torstai 28. maaliskuuta 2013

Aivohiki


Aivojen päätehtävä on käsitellä aistien avulla saatuja informaatioita siten, että eliön toimintakyky ympäristössään säilyy. Aivojen neuronit vaativat paljon energiaa. Liikunta parantaa aivojen hyvinvointia ja vahvistaa oppimista. Oppimisen keskiössä ovat aivot, jotka kehittyvät jatkuvasti niiden vastaanottaman informaation mukaan. 

Aivojen ihmeellinen maailma. Toisinaan tuntuu, että vauhti vie aivot mennessään. Kun säädetään liikaa ja aivot jää takataskuun, niin menoa ja meininkiä on, muttei järjen hiventä. En tiedä kuvittelenko, mutta tuntuu, kuin Raw olisi viime päivinä jotenkin aikuistunut - alkanut ajattelemaan enemmän. Raw:n kohdalla on toisinaan ollut vaikeaa tehdä jotain. Silloin kun liika säätäminen ei ole jättänyt tilaa aivojen käytölle ja ajattelulle. Tyyppi touhuaa ja tekee kovasti, muttei oikein millään tajua mitä tulikaan tehtyä?! Jalat kun vie ja pää ei pysy mukana. Mutta nyt ollaan ehkä entistä enemmän vaadittu ajattelemaan - vaadittu pystymään ja vaadittu ymmärtämään. Siitähän seuraa ihan kauhea aivohiki!!


Nii - ih.. Mutta sitä aivohikeä on vuodatettava, jotta opitaankin jotain muuta, kun touhuamaan, säätämään ja ryntäämään sata lasissa joka suuntaan. Se on vaan niin hauska nähdä, kun koira vaihtaa viretilansa täysin toiseen ajatellakseen. Ottaa kaiken vauhdin ja touhuamisen pois ja keskittyy, ajattelee ja tekee. Jossain vaiheessa en uskonut ikinä koskaan pystyväni laskemaan omalla toiminnallani tuon koiran viretilaa moiseen ajattelumoodin. Mutta nyt olen saanut todeta, että meillä on löytynyt yhteinen punainen lanka siihen miten tämä tila tavoitetaan. Wau.. Niitä yhteiselämän hienoja hetkiä. Me puhutaan toisillemme samaa kieltä ehkä edes joskus <3


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Niin kovin paljon rakkautta



Raw:n sydän on niin täynnä suurta rakkautta, että sitä on mahdotonta pitää sisällään. Raw on koira joka tulee iholle saakka sen rakkautensa kanssa. Sen mielestä halailu ja lähellä oleminen on vain niin ihanaa. Arkielämässä olen joutunut rajoittamaan noita suuria rakkauden osoituksia, jotta jotain muutakin pystyy tekemään, kuin vain halailemaan Raffilaisen kanssa ja ihan kaikki kun ei halua 19kg pientä bordercollieta naamalleen...

Myös Ricon sydän on kovin täynnä rakkautta. Ricon rakkaus vaan on vähän erilaista. Se ei kohdistu koko maailmaa kohtaan. Ja siitä huolimatta Rico ei tule samalla tavalla ja niin paljon lähelle. Tulee kyllä, mutta huomattavasti harvemmin ja Ricolle riittää, että olen samassa tilassa, niin sitten kaikki on hyvin. Mutta samalla Rico on kovin mustasukkainen minusta. Se on tintannut muita turpaan ihan siitä syystä, että ovat liian lähellä minua.. Tosin Raw on saanut tähän etuoikeuden tai minä olen ottanut siinä tilanteessa turpaan tinttaamis oikeuden pois..Asiathan pitäis olla sitten hyvin, kun kaksi rakastavaa miestä asuu samassa talossa?
Kyllä Ricossakin asuu "pieni" sylikoira. Kuva viime kesän Agility SM:stä

Ja näitä kuva-arkistoja selatessa löytää kaikenlaista. Vaikka moitinkin Ricon turpaan tinttaamisista, niin loppujen lopuksi se on aika leppoinen kelpie. Eikä sen kanssa tarvitse sentään joka hetki elää varpaillaan. Samaa mieltä lienee hoitolapsi NOx viime kesäisessä leijonaleikkauksessaan..? 

