maanantai 9. helmikuuta 2015

Tärkeintä on et pysyy itse kartalla

Joskus on hyvä olla väärässä, mutta ne pahimmat kauhuskenaariot tulee helposti mietittyä läpi. Olen yrittänyt välttää kirjoittamasta "voimakkaasti"näistä kauhuskenaarioista, jotka ovat vain mun ajatuksissa, koska silloin tekstit tuntuu ottavan tulta alleen aivan turhaan. Lähtevät suorastan lentoon. Mutta siihen väärässä olemiseen palatakseni, taisi olla edellisen kokeen fiilis vain kovasta aivokuormasta johtuvaa.

Viime viikolla tosiaan käväistiin eläinlääkärillä tsekkaamassa kropan tilanne ja hakemassa akupunktiota Spacemänille. Ja koirahan olikin parempi kuin aiemmalla käyntikerralla. Raw vaikutti tosi hyvältä. Selästä siltä löytyi yhä lihasjumia, mutta ei mitään muuta. Ja siis edelliselläkin kerralla minkäänsortin ontumaa ei ollut havaittavissa ja akupunktiolla hoidettiin lihaksiston jumikohtia juurikin tuolta selästä, pakaroista ja etupäästä. Jos se olisi ontunut ja jotain pahempaa olisi löytynyt, niin sehän olisi ollut kipulääkekuurilla ja saikulla jo ajat sitten. Hienoa on ollut myös huomata, että Raw on aika helppo luettava hoidettaessa. Varmaan jatketaan nyt kevään mittaan tätä kokeilua tarpeen mukaan sopivilla väleillä, koska vaikuttaa aika hyvältä ylläpitohoidolta. Ja mäkin sain samalla pienen palautuksen maan pinnalle, tämä koira ei ole sököä nähnytkään. No juu, tuskinpa se pystyisi ilman kipulääkkeitä elämään, jos se aivan rikki olisi. Toki itse tiedostaa sen, ettei se luustoltaan sitä priimaa ole ja vaara siitä, että tilanne lähtee huononemaan koska tahansa on olemassa. Siksi reagoinkin välillä turhankin herkästi mitä pienimpiinkin muutoksiin. Vaikka onhan se aina levollisempi mieli kun tietää koiransa oikeasti voivan hyvin.

Nyt me meinataan nauttii täysillä niin kauan ku saadaan. Ei oo mitään syytä jäädä tuleen makaamaan. On aina hienoa saada näin positiivisia uutisia lekurikäynniltä ja pysyä itse kartalla.





maanantai 2. helmikuuta 2015

Jatkoa edelliseen koepostaukseen

Niin paljon asioita pyöri mielessä ton sunnuntain kokeen jälkeen, etten tiedä sainko niitä väsymykseltäni riittävästi auki kirjoitettua. Joten jatkoa luvassa. Täytynee siis vielä todeta, etten ollut pettynyt koesuoritukseen, jos sellainen mielikuva tekstistä nousi esiin. Liikkeethän sujui noin niin pääpiirteittäin varsin mukavasti. Enemmän olin huolissani siitä mistä moinen fiilis ja muutokset koiran tekemisissä kumpusi. Ja juuri okein sopivasti oli tullut luettua ja pohdittua tuota paljon linkitettyä blogipostausta koirien hyvinvoinnista.

Nämä kaikki on ennestään tuttuja ajatuksia, joita on tullut pyöriteltyä päässä treenejä, liikuntaa, huoltoa ja lepopäiviä suunnitellessa. Helposti sitä upotaan liiallisuuteen tai ei nähdä mitä omassa koirassa tapahtuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Itse varmaan välillä ihan suorastaan ylianalysoin mistä mikäkin käytös voi johtua, kun onhan niillä koirilla pelkästään niitä heikompia treenipäiviä ilman sen suurempaa syytä, niinkuin meillä ihmisilläkin. Mut sairaan koiran myötä sitä tuntee itsensä niin kovin tarkaksi koiransa tekemisille ja muutoksille käytöksessä ja liikkeessä. Samaan aikaan peläten olevansa liian sokea, kun on liian lähellä ja näkee koiraa päivittäin.

