Vuoden viimeisiä

Vuoden 2014 viimeisiä päiviä viedään. Viikko sitten lähdettiin Nummelasta matkaan ja suunnattiin Lahteen Nuorten koirien Tokoringin treenipäivään Oilin koulutukseen. Rawn asenne oli jotenkin äärettömän häikälemättömän röyhkeä. Loistavaa sinänsä, ettei pienistä ota itseensä, mutta kun tarvis saada jotain palautetta läpi. Perusasennot otettiin syyniin. En tajua miten ne voi vieläkin olla niin hemmetin huonoja. Milloin mihinkin suuntaan vinossa. Varmaa uusi opettelussa oleva temppu teki osuutensa ja kiertyy vaan taakse. Ja juu välillä jää vajaaksi. Törmää, ottaa tukea jalasta - kääntää itsensä siitä, pomppii. Korjaa itseään johonkin suuntaan vaikka olisi oikealla paikalla. Kai mä olen vaan huijannut itseäni sillä meidän perusasentokuurilla ja työstänyt vaan ripeyttä, en muuta? Ja nyt seuramisen yhteydessä perusasennot on sitä paitsi kuoleman hitaita. Ei auta, kun käydä ongelmaan uudestaan käsiksi ihan kaksin käsin ja hihat käärien. Mutta tosiaan Raw vaan tekee näitä ilmekään värähtämättä innoissaan kun tehdään uudestaan ja uudestaan. Jos yritin vähän moittia, ettei nyt mennyt ihan nappiin ja siksi otetaan uudestaan, niin sen naama loistaa kun naantalin aurinko "uudestaan!uudestaan!"

Ohjattua ehdittiin ottaa myös ja nyt olisi se hetki, kun pitäisi lisätä haastetta ja laskea koiralle enemmän vastuuta. Se oli kuulemma melkein ihan pölvästi, mutta pelasti maineensa viime metreillä ;) Hah, Rawn todellinen luonne vaan paljastuu ;) Mä en jotenkin ihan vielä pysty ostamaan tuota röyhkeyttä ihan satasella. Mä yhä väitän, ettei se vaan ihan joka hetki tajua ihan kaikkea.. Toko on niin vaikeaa. Eikä aina vaan ihan pysty hahmottamaan ilmansuuntia ;) Jos voi sekoittaa ihan suvereenisti esim. istumisen ja makaamisen yksi päivä ja todentotta hyvin vakavalla naamalla oikein parantaa asentoaan makuulla kun käsketään istumaan, niin mitä vain voi unohtaa tai sekoittaa? Raw voi ja pystyy kyllä. Siitä puheen ollen uusi Z:n istuminen alkaa näyttää aika hyvältä. Onneksi uskalsin lähteä työstämään ja uskoin itseeni. Sen voisi uskaltaa ottaa jo ensi vuonna koekäyttöön.

Ja nyt kun Raw on ollut parempi ja voinut hyvin, niin eiköhän Brenda vuorostaan ole sairastellut. Aina jotain huolta ja murhetta mukana kannettavana.

Lahdesta treeneistä jatkettiin oikein Linnan kautta pohjoiseen Joulun viettoon.  On täällä vain niin kaunista. Miten nauttiikin ihan vain noiden maisemien katselusta ja luonnossa kulkemisesta.

Vaik on raskasta, ei auta elää pelossakaan

Raw säikäytti mut pahemman kerran. Maanantai iltana ontui aika pahasti. Pahemmin ja selkeämmin kuin koskaan elämässään ennen. Ensin ajattelin, että oli maannut vain niin huonosti, että jalka oli jotenkin puutunut tai jotain, mutta ontuminen ei lakannut vaikka liikutin koiraa.. Hellitti vähän, muttei loppunut vaan oli niin selkeää, että puusilmäkin sen olisi erottanut. Rawn ontumisethan on aiemmin olleet sellaisia kovin vaikeasti havaittavia. Tämä ei ollut sellaista nähnytkään.. Voi hitto vieköön, ensimmäinen ajatus oli kamalin mahdollinen mitä olla saattaa.. Tässäkö tämä nyt oli? Kuinka pahaksi nivelrikko on edennytkään? Vaikka sairaus on läsnä elämässä, eikä unohdu koskaan, niin kaikki oli mennyt vaan nii hyvin, että olin jo ehkä liiankin toiveikas.. Miksi just Raw? voi kun kuka tahansa muu olisi ontunut, niin tilanne ei olisi ollut läheskään niin paha. Eihän ontuminen nyt toivottavaa olisi kenenkään kohdalla, mutta kun se olisi hoidettavissa kuntoon. Rawn kohdalla taas noin voimakkaasti poikkeavan oireen tullessa esille - pelko koiran tilanteen nopeasta huonomisesta on ensimmäisenä mielessä. No kipulääkettä ja lepoa vaan ensi hätään. Onneksi pahin jäi maanantaihin. Tosin teen pikku hiljaa itseni hulluksi tällä tarkkailulla onnutaanko meillä.. Arvioikoon he jotka sen osaa, eikä me jotka ei oikeesti tiedetä.