Tämä sama suuri rakkausaihe liittyy myös treeneihin. Tämän viikon aikana on koottu suurta palapeliä oman pään sisällä ja palapelin palaset ovat ehkä asettumassa paikoilleen - siis valmishan se ei toki vielä ole, mutta etenee? On käyty keskusteluja treenikaverin kanssa, saatu ahaa elämyksiä ja kokeiltu.. ja hups, palat tipahtelee paikoilleen?  Sitä kun voi rakastaa koiraansakin ihan liikaa treenatessaan ja haluta osoittaa sitä liiallisissa määrin, mutta haluaako se koira sitä? Tukeutuuko se koira siihen? Viekö se treenaamista eteenpäin? Koko rulla lähti aukenemaan sieltä Korrien leikkikoulusta - peruskauraa, mutta kun se syötetään sinulle uudelleen ja pistetään ajattelemaan omien kokemuksien ja tekemisten kautta - niin se maistuukin ihan eritavalla kuin aiemmin ja avaa taas uusia ovia.

Ricon kanssa viikolla tokoillessa läsnä oli taas se upea kelpii. Siellä sen kuoren alla se on olemassa, kun annan sille tilaa olla. Se on vaan niin mieletön, kun se tekee oikeassa moodissa töitä! Ja fiilistä nostattaa vaan seura, jossa koira hyväksytään ja annetaan sille arvoa. On se vaan uskomaton voima. Raw:n hajotettu tunnari on mennyt eteenpäin ja varmuuttakin taitaa olla tullut mukaan. Raakikselle tokoilu on vaan yhtä suurta leikkiä, niin suurta - että tarvis varmaan alkaa kertoa, että kesken tokon ei saa hölmöillä muuta tai moikkailla muita.. vaan tehdä sitä juttuu, mitä tehdään. Tarvis vaan kertoo.. Ai niin ja Raw on aloittanut tekemään keppitreeniä ohjureilla - jännää! Kun vaan sais treenittyy sitä useammin, niin homma menis eteenpäin.






sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tiedän että elämää ei voi hallita, se kulkee minne tahtoo vapaana

Alan tänään sen tajuta.. Tiedän, että putkijarruja ei voi hallita, Raw kulkee minne tahtoo vapaana.. Heh :D Pikku Raw:n ensimmäiset mölliagility kisat käytiin eilen Salossa ja Raw oli oikeasti hieno! Putkijarruista vaan tuli päivän kompastuskivi. Minä luotin 100 % niiden toimivuuteen, mutta nyt taidetaan tarvita Raw:lle tehokkaammat jarrut!

Ensimmäisellä radalla petti tosiaan ne jarrut. Raw singahti suorista putkista suoraan, ei sillä ollut ajatustakaan, että tarvis kääntyä.. Pakka pidettiin kuitenkin kasassa ja nollalla maaliin näistä huolimatta. Toisella radalla saatiin jarruihinkin jotain järkeä ja tämä oli jo tasapainoisempi nollarata. En oikein tiedä miten meidän olisi kuulunut sijoittua tai kumman radan perusteella, kun linja vaihteli. Meiltä otettiin ensimmäisen radan tulos ja kisajärjestäjät sijoittivat meidät sillä "putkijarrujen pettämisradalla" toiseksi.  Hassua, mutta väliäkös tuolla lopulta on - meillä oli niin kivaa ja hienosti kulki :)

Tässä Raw:n radat

Sitten odotellessa osallistuttiin vielä seuraavaan luokkaan startin ulkopuolisina. Ajateltiin harjoitella tuota puomia ja harjoitteluksihan se menikin. Samoin Raakis ajatteli, josko ohjaajan selän takaa sais livahtaa jatkamaan rataa - eipä saanut, ei. Ei tälläkään kertaa :D

Raw:n treenikisarata

Illalla kotiin tullessa vein Ricon vielä kentälle tokotreeneihin. Aloitusjäykistely ei mennyt ihan nappiin - luulen, että treenikenttä kartioineen ja kapuloineen oli huono valinta. Iso R varmaan luuli suorittavansa jonkin sortin paikalla oloa.. Tämä kierre on saatava poikki keinolla millä hyvänsä. Itse treeni oli taas loistava. Vähän vähemmän tekemistä, päivä mummokoiran kanssa kahden - ja johan oli kelpie liekeissä. Ai, että se on niin ihana, kun sen saa tuohon moodiin. Ihan huippua! Kokeilin merkillä uutta vauhdin lisäys treeniä - katsotaan, kuin käy, onko mulla pian koira, joka ei pysähdy merkille.. Lisäksi ruutua, seuraamista, ohjattua ja luoksetuloa. Voi kun se osaa olla niin makee ja tehdä niin hienosti töitä. Mun omalta mielikuvitukselta vaan vaaditaan yhä enemmän Ricon treenejä suunnitellessa.



