Elämisen arvoinen elämä

Törmäsin tuossa facebookin bordercollie ryhmässä keskusteluun bordercollie collapsesta. Sairaudessa on yhteneväisiä oireita Rawn sairauden kanssa. Kukaan ei vaan oikein tunnu varmaksi tietävän kovinkaan paljon(?) faktatietoa kyseisestä sairaudesta. Uskoisin kuitenkin niin, että Rawn tapauksessa ei ole kyse collapsesta. Collapsessa koirat saavat ymmärtääkseni oireensa kohtauksina, toipuvat pian ennalleen ja kohtauksen laukeaminen vaatii jonkin ärsykkeen - fyysisen rasituksen tai kiihtymisen. Tässä jo kaikki eroaa Rawn sairaudesta. Ei saa kohtauksia, ei tarvitse ärsykettä, eikä ns. palaudu vaan oireet on sellaisina kuin ne on koko aika. On jotenkin sellainen olo, että kovinkaan moni ei ymmärrä mistä tässä on kysymys. Miten vakavien asioiden äärellä ollaan ja samaan aikaan kuitenkaan tilanne ei ole juuri nyt katastrofaalinen - vaikka onkin. Huoh..

Yleensä en viitsi vaivautua osallistumaan noihin sosiaalisen median keskusteluketjuihin, koska niissä asia lähtee yleensä aina lapasesta ja mielipiteitä jaetaan turhankin kärkkäästi, ymmärretään toisten kirjoittamaa väärin ja ollaan aina niin oikeassa.. Mutta tuohon aiemmin mainittuun osallistuin ihan uteliaisuudestani kyseistä sairautta kohtaan ja pystynkin olemaan ärsyyntymättä asiattomista kommenteista ja etsimään vain tarpeellisen tiedon. Siinä samalla ketjussa nostettiin esille tuo elämisen arvoinen elämä, kukin keskustellen omalla tyylillään ja tavallaan. Ottamatta siihen kantaa sen enempää, pysähdyin hetkeksi miettimään tuota elämisen arvoista elämää.

Se ei olekaan aina niin helppo määritellä. Eri koirilla se voi käytännön tasolla tarkoittaa niin erilaisia asioita. Pysähdyin miettimään, että enhän minä vain ollut jäänyt kiinni johonkin harhakuviin, enkä nähnyt Rawn todellista tilannetta. Minulta on kysytty, lähteekö Raw nyt viimeiselle matkalleen. Ei vielä, ei lähde. Se olisi enemmänkin rikos nyt tuossa kunnossa olevaa koiraa kohtaan. En voisi ikinä luopua Rawsta vain sen tähden, ettei se pystyisi kisaamaan. Sen tähden kyllä, että sen elämä ei olisi enää elämisen arvoista. Kun on olemassa vielä mahdollisuus, niin nyt hoidetaan ja odotetaan. Yksi isoimmista tekijöistä on myös se, että ei ole kipua. Jos koira olisi kovin kipeä, niin tilanne olisi hyvinkin toisenlainen. Paljon on tullut mietittyä sitä, että millaista elämä on sitten, jos jotain häiriöitä jää jalkoihin ja/tai suuhun, jos tunto ei palaakaan koskaan ennalleen. Mitä sitten? Päästäänkö koskaan siihen tilanteeseen, että voidaan lenkkeillä ja liikkua suht normaalisti ja se ei pahenna tilannetta. Mielestäni koiran pitää pystyä kuitenkin nauttimaan elämästään.

Luin jokin aika sitten artikkelin aivovammasta kärsivästä naisesta. Nainen on todettu työkyvyttömäksi. Väsyy todella nopeasti, ei muista kunnolla oppimiaan asioita. Siitä huolimatta jäljelle kerrotaan jääneen tarmokkuutta, ongelmanratkaisukykyä ja rohkeutta. Hirvittävän väsymyksen vuoksi asioiden tekeminen onnistuu vain lyhyissä pätkissä. Hän on työkyvytön ja silti erittäin kyvykäs. Harrastaa "hurjia" juttuja. Mutta voi unohtaa esim. ettei ole syönyt. Vaikka kyse on ihmisestä ja erilaisesta ongelmasta, niin nämä kertoo jotenkin valtavan paljon millaisena aivojen sairaudet tai vammat voi esiintyä.