Katotaan nyt sit päästäänkö me tammikuulla ainakaan kisaamaan. Koiran terveys on nyt kuitenkin etusijalla. Olin pähkäillyt vähän karsintakisoja ja kerran todennutkin että ei Raw ole valmis tänä vuonna. Ja sitten kuitenkin treeneissä se väläytteli välillä hienoja oivaltamisen hetkiä, että mieleen hiipi ajatus siitä, että jos ihan vaan osallistumisen ilosta ja isompien kisojen fiilistä hakien käytäiskin. Mutta juu, nyt lienee selvää, että ei ole meitä varten tänä vuonna nuo karsintakisat ja sillä selvä. Tärkeintä olisi nyt saada koira kivuttomaksi. Jatketaan ja yritetään unohtaa ne kauheimmat skenaariot mihin tämä voi päättyä, niin kauan, kuin ne ei ole kiveen hakattuja. Mutta myönnettävä on, ettei ole helppoa tarkkailla koiraansa koko aika ja miettiä tarkoittaako jokin sen ele tai liike kipua vai onko se sittenkin ihan normaalia. No mutta tämä talvi ja nämä kolean kylmän kosteat kelit ovat sitä pahinta mitä olla saattaa.

Nyt kun Raw ei mun silmään ontunut enää useampaan päivään, niin käytiin vähän kokeilemassa treenata. Vähän myös sillä ajatuksella, että kestääkö treenin vai paheneeko tilanne - eli jatketaanko lepoa vai voidaanko pikkuhiljaa lisätä liikuntaan ns. tehoa. Ainakin toistaiseksi tilanne ei ole pahentunut, joten toiveikkaina mennään tulevaan viikkoon. ^Ja olikohan tauko treenistä vai mikä lie, mutta kovin suvereenin häikäilemättömästi teki omiaan. Mun sanomiset ei paljon päätä pakottaneet, saatikka saaneet ajattelemaan. Sillä se katseli ja kuunteli korvat pystyssä ilmekään värähtämättä kun yritin kertoa sille, jos joku juttu ei mennyt oikein. What? Siis mun pieni herkkä Raw, jolle ei saa suuttua koskaan liikaa vaan pitää nätisti kertoa, jos jokin meni pieleen.. Ainut mikä sai korvat käymään takana oli tunnarilla poskinahkakeskustelu, mutta kun ote irtosi niin korvat pingahti suorastaan pystyyn. Tunnarilla pieni sairaslomalainen oli uskomattoman häikäilemätön, suorastaan jopa röyhkeä hetkittäin. Näytti ettei mun palautteella ollut mitään merkitystä. Pienet, eikä isommatkaan "hupsit" ja "ohot" ei paljon painaneet. Mutta oli se hurjan hieno ja vallan taitavakin niissä samoissa treeneissä <3 Nyt katsellaan rauhassa mitä huominen tuo tullessaan.

Kun on tunnetta paljon, muttei älyä yhtään

Kappas millaisen pätkän lyriikoita kuulinkaan. Osui ja upposi. Tiedä sitten tarkoittaako se Rawta vai minua, ehkä meitä yhdessä? Ehkä sen takia me tykätään toisistamme niin paljon ja ymmärretään toisiamme ja sitä ettei kaikkea voi vaan heti aina ymmärtää ;) Mutta mä alan myös olla sitä mieltä, että hyvän tokokoiran kuuluu olla sopivasti ihan vähän hölmö. Toiset sanoo sitä toisinaan viisaudeksi, mutta kyllä meillä se viisaus asuu ihan toisessa osoitteessa (viittaan tohon keepie eläimeen). Tosin viisaus ei aina ole hyvästä, usein olisi helpompaa olla ymmärtämättä ihan kaikkea.. Tai siis, asiathan voi nähdä niin monella eri tavalla. Eli mä siis vaan väitän, että Rico on mun pojista viisaampi, mutta Raw on siitä huolimatta paljon parempi tokokoira ;)

