sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tekevälle sattuu ja räpätessä roiskuu

Onhan tässä jo pitkälle päästy noilla hiekkakentillä "vain"turpa täynnä hiekkaa noutojen ja lelujen kanssa. Sitten olikin aika sattua vähän pahemmin. Kun kahmaiseen puoli kenttää suuhunsa pallon kanssa ja puree vielä riittävän kovaa, niin hammaskalusto voi muotoutua uudelleen.. P4 alhaalta lohkesi niin että juurikanava näkyi ja yläpuolella samainen P4 halkesi ikeneen saakka kahtia. Ja mitä teki Spacemän? No sylki hiekat (ja hampaan palat?) suusta ja lähti vaan etsimään palloa uudelleen. Torstaille saatiin sitten aika noiden hampaiden poistoon. Raw raukka on muutenkin niin kovin rento, niin mitä se on "kännissä".. Se ei vaan horjunut, vaan siltä kirjaimellisesti lakosi jalat alta.  Kieli ei pysynyt suussa, ei sitten mitenkään. Olihan se raukka aika koomista katsottavaa. Tyylilleen uskollisesti, ei ollenkaan niinkuin normaalisti koirat tossa tilassa, vaan täysin omalla levelillään. Ja krapula oli myös sen mukainen.

Nyt ollaan nouto ja leikkikiellossa. Onneksi liikkua saa kuitenkin aika pian normaaliin tapaan. Tuntuu niin kovin pieneltä sairaslomalta sen kyynäroperaation jälkeen. Viikonloppuna olikin luvassa tokokoulutuksia. Olin jo perumassa kaiken, mutta eläinlääkäri sanoikin, että voidaan hyvin treenata, kun jätetään tosiaan suun käyttö kevyemmälle ja otetaan vähän rauhallisemmin. Lauantaina oltiin Veikkolassa Nuorten koirien Tokoringin viimeisissä yhteisissä treeneissä. Meidän kaksi vuotta tulee täyteen ja on aika vapauttaa paikka tulevaisuuden toivoille. Koutsina meillä oli Maija Kultamaa. Rawn kanssa otettiin rauhallisesti ja tehtiin liikkeestä istumista ja maahanmenoa, aloituksia, paikkikset ja yleiset kuuntelukaukot sekä ryhmäjättäviä. Lisäksi tehtiin uusien sääntöjen mukaisesti ja varioiden paikalla oloja ja luoksetuloja. Maijalta tulikin hyviä pieniä vinkkejä koiran valmistelemiseen ja herättämiseen sekä tuohon liikkeestä maahanmenoon. Juuri tällaista olin kaivannutkin.

Sunnuntaina jatkettiin Pesosen Heidin koulutuksessa. Halusin että katsotaan sitä istumista mahdollisimman monen eri kouluttajan kanssa, jotta saan monta mielipidettä ja näkemystä siihen. Heidin kanssa kokeiltiin vaihtaa istumisen käskytyksen ajoitus vasemman jalan ollessa edessä nyt ainakin treenivaiheessa ja koira seuraamispaikalle, eikä vapaasti kulkemaan mukana. Tätä tarvitsee nyt testailla saadaanko muutosta aikaan. On vaan itselle todella vaikea vaihtaa käskytys tuon toisen jalan mukaan, kun näköjään tulee niin selkärangasta juuri päin vastoin. Seuraamista, liikkeestä seisomista, Z ja uutta ohjattua (namikipoin) ehdittiin miettiä ja käydä läpi. Rawhan pääsi ihan sattumalta Klaukkalassa uusien sääntöjen koulutustilaisuudessa kokeilemaan sille uudella liukkaalla mattoalustalla tuon uuden ohjautun noudon kiertoa ja hyppyjä. Hammasvauriot oli silloin jo tulleet, niin ei tehty noutoja silloinkaan. Mutta loistotilaisuus hakea koiralle tuntumaa tuohon haastavaan mattoalustaan. Nyt vuorostaan Heidin kanssa katsottiin lähinnä pysätyksen jälkeistä ohjausta kapulalle (tässä tapauksessa sinne namikipolle) ja ihan toiveikas olo syntyi siitäkin ensimmäisen kerran.