Tammikuun ajan meillä oli kuukausikortti lähihalliin ja treeniä tulikin (ihan suunnitellusti ja tarkoituksella kuukauden ajan) enemmän kuin normaalisti. Mutta en siltikään missään nimessä tarkoita jokapäiväistä treenaamista. Järjestän aina Rawlle vapaapäiviä, mieluummin useammankin per viikko. Keskimäärin varmaan treenattiin 3-4krt vko hallilla, mutta se on meille jo tosi paljon. Pieniä 2-5min. kotitreenejä voidaan tehdä useamminkin, mutta ne on sitten kuormittavuudeltaan hyvin paljon kevyempiä. Yleensä en niin tarkkaan laske treenien määrää vaan mietin juurikin niiden vaikeutta koiralle - henkisesti ja fyysisesti. Tammikuulla ehti olla monen monta osaprojektia ja kisakuntoa tavoiteltiin valmiiksi, joten treenien kuormittavuus on varmasti ollut kovalla tasolla. Ennen viimeistä koetta taisin lopettaa tarkan päiväkirjan pitämisen ja hukkasin treenien punaisen langan. Tuli jotenkin liian suuri tarve vahvistaa kaikkea ja sekin lisäsi kuormittavuutta juuri ennen kokeen lähestymistä. Vaikka tässäkin pidettiin koetta edeltävä päivä vapaana ja viikolla oli lisäksi vapaata. Valmiiksi olin kuitenkin suunnitellut että kokeen jälkeen löysätään reilusti tahtia.  Tammikuun oli tosiaan tarkoituskin olla tiukka treenikuukausi. Mutta jälkeenpäin mietittynä tahtia olisi ehkä ollut hyvä löysätä jo viikkoa aiemmin. Jälkeenpäin on helppo nähdä kirkkaammin.

Raw myös äänteli, tai no miksi kiljumiseksi sitä voisi kutsua.. ensimmäistä kertaa kisakehuihin vapauttamisesta ja se oli vähintään outoa. Se tapahtui paikalla istumisen ja tunnarin jälkeen. Raw oli varmaan kiihdyksissä, mutta miksi?  Musta se vaikutti jonkinmoiselta stressin purkautumiselta, ehdin miettiä jo kipuakin. (Onneksi meillä on se lekuriaika tällä viikolla) Eikä tuo ääntely ole mitenkään tyypillistä Rawta kehässä - ilman lelua. Siitä voi lähteä tuollainen ääni leikkiessä, mutta siinä vaiheessa yleensä leikkiä on syytä rauhoittaa tai muuttaa. Ainut missä ääntely kehässä olisi jotenkin edes normaalia voisi olla seuraamisen aloitus, mutta ääntely on ihan toisenlaista. Rawlla on hyvä ja positiivinen leikkimurina (lelu suussa) sitten se kiljumisen kaltainen ääni (joka ei ole hyvä), innokas piippaaminen, onnellinen ääntely/hymähtely ja tuskastunut/vaativa ääntely/hymähtely (odottaa esim. ruokaa). Ja tuo kisakehään kantanut ääni oli juuri se ei-toivottu kiljuminen. Silloin yleensä mielentila on liian kiihtynyt - ja hommaa pitää rahoittaa. Mutta nyt lähdetään tavoittelemaan kaikin asein jälleen takaisin sitä stressitöntä ja onnellista treeni- ja kisakaveria.

Tämän syvällisemmin ja laajemmin - kuin edellisen koepohdinnan kautta - en aiheeseen tässä ja nyt tartu. Käyn omassa päässä niin paljon pohdintaa, miksi ja miten, mitä ja milloin, jotta tämä ilta ei sen avaamiseen riittäisi.

Onnellinen pieni bordercollie? 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sinussa on valo, sinussa on yö. Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö väsymättä kipinöitä tuuleen valaisemaan tietä pimeää

Toinen EVL koe takana ja edellisen jälkeen onkin treenirintamalla tapahtunut.. Z ennakointi yllätti aiemmin, kun osasin edes odottaa. Joten koko homma tuntui heijastuvan seuraamisiin. Perusasennot on saaneet osakseen turhankin paljon huomiota. Hyvin alkuun lähtenyt istuminen alkoi tökkimään kun se laitettiin osaksi liikettä ja sen sellaista. Tunnarin kanssa oltiin ehkä turhankin varovaisia treenatessa ja onnistumisia tuli. Raw tuntui myös aristavan selkää ja olinkin kahden vaiheilla, että perunko koko kokeen.. Omalla hieronnalla ja botilla saatiin kuitenkin tilannetta sen verran haltuun, että päätettiin lähteä kokeeseen ja varattiin kuitenkin ensi viikolle akupunktioaika. Koe oli Porvoossa maneesissa kahden kehän koe.