Tosin Rawiin palatakseni, tilanne on enemmän "elävämpi" ja nyt odotetaan jääkö pysyviä vaurioita vai mihin suuntaan tilanne kehittyy. Mutta juuri aiemmin mainitun tyyppiset asiat tekevät Rawn tilanteesta vaikean selittää ja ymmärtää. Se väsyy todella nopeasti, ei kykene haistamaan joka hetki, koordinaatio on heikko. Vasemman puolen jaloissa esiintyy silloin tällöin (=joka ikinen päivä, mutta häiriöt eivät näy kokoaika vaan normaalin liikkeen ohessa nopeasti ohimenevinä) hermotuksen häiriöitä. Mutta samaan aikaan se liikkuu suurimman osan ajasta normaalin näköisesti, on hyväntuulinen ja iloinen, kivuton ja valtavan elämän haluinen. Olen vaan huomannut miten vaikeaa on vastata siihen, miten Rawlla menee? No päin persettähän sillä menee. Hermotus ei ole korjaantunut ennalleen. Mutta aika kivastihan sillä toisaalta menee. Se saa lenkkeillä lyhyempiä lenkkiä, leikkiä käpyleikkejä ja olla välillä vapaana, tehdä vähän jotain pientä aivojumppaakin ja rakastaa niin paljon <3 On vain tämä tulevaisuuden tietämättömyyden ja odottamisen tuska...

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota..

Mitäkö meille kuuluu nyt.. No jaa - vaikea kysymys, johon on vaikea vastata. Raw ei ole kuoleman kielissä, sillä ei oletettavasti ole kipuja ja se on ihan hyväntuulinen. Se näyttää ulkopuolisen silmään ihan jopa normaalilta. Mutta ei se pysty lenkkeilemään samoja matkoja/aikoja kuin ennen, saatikka treenaamaan. Se väsyy ja "löystyy" tosi nopeasti. Onhan se toipilas, vähän kuin itse lähtee kipeänä lenkille, ei vain jaksa eikä pysty. Järjetön säätäminen on jäänyt pois ja elämä on suhteellisen tasapainoisen rauhallista. Tavallaan se on huomattavasti helpompaa, kun koira "hyväksyy" osansa eikä pura itseään tyhmiin toimintoihin. Mutta onko kyseessä vain tilanteen hyväksyminen vaiko kunnon romahtaminen niin, ettei jaksa enää säätää ylimääräistä.. 

Ricon kanssa kävin jonkun kerran Vepetreeneissä, eikä se yhtään helpottanut oloa, päinvastoin. Olihan treeneissä ollessa hetkiä, kun pystyi vain unohtamaan ja toisten ihmisten seura teki tehtävänsä positiivisessa mielessä. Mutta lopulta aina iski se epätoivo ja valtava kaipuu, kun en pääse Rawn kanssa enää.. Suunnitelmista ja tavoitteistaan irti päästäminen on yllättävänkin tuskaista. Tehtiin töitä ja kehitystä tapahtui. Tiedän mihin kaikkeen Rawlla olisi ollut mahdollisuuksia ja tottapuhuen olisin uskonut, että se olisi siihen pystynytkin tämän kesän aikana. Samalla olen miettinyt, onko tavoitteet liian tärkeitä minulle itselleni? Onko tämän tarkoitus olla karkea opetus siitä, että vaikka tavoitteita asettaa, niin samalla on osattava vain päästää irti lopputuloksesta.  Yksi elämän vaikeimpia asioita itselleni tuo luopuminen, irti päästäminen - ihan kaikessa. Sitä mä opetan koirille, mutta pitäisköhän itsellekin..  Ja jostain luin, että mitä enemmän pystyy luopumaan sitä enemmän voi saada.

Tätä elämää kun ei aina ihan kaikessa voida ohjailla, niin on vain jatkettava päivä kerrallaan ja annettava Rawlle paras mahdollinen elämisen arvoinen elämä kesti se sitten vielä vuosia tai vain kuukausia. Sitähän me kukaan ei voida koskaan tietää.. 

