonkin verran vaikutusta. Mutta Raw ei tule enää palautumaan koskaan ennalleen. Olemassa olevat oireet on ja pysyy. Mutta kuten neurologi sanoi, Raw kuitenkin pystyy vielä korjaamaan asentovirheet, liikkuu hyvin ja pystyy syömään. Eli selviytyy elämästä ja elämän perusasioista toistaiseksi ihan hyvin.

 Nyt on aloitettu lääkityksen alasajaminen. Riski siitä, että tilanne ei pysyisi tällaisena, vaan tulee huononemaan on suhteellisen suuri. Mutta se miten Raw reagoi lääkkeen lopettamiseen kertoo jo paljon. Tosin hyvin alkanut elämä ilman lääkkeitä voi katketa koska vaan tilanteen pahenemiseen. Nähtävästi tapaukset ovat etenemiseltään niin yksilöllisiä, että on todella vaikea antaa tarkkaa ennustetta. Raw painon putoaminen on ollut selvää jo koiraa koskiessa, mutta nyt se muuttui konkreettiseksi luvuksi vaa alla käynnin yhteydessä. Kisakuntoinen Raw painoi noin 20kg ja nyt sairauden koettelemana vain enää 15,8kg - aika hurja painon pudotus sanoisin. Johtuuko se yksin kortisonista, vaiko myös sairaudesta itsessään - se selvinnee ehkä nyt kun lääkitystä lähdetään pudottamaan. Sanomattakin selvää on, etten voi antaa Rawn kuihtua loputtomiin. Mutta nyt katsotaan vielä, mitä tämä lääkityksen muutos tuo tullessaan.

Onhan tämä lohdutonta. Mutta lopulta mikään ei ole ikuista, viimeinen päivä koittaa meille kaikille ja meidän kaikille koirille, niille kaikista ihmeellisimmille ja rakkaimmillekin joskus. Tähän on turha takertua kynsin ja hampain kiinni. Nyt mennään ja eletään ja katsotaan. Itketään sitten kun on itkun aihetta ja aika sille. Mutta elämä on liian lyhyt, sille että itkettäis vaan joka päivä, koska mitään ei ole juuri nyt tehtävissä.

Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa ja syystä. Asiat eivät ole edenneet suuntaan tai toiseen. Toisaalta voisi olla niin paljon kirjoitettavaa, mutta toisaalta en edes tiedä mistä aloittaisin.. Puoli vuotta on nyt takana lääkekuuria ja mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Raw on vain kutistunut entisestään. Tuntuu, ettei ruoka ota kiinni enää koiraan ja lihakset vain häipyvät.

Rawn jalka/jalat oireilee edelleen. Halvausoireita tulee ja menee, joka ikinen päivä ne ovat läsnä meidän elämässä. Muttei koskaan niin, että ne veisivät koiralta ns. jalat alta. Raw on voinut vallan hyvin elää ns. kotisessen elämää.  Näin kai moni kulmakuntien koira elää..  Lenkkejä olen uskaltanut pidentää, mutta toki täytyy pitää järki päässä niiden kanssa. Lenkeillä saan alku-spurtti-jännitteen jälkeen Rawn rentoutumaan tosi hyvin ja se liikkuu selvästi sopivaa vauhtia kroppaansa kuunnellen. Liikkuminenhan on tilanteeseen nähden tosi hyvää. Mutta treenaaminen on ollut jäissä. Koira toimii juuri niin kuin se on työstetty ja mitä siltä on haluttu. Pienetkin rauhallisemmat liikkeet saa sen jännittämään kroppansa hyvin eri tavalla ja silloin se väsyy ja veltostuu hetkessä. Selvää on ollut, ettei treeni tee sille hyvää. Palkkaus tilanteissa koiran huutaminen myös kertoo omaa tarinaansa. Kierrokset nousee aivan liian korkealle ja uskoisin myös, että kyseessä on jonkinmoinen turhautuminen kun yrittää tehdä niin kovin, muttei kroppa vastaa siihen mitä pää tahtoo. Joten kaikki treenaamiseen liittyvä on pistetty jäihin ja yritetty hakea vain hyvin stressitöntä ja rentouttavaa puuhaa.