Päällimmäisenä kehän jälkeen oli tosi kurjat fiilikset. Koira ei tuntunut yhtään hyvältä, tuntui että se teki omiaan ja minä omiani. Kun katsoin videot niin eihän se lopulta yhtään niin pahalta näyttänyt miltä tuntui, tosin videolta ei näy siirtymät. En tiedä olisko niistä paljastanut tuo mun ikävä fiilis, vai ei? Vai tuliko koko fiilis kehän ensimmäisen liikkeen nollauksesta? Olisko tässä nyt enemmän itsellä työstön paikka omien ajatusten kanssa vai oliko oikeasti syytä epäillä, että Rawn selkä nyt kipuili sitten kuitenkin enemmän kuin antoi mun huomata? Vai oliko nyt vaan sellainen treenivaihe menossa, että koira oli todellisuudessa treenien keventämisen ja vähentämisen tarpeessa? Liiallisesti kuormitettu? Koska itsellä alkoi olla sellainen olo, että nyt tammikuussa on tehty tosi paljon ja nyt on aika löysätä tahtia.

Kokeesta toivottavasti otettiin opiksemme.
Istuminen & Makuu - 10
Istuessa oli jo roikkunut siellä rajamailla, että olisi voinut vaikka pudota siitä tylsyydestä. Joten työ lienee tämän osalta edessä päin. Makasi suorassa, mutta etuset oli vähän liikkuneet. Kuunteli hyvin käskytykset.

Sitten vedettiinkin koko koe putkeen läpi. Kehään meno oli jo tosi holtiton. Pyysin sivulle, mutta tyyppi vaan haahuli omiaan ja katseli kehää.. Siinä se kulki mukana olematta mun kanssa. Tai tuntui ainakin siltä? Ei oo videoo, niin ei voi katsoa miltä se näytti.

Kehä alkoi tunnarilla. Paljon oli treeneissä onnistumisia alla ja taisipa olla itsellä jonkin sortin luottamus, että se voisi onnistua. Eipä kannattaisi. Seuraavaan kokeeseen menen asenteella, että kaikki menee perseelleen kuitenkin, niin sitten se varmaan toimii paremmin? Väärähän sieltä sitten hyvän nenätyön päätteeksi nousi.
TUNNARI- 0

RUUTU - 10

KAKET- 9 Tässä M-S (ensimmäinen nousu) liikkui vain toinen etunen (molempien olisi siis pitänyt) mutta hyvä, että edes toinen, kun oli jo liikkeitä alla - niin suunta parempaan. S-I vaihdon teki makuun kautta. Jotenkin heitti makuulle ja tajusi itse virheensä ja korjasi siitä. Mutta tässä asenne pysyi kivasti.

SEURAAMINEN -8 Pysähdykset levähteli jos johonkin suuntaan niin kovin pahasti ja niin huonolla asenteella, että olipas surkea fiilis. Joku vasemmalle käännös myös tuotti mulla vähän vaikeuksia. Kuin koira olisi kulkenut mukana ihan muissa maailmoissa. Ei se onneksi videolla ihan niin kamalalle näyttänyt, miltä tuntui. Tai ei ollenkaan niin pahalta..Videot voi joskus pelastaakin paljon ;)

METALLI- 10 (En saanut kontaktia ennen lähetystä) Muuten aika jees ja PA tuntui suoralta.

LT- 9 Tokalla käskyllä vasta alas.

Z - 9,5 Sain kasattua itseni ja keskittymiseni tähän ja asennot meni oikein ja mä jopa muistin järkän.

OHJATTU- 9 Tahmasi kapuloihin tosi kovin, enkä meinannut saada kontaktia millään. Merkille lähetyksessä singahti oikealle ja suoraan kapulaa kohti merkin ohi. Sain kuitenkin palauteltua ringin sisäpuolelle ja ohjattua vasemmalle kapulalle. PA oli aika kiva. Ja pisteet kovin armolliset tässä kohtaa.

Kokonaisuudessaan se oli sitten kaikesta huolimatta toinen EVL1 271,5p ja 3. sija vielä. Ja perusasennot kapuloiden kanssa oli huomattavasti parantuneet. Ainut, että perusasennot siellä seuraamisen lomassa oli huonontuneet.

Treenata tarvii matalaa merkkiä, Kehään menoja, palkattomuutta (eikä välttämättä liikkeiden kans!), kuuntelua, hiljaisempia käskyjä, liikkurin käskytystä, omaa palkkojen kanssa elämistä & olemista ja HYVÄÄ MIELTÄ ja LEPOA. Tosin ei kai sitä lepoa tarvitse treenata? Mutta sitä tarvitaan. Ja otsakurttu pitää sulattaa pois ja hymyillä enemmän. Ajatella pisteitä vähemmän ja iloa enemmän.

Siinäpä sitä olis KOEVIDEOta.