Pidäthän kiinni jos astun yhden pitkän askeleen. Nostatko pystyyn, jos horjahdan ja putoan polvilleen

Kovin on sanaton fiilis vieläkin.. En  tiedä mitä kirjoittaisin tai miten tämän aloittaisin. Tuon Vepekokeen jälkeisenä päivänä kaikki kääntyi päälaelleen, vajaa kolme viikkoa sitten. Ne kaikki upeat fiilikset murtui vuorokauden sisällä. Huomasin lauantaina, että autoon hypätessä Raw meinaisi kolauttaa jalkansa takapuskuriin ja kokeen jälkeen otetussa kuvassa sen tassu oli hetkellisesti kummallisessa asennossa, mutta koira liikkui jälleen sen jälkeen ihan puhtaasti, eikä vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Ja Raw nyt on ollut koko pienen ikänsä vähän koheltaja. Väsynyt se oli myös, mutta Vepekoepäivän jälkeen se on ihan normaalia, että uni maistuu illalla.

Jotenkin seuraavana päivänä oli kuitenkin sellainen olo, että kaikki ei ole kunnossa, vaikka mitään erikoista ei ollut havaittavissa. Tokotreeneissä se sitten paljastui, kaikki ei todellakaan ollut kunnossa. Toisen puolen jalkojen hermotuksen kanssa ilmeni yllättäen kesken hyvin alkaneen treenin ongelmia. Raw pysyi jaloillaan koko ajan, mutta jalkojen selkeitä virheasentoja ilmeni. Raw oli myös huomiota herättävän väsynyt, nukahti heti tosi sikeään uneen, kun nostin sen autoon. Seuraavana päivänä päästiin Aistiin neurologille ja selvää oli jo tutkimuksen perusteella että jotain on vialla. En tiedä edes mikä olisi voinut olla pahinta tai olisiko "hyvää" löydöstä voinut ollakaan.. Syy löytyi magneettikuvissa aivoista ja diagnoosiksi saatiin granulomatoottinen meningoenkefaliitti, joka on siis immuunivälitteinen sairaus. Toki löydös voi viitata kasvaimeenkin, josta olisi saatu täysin varmuus vain aivoleikkauksella, joka ei tässä kohtaa olisi ollut millään muotoa järkevää. Ensimmäinen ajatus - diagnosoitua sairautta tuntematta - oli, että tulehdushan saadaan hoidettua lääkityksellä kuntoon, mutta totuus valkeni pian. Asia ei olisikaan niin yksiselitteinen, yhden tilaston mukaan 1/3 ei selviä, 1/3 jää pysyviä ongelmia tai sairaus uusii ja 1/3 on se mahdollisuus paranemiseen. Kyllähän se kuulostaa pelottavalta, kun puhutaan aivoista ja koiran oma hermojärjestelmä on se joka aiheuttaa tulehdusta hermostoon. Nyt ollaan tässä tuskaisessa tilanteessa, että eletään päivä kerrallaan ilman minkäänlaista ennustetta tulevasta.

Koko loppukesän ja tulevan talven suunnitelmat siirtyi kertalaukauksesta romukoppaan. Miksi noin mahtavan koiran kohdalle pitääkin osua kaikki tällainen.. Ainut hyvä puoli tässä tilanteessa on, että Rawlla ei ole kipuja. Näin on eläinlääkärikin lausuntoon kirjoittanut, niin tuskin olen aivan väärässä.  Helpottavaa on myös, että vaikka Raw on toipilaana, niin sen liikuntaa ei ole rajoitettu remmin päähän. Se ei tietenkään saa joutua kovaan rasitukseen, mutta vapaana liikkuminen ei ole kohtuuden rajoissa kiellettyä. Ja tuon eläinlääkäri käynnin jälkeen Raw on piristynyt aivan valtavasti.  

Kyllä tässä on tullut kelattua vähän liikaakin kaikkea taaksepäin ja jotenkin tuntuu, että monet asiat on saaneet selityksiä. SM:ien jälkeinen hetkellinen epäpuhtaus liikkeessä ja ontuminen saattoi jo enteillä tätä, mutta kukapa olisi osannut arvata, että ontuman syy löytyisi aivoista, koska silloin hermotus oli vielä täysin normaali.

Rawn ensimmäinen VOI Vepekoe

Tässä välissä on ehtinyt tapahtua kovin paljon kaikkea. Aloitan kuitenkin vanhimmasta päästä ja haluan muistella vielä näitä hyviä onnellisia hetkiä uudestaan. Rawn kanssa päästiin 18.7 korkkaamaan Vepen Voittajaluokka vihdoin. Törmäyksen jälkeinen selkäjumi oli hyvin selätetty ja päästy pienesti jo treenien makuun, eikä selkä ollut moisesta ottanut itseensä. Tauko välissä oli vienyt treenikertoja, eikä ollut varmuutta missä kantimissa liikkeet todella ovat, mutta siitä lähdettiin ottamaan selvää. Rawn oppiminen kun ei koskaan ole ollut sellaista, että se kerran, tai parin saati kolmenkaan onnistumisen jälkeen on vielä ymmärtänyt asia täysin..

Köyden vienti veneelle sujui hyvin, ilman epäröintejä. Köysi nostettiin veneeseen ns. koiran yli, mutta Raw ei onneksi sotkeentunut köyteen tai kääntynyt  uimaan köyden toiselle puolen niin, että köysi olisi tullut sen rinnuksille. Tämä sujui siis täysin pistein. Mietinkin ennen koetta, että treenilistalle pitäsi ottaa köyden nosto veneeseen koiran yli, koska kokeissa välillä näin tehdään ja vaikka köysi jäisi koiran rinnuksille, niin mielestäni koiran pitäisi tästä selvitä.

Kahden veneen liikkeessä ehdin katsoa edellisen voittajakoiran  suoritusta sen verran, että soutajan tahti oli niin tehokas, että koira pitäisi lähettää heti veneiden lähdettyä liikkeelle. Saatiin lupa, että köyttä ei heitetty aloituksessa veteen vaan se laskettiin. Säännöissä sanotaan, että "vetoköysi laitetaan veteen" joten sen mukaan köyden laskeminen veteen pitäisi olla ihan hyväksyttävää. Mutta vakiintunut käytäntö Vepekokeissa on, että köysi heitetään veteen, joten tämä pyyntö aiheutti hämmästelyä. Kaiken takanahan on Rawn harhailut sen etsiessä sitä heitettyä köyttä, joten ratkaisin tämän koulutuksellisesti niin, että koiran fokus haetaan veneeseen eikä köyttä heitellä veteen enää ollenkaan. Treenien pääpaino on ollut löydä köyttä veneen laitaan, ei heitellä sitä veteen ja tämä paransi Rawn ymmärrystä tähän liikkeeseen heti.

Rawn fokus tuntui olevan hyvin veneessä kun oltiin valmiina lähtemään soutamaan. Välimatkat veneiden välillä tuntui suorastaan lyhyeltä - oltiin varmaan treenailtu hurjan pitkillä välimatkoilla. Lähetin koiran heti parin vedon jälkeen, kun veneet oli kunnolla liikkeellä.Näytti ensin, että ehtii saavuttaa veneen mutta pian tajusin, että soutaja onkin koiraa nopeampi ja vene ehtii ajatua keskilinjan ohi. Raw joutui veneen jahtaus tilanteeseen, jota ei myöskään oltu ehditty treenata vielä tässä vaiheessa. Oltiin treenattu vain veneen kiertoja.. Mutta veneeseen fokusointitreeni oli tuottanut toivottua tulosta myös tähän tilanteeseen. Koira lähti hyvin uimaan veneen perään ja saavutti sen lopulta ties kuinka paljon ulkona linjasta. Hyvä hyvä, mutta mietin päättääkö rantautua sieltä suoraan vai muistaako kääntää kohti maalitolppia. Mietin koko matkan, että yritänkö käskyttää kääntämään, mutta lopulta päätin viime vuodesta oppineena, että pysyn hiljaa. Parhaiten Raw käänsi tolpille aina kun olin vain hiljaa. Käskytyksestä se vain alkoi kiirehtiä rantaan suorinta mahdollista reittiä. Hahmottaminen siitä millä linjalla koira on, oli kovin vaikea. Mutta valtavan hienosti Raw käänsi suuntansa kohti toista tolppaa. Aivan loistavaa. Ohitusta tuli lopulta vain 3 m. Aika hienosti ratkottu liike kokonaisuudessaan ihan yksin ilman apuja. Oli pakko olla tyytyväinen koiraan.

Sitten olikin hukkuvan vuoro. Vähän jännitti vähäinen toispuoleisen vedon treeni.. Pystyykö tulemaan tolpille. Mutta mitä tyhjää. Taisi kääntyä vielä oikeakätisen hukkuvan kans vasemmalle, niin ettei patukka jäänyt lenkille ja toi suoraan tolpille ilman ongelmia. Hieno Raw!

Viimeisinpänä olikin sitten se suurin murheenkryyni rannansuuntainen vienti. Mutta se sujui todella hienosti. Olosuhteet olivat toki suotuisat liikkeen onnistumiselle. Sain lähetettyä koiran vaivatta ulapan puolelta ja käskytys tuli veneestä. Mutta hyvä näin. Fiilis oli huikea ja hyppäsin suoraan uimaan sen kunniaksi. Sehän tarkoitti ensimmäisestä Voittajan kokeesta  VOI1 97p ja Raw polski vielä 2.sijalle. Aivan huikean mahtavaa.  Palaaminen näihin tunnelmiin tuntuu kyllä niin mahtavalta, niin että ihan melkein itkettää <3 Voi kuinka paljon mä tykkään tosta koirasta <3

Näyttelykuvia

Näitä Tiian ottamia ihania muistoja Rawn näyttelypäivästä on pitänyt laittaa blogiin jo kauan sitten! Mutta nyt sitten lopultakin. Kaikki kuvien takana siis Tiia Hämäläinen. Kiitos :)

Tokokoiran kympin näyttelyseuraaminen ;)

Kesän ekat Vepekokeet ja näytelmiä

Tokon SM:ien jälkeen oli tarkoitus Tokossa alkaa treenailla uusia liikkeitä paloitellen samalla kuin Vepe otettaisiin hetkeksi ykköslajiksi. Noh, toisin kuitenkin kävi. Raw kun ehti juosta päin kantoa ja sai selkänsä hyvin jumiin tällistä. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun sairaslomaa kehiin ja totaalinen uintikielto päälle. Olin jo optimistisena ehtinyt varata tyypille Vepekoepaikankin - ajatuksella, että jos se ei tunnu valmiilta - niin paikan saa joku muu onnellinen tai onhan mulla tuo toinenkin koira.. Noh, eipä siinä paljon ehtinyt valmistella, kun Raw oli uintikiellossa, eikä maallakaan juokseminen/treenaaminen kuulunut toipumiseen. Joten päätin kokeilla muistaako Rico vielä liikkeet ja joo autettuna se teki kaikki läpi aika kivasti. Niin päätin pitää koepaikan ja antaa Ricon kisata.  Ja herra kelpiehän kisasi itselleen VOI1 tuloksen 99/100p ja 2.sijan.

Täytyy kyllä sanoa, että kaikessa itsepäisyysyydessään, itsenäisyydessään ja itsepintaisuudessaan mahtava koira! Mitäs sitä treenaamaan, jos kerran osaa ja tietää mitä tekee. Tyyppi on ollut pari vuotta seuraherrana ja tosta noin vaan, se tietää tasan tarkkaan mitä se tekee ja miten sen tekee. Uskomatonta! Tosin mun luottamus ei ollut ihan näin kova, mutta Rico osoitti, että syytä olisi, kun kyseessä on Herra iso R. Rawn kanssa vaan tällainen ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Sen kanssa töitä on tehtävä niin paljon enemmän.

