Ongelmille nimittäin. Ajattelin haudata ne. Tai ainakin yhden. Rixa kävi eilen treenirannassa ennen virallisten treenien alkua ja Ville laitettiin hukkumaan. Sinne meni kelpoinen, kuin ei mitään. Osu ja upposi, muttei hukkuva eikä koira - Vaan treeni :) Tehtiin toinen toisto ja se oli siinä. -Lyhyellä matkalla ja vetomatkat tosi lyhyinä, ettei tota selkää rassattais liikaa. Mutta taas astetta parempi mieli. Kuopan kaivaminen etenee hyvin. Vielä kun saatais tehtyä vieraammalla hukkuvalla onnistuneesti, niin voisin heittää mullat päälle ja taputella tämän tarinan maan alle todeten, että kelpii palautui nopeasti. Mutta en juhli ennen, kuin voin olla varma siitä.
Agilitytreeneissä Ricoa tuuraisi Raw. On pienen paketin kanssa kyllä paljon töitä tehtävänä, vaikka kaikennäköistä se meneekin jo. Raffilainen kääntyy huomattavasti vaivattomammin, meneehän se toki matalilla rimoilla, mutta se tuntuu kyllä kevyemmältä ohjata. Se on myös rämäpäisempi, se rakastaa hypätä keinun alastulolle ja pamauttaa sen maahan. Ricon mielestä moinen on ällöttävää. Raw taas pyrkii hyppäämään päätä laskiessa jo turhankin aikaisin, jotta pääsee laskemaan alastulon.
Tänään sitten oli tokoilu päivä. Illalla molempien kanssa Pajuniityssä. Raw ennen treenien alkua. Seuraamisia, se oikeesti edistää, munhan pitää alkaa korjata sitä. Vaikkkei koko seuruu ole valmis edes :D Sitten istuen odottamista, vauhtiluoksetulo ja tolpankierron kautta sivulle tuloja. Myös vähän kuuntelemista sivulta maahanmenoissa ja sivulle nousuissa. Mainio kakara. Rico teki vähän seuraamista. Ei kovin hyvässä vireesssä. Ok, mutta on parempaakin nähty - Homma alkaa laskea alamäkeen - Treenikaverit, tarvin teidän valvovia silmiä tähän! Jääviä vapaasti, se sujui kuin vettä vain. Hyvä paikkamakuu nurtsilla, ei mennyt nenä nurmikkoon. Ja takkuiset kaukot, kesken leikin tehtynä asenne huomattavasti parempi
Olen nyt lueskellut ihmisten pohdintoja ja painimista noutojen treenaamisen kanssa. Ricon kanssa muistan noudon opettamisen olleen työn ja tuskan takana, yhtä pään seinään hakkaamista. Mikään ei tuntunut onnistuvan tai toimivan. Naksuttelu ei vienyt meitä yhtään eteenpäin. Kestoa ei vaan saatu syntymään. Ricon suuhun kapulaa ei myöskään vaan laitettu nätisti ja kehuttu ruhtinaalisesti. Silloin kelpie puhalsi pelin poikki ja totesi, että nouda ihan yksinäsi. Lopulta sain neuvon lähteä rakentamaan noutoa leikin kautta ja se oli meidän avain onnistumiseen. Tulosta alkoi syntyä. Alkuun vähän heikompilaatuista, mutta lopulta niin käyttökelpoista, että on EVL kokeissa onnistuttu saamaan ihan kymppejä noudoista ja nykyisin pidän niitä niin kivoina liikkeinä. Raw:n kanssa noudon opettelu on ollut huomattavasti helpompaa ja suorastaan kivaa, mutta Raw onkin niin erilainen kuin Rico, se kestää paljon enemmän erinäisiä asioita.
Tästä noutopohdiskelusta innostuneena päätin kuvata vähän meidän noutotreenejä ja sitä miten me näitä treenitään. Ensin areenalla: Herra Iso R
Ricon tapa tehdä ja käsitellä kapulaa on siistimpää ja rauhallisempaa, kuin Raw:lla. Videolta näkyy myös miten palkkaan Ricon vauhtinoudot, kun se ei suostu kapulaa tiputtamaan :D Omalaatuinen Herra Keepie, mutta toimii! Lopussa vielä kiertotreeniä, alusta on sen verran huono, että näkyy koiran liikkeessä.
Seuraavana areenalle astuu -Hannan sanoja lainatakseni- The Showman Herra Teini R
Kapulan ottamisessa tulee suurimmat ongelmat vauhtinoutoja tehtäessä, joten tehtiin läheltä sitäkin. Ja yritin saada vähän vauhtiakin osaan läheltä tehtyihin toistoihin. Tarkoitus ei ole retuttaa koiraa niskasta, vaan meillä hetsataan niin vähän vauhtia peliin ;) Raw:lle yritin ensin pitoa rakentaa oma-aloitteisen kapulan ottamisen kautta, mutta se aiheutti niin järjettömän pureskelun ja oman hauskan pidon, että päätin vaihtaa lähestymistapaa ja se on toiminut tämän koiran kanssa hyvin.
Olen muutenkin sitä mieltä, että miksi koulutuksessa ja tavoissaan tarvitsisi olla niin kovin ehdoton yhden tien kulkija silmälaput silmillään. Maailma voi antaa paljon enemmän, kun on avoin sille ottaen vastaan erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä sekoittaen oman itselleen ja koiralleen sopivan sopan :)
Oli kiva nähdä tuo Ricon video :) Tupulla on luonnostaan aika samanlainen siisti tapa käsitellä kapulaa, niin voisin kuvitella, että oikeista naruista vetämällä on ihan realistiset mahdollisuudet saada Tupukin liikkumaan ja pitämään kiinni tuolla tavalla.
VastaaPoistaKyllä varmasti Tupukin saat toimimaan kapulan kanssa samalla tavalla ja mukavaa, jos sait jotain ajatuksia omaan treeniin liittyen :)
VastaaPoista