torstai 14. maaliskuuta 2013

Se mikä rikkoontuu vain vahvistuu

Se ei taida valitettavasti ihan kaikkeen päteä, mutta oppimiseen ainakin.  Kun itsekin opiskelee uutta, niin ymmärrys koiraa ja sen oppimista kohtaan kasvaa huomattavasti - Ainakin jos osaa nähdä asiat oikeassa valossa ja oivaltaa.  Luulet osaavasi jotain ja sitten yllättäen hieman eri valossa koko homma vaikuttaakin ihan ylitsepääsemättömältä, kunnes taas oivaltaa, että ne samat säännöt pätevät tähänkin.. Sitten sitä viitsii vielä ihmetellä, miten se koira viimeksi eilen osasi tämän ja nyt ei enää osaakaan..

Raw:n viikon listalla on ollut tunnari. Liike jota on tehty, muttei kunnolla, joka on onnistunut, muttei sitä ole osattu (siis mun mittapuulla..) siis silleen ihan oikeasti. Mun koirilla kestää oppimiseen todella kauan aina kun kuulen miten nopeasti toisten koirat asioita oppivat. Vai onko mun kriteerit sille sanalle, "se osaa" tiukemmat? No niin tai näin - väliäkös tuolla - Se on se matka, ei se määränpää. Mutta siis tunnari on ollut listalla.. Kröhöm.. Siis onhan se onnistunutkin, mutta kun raakiksella on usein jäänyt aivo takataskuun ja sitten se vaan touhuaa, rynnii, ryysii, riehuu, heittelee kapuloita, nostelee mitä sattuu  ja mitä vielä..? Niin viime viikonloppuna lyötiin tunnarit säpäleiksi. Kerrottiin, että aivon voi ottaa mukaan, kun lähestyy kapuloita ja aivo voisi miettiä mitä siellä kuului tehdä. No sen verran on päästy eteenpäin, että aivo löytyi ja nyt lähdetään kapuloille rauhallisemmin ja nenä auki, oma löytyy kyllä, mutta sitten voi aivo kadota- mitä sitten kuului tehdäkään. Mutta eiköhän tämä kuulu niihin rikkeisiin, jotka ehjäävät itsensä yhä vahvemmiksi.

Viime viikonlopun tunnari säpälöinnin yhteydessä haettiin yhä edelleen sitä kristallinkirkasta eroa merkin ja ruudun välille. Hienosti haki ja erotti toisistaan - muttei se taida ihan vielä osaa..? Silleen ihan oikeesti.. ;) mukana myös säpälöinnin jälkimaininkeja - viimeisiä toistoja sen hajoamisen ja korjaamisen jälkeen..
Tokoiluja

Vastapainoksi päätettiin potkaista agilityuraa hieman eteenpäin ja kokeilla niitä isojen koirien hyppyjä vähän niinku radalla. Hui kauhee, kun pitikin ensin ponnistaa pitkälle ja korkealle, että varmaan pääsee yli. Sitten vain pyöriteltiin, että saatiin hyppyihin mukaan edes jotain kokoamisen poikaista mukaan. Olin kyllä tosi tyytyväinen - keskeneräistähän se vielä on, mutta aivo saattoi olla mukana siitä huolimatta..?
Aksailuja

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Katsoessa ulkopuolelta itseään ja mitä on tekemässä ja minne se on menossa, pitäisikö jotenkin reagoida?


Elämää on eletty päivä kerrallaan eteenpäin, hetki hetkeltä uutta tuntematonta kohti. Ollaan käyty leikkikoulussa ja saatu paljon paljon ajateltavaa omaan tekemiseen. Koirien kanssa treenit ovat edelleen pysyneet kovin hallituissa määrissä, eikä sen suurempaa suunnitelmaa ole saatu aikaiseksi - vieläkään. Ajatuksia on, mutta pään sisällä, kaiken muun sekamelskan keskellä. Sitten sinne kuupan sisälle pyritään myös tasaisin väliajoin ohjelmoimaan uutta tietoa uuden työn merkeissä. Mulla on kyllä nyt ehkä maailman paras työpaikka. Se onkin ollut varmaan lopulta yksi valtava voiman lähde elämässä juuri nyt.