Heti kokeen ensimmäisessä liikkeessä köyden viennissä riitti jännitystä, kun koira palasi takaisin veneeltä köysi rinnuksilla. Jossain kohtaa Rico kääntyi katsomaan sivulle, kun palkkaa ei heitetty (eihän me toki riittävästi mitään palkattomuuksia ehditty treenaa, kun vaan kokeiltiin toimiiko liikkeet..) ja seuraavassa hetkessä köysi oli suoraan sen leukaa vasten. Se katsoi köyttä miettien selvästi tarttumista, mutta ei, ei tarttunut kiinni! ja tässä kohtaa pelkkä suun avaaminen olisi ollut kohtalokasta, mutta ei avannut! Mun luottopakki! Kahden veneen liikkeessä, mulla oli vain muistikuva, että koira pitää lähettää tosi ajoissa, jotta ehtii flänkiltään saada veneen kiinni. Ajoitus osui tosi hyvin ja koiran saavuttaessa köyden mietin, että tarviikohan mun vahvistaa rantaan lähteminen - mutta ei näköjään tarvinnut, sinne se lähti suuntaamaan, kuin vanha tekijä. Ja voi miten pollea ja ylpeä ilme naamalla se odotti minua rannassa! Sitten olikin se Ricon "painajainen" hukkuva.  Käytiin tutustumassa hukkuvaan ja päätin, että ei puku päällä, ei leikkien vaan ihan vaan syöden ja rapsutellen. Rico ei jotenkin pidä ollenkaan hukkuvan kanssa leikkimisestä (jostain syystä), vaan tuntuu, että tutustuminen ja luottamus hukkuvaan on isompi juttu. Ja nähtävästi tästä oli apua tai sitten aika on ajanut ongelman yli. Mutta hukkuva tuotiin rantaan saakka. Vedossa Rico oli ajatumassa tosi pahasti ohi maalilinjan, mutta lähti itse ilman käskyjä korjaamaan ja päätin että en ala käskyttämään ja puuttumaan, annan koiran tehdä ja sehän korjaisi ihan maalitolppien lähelle. Tästä siis -1p ohituksesta. Mutta olin niin tyytyväinen koiraan! Ja rannansuuntainen vienti sujui kuin viennit nyt keskimäärin Ricolta, eli ongelmitta ;) Mitäpä siihen lisäämään. Kun osaa, niin sitten osaa.

Raw sai sitten käydä vuorostaan näytemissä kääntymässä H-jahdissa. Olihan melkein jo epätoivo iskeä, kun en meinannut saada Rawta ravaamaan taluttimessa, silloin kun haluaisin. Kyllä se ravasi - silloin kun itse halusi. Onneksi parin päivän "tiukalla" treenillä ravi alkoi löytymään paremmin. Tuomaroimassa oli David Cavill ja mukaan oli ilmoittautunut enemmänkin - ei-niitä-näyttelytähtiä. Omaa vuoroa odotellessa vähän meinais jo alkaa huolestuttaa, kun ei H:n saaminen näyttänyt ihan itsestäänselvyys olevan. Siniset silmät tai karvan laatu tai määrä ei näyttänyt olevan este, mutta rakenteesta tuomarilla oli hyvinkin tiukka linja ja T:tä ja Hylättyjä tippui surutta. Rawn kohdalla arvostelu ylitti kuitenkin odotukset ja saatiinkin EH ja sijoituttiin vielä Avoimen luokan kakkoseksi- no huh huh! Ja kehässä seuraamisesta saatiin kymppi, heh ;) Tuomaria vähän meinasi naurattaa, kun Raw yritti "seuraamisosuutensa" jälkeen vielä tällätä itseään perusasentoon ;) Nyt sitten TK4 muuttui FI TVA:ksi. Kuulostaahan se aika kivalta :) Eikä enää tarvi lähteä näyttelykehään. Tällä me pärjätään oikein hyvin :)

Kippis tuoreelle FI TVA:lle 

TOKO SM 2015 - Mikään himmentämään pysty sun tahtoo ei

Kauan odotettu ja jännitetty Tokon SM kisaviikonloppu Ylöjärvellä takana. Raw oli ensimmäistä kertaa kisaamassa EVL:ssä yksilöskaboissa. Minkäänlaisia odotuksia en uskaltanut asettaa - oli jo yksi voitto saada tulokset kasaan, jotta päästiin SM:iin mukaan. Tiesin toki, että onnistuessaan liikkeet voi mennä hienosti tai sitten toinen ääripää on se, että koira seikkailee kehästä toiseen, löytämättä oikeaan suuntaan, lentää ruudusta yli, ennakoi merkit, ei löydä merkeille, roikkuu seuraamiset hikisyyttään mukana, tekee väärät asennot Z:ssa, palauttaa metallin esteen ohi liikkurille ja sen ensimmäisen kerran putoaa paikalla istumisessa maahan.. Lista on ihan loputon..

