Agilityssa Piirinmestaruus joukkuehopeaa! Vepessä jotakin on pahasti rikki..

".. ja minä olen yksinkertainen ja enkä tiedä kuinka ehjän siitä millään saan.."

Mitä minä olen oppinut tästä viikonlopusta? Jos kisaat lauantaina, niin älä vain kisaa myös sunnuntaina - Se ei tule enää onnistumaan. Tässä lienee jokin karman laki meidän kohdalla. Ja jos koira satuttaa itsensä treeneissä, älä vie sitä kokeeseen, ennen kuin se olet 100% varma, ettei tuo mielikuva enää vaivaa koiraa.

Lauantaina nöyränä ja jopa hieman epätoivoisena kohti Järvenpäätä ja piirinmestaruuskisoja. Olihan treenit menneet niin penkin alle, ettei odotuksia juuri ollut. Oletin myös ratojen olevan vaikeita ja meille ylitsepääsemättömiä. No eivätpä olleetkaan. Ensimmäinen rata vaikutti olevan ihan tehtävissä. Pieni toivon kipinä heräsi mun sisällä. Mutta matka päätyi kolmos esteen jälkeen, kun taidokkaasti ohjaisin koiran väärälle hypylle - Joo ihan itse ohjasin sen sinne. Loppuradalla olikin sitten vähän löysä ote ja käännöksiä valahteli, mutta loppuradan me oltiin ihan samalla radalla kuitenkin- jopa.

Toinen rata nollalla läpi. Tein huolellisen puomin kontaktin ja seisotin koiraa siellä, eli mitään aikaa ei kisattu. Mutta tästä radasta todella paljon parempi fiilis ja yhteinen tekeminen tuntui olevan läsnä - Tätä me tarvittiin ja oltiin kesä odoteltu. Viimeisenä joukkuerata. Rata sujui myös yllättävän tasapainoisesti, odotin siitä paljon tökkivämpää ja olinkin ihan positiivisesti yllättynyt, että oltiin yhä edelleen koiran kanssa samalla radalla. Keinulta vaan napsahti vitonen alastulokontaktilta, tuli mun mukaan niin sivuun pois, ettei ihan osunut, mutta olin tuosta huolimatta tyytyväinen. Ja taisteltiinhan me Hiiden Haukkujen joukkueelle lopulta Piirinmestaruus hopeaa :)

Ricon radat

Kontakteilla tehtiin näin  tarkkaa työtä..

Ja sitten taas mentiin..

Kieli poskella pujotellen

Sunnuntain kunniaksi oli sitten vuorossa kauden viimeiset Vepekokeet. Asetelmat oli loistavat ja sääkin mitä mainion. Rico teki niin hienosti töitä. Kolme liikettä täysin pistein, mutta se hukkuva muodostui meidän kompastuskiveksi. Hyvin lähti hukkuvalle ja yritti ottaa patukasta yhä uudelleen ja uudelleen, muttei pystynyt. Yritin käskyttää takaisin hukkuvalle pari kertaa, mutta sen jälkeen päätin puhaltaa pelin poikki ja vetää treenin kannalta. Hukkuvan kutsuttua koira ui sinne ja toi hukkuvan rantaan. Hitto, ei ollut todellista - mutta oli kuitenkin.  Tämä epäonnistuminen saattoi olla jopa yhdestä treenistä kiinni. Yhdestä hiton treenistä, jossa joku muu kuin minä tai Ville olisi ollut hukkuva, mutta ei ollut sitä treeniä saatu alle ja tämä oli kirjoitettu epäonnistumaan. Olen onnellinen muiden liikkeiden onnistumisesta, mutta minua harmittaa tämä niin kovasti koiran puolesta. Se haluaa hakea sen hukkuvan, mutta kipu yhdistyy vahvasti hukkuvan kädessä olevaan patukkaan tarttumiseen. Voisin analysoida tätä loputtomiin, mutta nyt siitä ei ole mitään apua. Apua on siitä, että tuo mielikuva kivusta saataisiin treenattua pois päiväjärjestyksestä. Ei niin mitään muuta sanottavaa juuri nyt.