Nuo suun/kielen oireet myös vaikeuttaa mitään palkkaukseen liittyvää, koska Rawlle on vaikeaa antaa ruokaa suuhun. Raw ei meinaa joka hetki saada otettua kädestä/ maasta/ kiposta ruokaa. Ahneutta on sen verran, että usein se yrittää niin kauan, kunnes onnistuu lopulta. Mutta tässäkin ollaan jouduttu opettelemaan ihan uutta tapaa miten saadaan ruoka mun kädestä koiran suuhun. Täynnä oleva ruokakuppi on helpompi tyhjentää, koska siinä on niin paljon tavaraa. Mutta ruuan loppuvaiheessa töitä joutuu selvästi tekemään paljon enemmän, jotta kaiken ruuan saa nostettua. Syömättä ei kaveri ole koskaan tämän vuoksi jäänyt, mutta vaikeuksia selvästi on. Viime vuoden puolelta video aiheesta, jossa vilahtaa myös jalan ongelmat: Klik

Toinen ongelma tuon suun muodostuu siitä, että vahingossa on alkanut nieleytymään "tavaraa" jota ei ole koskaan ennen ollut tarvetta syödä. Tässä kohtaa voin vain todeta, että tunnen oman koirani sen verran hyvin, että tiedän - sen haluavan leikkiä esim. kävyillä ja kantaa niitä, mutta ei syödä niitä. Syömis-tarkoituksessa kaiken "roinan" haaliminen olisi muutenkin hyvin erityyppistä toimintaa. Mutta paljon tavaraa on mennyt vahingossa kurkusta alas ja sitten niitä tietenkin yökitään ja oksennellaankin, onneksi ei olla vielä jouduttu lekuri reissuille tämän vuoksi. Paljon arjen haasteita ja hidasteita on siis kertynyt Rawn sairauden myötä. Pakkasillakin ilmeni ihan uusi ongelma kun nuo hermohäiriöiset jalat ei meinannut tuntea kylmää riittävään nopeasti. Tässä vielä vertailukohtana video, joka kertoo miten iloinen ja hyvin liikkuva Raw kuitenkin on, kun saa mennä rennosti ja vapaasti: Klik Voi tätä ristiriitaisuuden määrää, samaan aikaan ihan hyvä vointinen ja kuitenkin niin kovin sairas.

Ensi viikolla meillä on edessä kontrollikäynti neurologilla. Ajatukset on kovin sekavat sen suhteen. Rawhan on myös reagoinut tosi voimakkaasti anestesiaan (joka johtunee juurikin aivoista), niin väistämättä mielessä on myös se tosiasia, että mitä aivoissa on tapahtunut tässä välissä ja onko Rawlla edes enää mahdollisuutta selviytyä anestesiasta. Kyllä täytyy sanoa, että tämä tilanne on käynyt aika raskaaksi hyvin monellakin eri tapaa.

Näillä eväillä mun täytyy elää tässä

"Autuaan onnellinen"

Kuva vuodelta 2014

Vain se hetki, kun uskallat jakaa julkisesti jotain pientä positiivisempaan viittaavaa, niin se kumotaan välittömästi. Eipä nyt kovin hyvältä näytä, joskaan itse en kovin toivekas ole ollut enää aikoihin, valitettavasti. Pian on mennyt neljä pitkää kuukautta diagnoosin saamisesta. Eikä paranemista ole tapahtunut. Nyt tuntuu, että ollaan menty jopa takapakkia. Ja oliskin vain pelkät jalkojen oireet, mutta tuo onneton rasituksen sietokyky on surullista. Mun oma raja siitä, mikä on Rawta itseään ja mikä on sairauden aiheuttamaa alkaa hämärtymään. Onneksi Raw ei itse osaa surra kohtaloaan. On vain iloinen oma itsensä. Jossain määrin tuntuu kuitenkin, että liikkumisen halu on vähentymään päin. Tekemisen tarmo ja -halu ei, mutta se ei vaan kestä enää kovin pitkiä aikoja, kun väsymys vie voiton. Sitä vain välillä miettii kuinka kauan tällaista kestää? Tammikuulle asti pitäisi nyt vaan jatkaa sitkeästi liikaa asiaa ajattelematta. Sen verran Rawn sairaudesta on vielä selkiintynyt itsellekin, että kyseessä ei tosiaan ole vain aivokalvon tulehdus (jolloin paranemista olisi voinut olla jo odotettavissa), vaan sekä aivokalvon että aivojen tulehdus.

Vepekauden päättäjäisiä juhlittiin tänä viikonloppuna VPY:n porukalla ja viikko sitten HiHalaisten kanssa. Vaikkakin hyvin koirapainotteista keskustelua, niin tekee niin hyvää olla ilman koiria ja viettää vaan iltaa ihanien ihmisten seurassa. Kiitos Vepeporukoille viimekesästä! Eilisiltana saatiin vielä kuunnella luento mentaalivalmennukseen liittyen. Hyviä pontteja nousi esille ja toivottavasti jäi mieleen tulevaisuuden varallekin ;)