SM TOKO matkalaiset Tara ja Raw

Me startattiin kokeeseen luokan kahdeksantena. Ihan kiva paikka, tykkään ettei omaa vuoroa tarvitse odotella koko päivää. Mutta aamusta fiiliksen hakeminen meinasi olla vaikeaa ja kun pitäisi vaan olla niin itsekäs. Olen huomannut tarvitsevani omaa aikaa ja rauhaa suorituksen alle, enkä kaipaa mitään ylimääräistä ennen suoritusta. Toki joku auttamassa ja kulkemassa kehät mukana (ja kuuntelemassa ;)) tavaroiden kanssa on enemmän kuin tarpeen. Kiitos Hanna :)

Kehä1. Jännitys meinasi jäädä päälle kehään mentäessä. Usein jännitän ennen kehää, mutta sinne päästessä jännitys jää ulkopuolelle. Aloitettiin ruudulla. Aika kivan oloinen merkki ja se löysi ruutuun! Aivan takalaitaan ja hetken mietin laskenko siitä alas vai tarviiko siirtää. Laskin kuitenkin ja oli ruudussa. Siinä ruutua kohti kävellessä alkoi hymyilyttää ja jännitys siirtyi sinne kehän ulkopuolelle odottelemaan. Kutsu oli - meidän vaikeammalle puolelle. Ei törmännyt kuitenkaan mitenkään pahasti. Ruudusta 8,5.  Sitten luoksetulo. Hyvin alas, jätössä perus jalan siirto. Hyvä stoppi, hyvä maahan ja pa:kin taisi olla hyvä. Tästä 8,5. Voi miten tyytyväinen olinkaan Rawiin!

Kehä 2. Aloitettiin Ohjatulla. Arvottiin oikea puoli. Nyt oli jähmeämpi merkille meno, kuin edellisessä kehässä alkoi ennakoida vähän ja matala asento. Mutta niin loistava haku!! Sehän näytti siltä, että se ihan oikeasti tietää minne se on menossa!! ja PA oli suora, oli hämmentävän kaukana minusta (eipähän nojaillut), mutta hyvin korrekti tokorako ;) Ohjatusta 9. Sitten olikin ne pelätyt kaukot. Taulun valo ei näkynyt sitten ollenkaan, olin jo kauhuissani sitä kehän ulkopuolelta katsellut ja ihmetellyt miten ohjaajat pystyi käskyttämään koiria. Ei auttanut kuin lähteä kokeilemaan. Odottelinkin ensimmäistä vaihtoa hetken, kunnes näin valon pilkahduksen jo toisen vaihdon kohdalla ja ei muuta kun pikakelauksella ottamaan vaihtoja kiinni. Näyttääkin videolla aika huvittavalta, kun koira tekee vaihtoja vähän normalia nopeampaan tahtiin. Eikä mulla ollut välillä hajuakaan mitä vaihtoa oltiin tekemässä siinä vaan kävin taulun kaikki vaihdot läpi järjestyksessä. Silmät kävi kuin hedelmäpeli kun etsin taulusta seuraavaa vaihtoa ja valoa sekä koiran asentoa :D Carina ei kuitenkaan huonosta taulusta rankaissut vaan koiran pienestä sivuttaisliikkeestä. Kaukoista 9.

Kehä 3. Ehditiin tehdä muistutus tunnareilla ennen kehään menoa, merkkasi oman, mutta oli vähän epävarman oloinen. Vahvistin kuitenkin noston ja kehään.. Joka alkoi siis tunnarilla. Tuuppasi mua käteen käännöksessä, jonka jälkeen vaihtoi asentoa - hikisyys ja sen myötä tulevat asennon muokkaukset alkoi näkyä siis tässä kohtaa. Jäi kiinni liikkuriin, mutta otti kontaktin minuunkin. Lähti aika takki auki meiningillä. Meni ohi, mutta palasi hyvin kapuloille. Haisteli suu auki, eikä tainnut saada hajua, kun katsoi rivin jälkeen kysyvästi. Sitten jatkoi haistelua(?) ja nappasi vaan jonkun. Tiedä sitten oliko vanha tyhmä mokailu palannut juuri tässä vai oliko nenän kanssa nyt kuitenkin vielä strongholdien jälkeen ongelmia. Nenä näytti illalla nimittäin vuotavan ja pärski aika hyvin vielä sunnuntaina. Tunnari siis 0. Hyvin sain itseni kasattua kuitenkin. Z asennot meni oikein. Muutama pompahdus seuruussa, mutta ei vajoamisia. Tosin asennot vinoja. Z 8.