Mutta siitäkin huolimatta tie ei ole aina yhtä ruusuista.. Rawn hajutyöskentely on aiheuttanut luvattoman paljon päänvaivaa ja sitä on yritetty ratkaista jos jonkin kerran, mutta aina vaan sama kehää on kierretty ympäri. Välillä tulee loistavia toistoja, välillä taas jotain ihan muuta. Voidaan napata mikä tahansa kapula vaan mukaan niin kovin itsevarmana. Vaikeinta oli silloin, kun oli hiki. Silloin mentiin suu auki haistelematta ollenkaa hyvän aikaa kapuloita ees taas. Siinä sitten matkalla miettiessä eri ongelmia on tullut kaivettua lisää infoa hajutyöskentelystä ja tajuttua, että itseasiassa kaikki mun käyttämät kapulat haisee jollain tasolla minulle. Haju kun menee materiaaleista läpi. Ja mun käyttämät pihdit vie hajua kaikkiin kapuloihin. Jonkun kanssa yhdessä treenatessa pihdit koskettaa aina mun omaa kapulaa ja kun treenaan yksin, niin niillä samaisilla pihdeillä kosketaan sitten niihin "ei-omiin" kapuloihin. No siinä vain osa havainnoista. Mutta siitä huolimatta koiran nenä on niin tarkka, että se pystyy kyllä vaivatta erottamaan sen miedon, pienemmän tai vanhemman hajun siitä tuoreesta etsittävästä hajusta. Jos onkin vahingossa opettanut etsimään aina näitä eri vahvuisia hajuja..

Sattuikin niin sopivasti, että Christa oli tulossa juuri seuralle kouluttamaan, eipä tarvinnut sitten paljon miettiä mitä tehtäsiin koulutuksessa. Treenistä tulikin oikein tunnarin sisäänajo treeni. Katselin videoilta tehtyjä toistoja ja hupsista sentään niitä oli 27. Mutta tulipahan asiat "keskusteltua" bc:n kanssa kunnolla läpi. Christa sai heti mun ajatuksista kiinni ja ongelma kaivettiin esille, eikä tyydytty yhteen tai kahteen onnistuneeseen vaan todella pureuduttiin ongelman ytimeen. Yksi ongelmista näytti olevan se, että kehujen jälkeen Raw lähti kovin takki auki kapuloille ja otti vaan pokkana sieltä jonkun haistelematta. Keskustelua käytiin myös siitä saako juosta kapuloiden sekaan sähläämään luukku auki vai aloitetaanko haistelu heti kun kapuloille tullaan.

Uskon, että aiemmat treenit on olleet hyviä pohjustuksia tämän kaiken alle, nyt oltiin valmiita viemään asia läpi ja kertomaan mustavalkoisesti mitä halutaan. Olen ollut kovin varovainen moittimaan mistään, ettei liikkeeseen tulisi epävarmuutta. Nyt haettiin selkeämpää eroa mun toiminnalle siinä kun koira toimii hyvin ja kun se toimii huonosti. Haettiin myös sitä kehujen jälkeistä onnistunutta työskentelyä. Ja täytyy myöntää, että en olisi ilman Christaa kyllä itse pystynyt viemään treeniä noin pitkälle. Oli jälleen esimerkki siitä kun kouluttajana pystyt olemaan antamatta periksi, turhautumatta ja pitämään tunteet pois pelistä niin homma etenee ja hankalistakin kohdista päästään eteenpäin. Raw oli tosi väsynyt treenin jälkeen ja väsyminen näkyi jo itse treenissä.  Mä en ole tainnut pistää se aivotoimintaa koskaan näin koville.  Mutta viikko on nyt kulunut ja ollaan tehty kolmessa treenissä tunnaria. Ei yhtäkään väärää kapulaa ole noussut. Pari kertaa olen joutunut keskeyttämään tekemisen ja menemään kädestä pitäen näyttämään miten tehdään, mutta taisi tosiaan olla melkoisen hyvä tunnarin sisäänajo.

Kai sitä saattoi jo alkaa vaatimaan tämänkin asian suhteen, kun marraskuun viimeinen päivä napsahti 3 vuotta täyteen. Sehän on nyt vähän kuin aikuinen koira... Juuri aloittanut mm. uuden harrastuksen remmilenkeillä, postilaatikoiden bongailun ja tatsaamisen :D Joidenkin elämän asenne on vaan niin kultaa <3