Viime aikoina on tullut mietittyä suhdetta harrastamiseen. Jossain vaiheessa suhtauduin itse hetkittäin kovin vakavasti ja raskaasti epäonnistumisiin, mutta nyt olen huomannut epäonnistumisten olevan hyvin mitättömiä ja pieniä isompien asioiden rinnalla. Aina olen analysoinut paljon tekemistä, mutta se analysointi ei ole vielä asioiden raskaasti ottamista - vaan mun tapa purkaa ja pohtia harrastamista - ei sen suurempaa. Toivon, että jos tässä onkin jotain pahaa, niin pidemmän päälle myös paljon hyvää. Opettaen minulle yhä enemmän tervettä suhtautumista harrastamiseen ja tervettä suhtautumista epäonnistumisiin.


Tiedän miten ikävältä epäonnistuminen voi tuntua ja miten tunnetila voi jäädä päälle. Siinä vaiheessa, jos tällainen tila jää päälle ja toistuu usein - niin on aika ottaa askel taaksepäin. Onko harrastamisessa enää mitään järkeä silloin. Omalta kohdaltani olen päättänyt, että jos näin käy - niin silloin kisaaminen tai harrastaminen saa loppua tai päätyä tauolle. Treenaan koiria sen vuoksi, että se on kivaa ja aina jos jokin ulkopuolinen seikka muuttaa treenaamisen ei mukavaksi, niin treenaamisen jatkaminen pätyy vaakalaudalle. Eikä kysymys ole siitä, että joskus on huonompia treenipäiviä, eikä siitä, että joskus harmittaa, eikä siitä, että epäonnistutaan - vaan yksinkertaisesti siitä - millaisessa tunnetilassa olen ja elän pidemmällä ajajaksolla harrastamiseni kanssa. Agityssa olen Ricon kanssa elänyt tällaisia jaksoja, jolloin olen miettinyt kisaamisen jättämistä kokonaan - tai ainakin raakaa vähentämistä.  - Silloin, kun olet jatkuvasti ja loputtomasti tyytymätön ja se tyytymättömyys kulkee mukana kaikkiin treeneihin ja kisoihin, niin mitä järkeä koko hommassa enää on? Silloin tarvii nollata jotain pään sisällä.

Nyt on ollut aikaa miettiä näitä paljon enemmän, kun oma suhtautuminen harrastamiseen on ollut etäisempää ja niin hullulta kuin se kuulostaakin - niin paljon terveempää. Eikä tämä kaikki tarkoita sitä, ettei treenejä saisi suunnitella, analysoida, pohtia, ettei niistä saisi ilostua, kokea suunnatonta onnistumista, harmistua tai pettyä - vaan sitä, että harrastamisen ja kisaamisen kuuluu olla pääsääntöisesti kivaa ja mukavaa. Hyvä esimerkki löytyi Raw:n eilisistä treeneistä. Tunnari, joka ei ole ollut ihan kristallin kirkkaana Raw:n mielessä. Rohkeasti se löytiin säpäleiksi, saatiin epävarmuus mukaan  ja myös oma hetkellinen kiukustuminen, että "mitähän tästäkin tulee." Samassa treenissä rakennettiin myös onnistuneita toistoja ja sinnehän se jäi levälleen koko komeus - siis se tunnari. Mutta tästä "epäonnistumisesta" huolimatta olin tosi tyytyväinen treeneihin, me mentiin askel eteenpäin. Tämä oli väistämätöntä kehityksen kannalta. Siinä se kaiken salaisuus yksinkertaisuudessaan.


Raw on ollut oma reikäpäinen itsensä - eilen se teki noutoja suu veressä - kirjaimellisesti. Jossain vaiheessa huomasin, että verta on kaikkialla ja Raw sanoi vain, että mitäs noista! Ilmeisesti kieleen ehti tulla vauhdin huumassa jokin pieni haava, josta vain sattui tulemaan verta niin pirusti. Rico on myös väläytellyt niin mieletöntä tekemisen meininkiä..Kun mä vaan pystyisin kaatamaan omat muurini, meidän eteenpäin menemisen tieltä. Tästä voisin kirjoittaa ihan oman tekstinsä. Brenda taas mummoilee ja voi hyvin. Yrittää niin kovin olla mukana kotitemppuiluissa, että Raw:kin on saanut tassusta monen monta kertaa päähän ;) Onneksi se ei paljon raakalaista haittaa, kun sen oma tapa elää ja olla on kutakuinkin tällainen..

kaikki kuvat
@Ville Kivirasi