Kehä 4. Alkoi seuruulla ja koira alkoi tuntua jo aika hikiseltä. Kehä oli jotenkin pieni ja kovin kuoppainen. Liikkurikin pääsi yllättämään minut käskytyksillään. Olisi vaan pitänyt totella rauhallisemmin, mutta siinä kohtaa olisi ollut jo ulkona kehästä paikoitellen.. Pieniä hienosäätö mokia sattui ja hetkittäin Raw vähän painoi enemmän kuin toivottavaa olisi, mutta ei ollut kuitenkaan pahinta mahdollista painamista. Seuruu 8. Sitten metallinouto, joka onnistui mun ihan nappiin! Heittoineen päivineen. Siitä 9.

Kehä 5. Viimeisessä kehässä sitten paikkikset. Ensin makuu ja sitten istuminen. Makasi niin kummallisen vinossa asennossa, että päätin varata fyssariajan... Etuset siis oli suorassa, mutta koiran pää, kaula oli nojautuneena oikealle aika voimakaasti. Ihmettelinkin, että saatiin siitä 10 - Mutta oli kai maannut siinä samassa asennossa pahemmin jalkojaan liikuttelematta. Istuminen oli parempi ja siitä myös 10.

Kokonaissaldo kurottiin juuri ja juuri ykkösen puolelle 256p nollauksesta huolimatta. Niin valtavan paljon hyvää ja niin paljon tyytyväisyyttä koiraan, mutta samalla iso harmitus siitä nollausta tunnarista. Jossittelu on turhaa - tiedän sen, mutta laskin silti kuinka oltais oltu finaalissa ja ehkäpä millä pisteillä, JOS se pirun tunnari olisi vielä onnistunut..

Ja samalla kun on jossittelun makuun päässyt ja kysellyt ja katsellut mitä pisteitä muut on saaneet millaisilla suorituksilla. Niin on voinutkin miettiä, mikä pudotti ruudun pisteitä? Oliko merkillä liian matalassa asennossa? Eikö jarruttanut riittävän nopeasti mun käskystä? Törmäsikö kuitenkin sen verran? Lähtikö mulla liikaa vartalo mukaan käsimerkkiin? Luoksarissa myös olisi mielenkiintoista tietää mistä pisteet lähti. Jätön jalan liikutuksesta? Matalasta seisomisasennosta? Mun mielestä ei ainakaan valunut pysäytyksiä enempää kuin 9 saaneet koirat - joten jokin muu juttu varmaan mistä meitä rangaistiin. Ohjatussa - matala asento merkillä? Jotain muuta vikaa? Z:ssa pomput seuruussa? Vinot asennot? No siinäpä sitä mietittävää. ^Mutta olihan mulla silti niin mahtava kisakaveri. Voi, että sen kanssa on niin helppo ja kiva olla, matkustaa ja kisata! Näillä eväillä eteenpäin vaan kohti uusia koitoksia.

VIDEO kokeesta Otsikoinnin takia tätä on pätkitty, niin näyttää hassusti melkein kuin ruudussa joutusi käskemään kaksi kertaa alas, mutta ei - kyllä se putosi ihan yhdestä maahan käskystä ;)

Niin kisattiinhan me toki samalla joukkueessakin, jossa kaikki koirat ylsivät 1-tulokseen ja joukkue sijalle 7. Ja tällä meidän rajaykkösellä pääsi tänä vuonna sijalle 37/94. Vaikka toisaalta asianhan voi esittää niin, että Raw on Suomen 37. tottelevaisin koira? Se kuulostaa ehkä positiivisemmalta ;)