Olipas mukava viikonloppu ja molemmilta kouluttajilta jäi takataskuun hyviä ajatuksia ja ideoita.
Kyllä nyt on vaan niin, että seuraaminen on parantunut, kun olen hakenut itselleni rauhaa ja palkannut ulkopuolelta. Eikä se koira siitä mihinkään häviä tai mua jätä yksin ;) Pelko siitä on vain ollut liian suuri mörkö Ricon jälkeen ja en ole uskaltanut kovasta nostatuksesta luopua. Mutta jäävät on nyt aika heikossa hapessa kaikki. Ihan perusasioita ja niin onnettomissa kantimissa. Mutta sitä kai se koko koepaketin kasaaminen ja kisaaminen on aiheuttanut. Nyt reippaasti vaan niiden kaikkien kimppuun, niitä onneksi voi jo treenata nyt suuta parannellessa.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Jos tuijotat vain yhtä puuta koko metsä voi kadota




Oppiminen on mielenkiintoinen juttu. Kouluttamisessa ja treenaamisessa se on läsnä jatkuvasti.  Joskus vaan törmää siihen, että oletetaan koirien osaavaan kun vaan "aletaan tekemään" tai ei ehkä edes haluta oppimista tapahtuvan - tehdään vaan. Ja voidaan aloittaa tekemään liian isoja kokonaisuuksia tai asioita, ilman että perustat on kunnossa. Kunnon pohjatyöt on kuitenkin aivan kaikki, jonka päälle voidaan rakentaa mitä vaan ja sen jälkeen, kun ne pohjatyöt on tehty kunnolla voi tuntua siltä, kuin koira "osaisi asioita luonnostaan/ opettamatta". Ne perustaidot tukee lajia kuin lajia. Välillä on suorastaan sydäntä särkevää nähdä koiria tasapainoilevan heppoisten alta sortuvien perustojen päällä. Kun koira osaa soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen muutamat peruasiat, osaa leikkiä selkein pelisäännöin (korostaisin sanaa osaa ja tietää ne säännöt) ja suhde omistajaan on kunnossa päästään jo pitkälle.

Mutta kuinka paljon suuremmassa roolissa koiran oppimisessa on ohjaajan oppiminen?  Ohjaajan kyky ja motivaatio oppia? Oppiminenkin vaatii taitoa, oppimisen taitoa. Itse olen joskus saanut kuulla, että koira osaa asioita sen vuoksi kun ollaan käyty taitavilla kouluttajilla? Anteeksi nyt, mutta mitä ihmettä?! Kouluttajista on apua, hyötyä ja tukea. Heiltä saa vinkkejä, ajatuksia ja ideoita. Mutta ei kouluttajat voi rakentaa/kouluttaa koiraa muutamalla käynti kerralla. Kyllä meistä jokainen sen työn joutuu tekemään ihan itse ja oppimaan & ymmärtämään miksi, miten ja minkä vuoksi. Niin kauan kuin ohjaaja odottaa vain koiransa oppivan, eikä itse ota vastuuta omasta oppimisestaan - jotta osaisi tehdä oikeita asioita oikeassa suhteessa oikeaan aikaan - Niin voidaanko koiraltakaan vaatia oppimista. Omassa elämässä on ollut paljon oppimista viime aikoina, ihan työnkin puolesta. En olisi pystynyt oppimaan ilman apua ja opettamista, mutta kyllä se viimeinen ratkaiseva linkki oppimiseen tapahtuu aina oman pään sisällä oman oivaltamisen kautta. Asioita pystyy tekemään oikein ymmärtämättä niiden syvintä olemusta, mutta vasta kun todella ymmärtää voi sanoa osaavansa tai oppineensa ja vasta sen jälkeen pystyy soveltamaan osaamaansa. Onko koirienkin oppiminen sitten enemmän kiinni ohjaajan taidosta oppia?

Oma lähestymistapa työskentelyyn uusien asioiden opettamisen kanssa on muuttunut matkan varrella.  Usein haluan purkaa asiat yksinkertaisempaan muotoon ja miettiä mikä on se todellinen opetettava asia. Esimerkkinä viime kesänä Vepessä Rawn pitoa vahvistettiin viennissä ja sitten irrottaminen muuttui haastavammaksi. Treenasin irrotusongelmaa puistossa yksin. Koska koiranhan piti vain edetä kohteelle esine suussa ja käskystä irrottaa. Ei siihen tarvittu venettä, saatikka vettä tai edes apuohjaajaa. No se kohde tarvittiin ja kierrettävä puu toimi siihen hyvin. Yksinkertaista. Jos koira ei jotain opetettavaa asiaa ymmärrä, niin kysyn itseltäni, miten minä pystyisin kertomaan tämän koiralle niin, että se ymmärtää. Mitä pitää muuttaa, jotta saan koiran ymmärtämään. Kokeilemisen ja myöskin virheiden tekemisen, yrittämisen ja erehtymisen kautta pystyy oppimaan yhä enemmän.