torstai 8. marraskuuta 2012

Smiling Day

Hymyjä on monenlaisia..

Metrikieli

Smile..



Maanantai kului koulutöiden parissa ja hymykaksikko kera mummon saivat viettää rentoa vapaata. Sitten olikin vuorossa pari agilityiltaa. Tiistaina Virkkalassa. Olin ihan yllättynyt kun sain haastavalta tuntuvan radan sujumaan Ricon kanssa lopulta pienellä oikeiden säätöjen hakemisella ja oli taas vallan riehakas koira tulossa töihin! Hanna koulutti nuorten lupausten ryhmää ja meillä olikin oikein kivat tavallisuudesta poikkeavat treenit. Haettiin kisafiilistä ja jännitettä. Vois sanoa, että Raw:n ensimmäiset startit tehtiin samalla. Molemmilla kerroilla hienosti nollalla läpi. Miten se tuntuikin niin helpolta ja vaivattomalta. Olin niin tyytyväinen meidän yhteistyöhön. Tätä "kisasuoritusta" seurasi vähän oman kunnon kohotusta kuntopiirillä. Olipas taas ihan mukavaa, vaikka alussa tuntui, ettei millään jaksais ja viitsisi, mutta se viitsiminen on kuitenkin niin palkitsevaa.

Eilen sitten sain yhden suuren asian harteilta pois, kävin esittämässä opinnäytetyön julkaisuseminaarissa. Työtä on vielä ennen lopullista palautusta ja mun mielikuvituksen juoksulla taitaa tulla extramäärä lisää.. Onneksi ei ole luvassa kisoja viikonlopulle.. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että ollaan jo niin voiton puolella. Hetki puurtamista enää tämän työn kanssa. Hymyilyttää aikalailla! Suoraan julkaisuseminaarista jatkoin Juhan agilitytreeneihin ja niin hyvällä mielellä ei voi tulla, kuin hyvät treenit! Olipas antoisa ilta. Tosi kivaa, kun joku laittoi taas ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan omia tapojaan tehdä. Sain koiran toimimaan niissä "selviydy" kohdissakin. Ensi viikolla Raw pääsee taas vuorostaan Juhan koulutukseen. Tästä taitaa tulla niin hyvä agilitytalvi.

Raksulaisen seuraamisissa olen vähän löysännyt linjaa ja luulen, että se on ollut ihan paikallaan. Eihän se raukka ikinä opi, kun vaaditaan liikaa kerralla. Nyt on tullutkin tosi hyvänoloisia pätkiä. Hyvännäköisestä en tiedä, kun enhän mä nää mitä siel tapahtuu, mutta fiilis on ollut hyvä. Ricon ohjatun kaaret on työn alla, tehtävä vaan lisää ja paljon. Kaukoihin on kokeiltu uutta palkan paikkaa ja näyttää jäätävän hyvältä kotona. Saas nähdä kantaisko tämä kentälle saakka.  Seuraamisia ei olla juuri tehty ollenkaan, mut mä haluaisin ehkä viedä sen kokeeseen ja katsoa missä mennään. On rakenneltu purkkipalkkajännitettä, pidetty hauskaa ja temputettu paljon. Toki vielä pitäsi työstää monia asioita, mutta ehkä vois selailla koekalenteria sillä silmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti