lauantai 21. tammikuuta 2017

Kurssiviikko

Kaikennäköistä on taas ehtinyt tapahtua matkalla. Viime viikolla yksi päivä kotiin tullessa Roverin naama oli turvonnut ihan muodottamaksi. Ei auttanut kuin lähteä eläinlääkäriin tarkistamaan tilanne. Onneksi sentään hengitystiet oli vielä säästynyt turvotukselta. Sinne me jäätiin seurantaan ja kortisonia suoraan suoneen. Lopulta turvotus saatiin aavistuksen laskemaan ja lääkkeiden kanssa kotia kohti. Joku mystinen allerginen reaktio, jolle ei oikein mitään järkevää syytä lopulta koskaan löytynyt. Edellisenä iltana olin antanut tavallisuudesta poikkeavaa ruokaa, mutta allerginen reaktio olisi pitänyt olla nähtävissä aamuun mennessä, mutta Rou oli aamulla ihan normaali ja vasta päivän aikana reaktio oli käynnistynyt. Turvotus kuitenkin saatiin laskelmaan kokonaan seuraavaan aamuun mennessä, eikä toistaiseksi ole sen koomin ongelmia ilmennyt.


Sunnuntaina ehdittiin pyörähtää valmennusryhmän treeneissä ja siellä se pikkupelle istui isojen poikien ja tyttöjen kanssa ihan ekaa kertaa hetkisen paikalla oloissa. Tuli ihan huikea olo, kun pujoteltiin ihmisten välissä ja sain Roverin pysymään mun mukana. Samoin muiden koirien läsnäollessa alkaa olla luottoa astetta enemmän. Tosin jos en ole hereillä, niin hetkessä se kyllä lähtee.  Mutta ollaan me kyllä lähtötilanteesta edetty! Halliin meneminen on vaan jotain ihan kamalaa..

Ja kuin tilauksesta maanantaina päästiin aloittamaan Kantoluodon Jarin pentujen/ nuorten koirien kurssilla. Kurssin aloituspäivä oli todella mielenkiintoinen. Liikkeelle lähdettiin sitä kautta, että pyrittiin purkamaan ympäristöstä johtuvat jännitys/stressitilat, jonka jälkeen koira kykenee paremmin keskittymään. Jari erottelee koiran tunnetilan ja viretilan ja haluaa pureutua siihen tunnetilaan, ettei kävisi niin, että huono/ei toivottu tunnetila peittyy ja jää elämään korkean vireen "alle". Isossa merkityksessä on myös ohjaajan ja koiran yhteistyö, ajatuksena että palkka ei ns. saisi tulla koiran ja ohjaajan väliin. Jarin näkemyksen mukaan suorituksen energia saadaan saaliista ja loistokkuus suhteesta. Kurssilla puhuttiin paljon aktiivisesta luopumisesta. Näennäisesti koira voi vaikuttaa hyvinkin passiiviselta, luopuessaan aktiivisesti paikoillaan esim. istuen. Aktiivisuus syntyi koiran aloitteesta ja ilmensi keskittynyttä tunnetilaa, eikä koira saanut alkaa väistää luopumisen kohdetta.

Tässä vielä lyhyesti muistiinpanoja ja lisää omia ajatuksia:
Koulutuksen edellytykset:
* Ympäristöoppi
* Sosiaalisuus
* Suhde
* Motivaatio
Tottelevaisuuden kulmakivet:
* Yhteistyö
* Aktiivisuus
* Keskittyminen
* Motivaatio
(Ei tekniikka edellä, vaan ensin työstetään aktiivisuus ja yhteistyö)

Luo mielikuva haluamastasi suorituksesta. 
Erottele viretila ja tunnetila
Oppimisen tunnetila: varma, halukas, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut, prosessoiva.
Ohjaajan oma asenne. Mitä tunnetta koiraltasi haet, elä sitä tunnetta. 
Ohjaaja on vastuussa koiran motivaatiosta. Rakenna treeni niin, että koiralle on mahdollista ja motivoivaa oppia.
Koulutuksessa vahvistetaan päämäärää, ei niinkään vauhtia. Vauhti tulee kun koira tietää päämäärän ja riittävän motivoitunut etenemään sinne (esim. perusasennon paikka). ^Sivuhuomiona tähän - tämä on itselleni yksi asia, minkä nieleminen sellaisenaan on vaikeaa. Ricon jättämät traumat elää yhä ja jos nyt kouluttaisin Ricon alusta, tekisin sen aivan toisin kuin aikoinaan. Toki oma ajatusmaailma on karkeasti ollut, että koulutan joko tekniikka tai asenne (=vauhti) edellä. Ja Ricon koulutuksesta jääneiden oppien myötä ehdottomasta asenne edellä. Mutta nyt kurssilla tuotiin esille kolmas palikka - tuo aktiivisuus ja yhteistyö.

Aktiivisuus
* määrittää se kuka tekee aloitteen. 
Koira tekee -> koira aktiivinen. 
Ohjaaja tekee -> koira reaktiivinen
* Viettienergia ei itsessään ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentely voi olla reaktiivisuutta. Matalassa vietissä koira voi taas olla aktiivinen.

Yksi pointti treeneissä oli se, että tekeekö koira siksi kun pitää, vai siksi että se itse haluaa. Treenistä ei kuitenkaan tehty ainoastaan mekaanista naksuttelua vaan kehotettiin ohjaajia olemaan koiransa kanssa läsnä. Tästä tykkäsin itse erityisesti. Jos oikein ymmärsin, niin koira koulutetaan luopumaan ruokakädestä, eli ei ns. imuttaen työstettäisi enää sen jälkeen mitään, vaan koiraa voidaan ohjata niin, että se pitää pienen etäisyyden käteen koko aika - siitä luopuen. Ja jos halutaan koiran tekevän jotain niin, että se on kädessä kiinni - se voidaan toteuttaa käsitargetin tavoin. Luopumisen opettaminen on tuttua, mutta en ole itse koskaan vienyt sitä siihen pisteeseen, että koira ei saisi enää muissakaan yhteyksissä tulla käteen kiinni.


Roverin treeni aloitettin tuomalla koira treenitilaan ja mun piti olla hiljaa ja suht passiivinen, vähän sain kävellä ympäriinsä. Rover esitti juuri sitä, mitä siltä tällaisessa tilanteessa osasin odottaa. Ensin se haukahteli, pöhisi, kiljui ja hyppi & tempoi sähköjäniksenä ympäriinsä. Sitten kun laskeuduin lattialla istumaan se alkoi ottaa oma-aloitteisesti kontaktia, mutta jatkoi kiljahtelua johon mukaan alkoi tulla turhaumaa kun hänen kiljahdellen tehdyt peruutukset ym. liikehdintä ei tuottanut palkkaa. Tavoitteena oli saada palkattua optimaalisempaa tunnetilaa. Ensimmäiset palkkaushetket oli pakko ujuttaa hetkiin kun Rover katseli muualle, koska hakiessaan kontaktia minuun ääni tuli heti mukaan. Tämän kautta pystyttiin pian palkkaamaan jo oma-aloitteisesti ja _HILJAA kontaktia hakevaa koiraa. Ekassa setissä palkattiin käytännössä vaan aktiivisuutta.

Ennen toista settiä ehdittiin odotella ulkona hetki ja leikittiin siinä odotellessa. Toisessa setissä Rover tuli sisälle hyvin samalla tyylillä, mutta nopeasti palasi mun luo ja pystyi pysymään paljon paremmin hiljaa. Yksittäisiä ääniä tuli kyllä, muttei yhtään niin paljon kuin ekalla kerralla. Päästiin siirtymään aktiivisuuden tarjoamisesta luopumisen treenaamiseen.  Rover myös alkoi tarjota istumista ja perusasentoa. Tehtiin muutama maahanmenokin siinä samalla. Tässä Jari kehotti minua palkkaamaan pienellä viiveellä asennossa pysymisestä. Rover oli ensimmäisessä ja toisessa setissä aivan kuin eri koira, joka taisi vähän hämmentää ;)

Itse mietin kuinka paljon tekemistä oli tuolla leikkimisellä ennen sisälle treenitilaan menoa. Tosin Rover on esittänyt kautta pienen ikänsä tuota, että ensimmäisen kerran treeneihin mennessään se on ihan kamala ja ympäristö vie miestä. Toisella kerralla se on usein paljon keskittyneempi. Muistan tämän tapahtuneen jo ihan ensimmäisillä pentuvideoilla, joita Katri meille lähetti. Pentuja päästettiin yksin ensimmäistä kertaa tutkimaan taloa ja silloin Rover ei vastannut ollenkaan Katrin "pentupentu" kutsuun vaan keskittyi vaan ympäristön tutkimiseen, mutta toisella kerralla taisi jo reagoida paremmin. En silloin tajunnut, että tämä ominaisuus taitaa olla aika tiukassa tässä koirassa. Samoin muistelen Katrin kertoneen, että ensimmäisellä kerralla hallilla Rover ei ollut oikein leikkinyt kunnolla ja oli ollut vähän omissa maailmoissaan.


Kyseinen kurssi pureutuu sen verran syvälle, että tulee olemaan mielenkiintoinen kevät. Keskiviikkona starttasi myös yksi kurssi agilityn saralla - tosin vielä pysytään esteiltä pois. Ehtiihän tota myöhemminkin. Ja vielä viikon päätteksi sunnuntaille olisi luentoa luvassa. Kunpa vain pysyttäisiin terveinä ja saataisiin nauttia yhteisestä tekemisestä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

"Mul on tyylii ja pahan pojan tavat"

Vuosi 2016 oli ja meni. Musta ei ole näköjään sitä muistelemaan tai saatikka mitään järkevää kirjoittamaan, ilman että sydän verellä sen pystyisin tekemään - niin yritetään elää mieluummin tässä ja nyt.



Roverin treenit on jälleen lähteneet rullaamaan joulutauon jälkeen. Kaverille iski pohjoisen reissulla pöhinäkausi entistä isompana päälle. Siellä se pöhisi metsälle, ikkunan varjoille ja ties mille. Täällä taas se pöhisee ja haukahtelee ihan kaikelle, naapurin mummot, papat, lapset, aikuiset, koirat, kissat, oravat, linnut, autot, lumikolat, tuuli.. ja varmaan ihan kaiken varalta vielä. Voi hypätä kesken unien, kun ulkoa kuuluu jotain epäilyttävää ja juosta pöhinän kanssa ovelle. Pissalla käydessä viimeistään siinä kohtaa kun on pissannut, niin pitää huutaa "pöh" ja juosta sisälle tai jäädä aidalle huutelemaan.

Rover on kyllä vallan äänekäs muutenkin. Leikkeihin kuuluu yleensä ääni. Myös Ricon kanssa juostessa huutelee helposti, jälkeen jäädessä voi alkaa kiljua, pysäyttää Ricoa huutamalla ja hyökkäämällä kaulaan kiinni. Ihme kyllä Rico antaa Roverin tehdä tämän. Tosin Ricokin innostuu välillä leikkimään, niin että huutaa ja hyökkäilee Roverin "kimppuun". Huvinsa kullakin, tämä näyttää olevan beeceestä tosi kivaa. Mielenkiintoista tässä on se, että tämän leikin aikana Rover on täysin hiiren hiljaa. Äänen käyttö tosin ei jää vielä näihinkään tilanteisiin. Remmissä kulkeminen voi olla välillä yhtä piipitystä ja kiljahtelua. Odotusarvo vapaaksi pääsemisestä kasvaa niin suureksi. Hallille meneminen ja nyt jo takakontin luukun avaaminen saa aikaan piipitystä. Oon joutunut jo jättämään Roun autoon odottamaan, pääsee ulos sitten kun malttaa pitää suunsa kiinni. Tuntuu vaan välillä, että piipitys ei lopu oikeasti kunnolla, ennen kuin pääsee purkamaan itsensä. Esim. lenkillä pystyy hetkellisesti olemaan hiljaa vapaaksi päästäkseen, mutta mielentila on vielä väärä ja jos matkaa jatketaan piipitys jatkuu jossain kohtaa.  Mutta kun saa juosta hetken, tasaantuu ja pystyy muuttamaan virettään ja näin olemaan aidosti hiljaa siinä remmissä.

Tätä äänenkäyttöä esiintyy myös treeneissä. Rover on kyllä jännä tyyppi, se ei välttämättä näytä ulospäin mitenkään kiihtyneeltä, mutta ääni voi tulla tosi helposti. Ääntä tulee ympäristöstä johtuvista syistä, turhautumisesta ja sitten ihan kiihtymisestä.

Palkkausasioita olen pyöritellyt nyt mielessä enemmän. Hampaiden poiston vuoksi joulukuulla pidettiin kokonaan taukoa lelun käytöstä ja tehtiin töitä ruokapalkalla. Ruualla leikittiin tämän myötä enemmän ja saatiin sen arvo uuteen valoon Roverin silmissä, kun sitä lelua ei vaan ollutkaan hetkeen tarjolla. Tässä pääsin nyt toteuttamaan Suskin joulukuun treenien ajatuksia. Lyhyesti sanottuna, kun treenaa ruokajuttuja, niin se kyseinen setti mennään läpi ruualla. Ainakin tällaisena kuurina tämä on parantanut Roverin tapaa ja asennetta työskennellä ruualle. Suski näki meidän treenin - jossa siis ensin leikin, tein treeniosuuden ruualla ja leikin jälleen lopuksi - niin, että Rover pettyi kun "joutuu" tekemään töitä ruulla ja haluaisi mieluummin leikkiä. Luonnollisesti tämä ei palvele sitä toivottua työskentelytapaa. Kyse ei ole siitä, ettei koira tiedä mitä palkkaa odottaa/saa ja pettyisi siksi, itse asiassa se tietää vähän turhankin hyvin - muuttaa työskentelytapaansa jo ennakolta. Se pettyi siksi, että sen mielestä tällä hetkellä vain yksinkertaisesti se lelu olisi ollu parempi vaihtoehto. Eikä kyse ollut siitä, että Rou ei olisi tehnyt töitä ruualle, vaan siitä millä asenteella ne työt tehtiin.

Suun parannuttua, kun lelu otettiin mukaan jälleen niin leikkikin sujui paljon paremmin kuin hammaspuolena, eikä ruoka ainakaan toistaiseksi ole kokenut inflaatiota. Olen tehnyt nyt treenejä, joissa tehdään molemmilla palkoilla juttuja ja koko paletti tuntuu toimivan jopa paremmin kuin ennen. Rover todennäköisesti ilmentää jatkossakin tätä, että lelu on noin paljon arvokkaampi, niin jatkan varmasti treenejä ruuan arvon eteen.

Tänään päästiin iloiseksi yllätykseksi mukaan Oilin koulutukseen. Rover sai tehdä lätkätreenejä ja perusasentoa. Mun leluviritelmää motivaattorina ei tuomittu ihan totaalisesti :D Lisäksi tehtiin Roverilla ihan pysymistä lätkällä ja palkkailua siitä. Samoin ruudun korjaustreeni tyyppisesti eri suunnista lätkälle hakeutumista. Rauhaa lätkällä olemiseen ei meinannut oikein löytyä, sitä pitää nyt jatkaa ihan perustreeninä. Pidemmältä matkalta lelulle juoksutukset on tuoneet tähän parempaa asennetta, mutta läheltä on aika löntystelijä korjauksia tms. tehdessä. Mut on tämä mennyt jo lähtötilanteesta eteenpäin. Koira ei saanut koutsilta noottia löntystelystä vaan enemmänkin minä vauhdin tavoittelusta. Samoin minä sain noottia liian tiukoista kriteereistä, vähän vois löysää tässä kohtaa ;)

Perusasennossa jalat on alkaneet elää omaa elämäänsä ja ovat ties missä väärissä asennoissa. Koko homma pilkottiin ja yksinkertaistettiin ja kas kummaa kun jalatkin alkoi näyttää jo vähän paremmalta. Jätin Roun istumaan ja menin sen viereen, jossa sen piti ryhdistäytyä perusasentoon ja siinä se. Tässä oli vielä oleellista, että kädestä ei saisi ihan vielä luopua, vaan käsi olisi ylhäällä/ selän takana. En varsinaisesti ollut ehtinyt kunnolla aloittaa korjausliikettä tuolle jalkaongelmalle, niin tämä tuli sopivaan saumaan :) Jälleen mua vähän varoiteltiin ylivirittelemästä tuota menopeliä, kai mä joku päivä uskon sen ;)

Lopuksi vielä parit vanhemmat videot:
Rover 6kk - viime vuoden puolelta tämäkin lomailun jälkeen taas hallilla katsomassa, et missä me mentiinkään.
Rover 5,5kk - jotain puuhasteluita joulukuun puolelta.